Nimi: Hauskuutta hautojen yli
Kirjoittaja: Rowena
Ikäraja: S
Genre: Draamahuumori
Tiivistelmä: Ilkityö onnistui.
Kirjoittajan sana: Tämä ficci-idea tuli ystävältäni, ja mulla oli hauskaa tätä kirjoittaessani. Azkabanin vanki on mun suosikki Potter-kirjoista, ja oli kiva solahtaa hetkeksi sen maailmaan.
Sataseen tämä menee sanalla koulu.
HAUSKUUTTA HAUTOJEN YLI
Ensimmäinen kesäkuuta vuonna 1994, kello 14.58
”Miksi tämä päivämäärä kuulostaa niin kirotun tutulta?” Severus Kalkaros pohti samalla, kun viidesluokkalaiset keittivät unhoituslientä. Aamusta alkaen Severuksesta oli tuntunut, että hänen pitäisi muistaa jotain olennaista tähän päivään liittyvää. Mutta mitä se oli? Mitä hän oli unohtanut? Vai kuvitteliko hän vain?
”Professori, minun unhoitusliemeni on valmis”, Fred Weasley ilmoitti höyryävän noidankattilansa takaa ja kehtasi keskeyttää Severuksen pohdinnat. Ärtyneenä Severus käveli Weasleyn luo.
”Koiruoho tuoksuu aivan liian voimakkaasti. Nolla pistettä, Weasley”, Severus sanoi ja napautti taikasauvallaan Weasleyn noidankattilaa. Liemi hävisi kattilasta, ja Weasley oli juuri avannut suunsa protestoidakseen, kun kuului pieni räjähdys ja luokkaan levisi kammottava haju.
”Olisi kannattanut pitää se koiruohon tuoksu, tämän luokan ominaishaju on hirveä”, George Weasley sanoi kaksoisveljensä vierestä ja piti kiinni nenästään.
”Kuka räjäytti sontapommin?” Severus kysyi ja tuijotti vimmoissaan oppilaitaan. Kukaan ei sanonut mitään, kaikki pitivät vain nenästään kiinni, ja Katie Bell oksensi noidankattilaansa. Hitaasti Severus kääntyi katsomaan Weasleyn kaksosia.
”Te kaksi. Opettajainhuoneeseen. Nyt.”
”Hei, sinä olit koko ajan meidän edessämme, ei me…” kaksoset puolustautuivat yhteen ääneen, mutta heidän äänensä peittyi rankkasateen alle.
Luokassa oli alkanut sataa.
”Nyt”, Severus toisti, ja vaikka kaksoset pikemminkin näkivät kuin kuulivat hänen kehotuksensa, he tottelivat ja lähtivät kohti opettajainhuonetta.
Severus seurasi heitä ja jätti muut oppilaansa selviytymään sateesta.
XXX
Minerva McGarmiwa katseli ulos muodonmuutosluokan ikkunasta. Kesäkuun ensimmäinen päivä oli kaunis. Huispauskenttä kylpi iltapäivän auringossa, ja Minerva soi itselleen luvan viivähtää hetken kauniissa muistossa parin viikon takaa: Rohkelikko oli voittanut huispausmestaruuden aivan Luihuisen nenän edestä.
Minerva hymyili itsekseen ja antoi sitten katseensa kiertää luokkahuoneessa. Rohkelikon ensiluokkalaiset olivat syventyneet vastaamaan elämänsä ensimmäiseen muodonmuutoskokeeseen. Kaikki olivat kumartuneet pergamenttiensa ylle ja tasainen sulkakynien kahina täytti huoneen.
Minervan mielen täytti lämpö. Nämä pienet ipanat olivat vasta elämänsä alussa, aivan alkutaipaleella, vaikka heistä itsestään tuntuikin varmaan siltä, että he olivat jo isoja. Ja kohta he lähtisivät koteihinsa ensimmäistä kesälomaansa viettämään. Joku huomaisi, että koti ei tuntunut enää samalta kuin ennen Tylypahkaa, että jokin oli muuttunut, oman huoneen seinät olivat käyneet ahtaammiksi. Joku taas…
Räks.
Luokkahuoneeseen levisi kammottava haju. Oppilaat olivat nostaneet katseensa pergamenteistaan. Jotkut tirskuivat, jotkut näyttivät kauhistuneilta. Minerva tunsi verenpaineensa kohoavan.
”Kuka onneton laukaisi sontapommin?”
Kukaan ei vastannut. Minerva nousi seisomaan, ja samassa luokkahuoneessa alkoi sataa. Sellaista loitsua kukaan ensiluokkalainen ei osannut loitsia.
”Tunti on päättynyt!” Minerva huusi sateen yli ja oppilaat pinkaisivat Tulisalaman nopeudella ulos luokkahuoneesta. Minerva loitsi sateen pois ja kuivatti itsensä ja luokkansa. Sitten hän pysähtyi kuuntelemaan. Käytävältä kuului merkillepantavan voimakasta hälinää. Oliko muillakin oppitunneilla sattunut kummallisuuksia?
Minerva kutsui kokeet luokseen kutsuloitsulla, talletti ne työpöytänsä laatikkoon ja lähti sitten käytävälle juuri parhaiksi nähdäkseen, miten läpimärät oppilaat juoksivat ulos numerologian luokasta.
XXX
”Vannon pyhästi, että minulla on pahat mielessäni”, Remus Lupin sanoi puoliääneen ja napautti tyhjää pergamenttia.
”Tervetuloa takaisin, Kuutamo”, pergamenttiin ilmestyi Siriuksen koukeroisella käsialalla kirjoitettuna. Remus vilkaisi opettajanpöydän takaa luokkahuoneeseensa, vaikka hyvin tiesi olevansa luokassa yksin.
Vähä vähältä kelmien kartta piirtyi esiin. Suuri sali, oleskeluhuoneet, luokat… kaikki. Remus antoi katseensa kiertää kartassa, vaikka ei etsinyt mitään erityistä.
Minun pitäisi kertoa Dumbledorelle, että Sirius on animaagi. Minun ihan totta pitäisi.
Dumbledore näytti kiertävän ympyrää työhuoneessaan. Hetken Remus ajatteli, että nousisi ja menisi kertomaan rehtorille Siriuksesta. Sitten se olisi tehty. Mutta mitä Dumbledore ajattelisi siitä, ettei Remus ollut avannut suutaan aikaisemmin? Hän oli ollut Tylypahkassa koko lukukauden, hän olisi voinut…
Räks.
Nopeasti Remus ryttäsi kelmien kartan kasaan ja antoi katseensa kiertää luokkahuoneessa. Hajusta ja pienestä pamahduksesta päätellen joku oli laukaissut sontapommin, mutta ketään ei näkynyt. Ehkä tämä oli taas Riesun käsitys hauskasta.
”Ilkityö onnistui”, Remus sanoi hiljaa ja napautti taikasauvallaan karttaa. Kartta pyyhkiytyi puhtaaksi, Remuksen omatunto ei. Hänen ihan totta pitäisi mennä puhumaan Dumbledorelle ennen kuin kesäloma alkaisi.
Käytävän muista luokkahuoneista alkoi kuulua epätavallisen voimakasta hälinää. Remus rypisti kulmiaan. Ei vielä ollut päivällisaika, kello oli vasta pari minuuttia yli kolmen.
Ja silloin luokkahuoneessa alkoi sataa.
XXX
Pomona Verso keinui opettajainhuoneen ikivanhassa keinutuolissa ja haaveili kesästä. Hänellä olisi edessään enää kaksi oppituntia ja loppukokeet, ja sitten oppilaat lähtisivät kesälomalle. Lukuvuosi oli ollut kaikille rankka, kiitos Sirius Mustan ja koulua vartioivien ankeuttajien. Mutta aivan kohta Pomona saisi perehdyttää kesäsijaisensa Tylypahkan kasvihuoneiden saloihin ja lähteä itse matkoille. Ensin hän menisi kahdeksi viikoksi Unkariin, jossa oli aikoinaan tehnyt opetusharjoittelunsa, ja loppulomallekin hänellä oli kaikenlaisia mukavia suunnitelmia, kuten teatterimatka Minervan kanssa ja vierailu Lontoon kasvitieteellisessä museossa. Ehkä hän myös menisi Minervan seuraksi Lontoon huispausmuseoon, vaikka ei ollutkaan kovin kiinnostunut huispauksesta.
Pomona otti lisää vauhtia keinutuolillaan. Keinutuoli oli hänen lempituolinsa opettajainhuoneessa, mutta ikivanha kapistus natisi ja nitisi niin pahasti, että sillä ei voinut keinua silloin, jos muita oli paikalla. Mutta nyt muut olivat opettamassa ja Pomona oli opettajainhuoneessa yksin.
Kaappikello löi kolme kertaa, ja Pomonan ajatukset vaelsivat yhä kesässä. Hän malttoi tuskin odottaa Budapestin kukkaloistoa, perhosia ja kylpylöitä, mutta melkein yhtä kovasti hän odotti myös Lontoon-matkaa Minervan kanssa. Heillä kahdella oli vuosikaudet ollut tapana tehdä jokin yhteinen kesälomamatka. Pomona nautti niistä tavattomasti, koska kesälomalla Minerva oli aina paljon rennompi kuin stressaavassa kouluarjessa. Totta kyllä, Minerva menetti aina lomamatkallakin hermonsa vähintään kertaalleen, mutta siitä huolimatta Minerva oli Tylypahkan ulkopuolella enemmän oma itsensä, enemmän se Minerva, johon Pomona oli tutustunut vuosikymmeniä sitten, kun he olivat olleet arkoja 11-vuotiaita ja istuutuneet vierekkäin taikaliemitunnilla.
Opettajainhuoneen ovi kävi, ja Minerva astui sisään. Hänen otsansa oli rypyssä, ja Pomona pysäytti keinutuolinsa natisevan liikkeen välittömästi.
”Mikä hätänä?” Pomona kysyi. Minervasta näkyi mallien päähän, että jokin oli hassusti. Sitä paitsi hänen tuntinsa ei olisi pitänyt vielä loppua.
”Minun luokassani räjähti sontapommi ja melkein heti sen jälkeen alkoi sataa.”
”Sinähän opetit omia ykkösluokkalaisiasi”, Pomona sanoi hölmistyneenä.
”Niin opetin. Kukaan heistä ei uskaltaisi räjäyttää sontapommia tai osaisi tehdä sadetta. Sitä paitsi näin käytävällä Vektorin, ja numerologian luokassa oli tapahtunut ihan samoin.”
Opettajainhuoneen ovi kävi ja Remus astui sisään.
”Kumma juttu tapahtui äsken. Olin päästänyt oppilaat kertaamaan kokeeseen ja istuin yksin luokassani, kun…”
”Sontapommi räjähti ja alkoi sataa”, Minerva täydensi ja Remus nyökkäsi yllättyneenä.
”Mitä ihmettä täällä tapahtuu? Ei Riesukaan pysty olemaan monessa paikassa samaan aikaan”, Pomona sanoi ja samalla hetkellä opettajainhuoneen ovi aukesi taas.
Sisään astuivat vettä valuvat Weasleyn kaksoset sekä aivan yhtä märkä ja hyvin vihaisen näköinen Severus.
”Weasleyn hankkivat itselleen juuri jälki-istunnon loppulukuvuodeksi ja ehkä myös syyslukukauden ensimmäiselle viikolle”, Severus sanoi häijysti.
”Ei me tehty yhtään mitään!”
”Anna kuin arvaan. Sinun luokassasi räjähti sontapommi ja sitten alkoi sataa”, Minerva sanoi. Pomona kaivoi taskustaan taikasauvansa ja lausui kuivausloitsun kohti kaksosia ja Severusta.
”Mistä sinä tiedät?”
”Se sama tapahtui myös minun, Remuksen ja Vektorin luokkahuoneissa. Ja ilmeisesti ihan samaan aikaan, tasan kolmelta”, Minerva sanoi.
”No niin, eli me ei olla voitu tehdä mitään! Eikö me saada jo mennä?” Fred kysyi ja otti askeleen kohti ovea, mutta Severus tarttui häntä olkapäästä.
”Ei askeltakaan. Te olette loitsineet monistusloitsun, ettekö olekin? Sitä käsitellään juuri viidennellä luokalla.”
”Miksi me tahdottaisiin pelleillä V.I.P.-kokeiden aattona?” George nurisi.
”Ehkä halusitte, että ensimmäinen kesäkuuta vuonna 1994 jää historiaan sinä päivänä, jona onnistuitte saamaan vapautuksen V.I.P.-kokeista”, Severus sanoi häijysti.
Remus yskäisi vaivaantuneesti ja kaikki kääntyivät katsomaan häntä. Yllättäen hän näytti hyvin nololta.
”Päästä Fred ja George lähtemään, he eivät tehneet sitä.”
”Mistä sinä sen tiedät?”
”Koska… koska minä tein sen.”
”Mitä?” Minerva äyskäisi ja Fred ja George näyttivät siltä kuin joulu olisi tullut kesän keskelle.
”Niin. Vuosia sitten, yhdessä Jamesin, Siriuksen ja Peterin kanssa. Olimme juuri selvittäneet loitsujen V.I.P.-kokeet, ja niissä oli kysytty juurikin monistusloitsusta. James, joka oli tosi hyvä loitsuissa, oli kokeita varten opetellut myös tulevaisuusloitsun ja…”
”Voi se kultainen poika! Tulevaisuusloitsuhan on edistynyttä S.U.P.E.R.-tasoa”, Pomona henkäisi arvostavasti, mutta sai sekä Minervalta että Severukselta hyytävän katseen.
”… ja me sitten jotenkin päätimme, että jätämme terveisemme tulevaisuuteen. Ja tämä päivämäärä… tämä valikoitui siksi, että Lily oli tokaissut Jamesille menevänsä hänen kanssaan naimisiin ensimmäinen kesäkuuta vuonna 1994, jos Lily ei ole löytänyt ketään tolkullista siihen mennessä.”
”AU”, Fred huudahti ja pyristeli irti Severuksen otteesta, joka oli ilmeisesti käynyt kovakouraiseksi.
”Fred ja George, voitte lähteä”, Pomona sanoi kiireesti ja kaksoset livahtivat nopeasti ulos, vaikka heitä näytti vähän harmittavan, etteivät he kuulleet Remuksen tarinaa loppuun.
”Olin aivan unohtanut koko typerän jutun, mutta äsken, kun Severus sanoi tämän päivämäärän ääneen, kaikki palasi mieleen. En olisi uskonut, että Jamesin loitsu voisi kantaa kuolemankin yli. Luulin kaiken taikuuden lakkaavan kuolemassa. Mutta ehkä minun taikuuteni piti loitsua hengissä”, Remus sanoi ja jätti tietoisesti mainitsematta, että varmasti myös Siriuksen taikuudella oli osuutta loitsun säilymiseen.
Opettajainhuoneeseen lankesi hiljaisuus. Severus näytti olevan raivosta mykkä, Pomona näytti arvostavalta ja Minervan huulille nousi pieni virne, vaikka hän selvästi yrittikin pitää sen poissa sanoessaan:
”Jälki-istuntoa, Lupin.”
