Title Eripura
Rating S
Fandom Multifandom
Pairing Ronja Ryövärintytär / Peppi Pitkätossu
Disclaimer Hahmot ja miljöö kuuluvat Astrid Lindgrenille.
Summary "Hitot Matiaksesta."
A/N Miltei kahden vuoden tauon jälkeen oli aika palata Ronjan ja Pepin pariin! Löysin tämän tekstiluonnoksen viime viikonloppuna läppärini syöväreistä, ja kun täällä Norjassa yllättäen alkoivat ukkoset ja kunnon vesisateet niin tätä tekstiä oli kivaa kirjoittaa ja tunnelmoida. Toivottavasti tämä löytää lukijansa. ♥ Ronjaa ja Peppiä pääset fiilistelemään myös täältä.
Pepin sorjan kehon jokaista kolkkaa kolottaa, kun hän kiipeää sateen liukastuttamia tikkaita ylös puumajan kuistille. Rajuilma on kaatanut kumoon ja särkenyt keraamisen kukkaruukun, ja lähes kaikki lapinorvokkien kultaiset terälehdet ovat karanneet koillistuulen mukaan. Mutta Peppi ei välitä. Hänen kengänpohjansa sotkeentuvat multaan, kun hän harppoo kuistin poikki ja ryntää sisään hiljaiseen majaan.
Kun ovi Pepin takana sulkeutuu, hänen kehonsa lamaantuu ja tunteet raivaavat hyökyaallon tavoin tiensä hänen takaraivoonsa. Peppi hengittää raskaasti ja irvistää, ja hänen smaragdinvihreät silmänsä kiiltävät majan hämärässä.
Sillä hetkellä hän tuntee itsensä maailman heikoimmaksi naiseksi.
Pepin polvet ovat pettää hänen altaan. Tällä kertaa syy siihen ei kuitenkaan piile Ronjan naurussa, Ronjan hymyssä tai Ronjan katseessa. Peppi katsahtaa alas kapeisiin sääriinsä tuntiessaan lämpimän verivanan valuvan pitkin kalvakkaa ihoaan. Hänen polvensa ovat ruhjeiset märillä kivillä kompastelun seurauksena, mutta Peppi tuntee kipua vain sisimmässään - kaukana nilkoista ja polvilumpioista. Kipua, jota hän ei aiemmin ole kokenut.
Peppi astelee peremmälle majaan, eikä välitä riisua sateen kastelemaa leninkiä yltään. Hän yrittää sytyttää valkean kamiinaan, siinä kuitenkaan onnistumatta - onhan Ronja loppujen lopuksi heistä kahdesta se, joka taitaa tulenteon. Peppi huokaisee syvään ja tyytyy istumaan alas itsensä villahuopiin käärien. Hetken hän kuuntelee sateenropinaa, joka ei tuo lohtua hiljaisuuden keskelle.
Peppi kuulee ja näkee Ronjan mielessään.
Ronjan, joka vain joitain hetkiä sitten oli riidellyt isänsä kanssa niin myrskyisästi, että se oli vetänyt vertoja meren pauhulle ja Matiaksenmetsän yllä jyrisevälle ukkoselle.
Ronjan, josta jonakin päivänä tulisi ryöväriruhtinatar - halusi tämä sitä itse tai ei.
"Mene pois", oli Ronja murahtanut itku kurkussa, kun Peppi oli riidan päätteeksi yrittänyt tarttua häntä kädestä.
Peppi oli yrittänyt - ja yrittää yhä – ymmärtää, miltä tuntuisi olla Ronjan nahkasaapikkaissa. Ronjan harteille oli hänen syntymästään lähtien kaadettu odotuksia, joita tämä parhaansa mukaan oli vuosien ajan yrittänyt täyttää. Peppi ei ollut osannut kuin katsoa vierestä. Eihän hän tiennyt vastuista ja velvollisuuksista oikein mitään, sillä ainoa asia, jota hänen isänsä häneltä koskaan oli odottanut tai vaatinut, oli niin leveä hymy, että hänen hammasvälinsä näkyisi naapuriin asti.
Mutta toisin kuin Pepin oma isä, joka oli jo vuosia sitten kadonnut merille, oli Matias aina ollut läsnä Ronjan elämässä. Ryöväriruhtinaana, suunnannäyttäjänä, isänä. Peppi oli aina tuntenut olonsa ulkopuoliseksi kaksikon seurassa, vaikkei Matias koskaan ollutkaan sulkenut häntä pois.
Peppi hieraisee voipuneena märkää hiusrajaansa ja vetää polvet rintaansa vasten. Häntä paleltaa, ja ensimmäistä kertaa koskaan Matiaksenmetsän hämärä tuntuu imevän hänet itseensä ja karkottavan jokaisen lohdullisen ajatuksen ja toiveen. Ajattarten kauempaa kantautuva kirkuna kuulostaa uhkaavalta, ja kallioiden luomat varjot saavat aikaan epämiellyttäviä väreitä Pepin pisamaisella iholla.
Kuluu tunti, kenties toinenkin. Sateen ja ukkosen keskellä Peppi ei kuule askelia, jotka kipuavat puumajaan.
”Mitä sinä täällä kylmässä istut”, Ronja mutisee saaden Pepin hätkähtämään. Hän kohottaa katseensa ryövärittäreen, joka näyttää siltä, kuin sateen sijasta olisi pulahtanut metsän siimeksessä olevaan lampeen.
Peppi ei vastaa. Hänen katseensa seuraa Ronjaa, joka astelee peremmälle ja kumartuu kamiinan puoleen. Sen sytyttäminen käy naiselta kuin lapselta leikki.
Sitten Ronja istuutuu alas Pepin viereen ja kiertää kätensä pisamaisille hartioille. Peppi haistaa pehmeän tupakan tuoksun Ronjan huulilta, kun tämä lyhyen hiljaisuuden päätteeksi puhuu.
”Anteeksi, että sillä tavoin työnsin sinut pois.”
Peppi tietää, että sanojen lausuminen ääneen on Ronjalle vaikeaa, sillä Ronja ei ole tottunut myöntymään tai pyytämään anteeksi. Ryöväritär on yhtä kovakalloinen, kuin isänsä.
Kamiina lämmittää jo Pepin varpaita, mutta voimakkaampi lämpö huokuu hänen vierellään olevasta Ronjasta siitäkin huolimatta, että naisen kuteet ja hiukset ovat kurassa ja litimärät.
”Ei se mitään”, Peppi huomaa lopulta vastaavansa. ”Et sinä minusta noin helpolla eroon pääse.”
He katsahtavat toisiinsa, ja molempien huulille kohoaa hymy. Ronja vetää Pepin lähemmäs itseään ja vie sormensa sivelemään kosteita tulenpunaisia hiuksia.
”Hitot Matiaksesta”, Ronja vielä murahtaa hiljaa vasten Pepin tukkapehkoa.
Peppi nyökkää.
”Hitot Matiaksesta”, hän myötäilee, ja lopulta hänen huuliltaan karkaa iloinen kikatus.
