Nimi: Äkäslompolo
Kirjoittaja: Bluji Ronen
Fandom: Skam
Ikäraja: S
Genre: talvinen fluffy
Hahmot: Isak/Even
Haasteet: Fluffy10 #2 sanalla ensivaikutelma, One True Something 20 #2, Otsikoinnin iloja (erisnimiotsikko), Ficlet300 (214. Rakkaus)
// A/N (30.5.2017): Tälle löytyy nyt myös kerronnallisesti edeltävä osa, Pohjolan kauneimmat paikat, S.
“Aakaaslompollo? Mihin sä oot oikein tuonut mut, Even rakas? Täällähän on kamalan kylmäkin.”
“Siinä lukee Äkäslompolo. Kohtapa näät miksi. Ja sitä paitsi, ensivaikutelma pettää.”
Isakin hengitys höyryää talvipakkasessa ja poika uudelleenasettelee harmaata pipoaan, jossa kimaltelee lumihiutaleita. Even puuskahtaa nenältään parit hiutaleet pois ja astelee reippaasti parkkipaikan halki talvi-illassa kirkkaana loistavan hirsirakennuksen luo. Isak haukottelee - onhan jo myöhä - ja Even työntää punareppuisen poikaystävänsä oviaukosta sisään.
“Hei, meille pitäisi olla varaus nimellä Næsheim.”
“Iltaa… annas kun tsekkaan koneelta.”
Sillä välin kun tiskin äärellä istuva nainen etsi koneelta poikien tietoja, Even nojautuu hieromaan nenäänsä Isakin nenänvarteen ja painaa sitten pienen pusun tämän viileiden huulten pieleen. Isak vetää Evenin halaukseen, ja Evenin kasvoille nousee leveä hymy, joka tuntuu olevan pelkkiä kiiltäviä hampaita.
“Ahaa, nyt löytyi! Kyllä vaan, iglu numero kolme on varattu teille.”
“Kiitos paljon”, Even vastaa ja ottaa naisen ojentaman avaimen.
“Iglu?” Isak kysyy, mutta Even ei vastaa vaan hymyilee vain leveästi ja marssii iso rinkka selässä ulos huoneesta nyökättyään ensin vielä hyvästit naiselle.
“Täällä on siis lasi-iglukylä. Tiedän, kuulostaa ehkä vähän epätyypilliseltä, mut luulen, että sä tuut tykkäämään.”
Isakin kasvoille nousee syvä hämmennys, joka liukenee epäuskoiseksi virnistykseksi.
“Sä… sä huiputat mua nyt jotenkin. Toi kuulostaa ihan höpsöltä.”
Kaksikko saapuu kävelytien varteen, ja kuten Even lupasi, siellä lumihangessa kiiltelee tusinan verran lasisia igluja. Isakin suu loksahtaa auki, kun hän tepastelee tiellä ja katselee rakennelmia.
“Tämä… on ihan ihmeellistä.”
“Odotas vaan, Isak.”
Even astelee avaimen kanssa kolmosella merkityn iglun luo, avaa sen kyljestä luukun ja huitoo Isakille ohjeen painua sisään. Isak pyörittelee päätään hänelle työntyessään igluun, ja Even seuraa perässä.
“Vau, täällähän on lämmin.”
“Mitä sä sit luulit? Että antaisin sun kuolla hypotermiaan?”
“No… siis…”
Even läpsäisee rukkasellaan leikillisesti Isakia ja pussaa sitten lyömäkohtaa poskessa. Pojat asettautuvat igluun mukavasti, ja Isak haukottelee makeasti suu apposellaan auki.
“Älä nyt vielä nukahda, paras on vasta tulossa.”
“Häh?”
Isak tuijottaa Evenin kirkkaita silmiä, kun tämä vilkuilee ylöspäin ja osoittaa hetken päästä kattoon. Isak irrottaa katseensa ja näkee taivaalla loimuavat revontulet.
“Mitä ihmettä? Revontulia? En oo nähnyt niitä ennen livenä, vain lukenut ja nähnyt kuvia…”
“No nyt oli sitten korkea aikakin”, Even toteaa ja tulee hieromaan nenäänsä ja huuliaan Isakin pehmeää poskea vasten.
Kaksikko nojaa toisiaan vasten ja katselee vihreiden ja sinisten valojen leikkiä Pohjois-Suomen yössä.
“Kiitos, että toit mut tänne, Even.”
“Mitä vaan mun rakkaalleni.”
Isak katsoo kulmiensa alta Eveniä ja tämän vilpitöntä ilmettä. Isak pohtii sanojaan hetken.
“Niin mäkin sua. Yli kaiken.”
