Myötä- ja vastoinkäymisissä, Severus/Remus, S

[Pahatar]

Nimi: Myötä- ja vastoinkäymisissä
Kirjoittaja: Pahatar
Ikäraja: S
Tyylilaji: Slash, vähän draamaa ja paljon fluffya, hieman huumoria, AU.
Paritus: Severus/Remus
Vastuuvapaus: J. K. Rowling ja Bloomsbury omistavat tässä tarinassa esiintyvät hahmot. Minä vain lainaan näitä, enkä tosiaankaan tee tällä rahaa.
Varoitukset: Ei ole.

Yhteenveto: Sota on ohitse, ja kaikki on taas velhomaailmassa hyvin, vai onko sittenkään? Severus tuskastuu välillä opettajan työhön, mutta onneksi Remus tietää, miten saa Severuksen jälleen hyvälle tuulelle.


Lukijalle: Tämä on itsenäinen jatko-osa viime vuonna julkaistulle ficille Severuksen huolet, K-11. Kirjoitin sen silloin syntymäpäivälahjaksi Lizille, kuten tämänkin. Vielä kerran oikein hyvää syntymäpäivää sinulle!



MYÖTÄ- JA VASTOINKÄYMISISSÄ


Severus kulki nopein askelin tyrmiin johtavaa käytävää pitkin, avasi juomamestarin yksityisiin tiloihin vievän oven ja pamautti sen perässään kiinni. Remus istui olohuoneessa lukemassa ja jäi katsomaan Severusta, joka riisui parhaillaan kenkiään ja päällysvaatteitaan synkän näköisenä. Sen puolen vuoden aikana, jonka he olivat asuneet yhdessä, Severus oli ollut pääsääntöisesti hyvällä tai ainakin tasaisella päällä. Poikkeuksiakin oli, ja tämä päivä oli ilmeisesti yksi niistä, Remus totesi itsekseen. Hän silmäili Severusta miettien samalla, mitä voisi tai uskaltaisi sanoa ilman, että tämä kimpaantuisi vielä entistäkin pahemmin. Kun Severus oli tuollaisella tuulella, tätä piti käsitellä silkkihansikkain.

”Miten menee?” Remus kysyi varovasti vilkaisten Severusta, joka oli kaatanut itselleen lasillisen vettä ja istui alas toiseen nojatuoliin häntä vastapäätä.
”Erinomaisen hienosti. Kuinka muutenkaan, kun saa elää ja tehdä työtä noiden hirviöiden keskellä, joita joku idiootti on keksinyt nimittää velho-oppilaiksi? Erityisesti silloin, kun kyse on sinun rakkaista rohkelikoistasi”, Severus ärähti vastaukseksi.
Severus tuijotti Remusta syyttävästi ikään kuin hän olisi vastuussa tupansa oppilaiden käytöksestä kaikissa tilanteissa. Remus olisi halunnut istua Severuksen syliin, suudella tätä lämpimästi ja kehottaa lopettamaan turhanpäiväisen kiukuttelun, mutta hylkäsi ajatuksen siitä saman tien. Hän tiesi hyvin, että Severuksen huonotuulisuus olisi vain pahentunut sen myötä.

”Mitä he ovat nyt tehneet?”
”Pelkkää pahaa. Eivätkä tee mitään sellaista, mitä pitäisi tehdä. Siitä huolimatta, ettei tarvitsisi muuta kuin keskittyä ja toimia ohjeiden mukaan, mutta se tuntuu olevan useimmille täysin ylivoimaista.”
”Oliko sinulla viimeisen vuosikurssin oppitunti tänään?” Remus kysyi kuin ohimennen.
”Kyllä. Miten arvasitkin? Joukko oppilaita, jotka ovat olleet täysi-ikäisiä jo vuoden tai pari. Jotka ovat itse halunneet jatkaa taikajuomissa ja suorittaa niistä S.U.P.E.R. -tutkinnon. Sen perusteella voisi luulla, että mielenkiinto opetettavaan aiheeseen ja siitä suoriutuminen olisi vähintäänkin tyydyttävää. Kaikkea muuta! Jos minä olisin opettanut täällä taikajuomia viimeiset kaksi vuotta Kuhnusarvion sijaan, en olisi kelpuuttanut jatkoon kuin yhden viidestä näistä nykyisistä kurssilaisista. Mutta kunnianarvoisan opettajani löperön suhtautumisen ja hellämielisyyden vuoksi joudun nyt oppitunti toisensa jälkeen sietämään uskomatonta epäpätevyyttä”, Severus sanoi kiivaasti.

”Mikä siinä on suurin ongelma? Ovatko tehtävät heille liian vaikeita?” Remus kysyi yrittäen kuulostaa rauhalliselta ja vilpittömältä ja tukahduttaen samalla halunsa hymyillä Severuksen äskeisille sanoille. Severus olisi kuitenkin ymmärtänyt sen pelkästään pilkantekona itseään kohtaan.
”Ainakin siinä tapauksessa, että ei yritäkään keskittyä niihin. Weasley tuijottaa lammasmaisesti Grangeria tunnista toiseen, ja on niin paksupäinen, ettei edes huomaa liemensä menevän pilalle. Sitä paitsi aivan turhaan, jos minulta kysytään, sillä Grangeria näyttää kiinnostavan pelkästään opiskeleminen ja tuleva työura. Niin ikävää kuin onkin myöntää, hän sentään onnistuu lähes joka kerralla”, Severus sanoi happaman näköisenä.

”Entä muut?”
”Toinen toistaan kehnompia. On kuin koko koulun olisi vallannut jonkinlainen käsittämätön hulluus ja riehakkuus velhosodan päättymisen myötä. Mikään muu kuin parinmuodostus ei näytä kiinnostavan nuorisoa. Nämä ääliöt tuntuvat elävän jonkinlaista ikuista rakkauden kesää, vaikka se oli ja meni jo vuonna 1967.”
Remusta nauratti, mutta hän yritti pitää kasvonsa peruslukemilla. Severus oli tavallaan oikeassa, vaikka olikin luultavasti ainoa, joka näki ihmisten onnellisuuden kielteisenä asiana. Voldemortin ja kuolonsyöjien kukistumisen jälkeen velhomaailman päällimmäinen tunnelma oli helpottuneisuus ja iloisuus, mikä näkyi etenkin nuorissa. Remusta itseään hymyilytti aina hänen nähdessään oppilaiden nauravan tai olevan läheisissä tunnelmissa keskenään, vaikka hänkin oli todennut näiden keskittymisen olevan nykyään vaikeampaa kuin ennen. Ylipäätään hän nautti suuresti siitä, että sai jälleen työskennellä pimeyden voimilta suojautumisen opettajana. Severus kuitenkin tuntui kokevan asian toisin.

Severus mulkoili Remusta epäluuloisen näköisenä ikään kuin olisi arvannut, mitä hän ajatteli.
”Potter ja Draco vievät voiton kaikista. Viimeksi tänään näin heidän pitelevän toisiaan kädestä kiinni pöydän alla ja tuijottavan toisiaan silmiin typerän näköisinä”, Severus jatkoi synkällä äänellä.
Remus yskäisi peittääkseen äkillisen hilpeytensä ja katsoi Severusta vakavasti.
”Todellako? Mitä sinä teit?”

”Ilmoitin heille, että tämä on liemien oppitunti, eikä kutupaikka, ja siirsin heidät erilleen luokan vastakkaisille puolille. Paljonpa hyötyä siitä oli. Sen jälkeen molemmat jatkoivat toistensa tähyilemistä kauempaa, eikä taikajuomien tekemisestä tullut senkään vertaa kuin vierekkäin. Käskin heidän jäädä jälki-istuntoon tunnin jälkeen, mutta tein sen virheen, että en erottanut heitä. Nämä hölmöt olivat suutelemassa toisiaan heti, kun silmä vältti sen sijaan, että olisivat kuuranneet taikajuomakattiloita. Ja kun tein siitä lopun, Draco vielä kehtasi valittaa minun olevan epäoikeudenmukainen. Voitko uskoa?”

Tällä kertaa Remus ei pystynyt olemaan hymyilemättä, mikä ei jäänyt huomaamatta Severukselta.
”Käsitän, että täällä on turha luulla saavansa ymmärrystä osakseen. Olkoon sitten niin. Ehkä haluat liittyä rakkaiden oppilaittesi seuraan jatkamaan minulle nauramista. Nähtävästi olen ainoa, joka välittää siitä, millaiset arvosanat ja tulevaisuuden nämä velhomaailman toivot ovat saamassa”, Severus ärähti tummat silmät leiskuen suuttumusta.
Severus nousi ylös ja kääntyi mennäkseen kohti makuuhuonetta, mutta Remus nousi nopeasti tuolistaan ja liikahti Severuksen eteen.

”Severus, ole kiltti, älä mene. Minä en nauranut hetkeäkään sinulle, vaan Harrylle ja Dracolle. Olet täysin oikeassa, tietenkin. Oppitunnit ovat olleet selkeästi levottomia koko syksyn. Mutta voiko siitä oikeastaan moittia oppilaita? Ajattele, miten vapauttavalta meistäkin tuntui velhosodan loppumisen jälkeen.”
”Se on eri asia. Sitä paitsi me aloitimme työnteon heti, kun pystyimme, emmekä jääneet juhlimaan”, Severus vastasi vihaisen näköisenä.

”Nuoret ajattelevat eri tavalla. Ja eivätkö nämä pienet vaikeudet ole sinustakin pieni haitta verrattuna Voldemortin ja kuolonsyöjien aikaan?” Remus sanoi katsoen Severusta vetoavasti.
”En kutsuisi niitä pieniksi”, Severus sanoi kolealla äänellä, mutta tämän kasvojen ilme näytti hieman lientyneen. He seisoivat vastakkain ja katsoivat toisiaan äänettöminä. Remus uskaltautui ottamaan Severusta kädestä kiinni ja pujotti sormensa tämän sormien lomaan, eikä Severus hänen ilokseen vetänyt kättään pois.

”Minä inhoan epäpätevyyttä. Ja huolimattomuutta”, Severus sanoi värittömällä äänellä.
”Minä tiedän. Ymmärrän sinua paremmin kuin luuletkaan. Ja tiedän senkin, mitä sinä nyt tarvitset.”
”Kuten mitä?”
”Kylvyn. Sinä näytät lopen uupuneelta. Ja sen jälkeen hyvän aterian täällä meidän tiloissamme. Paitsi tietenkin, jos haluat mennä mieluummin syömään Suureen saliin”, Remus sanoi katsoen Severusta lämpimästi. Tämä oli hetken vaiti ja nyökkäsi hänelle.
”Kylpy kuulostaa hyvältä. Ja ateria täällä”, Severus sanoi jäykästi, mutta Remus saattoi nähdä Severuksen suuttumuksen hälvenneen.

Remus laski Severukselle veden ammeeseen, ja sillä aikaa, kun tämä oli kylpyhuoneessa, Remus kutsui kotitontun luokseen ja antoi tälle ohjeet. Kun Severus saapui puoli tuntia myöhemmin kylpyhuoneesta olohuoneeseen aamutakki yllään, sohvapöytä oli katettu, ja hyvin hautuneen pataruoan, uuniperunoiden sekä vastaleivottujen sämpylöiden tuoksu täytti olohuoneen. Remus oli sytyttänyt kynttilän pöydälle ja kaatanut viiniä kahteen lasiin. Severus ei sanonut mitään, mutta tämä näytti huomattavasti suopeammalta kuin aikaisemmin. He istuivat alas sohvalle syömään ja juttelivat aina välillä kaikenlaista velhomaailman viimeaikaisista tapahtumista.

”Kun aikaisemmin tänään olin menossa opettajanhuoneeseen, satuin kuulemaan muutaman neljäsluokkalaisen puuskupuhtytön puhuvan meistä kahdesta”, Severus sanoi yllättäen.
”Niinkö? Mitä he puhuivat?” Remus kysyi huvittuneena.
”Että on niin ihanaa, kun vanhatkin ihmiset voivat olla yhdessä ja rakastuneita. Ja etenkin kaksi miestä”, Severus sanoi ivallisella äänellä.
”Sanoitko heille jotain?” Remus kysyi levottomana.
”Vain muutaman valitun sanan siitä, mitä mieltä olen opettajakunnan yksityisasioista juoruamisesta. Ja etten ole vielä liian vanha ottaakseni pois tupapisteitä tai antaakseni jälki-istuntoa, minkä sitten teinkin.”

”Ja sen lisäksi mitä ilmeisimmin säikytit heidät perinpohjaisesti”, Remus sanoi huokaisten.
”Se ei ollut varsinaisesti tarkoitus. Enkä olisi uskonut, että nuoriso on tänä päivänä niin herkkää, että alkaa kyynelehtiä niin vähästä”, Severus sanoi vaivaantuneeseen sävyyn.
He katsoivat toisiaan, ja Remus pudisti päätään tietämättä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Severus tuijotti häntä jossain määrin kiusaantuneen näköisenä. He olivat hetken vaiti, kunnes Severus alkoi puhua:
”Remus… tiedän, että minun kanssani on vaikeaa elää. Ei ole sinun vikasi, että tämä työ käy minun hermoilleni, mutta silti sinä joudut kärsimään siitä. Ja toisetkin. Olen pahoillani.”

Remus katsoi Severusta tuntien lämmön leviävän sisälleen.
”Ei sinulla ole mitään syytä olla pahoillasi.”
”Pelkään, että on. En käsitä, miksi ylipäätään halusit minut kaikista maailman ihmisistä. Olisit voinut valita paljon paremminkin”, Severus sanoi katsoen Remusta synkän näköisenä.
”Kerronko, miksi halusin sinut?” Remus sanoi pehmeästi. Severus hymyili hänelle hieman.
”Koska olet itsepintaisesti sitä mieltä, että rakastat minua. Minäkin rakastan sinua. En vain käsitä syytä, mitä sinuun tulee.”

Remus liikahti sohvalla lähemmäksi Severusta ja kietoi kätensä tämän hartioiden ympärille.
”Sitten minun täytyy varmaan selittää. En ole koskaan tavannut ketään toista, jonka kanssa viihtyisin edes puoliksi näin hyvin kuin sinun kanssasi. Rakastan sinun älykkyyttäsi, peräänantamattomuuttasi, vahvuuttasi ja ulkonäköäsi, noin muutamia asioita mainitakseni. Kun me olemme yhdessä, kaikki on moninkertaisesti parempaa. Sinä tuot värit minun maailmaani ja saat minut nauramaan kerta toisensa jälkeen. Annat minulle kaikki syyt elää, mikä ei ole itsestäänselvyys, etenkään ihmissudelle. Sinä olet minulle kaikki, mitä olen ikinä kaivannut ja halunnut: kollega, ystävä, rakastettu ja rakastaja. Sinä teet minun päivistäni valoisat ja öistäni nautinnolliset. Sinä olet minulle kaikki kaikessa, enkä halua edes ajatella, millaista minulla olisi ilman sinua”, Remus sanoi katsoen Severusta lämpimästi.

He tuijottivat toisiaan hetken sanomatta mitään, ja Remus näki Severuksen silmistä, että hänen sanansa olivat koskettaneet tätä.
”Remus… en tiedä, mitä sanoisin. Sinä merkitset minulle yhtä lailla kaikkea, vaikka en ole yhtä hyvä kuin sinä kertomaan sitä”, Severus sanoi hiljaa.
”Sinä kerrot sen minulle joka päivä kaikilla tavoilla. Viime kesänä heti Tylypahkan taistelun jälkeen, kun olin pahasti loukkaantunut, veit minut kotiisi asumaan. Pidit minusta huolta, vaikka olit itsekin vasta toipumassa Naginin aiheuttamista haavoista. Teit minulle pitkin kesää taikajuomia, että paranisin. Käytit viikkokausia aikaa ja suunnattomasti vaivaa löytääksesi parantajan, joka suostuisi ottamaan ihmissuden potilaakseen. Vaadit saada lainata minulle rahaa, kunnes löydän töitä, enkä ole vieläkään saanut maksettua sinulle kaikkea takaisin”, Remus sanoi katsoen Severusta syvälle silmiin.
”Ei sinun tarvitsisi maksaa takaisin.”

”Sinä teet minulle joka kuukausi sudenmyrkkyjuomaa kaikkien muiden töidesi lisäksi ja yöuniesi kustannuksella. Sen lisäksi valvot jokaisen täysikuuyön ja käyt vähän väliä katsomassa, miten minä voin, ja toimiiko taikajuoma varmasti.”
”Se nyt on vähintä, mitä voi tehdä”, Severus mutisi.
”Ehkä sinusta, mutta ei läheskään kaikista. Sitä paitsi hoidat minua ja saat minut kuntoon jokaisen täysikuun jälkeen. Ilman sinua ja lääkejuomiasi en toipuisi niistä läheskään yhtä hyvin ja nopeasti.”

Severus katsoi häntä sanomatta mitään, mutta tämän silmissä oli lämmin ilme, mikä rohkaisi Remusta jatkamaan:
”Sinä painostit McGarmiwaa antamaan minulle työpaikan Tylypahkan opettajana. Ja vieläpä sen paikan, jonka olisit itse ottanut kaikkein mieluimmin vastaan.”
”Sinä jos kuka ansaitsit saada tuon paikan”, Severus sanoi hiljaa.
”Kaiken lisäksi tiedän hyvin, että sinä itse olet jatkanut Tylypahkassa ennen kaikkea minun takiani, vaikka tämä työpaikka koettelee sinun kärsivällisyyttäsi. Sinä voisit noilla kyvyilläsi mennä töihin vaikka mihin, jos vain haluaisit. Minun tilanteeni on toinen, ja sen vuoksi olet päättänyt jäädä tänne, ettei meidän tarvitsisi olla erossa toisistamme. Sanoit äsken, ettet käsitä, miksi rakastan sinua. Miten voisin olla rakastamatta?” Remus kysyi katsoen Severusta hellästi.

He hymyilivät toisilleen. Remus nojautui eteenpäin, ja Severus teki samoin. Heidän huultensa kohdatessa Remus tunsi onnen ja mielihyvän täyttävän sisimpänsä. Severuksen suuteleminen tuntui niin hyvältä, kuten aina, mutta erityisesti tällaisina hetkinä, kun Severus oli ollut ensin huonolla tuulella ja sitten leppynyt. Heidän kosketuksensa sai kerta toisensa jälkeen Remuksen hermonpäät kihelmöimään ja sydämen täyttymään ilosta.

”Minun oma tummatukkani”, Remus sanoi pehmeästi heidän irrottautuessaan pitkän ajan kuluttua suudelmasta. Severus kohotti kulmiaan hänelle, mutta hymyili samalla.
”En olisi ikinä uskonut, että tuo voisi kuulostaa noin hyvältä. Ei se kuulostaisikaan kenenkään muun sanomana.”
”Se on sitten minun onneni.”
”Ja sinä olet minun.”

[Altais]

Luin tämän tietenkin ihan innolla heti sunnuntaina, kun se ilmestyi, ja olen sormet syyhyten odottanut sopivaa hetkeä kirjoitella kommenttia. Pahoittelut jo valmiiksi, että tästä saattaa nyt tulla hiukan sellainen kilometrikommentti, mutta tämä nyt vaan oli niin herkullinen, että pakko on vähän hehkuttaa. Olipa ihana saada jatkoa viimekeväiselle ficillesi Severuksen huolet, joka on todellakin jäänyt mieleen (onko siitäkin muka oikeasti kulunut jo vuosi?). Tulin onnelliseksi, että Severuksen ja Remuksen silloin aluillaan ollut yhteiselo on saanut jatkua, ja kaikesta päätellen ainakin pääsääntöisesti onnellisena. Severus osaa varmaan joskus olla haastava kumppani, mutta kukapa meistä ei olisi, ainakin siinä vaiheessa, kun turha vieraskoreus alkaa karista, ja toisen kanssa pitää joka tapauksessa uskaltautua olemaan oma itsensä. 

”Miten menee?” Remus kysyi varovasti vilkaisten Severusta, joka oli kaatanut itselleen lasillisen vettä ja istui alas toiseen nojatuoliin häntä vastapäätä.
”Erinomaisen hienosti. Kuinka muutenkaan, kun saa elää ja tehdä työtä noiden hirviöiden keskellä, joita joku idiootti on keksinyt nimittää velho-oppilaiksi? Erityisesti silloin, kun kyse on sinun rakkaista rohkelikoistasi”, Severus ärähti vastaukseksi.

Kärttyinen Severus työpäivän jälkeen oli itse asiassa aika viehättävä kaikkine kiukutteluineen. Jokainen, joka on joskus tullut töistä kotiin pahalla päällä ja purkanut sen kaiken kumppaniin, tai kuka siinä lähimpänä sitten onkin harmitusta vastaanottamassa, tietää varmaan tunteen. Tai ainakin itse tiedän, valitettavasti. Silloin on kuitenkin ihan kiva, jos kumppani jaksaa suhtautua asiaan tuollaisella lämmöllä, rakkaudella ja kärsivällisyydellä kuin Remus tässä.

Remusta nauratti, mutta hän yritti pitää kasvonsa peruslukemilla. Severus oli tavallaan oikeassa, vaikka olikin luultavasti ainoa, joka näki ihmisten onnellisuuden kielteisenä asiana. Voldemortin ja kuolonsyöjien kukistumisen jälkeen velhomaailman päällimmäinen tunnelma oli helpottuneisuus ja iloisuus, mikä näkyi etenkin nuorissa.

Olipa ihanaa, että tässä päästiin näkemään velhokoulun arkea tällaisissa keveissä, iloisissa tunnelmissa, vaikkei se sitten miellyttänytkään kaikkia. Eipä kai se mikään ihme ole, jos eivät nuoret ihan aina malta keskittyä opiskeluun, kun on niin paljon kaikkea muutakin mielessä, mutta ymmärrettävästi se sitten ottaa aivoon Severusta. Mietin ensin, että hänelle olisi varmaan olemassa paljon muitakin töitä, joissa viihtyisi paremmin, mutts tuolla myöhemmin tulikin ilmi, että hän oli tässä pestissä osittain voidakseen elää yhdessä Remuksen kanssa, mikä taas oli valtavan suloista häneltä.

”Ilmoitin heille, että tämä on liemien oppitunti, eikä kutupaikka, ja siirsin heidät erilleen luokan vastakkaisille puolille. Paljonpa hyötyä siitä oli. Sen jälkeen molemmat jatkoivat toistensa tähyilemistä kauempaa, eikä taikajuomien tekemisestä tullut senkään vertaa kuin vierekkäin.

Ihan loistavaa, että Harryn ja Dracon romanssi on saanut jatkua, ja he ovat selvästi edelleen ihan yhtä rakastuneita kuin ennenkin, elleivät sitten vieläkin enemmän. Voin sieluni silmin nähdä tuon tilanteen, kun he eivät vaan pysy erossa toisistaan, ja Severusta ärsyttää.

”Severus, ole kiltti, älä mene. Minä en nauranut hetkeäkään sinulle, vaan Harrylle ja Dracolle. Olet täysin oikeassa, tietenkin. Oppitunnit ovat olleet selkeästi levottomia koko syksyn. Mutta voiko siitä oikeastaan moittia oppilaita? Ajattele, miten vapauttavalta meistäkin tuntui velhosodan loppumisen jälkeen.”

Niin tosiaan, velhosota on ohi, ja Remus ja Severus edelleen silti onnellisesti tässä! Vasta nyt sen oikein kunnolla tajusin, että hetkinen, mitenhän kaikki onkaan oikein mennyt! Todella kiva muuten lukea näistä hahmoista niin, että he ovat aikuisia ihmisiä, mutta voivatkin elää ihan tavallista arkea ja elämää. Vaikka eipä sekään mitään ruusuilla tanssimista ole, ongelmat vaan on eri mittaluokassa. Joku on joskus sanonut, että v*tutuksen määrä on vakio, ja ehkä se pitää paikkansa heidänkin (=Severuksen) kohdalla.

”Kylpy kuulostaa hyvältä. Ja ateria täällä”, Severus sanoi jäykästi, mutta Remus saattoi nähdä Severuksen suuttumuksen hälvenneen.

Remus on ihana, kun tietää heti, mitä Severus tarvitsee. Ja Severuskin on ihana, kun alkaa tuolla lailla ihan pikkuisen sulaa, vaikkei oikein haluaisikaan näyttää sitä, ainakaan ihan vielä. Tottakai kylpy auttaa aina, ja ilman muuta ateria pitää nauttia rauhassa oman kumppanin kanssa, jos sattuu pinna olemaan jo valmiiksi kireällä.

”Että on niin ihanaa, kun vanhatkin ihmiset voivat olla yhdessä ja rakastuneita. Ja etenkin kaksi miestä”, Severus sanoi ivallisella äänellä.

Voi sentään, nämähän ovat miehiä mitä parhaassa iässä, ja aika nuoriakin vielä. Vanhat ihmiset, vielä mitä! Severuksen vastaus oli kyllä ihan erinomainen, vaikka tuo tyttöparka taisikin sitten vähän säikähtää.

”Remus… tiedän, että minun kanssani on vaikeaa elää. Ei ole sinun vikasi, että tämä työ käy minun hermoilleni, mutta silti sinä joudut kärsimään siitä. Ja toisetkin. Olen pahoillani.”

Tässä kohtaa sulin kyllä ihan täysin, kun Severuksen kiukuttelu alkoikin kääntyä tällaisen vilpittömän rehellisyyden puolelle. Kyllähän hän varmaan omat puutteensa ihmisenä tietää, vaikkei niitä olisikaan aina helppo myöntää ääneen, vaan ennemmin näkisi ongelmia vain kaikissa toisissa. Mutta Remuskin taitaa jo tuntea Severuksen ja hänen tapansa aika hyvin.

”Kerronko, miksi halusin sinut?” Remus sanoi pehmeästi. Severus hymyili hänelle hieman.
”Koska olet itsepintaisesti sitä mieltä, että rakastat minua. Minäkin rakastan sinua. En vain käsitä syytä, mitä sinuun tulee.”

En edes osaa sanoa mitään järjellistä tähän, mutta tämä oli aivan ihana kohta, ja myös kaikki se, mitä sen jälkeen tuli. Remuksella oli todella sana hallussa avatessaan rakkautensa taustoja Severukselle, ja samalla selvisi niitä velhosotaan liittyviä taustojakin. Aivan ihanaa, että Severus on huolehtinut Remuksesta ja auttanut häntä toipumaan, ja muutenkin taitaa olla aika selvää, että Remus on hänelle ihan kaikki kaikessa riippumatta siitä, onko sitä aina niin kovin helppo sanoittaa ääneen. Mutta kyllähän ne teot merkitsee vielä enemmän kuin sanat.

Kiitos todella paljon tästä lempeän romanttisesta, suloisesta ja myös hilpeän samaistuttavasta Severus/Remuksesta! Kaikesta kyllä huomaa, että tämä paritus taitaa sinulle olla ihan erityisen rakas ja sydäntä lähellä.

[Claire]

Olipa tosi mukavaa vaihtelua lukea Severus/Remusta - paritus, jota ei kyllä tule vastaan tarpeeksi usein Finissä. Kuten Altais, mäkin tykkäsin paljon tuosta, miten Remuksen ja Severuksen yhteiseloa sodan jälkeen kuvattiin alusta lähtien onnelliseksi, koska no, canonissa heille ei suotu kovinkaan onnellisia kohtaloita. Vaan onneksi tässä ficissä he saivat olla onnellisia yhdessä. Tottakai alussa myös hymyilytti myrtsi Severus, vaan kyllä ne murheet unohtuivat nopeasti kylvyn, aterian ja Remuksen kehujen ja rakkauden osoitusten myötä. En panisi minäkään pahakseni, jos rankan työpäivän jälkeen kotiin päästessä odottaisi moinen palkinto

Mua myös kovasti ihastutti tuo tapa, miten kuvailit Severuksen ja Remuksen täydentävän toisiaan. Myös jotenkin nuo heidän omat rakkauden kielensä olivat niin hahmoilleen uskollisia: Remuksen rakkauden kieli oli selkeästi vakaat ja lempeät sanalliset rakkauden osoitukset Severukselle, ja Severus puolestaan, vaikkei ehkä rakkauttaan osannut yhtä kauniisti sanoittaa, osoitti rakkautensa teoilla. Ai että, on ne niin söpöjä <3

Mä huomasin muuten vasta jälkikäteen, että tämä oli jatko-osa viime vuoden ficillesi, hups, vaan hyvin tämä toimi itsenäisenä ficcinään! Vaan pitääpä mennä kurkkaamaan tuo Severuksen huolet -ficcisi myös, vaikka hieman väärässä järjestyksessä nyt tuleekin luettua.

P.S. Rakastin tuota, että tekstiin oltiin ujutettu myös maininta Harryn ja Dracon lepertelyistä toisilleen. H/D on yksiä lemppariparituksiani

Kiitos tästä ihanasta iltapalasta!

[Thelina]

Ai että, miten tämä olikin ihanaa luettavaa! Enpä muista, että olisin aiemmin lukenut tällaista Snupin-ficciä, missä sodan jälkeen molemmat ovat opettajina Tylypahkassa! Erittäin hyvä idea kyllä, sillä pidän kovasti esim H/D -ficeistä, joissa he ovat opettajina. Ja sodanjälkeiseen aikaan sijoittuva ficci antaa vähän lisää ulottuvuuksia, ettei tarvitse pitäytyä vain siinä ainoassa canonin vuodessa, kun tämä kaksikko oli yhtä aikaa opettajina

Severus on tietenkin ihana hapan ja ärsyyntyy oppilaiden toilailuista nauratti, kun hän kuvaili haaveksivaa Ronia ja Harrya ja Dracoa, jotka kehtasivat pitää toisiaan kädestä ja pussailla jälki-istunnossa Remus taas on oma lempeä itsensä ja tietää tosiaan, miten Severuksen saa paremmalle tuulelle<3 Hauska oli myös tuo kohta, jossa Severus oli säikytellyt oppilaita, jotka olivat sanoneet häntä ja Remusta vanhoiksi loppu sulatti sydämen, kun Severuskin oli leppynyt ja Remuksen kertomuksesta saatiin tietää, miten omistautuneesti hän toista hoitaa ja ihan pyytämättä. Olisipa muuten ihanaa lukea hurt/comfort -ficci tuosta ajasta, kun kumpikin toipuu sodan jälkeen! Mutta joka tapauksessa tämä oli todella lämmin ja hyvin kirjoitettu, niin kuin sinun tarinat aina! Pidin kovasti<3

[Larjus]

Olipas kiva bongailla jatkoa sille aikaisemmalle ficille! Kiva tietää, miten hahmojen elämässä menee asiat siitä eteenpäin. Kalkaros ei tietenkään ole juurikaan muuttunut sen suhteen, mitä ajattelee romantiikasta XD Viimeksi vaahtosi opettajista ja tällä kertaa oppilaistakin. Ahaha, jos hänellä ei olisi Lupinia, voisi ajatella, että hän on vain kateellinen ja katkera oppilailleen. (Tai ties vaikka vähän olisi, oman nuoruutensa pohjalta ja sitä muistellen...) Onneksi hänellä on sentään Lupin, joka kuuntelee hänen avautumisiaan.

”Potter ja Draco vievät voiton kaikista. Viimeksi tänään näin heidän pitelevän toisiaan kädestä kiinni pöydän alla ja tuijottavan toisiaan silmiin typerän näköisinä”, Severus jatkoi synkällä äänellä.

Hahaha 😂 Kalkaros on selvästi tuohtunut teiniromantiikasta luokkahuoneessaan kun jopa rankaisi luihuista sen takia! Vaikka ei tietenkään ottanut pisteitä tuvaltaan pois Mut Draco on kyllä ihan oikeassa siinä mielessä, ettei Kalkaros ole kovinkaan oikeudenmukainen rangaistustensa kanssa. Aika mielivaltaisestihan se niitä tuntuu jakelevan.

”Vain muutaman valitun sanan siitä, mitä mieltä olen opettajakunnan yksityisasioista juoruamisesta. Ja etten ole vielä liian vanha ottaakseni pois tupapisteitä tai antaakseni jälki-istuntoa, minkä sitten teinkin.”

Tässäkin malliesimerkki siitä 😅 Melkoisen vahvaa reagointia häneltä. Eihän se toki ole kiva olla juorujen kohteena... Sitä en kyllä ihan tajua, mitä noita oppilaita kiinnostaa heidän opettajiensa rakkauselämä 🙈 En mä ainakaan ajatellut sellaisia koulussa enkä tiedä ketään, joka niin ois tehnyt. Suurimmasta osasta mun opeja en osais edes sanoa heidän parisuhdestatuksiaan...

”Kerronko, miksi halusin sinut?” Remus sanoi pehmeästi.

🥺❤

Ja voi ääää toi Lupinin pitkä selitys siitä, miksi hän halusi ja valitsi Kalkaroksen ❤ Niin ihana, rehellinen ja viaton. Sellainen selostus, joka tulee suoraan sydämestä. On se hyvä että Lupin sanoo kaiken selvästi ääneen ja suoraan Kalkarokselle, sillä sitä tämä selvästi tarvitsee - jonkun rakastamaan häntä omana kärttynä itsenään ja myös kertomaan sen hänelle.

”Se on sitten minun onneni.”
”Ja sinä olet minun.”

Oi että mitä lällyilyä! Minä tykkään! ❤❤

Todella ihanan viihdyttävä fici kaiken kaikkiaan, hauska ja loppua kohden niin sööttikin. Kiitän!

[Pahatar]

Suuri kiitos aivan mahtavista kommenteistanne ja anteeksi, kun vastailen näin viiveellä.

Altais: Ei kyllä tarvitse yhtään pahoitella, jos kommentti venähtää. Ihana kuulla, että Severuksen huonotuulisuus oli sinusta viehättävää, ajattelen itse ihan samalla tavalla. Olen usein miettinyt, millainen tunnelma velhomaailmassa mahtoi olla Voldemortin kuoleman jälkeen, ja tämä on varmaan se hilpein mahdollinen vaihtoehto, mutta kaikkia se ei tässä tosiaankaan ilahduttanut. Olen ihan samaa mieltä, että Severukselle olisi varmasti sopinut moni muu ammatti paremmin kuin ihmisten ja etenkin nuorten kanssa työskentely, mutta mikään uhraus ei ollut liikaa Remuksen vuoksi. Nauroin tuolle, että v*tutuksen määrä on vakio, niinhän se todella taitaa olla. Minua huvitti ajatella, että kun nuorison mielestä kolmekymppisetkin taitavat olla muumioita, niin sitä suuremmalla syyllä lähemmäs nelikymppiset Severus ja Remus. Ihanaa, kun tykkäsit tuosta näiden kahden sovinnosta, ja olen ihan samaa mieltä, että Severus varmasti oli hyvinkin tietoinen omista vioistaan, ja kärsi niistä itse eniten. Sen takia on niin kiva ajatella, että Severuksella olisi ollut joku, joka ymmärsi häntä, kuten Remus tässä. Kyllä tämä on yksi suosikkiparituksiani, vaikka on niin paljon muitakin ihania. Tuli muuten mieleen, että olisipa kiva lukea sinulta joskus ficci tällä parilla, miten olisi? Suuri kiitos jälleen sinulle hyvin mieltä lämmittävästä kommentistasi!

Claire: Olen samaa mieltä, että Severus/Remusta ei ole Finissä läheskään tarpeeksi, ja oli kiva kuulla, että sinäkin tykkäät tästä parituksesta. Nämä kaksi olivat todellakin canonissa hyvin onnettomia, ja siksi minusta on ihana kirjoittaa heidät onnellisiksi ja vielä yhdessä. Olipa hienoa kuulla, jos tästä tuli vaikutelma siitä, että miehet täydensivät toisiaan, sitä yritin kovasti tavoitella. Hieno juttu, jos tämä toimi myös omana tarinanaan, vaikka olikin eräänlainen jatko-osa, eikä lukemista haitannut se, ettei ole lukenut tuota aikaisempaa. H/D on kyllä sellainen käsite ficcimaailmassa, että aina välillä on pakko ottaa se mukaan tarinaan jo senkin takia. Kiitos ihanasta kommentistasi!

Thelina: Canon rajoittaa tosiaan aika tavalla, ja niin monen hahmon onnettoman lopun takia siinä pysyminen menisi melkein aina angstin puolelle, joten siksikin tykkään nykyään kirjoittaa AU:ta. Oli todella kiva kuulla, jos se toimi tässä. Olen aina ajatellut, että Remus oli sen verran kärsivällinen luonne, että hän jos kuka olisi ymmärtänyt Severuksen kiukuttelua. Ihan loistava idea tuo sodan jälkeinen hurt/comfort -ficci näistä kahdesta, pitääpä miettiä, jos sellaisen saisi joskus kirjoitettua. Vai kirjoittaisitko sinä sen? Kiitos todella paljon hyvin ilahduttavasta kommentistasi!

Larjus: Tuo onkin mielenkiintoinen juttu, että ehkä Severus oli juurikin katkera muille ja vieroksui siksi romantiikkaa, vaikka ei halunnutkaan sitä myöntää ehkä edes itselleen. Ja eihän suhde Remukseen niitä huonoja nuoruusmuistoja poistanut, mutta toivottavasti vähän lievitti edes. Olisihan se Severukselle ihan hirveää, jos joutuisi katsomaan tätä nuorison hempeilyä vieläpä oppitunneillaan. Tuo on muuten ihan totta, että ei teinejä varmaan kauheasti kiinnostaisi opettajiensa yksityiselämä. Mutta täytyy sanoa, että juuri Severuksen kohdalla rakkaussuhde olisi niin mielenkiintoinen asia, että itse kyllä olisin pohtinut sitä. Ja ajattelin, että vanhoillisessa velhomaailmassa kahden miehen suhde herätti ehkä erityistä huomiota, ja hyvistä juoruista on tunnetusti kova puute. Minustakin Severuksen pitää saada kuulla, miten paljon häntä rakastetaan, kun hän ei ole saanut sitä lajia elämässään läheskään tarpeeksi, ja oli ihanaa, että pidit siitä ja lopusta, vaikka se olikin kovin pehmoinen. Kiitos paljon todella mukavasta palautteestasi!  

[Meldis]

Muistan oikein hyvin Severuksen huolet niin pitihän tämäkin tulla katsastamaan. ^^ Oikein kivasti jatkettiin ärtyneen Severuksen linjalla, kun ihan kaikki ärsyttää koko ajan. Tykkäsin tosi paljon, miten hän pystyi hyvin yksityiskohtaisesti kertomaan tismalleen, mikä häntä raivostutti oppilaissaan ja oppitunneissaan. Hauskaa, että Severus on suuttuneenakin oma älykäs itsensä, joka pystyy kuvailemaan ärsytyksensä kohteen tosi hyvin, eikä menetä itseään ikään kuin tunteeseen. Ja miten hauskaa, että Remus osasi oikein hyvin käsitellä häntä, tiesi tarkasti, mitä tehdä ja mitä sanoa missäkin kohtaa, jotta saisi pikku hiljaa tyynnytettyä Severusta. Ylipäätään tykkäsin tämän vakiintuneesta suhteesta, jossa voit tulla myrskyn merkkinä kotiin ja valittaa kumppanille kaikki mahdolliset harmitukset ja toinen pysyy silti rauhallisena, eikä turhaannu valitukseen tai vaihda aihetta tai muuta tyhmää. Hyvin old married couple -fiilis tuli tästä Severuksen vuodatuksesta. ^^

Hih ja mahtuihan sinne vähän hoodeetäkin. Voin vain kuvitella Severuksen ärtymyksen, kun entinen huippuoppilas on taantunut ihastuneeksi hölmöksi ja Harry ei nyt ainakaan paranna taikaliemitaitojaan Dracon kanssa kiehnäämällä. Mietinkin, että kun Severusta näin ärsyttää muiden onni, vaikka hän on itsekin kuitenkin selkeän onnellinen, onkohan tässä purkautumisessa jotain muuta taustalla. Joku selviytyjän taakka, kun hän lopulta selviytyi sodasta (oih ja voih, kun olisikin) ja niin myös Remus, jonka kanssa viettää loppu elämä. Niin sitten Severus ei päällisin puolin uskalla olla avoimen onnellinen, toisin kuin kaikki muut. Pitäisi olla surullinen ja harmissaan menetyksistä. Vaikea kuvitella Severus ajattelemaan niin, vaikka hänellä vasta suuri sydän onkin, mutta itse ehkä veikkaisin näin. Tai sitten aamupuurossa oli liikaa suolaa ja siitä päivä meni vain alamäkeä. Onhan noita huonoja päiviä.

”Että on niin ihanaa, kun vanhatkin ihmiset voivat olla yhdessä ja rakastuneita. Ja etenkin kaksi miestä”, Severus sanoi ivallisella äänellä.

En kestä! Totta kai nelosluokkalaiselle opettajat vaikuttavat vanhoilta ja teini-ikäinen nyt sanoo mitä vaan, mitä sylki suuhun tuo, mutta itse olen Severuksen puolella. Ansaitsikin saada rangaistuksen tuollaisesta kommentista. XD

Oi ja miten ihanasti Remuksen tunnustuksessa näkyi heidän suhteensa tapa toimia. Severus osoittaa rakkauttaan teoilla, huolehtimalla Remuksesta ja Remus ilmaisee sitä sanoin, kun pystyy siihen paremmin kuin Severus. <3 Loppu oli tosi suloinen. Tämä oli ylipäätään ihana sekoitus, huumoria, romantiikkaa ja fluffya, oikein ihana yhdistelmä, jolle oli kiva sulaa. ^^ Kiitos paljon!

[Waulish]

Tervehdys Kommenttiarpajaisista, ja onnittelut voitosta! Taisin viimeksi kommentoida arpajaisten puitteissa Severuksen huolet -tarinaa, joten tuntui luontevalta jatkaa nyt tämän jatko-osan pariin. Voi miten ilahduinkaan huomatessani, että Severus ja Remus ovat kuin ovatkin päätyneet yhteen! Parin sopivuus tuli hyvin ilmi aiemmassa tarinassa, ja sydäntäni lämmittää se, että yllättävä kohtaaminen on johtanut johonkin pysyvämpään ja kestävämpään. Tulin heti alussa hyvälle tuulelle myös siitä, miten Severuksen kuvataan olleen koko yhteisasumisen aikana pääsääntöisesti hyvällä tai tasaisella tuulella, koska siitä tulee sellainen kutina, että se saattaisi hyvinkin juontua juuri Remuksen läsnäolosta ja siitä, miten hyvältä arjen jakaminen sopivan ihmisen kanssa tuntuu.

Toisaalta ihanaa on sekin, miten Severuksen synkempi puoli vilahtaa tässä tarinassa. Tietynlainen pessimismi ja turhautuneisuus ovat ehkä jossain määrin osa hänen persoonaansa, jotain mikä pilkahtelee toisinaan esiin hyvinäkin aikoina. Meldiksen tavoin voisin hyvin myös kuvitella, että Severus syystä tai toisesta kaihtaa ja välttelee oman onnellisuutensa osoittamista, mikä saa hänet ehkä entistäkin ärtyneemmäksi muiden avoimesta onnesta ja pilvilinnoissa haahuilusta. Joka tapauksessa Severuksen on helppo kuvitella ärtyvän siitä, kun oppilailla on ihan muuta mielessään eikä opettamisesta meinaa tulla yhtään mitään. Ja onhan hänellä toisaalta perusteetkin ärtymykseen, sillä hänen vastuullaan olisi valmistella velhomaailman toivoja tulevaan. Epäilemättä Kuhnusarvio on suhtautunut S.U.P.E.R.-vaatimuksiin lepsummin ja leväperäisemmin kuin Severus, ja se valitettavasti kaatuu nyt Severuksen niskaan.

Ymmärrän kuitenkin hyvin myös Remuksen diplomaattista näkökulmaa siitä, että nuoret ajattelevat asioita eri tavalla ja eri perspektiivistä. Sota on ollut kammottava koettelemus, joka on tavallaan estänytkin normaalin nuoruuden viettämistä, joten ei ole mikään ihme, että kaiken menetetyn haluaa ikään kuin ottaa takaisin. Täysi-ikäisyydestä huolimatta viimeiset vuosikurssilaiset ovat vielä tosi nuoria, täynnä elämäniloa ja kipinää - myös rakkausrintamalla. Minusta onkin hauskaa, ettei aiemman tarinan rakkaushuuma jäänyt pelkäksi keväthulluudeksi, vaan lempeä on vieläkin ilmassa. Tämä luonnehdinta pistää väkisinkin hymyilyttämään:

”Toinen toistaan kehnompia. On kuin koko koulun olisi vallannut jonkinlainen käsittämätön hulluus ja riehakkuus velhosodan päättymisen myötä. Mikään muu kuin parinmuodostus ei näytä kiinnostavan nuorisoa. Nämä ääliöt tuntuvat elävän jonkinlaista ikuista rakkauden kesää, vaikka se oli ja meni jo vuonna 1967.”

Harryn ja Dracon edesottamukset ovat nekin varsin hymyilyttäviä. Severuksen sanavalmis tilitys maalaa elävän kuvan siitä, mitä oppitunnilla ja jälki-istunnossa oikein on tapahtunut, ja Remuksen tavoin minullakin on pokassa pitelemistä. Remus on ihanan diplomaattinen kuunnellessaan kärsivällisesti ja ymmärtäväisesti, mutta ei ole mikään ihme, että hänellä on vaikeuksia peitellä hilpeyttään.

Siinä missä Remus ei naura Severukselle (enkä minäkään), vaan rakastuneelle nuorelleparille, Severus tulkitsee olevansa itse naurun ja ehkä jopa pilkan kohteena - ja se on tosi inhimillistä ja ymmärrettävää. Hänen inhimillinen epävarmuutensa ilmenee siitä hyvin, samoin kuin siitä että Severuksen on vaikea ymmärtää sitä, miksi Remus rakastaa häntä ja on valinnut elää hänen kanssaan, vaikkei hän aina ole helppo kumppani tai pelkkää päivänpaistetta. Itse asiassa samaistun tosi vahvasti Severuksen ajatuksiin, sillä ne ovat minulle tuttuja omastakin elämästäni ja minäkuvastani. Ja samalla ymmärrän täysin sen, mitä Remus Severuksessa näkee - voi kun sitä vain osaisi tarkastella itseään yhtä objektiivisesti ja empaattisesti kuin toisia! Rakkauden ja välittämisen osoittamisessa miesten väliset erot tulevat kiintoisasti esiin, sillä siinä missä Remus on suorastaan runollisen hyvä sanallistamaan tunteensa, Severus osoittaa välittämistään konkreettisin teoin ja jopa uhrauksin. Severus on todella tehnyt paljon Remuksen hyväksi ja heidän yhteiselonsa tähden, ja jotain hänen tarkoitusperistään ja vaatimattomasta hyväsydämisyydestään kertoo se, miten hän itse asioihin suhtautuu:

”Se nyt on vähintä, mitä voi tehdä”, Severus mutisi.

”Sinä jos kuka ansaitsit saada tuon paikan”, Severus sanoi hiljaa.

Voi Severus - kunpa näkisit itse, miten hieno ja rakastettava ihminen olet. ♥ Minusta tuntuu, että Severuksen on tärkeää kuulla Remuksen suusta se, mitä kaikkea Remus hänessä arvostaa ja miksi, ja kaksikon välisestä keskustelusta jääkin mukavan levollinen ja luottavainen olo.

Severus ei tosiaan ehkä koskaan pääse eroon persoonansa synkemmistä puolista, mutta ei hänen tarvitsekaan päästä! Minusta tämä tarina osoittaa ihanasti sen, miten Remus rakastaa Severusta juuri sellaisenaan ja antaa tämän olla oma itsensä - antaa tämän tilittää, jos siltä tuntuu, ja kuuntelee myötätunnolla ja suhtautuu lempeydellä. Remus on selvästi myös hyvä lukemaan kumppaniaan, sillä hän tietää, mitä Severus tarvitsee päästäkseen pikkuhiljaa paremmalle mielelle. Lämmin kylpy ja yhteinen ateria yksityisten tilojen rauhassa on jo ajatuksena todella rentouttava kombinaatio, oi. Loppu saakin minut hykertelemään tyytyväisenä. Ihanaa muuten, miten tummatukka-hellittelynimi on jäänyt käyttöön!

Tämä tarina lämmitti sydäntä ja tätä pimeää syysiltaa, joten suuret kiitokset siitä. -Walle

// Ai niin - tämän tekstin nimestä piti vielä sanoa, että minusta se on ihana! Se henkii kaksikon dynamiikan ja yhteiselon toimivuutta siinä missä itse tarinakin. Aina ei tarvitse (eikä voi) olla helppoa, mutta toinen hyväksytään heikkoinakin hetkinä ja vastoinkäymisissä ollaan tukena. Lisäksi nimestä huokuu sellaista levollista jatkuvuutta ja yhteistä tulevaisuutta. Ihanaa!

[Vendela]

No niin, vihdoin ja viimein minäkin täällä lukemassa tämän. Aika paljon on jäänyt tekstejä rästiin tässä reilun puolen vuoden aikana, mutta hitaasti ja varmasti kahlaan tuota listaa läpi

Ihanaa, että kirjoitit tuolle viime vuoden ficille jatkoa! Etenkin kun tämä oli juuri sellainen kun pitikin. Severus tässä oli aivan ihana kaikessa yrmeydessään ja Remus täydellinen oma itsensä lempeydessään. Olin aivan yhtä hymyä tätä lukiessani!

Nämä ääliöt tuntuvat elävän jonkinlaista ikuista rakkauden kesää, vaikka se oli ja meni jo vuonna 1967.

Tässä repesin ääneen, koska siis aivan Severuksen tapaista tuollainen

Lisäksi muutenkin tykkäsin kuinka Severus motkotti kaikesta ja oli sitä mieltä, etteivät oppilaat ota opiskelua vakavasti. Ymmärrän hyvin hänen turhautumisensa, ei riittäisi omakaa huumori tuossa tilanteessa jos pitäisi yrittää opettaa mutta oppi valuu pitkin pinkkejä laseja

Kiitos muuten taas, kun olit tuonut tähän pienen H/D-hetken, nautin siitä! Mutta ei kyllä Severus ajatellut yhtään pidemmälle asiaa kun laittoi tämän kaksikon jälki-istuntoon. Tietenkin he tekivät ihan kaikkea muuta kuin mitä olisi pitänyt

Ihanaa, että Remuksella oli lopulta keino rentouttaa Severusta. Juuri tuo on parasta ja ihanaa, kun kumppani huomioi tuolla tavalla. Lisäksi tuo kuinka Remus luetteli kaikkia noita syitä miksi Severus on hänelle maailman tärkein sai kyllä sydämen pakahtumaan.

Sanoit äsken, ettet käsitä, miksi rakastan sinua. Miten voisin olla rakastamatta?

😭😭😭 Siis tämä! Ihana! Sydän särkyy kun Remus on niin ihana!

Voi että mikä pörröinen, pehmeä ja suloinen iltapala tämä olikaan! Tykkäsin ja nautin todella paljon! Kiitos, että kirjoitit

Vendela

[Kelsier]

Kommenttiarpajaisista hei!

Tykkäsin tässä kovasti Severuksesta ärtyisänä opettajana ja Remuksesta hänen lempeänä kumppaninaan. Ihanasti hän sai juomamestarin rentoutumaan. Olin lukenut tämän jo silloin, kun julkaisit, mutta nyt arpajaisten myötä vasta aktivoiduin kommentoimaan.

Kiitos, kun kirjoitit!

-Kel

[Pahatar]

Kiitos paljon palautteistanne ja anteeksi kovasti tämä viipynyt vastaus!

Meldis: Ihanaa, että pidit ärtyisästä Severuksesta tässäkin ficissä! Nauroin tuolle mainitsemallesi ”old married couple” -jutulle, sitähän nämä kaksi tässä tosiaan olivat tyyliltään, vaikka en sitä kirjoittaessa tainnut edes tajuta. Halusin kuvata tässä, millainen Severuksen ja Remuksen välinen vakiintunut suhde voisi olla, ja olen tosi iloinen, jos pidit siitä. Kun ajattelin tämän jatkoksi tuohon aikaisempaan tarinaan, olihan hoodeen suorastaan pakko olla mukana, ja jotenkin minua huvitti ajatella, että jostain syystä se ärsytti Severusta edelleen. Se, miksi Severusta närästi toisten onni, saattoi tosiaan johtua huonosta päivästä. Tai ehkä Severukselle oli vierasta se, että rakkautta näytettiin avoimesti, sillä jotenkin ajattelen Severuksen olevan sellainen ihminen, joka kokee yksityiselämän kuuluvan neljän seinän sisälle, ja tunteiden julkinen osoittaminen hermostutti häntä. Mutta varmasti myös pitkät yksinäiset ja raskaat vuodet ja sodan jäljet näkyivät hänessä myös. Severus ehkä myös koki, ettei sodan loppumista olisi syytä juhlistaa millään lailla, kun koetut menetykset olivat kuitenkin niin suuret, eli juurikin tuo selviytyjän taakka, minkä mainitsit. Olin todella iloinen, että pidit tästä ja molempien miesten tavoista osoittaa rakkautta toisilleen. Kiitos paljon ihanasta kommentistasi!

Waulish: Olen todella iloinen, kun löysit tämän jatko-osan pariin. Minusta Severus ja Remus ovat niin sopivat toisilleen luonne-eroistaan huoIimatta, että kun he löysivät toisensa tuossa edellisessä tarinassa, en voinut muuta kuin nähdä heidät yhdessä vakituisesti, ja oli todella kiva kuulla, jos tykkäsit siitä. Ihana juttu, jos Severuksen persoona oli tässä kuvattu sellaiseksi, josta pidit, ja että hänen negatiivisuutensa oli uskottavaa, vaikka hän olikin löytänyt Remuksen vierelleen. Ilahduin suuresti myös siitä, että tässä oli sinusta huumoria mukana, sitä yritinkin tavoitella. Severusta kohdeltiin niin kaltoin sekä nuorena että aikuisena (olkoonkin, että hän osasi antaa itsekin takaisin), että minulla on fiksaatio siitä, että hän kokee vieläkin ihmisten nauravan hänelle, ja halusin tuoda sen tässä esiin. Todella hienoa kuulla, jos koit sen uskottavaksi. Minusta oli myös aivan ihanaa, että näet Severuksen hienona ja rakastettavana, niin minäkin! Ehdottomasti Severuksen pitää saada kuulla se, ja olin tosi iloinen, että pidit tästä miesten erilaisista tavoista osoittaa rakkautta toisilleen. Aivan mahtavaa myös, jos tarinan nimi oli sinusta onnistunut, otsikot ovat minulle aina enemmän tai vähemmän hankalia. Lämmin kiitos todella ilahduttavasta kommentistasi!

Vendela: Ymmärrän niin tosi hyvin, että kaikkea ei aina ehdi lukea, minulla on ihan sama juttu. Ja tämä kommentteihin vastaaminen on viipynyt sekin ihan luvattoman kauan. Aivan ihanaa kuitenkin kuulla, jos pidit tästä jatko-osasta! Olen aina kokenut Severuksen niin, että häntä kerta kaikkiaan raivostuttaa oppilaiden ja kenen tahansa puutteellisuus, vaikka en tiedä, johtuuko se siitä, että Severus osaisi iloita näiden menestyksestä. Mutta ehkä sen takia, että hän itse oli tunnollinen oppilaana, ja onhan se turhauttavaa opettajalle, kun omat ponnistukset menevät hukkaan. Ajattelin tämän niin, että Severuksen ei Remuksen kanssa löytämästään onnesta huolimatta ollut luontaista ymmärtää, miten rakastunut nuoripari, eli H/D, käyttäisi jälki-istuntonsa, vaikka kaikille muille se oli varmasti ilmiselvää. Todella ihanaa, jos pidit Severuksen ja Remuksen keskinäisistä tunteista, eikä mennyt liian imeläksi. Kiitos paljon ihastuttavasta kommentistasi!

Kelsier: Todella ihanaa, jos pidit Severuksesta ja Remuksesta ja heidän luonteenpiirteistään tässä. Kiitos paljon, kun luit ja kommentoit!