Kirjoittaja Aihe: Siriuksen luova hetki | S | Sirius & James | slice of life  (Luettu 4836 kertaa)

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 250
Nimi: Siriuksen luova hetki
Kirjoittaja: Altais
Ikäraja: S
Genre: Slice of life, Kelmihömppää
Hahmot: Sirius, James, muut Kelmit
Vastuuvapaus: En omista näitä hahmoja, enkä tienaa tämän kirjoittamisesta.
Haasteet: Inspiroidu fanartista, Karviksen linkkaama inspiskuva

Tiivistelmä: Olen joskus ennenkin miettinyt, että Kelmien kartan tekeminen on mahtanut olla melkoinen homma, ja tuo inspiskuva herätti tämän kysymyksen taas henkiin. :) Lisäksi halusin vaihteeksi kirjoittaa jotain lyhyttä ja ainakin periaatteessa parituksetonta, joskin lukijalla on vapaus tulkita tätä haluamallaan tavalla. Kiitos kuvasta, Karvis!






Siriuksen luova hetki



Sirius ei ollut koskaan ollut läksyjen perään. Hän oli aina kaveriporukasta se, joka laiminlöi tehtäviään eniten, sillä hän kuulemma osasi kaiken jo ulkoa, eikä silloin tarvittu sellaisia turhuuksia kuin lukuläksyjä tai valmistautumisia pistokokeisiin. Yleensä hän myös häpeilemättä kannusti ystäviäänkin toimimaan samoin. Jamesille se sopi hyvin, Remus ei yleensä halunnut lähteä siihen, vaikka olisi voinutkin, ja Peterin kohdalla lopputuloksena oli liian usein katastrofi, sillä tämä laiminlöi velvollisuuksia mielellään, vaikkei olisi missään nimessä kannattanut.

Siksi James oli hyvin ihmeissään huomatessaan, että Sirius oli viettänyt erään lauantain lähes aamusta iltaan yksin oleskeluhuoneen nurkkapöydässä tehden jonkinlaista kirjallista tehtävää valtavan kirjapinon takana. Työskennellessään hän piti päätään alhaalla, kuin olisi tehnyt jotain hyvin tarkkaa näköä vaativaa, tai vaihtoehtoisesti piilotellut jotain. Mutta selvää oli, ettei hän halunnut tulla häirityksi.

Hän oli kieltäytynyt lähes tylysti, kun Peter oli yrittänyt houkutella häntä kanssaan Tylyahoon. Hän ei ollut tullut katsomaan Jamesin huispaustreenejä, vaikka yleensä teki niin mielellään, ja jakoi treenien jälkeen Jamesille ensiluokkaisia vinkkejä pelistrategian kehittämiseksi, vaikkei itse pelannut. Hän unohti jopa käydä päivällisellä, vaikka oli tunnettu hyvästä ruokahalustaan. Kun Remus toi hänelle Hunajaherttuan parasta suklaata, hän sentään mutisi hajamielisen kiitoksen, mutta uppoutui sen jälkeen taas salaisiin puuhiinsa, kuin olisi kokonaan unohtanut ympäröivän maailman.

James päätti antaa asian olla, vaikka olikin päivän mittaan alkanut hieman huolestua parhaan ystävänsä vuoksi. Ei ollut ollenkaan tavallista, että Sirius oli noin poissaoleva, ja James arveli sen olevan huono merkki. Ehkä häntä painoi jokin. James tiesi hyvin, ettei Siriuksella ollut helppoa kotiväkensä kanssa. Saattoihan olla, että hän oli ylivoimaisissa vaikeuksissa, ja yritti nyt löytää niihin ratkaisua suostumatta avautumaan edes ystävilleen. Tai sitten hän oli ensi kertaa elämässään mennyt rakastumaan oikeasti, ja yritti turhaan sanoittaa tunteitaan paperille – tosin silloin James ei tajunnut, mihin hän tarvitsi kaikkia noita kirjoja. Eikä sitäkään, miksi Sirius ei olisi avautunut tunteistaan Jamesille.

Kun Jamesin treenien päätyttyä Sirius yhä edelleen istui niillä sijoillaan, eikä näyttänyt edes liikahtaneen, James päätti viimein puuttua asiaan. Hän istuutui nojatuoliin vähän matkan päähän Siriuksesta ja jäi katselemaan tätä, mutta Sirius ei vaikuttanut olevan tietoinen hänen läsnäolostaan.

Hänellä oli mustetahroja sormissaan, paidassaan, nenässään ja vasemmassa poskessaan – varmaankin hän oli koskenut kasvoihinsa ja vaatteisiinsa musteisin sormin. Hiukset olivat kai alun perin olleet kiinni, mutta nyt mustia suortuvia valui suloisessa sekamelskassa kasvoille, ja Sirius pyyhki niitä hajamielisesti sivuun. Se selitti ehkä mustetahrat, mutta ei sitten muuta, James ajatteli.

Silloin tällöin Sirius huokaili syvään, tai mutisi jotain itsekseen. Ajoittain James erotti satunnaisia kirosanoja, jotka vaikuttivat tulevan suoraan sydämestä. Toisinaan Sirius sanoi jotain sellaista, kuin voisiko olla, nyt keksin, tai toimi nyt. Sen jälkeen seurasi taas kirosanoja.

”Miten menee?” James kysyi lopulta, mutta joutui toistamaan kysymyksensä kahdesti ennen kuin sai vastaukseksi edes jotain.

”Mm… ai mitä? Ei tässä mitään. Ihan okei.”

”Älä sano, että teet läksyjä.”

”Mm.”

”Mitä sinä itse asiassa teet?”

”En paljon mitään. Kerron, kun on valmista.”

”Kerro ennemmin jo nyt.”

”Enkä.”

”Mikset muka?”

”No kun tämä on vielä vaiheessa.”

”Entä sitten?”

”Äh, no kun en minä yhtään tiedä, toimiiko tämä edes. Jutellaan myöhemmin, jooko?”

”Ihan miten vaan. Tuletko edes iltapalalle minun ja toisten kanssa?”

Ei vastausta.

”Sirius?”

”No mitä?”

”Se iltapala.”

”Joo, kohta. Menkää te vain edeltä.”

Sirius ei koskaan ilmestynyt iltapalalle, eikä hän myöskään tullut Jamesin, Remuksen ja Peterin kanssa samaan aikaan nukkumaan, vaikka yleensä illat neljästään makuusalissa olivat parhaita, eikä Sirius jättänyt niitä ikinä väliin. Hän sanoi taas tulevansa kohta, mutta ei ollut ilmestynyt vielä silloinkaan, kun Remus ja Peter jo tuhisivat vuoteissaan umpiunessa. Silloin James sai tarpeekseen.

”Nyt tämä pelleily saa riittää”, hän mutisi itsekseen, veti näkymättömyysviitan ylleen ja hiipi ääneti portaat alas oleskeluhuoneeseen.

Siellä Sirius edelleen istui täsmälleen samassa paikassa ja asennossa kuin ennenkin. James pysähtyi oleskeluhuoneen toiseen reunaan, ja jäi ääneti seuraamaan Siriuksen puuhia. Hän katseli lumoutuneena, kun hänen paras ystävänsä parhaillaan tuijotti edessään olevaa pergamenttia silmät säihkyen, ja hänen kasvoilleen levisi onnellinen virne.

”Se toimii”, hän sanoi, ei puoliääneen kuten aiemmin, vaan tavallisella puheäänellään, joka tihkui tyytyväisyyttä. ”Se ihan oikeasti toimii, James! En voi uskoa tätä!”

James pysyi vaiti, ja tuijotti Siriusta, joka edelleen katsoi pöydän suuntaan. Oliko hän sanonut James? Miksi? Eihän hän voinut tietää Jamesin tarkkailevan häntä parasta aikaa – hänhän luuli olevansa yksin, eikö totta? Mutta silloin Sirius kohotti katseensa, ja jos Jamesilla ei olisi ollut viittaansa, he olisivat tuijottaneet toisiaan suoraan silmiin.

”Tule tänne vaan, James. Älä suotta riisu viittaa, mutta kävele tänne minun luokseni.”

Ihmeissään James teki kuten Sirius pyysi. Kai tällä oli jokin hyvä selitys tähänkin? Koko ajan, kun James käveli, Sirius tuijotti karttaa, ja hänen kasvoilleen levisi entistä haltioituneempi ilme.

”Noin juuri! Ihan mahtavaa! Tämä on upea juttu, James, suuri päivä, läpimurto sinulle, minulle ja Kelmeille… noin, ota nyt viitta pois, sopiiko?”

James teki jälleen, kuten Sirius pyysi, mutta tuskin hän oli ehtinyt sen tehdä, kun Sirius oli jo hänen kaulassaan, ja rutisti tiukasti.

”Anteeksi, kun olen ollut vähän kummallinen tänään”, hän sanoi ja hieroi nenäänsä tuttavallisesti Jamesin yöpaidan olkapäähän niin, että siihen jäi takuulla mustetta. ”Minulla oli vain eräänlainen luova hetki. En voinut lopettaa ennen kuin oli valmista.”

”Ei se kai mitään”, James sanoi ja pörrötti Siriuksen hiuksia. ”Mutta voitko nyt viimein kertoa, mikä juttu tämä on? Et kai ole ongelmissa?”

”En, ei sinne päinkään”, Sirius vastasi nauraen. ”Kuule, asia on ihan päinvastoin. Meillä tulee olemaan tämän jälkeen aika lailla töitä, varsinkin sinulla, minulla ja Remuksella. Mutta kunhan hoidetaan se kunnolla, se pelastaa meidät vielä monesta kiipelistä.”

”Viitsisitkö avata tuota hiukan lisää?” James kysyi, mutta nyt hänkin alkoi innostua, kun näki Siriuksen autuaan hymyn ja hehkuvat silmät.

”Toki”, Sirius vastasi, poimi pöydällä olleen pergamentinpalan hellästi sormiinsa ja ojensi Jamesille. James katsoi sitä hetken aikaa, ja huomasi sen olevan rohkelikon oleskeluhuoneen pohjapiirros. Jokainen tuoli, pöytä ja sohva oli oikeilla paikoillaan, samoin kuin oviaukot ja makuusaleihin vievät portaikot.

Siinä kohdassa, jossa he parhaillaan seisoivat, oli kaksi musteläiskää, jotka nopeasti katsottuna näyttivät kummallisilta huolimattomuusvirheiltä Siriuksen muuten niin täydellisessä tekeleessä. Mutta kun James siristi silmiään, hän erotti täplien yläpuolella pienenpientä tekstiä. James Potter ja Sirius Musta, siinä luki.

”Sirius, onko tämä –” James aloitti, ja jäi tuijottamaan Siriusta ihaillen. Jos tuo oli mitä hän luuli, Sirius oli todellinen nero neljäntoista vanhaksi velhoksi, sillä oikeiden ihmisten liikkeiden taikominen näkymään karttapohjassa oli erittäin mutkikas loitsu, ja vaativuustasoltaan pitkälti yli V.I.P. -tason ylittävää taikuutta.

”Katso itse”, Sirius sanoi juhlallisesti, ja lähti kävelemään huoneen toista laitaa kohti. ”Ei kun katso sitä karttaa!” hän lisäsi nauraen, kun James unohtui tuijottamaan häntä. James teki kuten Sirius pyysi, ja nauroi ääneen huomatessaan, että Siriuksen mustetäplä pergamentilla noudatteli täsmälleen oikean Siriuksen liikkeitä huoneessa.

Kun Sirius liikkui, täplä liikkui. Kun Sirius seisahtui paikoilleen, täpläkin pysähtyi saman tien. Ja kun Sirius heittäytyi makaamaan sohvalle, täplä asettui niin ikään Siriuksen luonnosteleman sohvan päälle.

James tunsi innostuksen alkavan kihistä suonissaan, kun hänelle alkoi vähitellen hahmottua, mitä kaikkea he voisivat tehdä tällä oivalluksella. Hän meni Siriuksen luo, ja istuutui risti-istuntaan lattialle sohvan eteen, jolla Sirius loikoi.

”Huomenna aletaan laajentaa tätä, eikö vaan?” James sanoi pysyen tuskin nahoissaan. ”Vai aloitetaanko heti? Minä ainakin haluan tehdä koko koulun kattavan kartan!”

”Aika kova homma kyllä”, Sirius huokaisi aavistuksen voipuneesti, mutta piristyi sitten. ”Mutta joo… ehdottomasti koko koulun kattava kartta! Mitä iloa siitä muuten on? Mutta Remuksen pitää myös auttaa, hän on paljon parempi piirtäjä kuin minä. Sinä saat opetella seurakseni tuon loitsun, sillä sitä tarvitaan vielä, ja paljon. Ei se nyt niin vaikea juttu ole… tai no okei, on se. Ja Peter… no, keksitään hänellekin jokin homma. Mutta ei ehkä tänään. Nyt minulla on ihan kauhea nälkä.”

”Uskon”, James nauroi. ”Eipä siinä, otetaan viitta ja mennään käymään keittiössä, mutta varotaan, ettei vahingossa törmätä Voroon eikä Norriskaan. Tosin, jos meillä olisikin jo se kartta –”

”Aivan, James rakas. Aivan.”

James hymyili, kun Sirius pörrötti vuorostaan hänen tukkaansa, joka tuskin meni siitä enää sen pahemmin sekaisin. Sirius oli oikeassa. Tästä alkaisi Kelmien voittokulku.



« Viimeksi muokattu: 10.01.2023 21:19:57 kirjoittanut Altais »

Pahatar

  • ***
  • Viestejä: 760
Olipa kivaa löytää tämä täältä, ilahdutit kovasti alkuiltaani. :D Tämä oli todella ihana ja valoisa kelmificci. Aina ei tarvitse edes sitä paritusta, vaikka jotenkin olin vähän haistavinani tästä Sirius/Jamesia, sillä kyllähän näiden kahden välit olivat tässä niin läheiset ja lämpimät. Mutta ehkä vain kuvittelin. ;D

Tässä alussa kuvattiinkin kaikkia neljää hyvin luonteenomaisesti sen kautta, miten nämä suhtautuivat läksyjen tekoon. ;D Voi hyvin kuvitella, että Sirius ja James olivat niin lahjakkaita, että selvisivät hyvin vähemmälläkin työllä, mutta Remus taas oli liian tunnollinen pinnaamiseen. Ja Peter taas ei olisi menestynyt kovin hyvin edes lukemalla, mutta ei ainakaan ilman sitä. Tuli myös mieleeni, että Peterille oli ehkä luonteenomaista väärien valintojen tekeminen. :( Eipä ihme, että Jamesia jäi vaivaamaan kovasti, että mikä Siriukseen nyt on iskenyt, kun kerrankin on sen näköinen, että opiskelee ahkerasti. James tuntee niin hyvin Siriuksen, kun hän ehti pohtia kaikenlaisia vaihtoehtoja Siriuksen oudolle käytökselle, siis muita kuin opiskeluun liittyviä. :D Mietin, että mahtoikohan Jamesia huolestuttaa eniten juuri tuo viimeisin vaihtoehto, eli Siriuksen rakastuminen:

Lainaus
Ei ollut ollenkaan tavallista, että Sirius oli noin poissaoleva, ja James arveli sen olevan huono merkki. Ehkä häntä painoi jokin. James tiesi hyvin, ettei Siriuksella ollut helppoa kotiväkensä kanssa. Saattoihan olla, että hän oli ylivoimaisissa vaikeuksissa, ja yritti nyt löytää niihin ratkaisua suostumatta avautumaan edes ystävilleen. Tai sitten hän oli ensi kertaa elämässään mennyt rakastumaan oikeasti, ja yritti turhaan sanoittaa tunteitaan paperille – tosin silloin James ei tajunnut, mihin hän tarvitsi kaikkia noita kirjoja. Eikä sitäkään, miksi Sirius ei olisi avautunut tunteistaan Jamesille.

Tässä kuvattiin todella kivasti tätä Siriuksen työskentelyä: hajamielisyyttä, huonotuulisuutta ja itsekseen puhumista. Juuri tuoltahan se tuntuu, kun saa jonkin loistoidean ja haluaa heti toteuttaa sen, kun viimeinen mitä silloin kaipaa on se, että joku häiritsee. :D Aivan ihana oli myös tämä, millaisena James näki Siriuksen, vaikka ei ehkä edes tajunnut sitä itse, tai sellainen tunne minulle tuli:

Lainaus
Hiukset olivat kai alun perin olleet kiinni, mutta nyt mustia suortuvia valui suloisessa sekamelskassa kasvoille, ja Sirius pyyhki niitä hajamielisesti sivuun.

Nyt kun luen tätä toista kertaa, täytyy tunnustaa, että eipä ole tämä lukija ihan terävimmästä päästä. ;D En nimittäin ensimmäistä kertaa lukiessani heti oivaltanut, miten Sirius saattoi tajuta, että James seisoi hänen edessään viitan alla. Ajattelin vain, että Sirius vain jotenkin vaistosi Jamesin läsnäolon, tai oli kuullut askeleet, mutta kartta, tietenkin! Kun joskus saisi keskittyä täysillä jonkin tekemiseen, kuten nyt tämän tekstisi lukemiseen, eikä aina vain puolittain. ;D Tästä ymmärtämättömyydestä huolimatta tykkäsin todella paljon tästä lopusta. Siriuksen innostus ja se, miten James oli heti täysillä mukana, oli hyvin ihastuttavaa. Tuollainen läpimurto jossain vaikeassa asiassa olisi todella mahtavaa. Mutta yhtä ihanaa oli tämä molemminpuolinen lämpö ja hellyys Siriuksen ja Jamesin välillä. :) Eipä ihme, että James katsoi sittenkin enemmän Siriusta kuin karttaa:

Lainaus
”Anteeksi, kun olen ollut vähän kummallinen tänään”, hän sanoi ja hieroi nenäänsä tuttavallisesti Jamesin yöpaidan olkapäähän niin, että siihen jäi takuulla mustetta. ”Minulla oli vain eräänlainen luova hetki. En voinut lopettaa ennen kuin oli valmista.”

”Ei se kai mitään”, James sanoi ja pörrötti Siriuksen hiuksia. ”Mutta voitko nyt viimein kertoa, mikä juttu tämä on? Et kai ole ongelmissa?”

Kyllä nämä kaksi sitten täydentävät niin hyvin toisiaan. :) Jotenkin hyvin sopivaa, että Sirius keksi tämän alun perin, ja Jamesin idea oli sitten laajentaa kartta koskemaan koko koulua. Voi vain kuvitella, mikä työ siinä oli, ja varmasti Remus tarvittiin myös siihen mukaan. Sen sijaan tuo toteamus, että täytyy keksiä joku homma Peterillekin, oli jälleen kerran niin kuvaavaa. Totta, mutta surullista, sekä muiden että Peterin kannalta, ja aina vain ihmetyttää, miten Peter ylipäätään mahtui tuohon kaveriporukkaan, kun oli niin toisenlainen kuin kaikki muut. :( En voi sille mitään, että aina tulee surullinen ja vähän ikävä olo, kun Peter mainitaan, vaikka tämä ficci oli muuten hyvin ihana ja valoisa.

Ihan loppu oli niin ihana, monessakin mielessä. Kyllä taas sulin tälle:

Lainaus
”Aivan, James rakas. Aivan.”

James hymyili, kun Sirius pörrötti vuorostaan hänen tukkaansa, joka tuskin meni siitä enää sen pahemmin sekaisin. Sirius oli oikeassa. Tästä alkaisi Kelmien voittokulku.

Kiitos aivan ihanasta hyvän mielen tekstistä jälleen kerran! :)
Why is it that we feel more comfortable seeing two men holding guns than two men holding hands?

FiFi - Fiksu ja Filmatiivinen fiktiofoorumi

Satine

  • ***
  • Viestejä: 238
Olipa kiva saada lisää kelmejä tällaisessa parituksettomassa muodossa! Tai siis kaikenhan voi halutessaan lukea rivien välistä tietysti, mutta joka tapauksessa. 😊 Tykkään kovasti tästä Kelmien kartan kehittelystä, en ole loppujen lopuksi kuitenkaan lukenut kovin monta ficciä, joissa sitä käsiteltäisiin. Jostain syystä myös pidän tosi paljon siitä kuvailusta, miten kelmit oppii asioita eri tavalla. Kaikilla kun on omat taitonsa, jotkut joutuvat tekemään enemmän töitä kuin toiset.

Voinkin kuvitella, että etenkin Siriuksella ja Jamesilla on etuna jonkinlainen luontainen lahjakkuus sekä tietysti velhomaailmassa kasvaminen – totta kai ne on omaksunut paljon ns. hiljaista tietoa jo ennen koulua. Mutta jotenkin huvittaa näiden kahden kelmin huoleton asenne, mikä sopii niille varsinkin tässä vaiheessa, kun ollaan vielä 14-vuotiaita, eikä paljon huolet paina. 😊 En muista olenko tästä aikaisemminkin jo maininnut, mutta itselläni on sellainen headcanon, että James ja Sirius teeskentelevät kovasti, ettei niiden tarvitse nähdä paljon vaivaa koulun eteen, mutta sitten ne kuitenkin salaa opiskelevat, kun muut ei näe. Tai siis miten niistä ikinä olisi voinut tulla animaageja? Se vaatii lahjakkuuden lisäksi paljon työtä. No joo, olen taas pahasti sivuraitella, palataan asiaan.

Hellyttävää, miten James pähkäilee Siriuksen yhtäkkistä päähänpistoa vältellä kaikkia muita ja istuskella kirjastossa. Mahtoi olla suurikin loukkaus, ettei Sirius ollutkaan seuraamassa sen huispaustreenejä. 😄 Kuitenkin tästä saa vähän sellaisia ajatuksia, että kun James niin herkeämättä tuijottaa Siriusta ja pistää tarkasti merkille tämän mustetahrat ja sotkuiset hiukset, että se saattaa vielä myöhemmin havahtua tajuamaan, että siinä on jotain muutakin kuin ystävyyttä. (Näinhän se rivien välistä lukeminen näköjään jo tapahtuukin. 😊)

Lainaus
Silloin tällöin Sirius huokaili syvään, tai mutisi jotain itsekseen. Ajoittain James erotti satunnaisia kirosanoja, jotka vaikuttivat tulevan suoraan sydämestä. Toisinaan Sirius sanoi jotain sellaista, kuin voisiko olla, nyt keksin, tai toimi nyt. Sen jälkeen seurasi taas kirosanoja.

On kieltämättä mielenkiintoista nähdä tällainen nuori nero työssään. Eihän se uuden luominen ole helppoa. Ihan loistavaa kyllä, miten Sirius paneutuu noin täysin projektiinsa, kun vaan motivaatiota löytyy.

Lainaus
”Noin juuri! Ihan mahtavaa! Tämä on upea juttu, James, suuri päivä, läpimurto sinulle, minulle ja Kelmeille… noin, ota nyt viitta pois, sopiiko?”

James teki jälleen, kuten Sirius pyysi, mutta tuskin hän oli ehtinyt sen tehdä, kun Sirius oli jo hänen kaulassaan, ja rutisti tiukasti.

”Anteeksi, kun olen ollut vähän kummallinen tänään”, hän sanoi ja hieroi nenäänsä tuttavallisesti Jamesin yöpaidan olkapäähän niin, että siihen jäi takuulla mustetta. ”Minulla oli vain eräänlainen luova hetki. En voinut lopettaa ennen kuin oli valmista.”

Niin kuin Pahatar mainitsi, niin myös itse mietin muutaman sekunnin, että hetkinen, onko Sirius tosiaan noin intuitiivinen, että vaan aistii Jamesin läsnäolon – ja sitten sytytti. 😂 Niin joo, se kartta alkoi toimia. Tuo jälkimmäinen kohta olikin tosi suloinen, kun Sirius niin avoimesti tykkää halata Jamesia – ei varmaan ole monta ihmistä, jotka saa Siriukselta samanlaista huomiota.

Lainaus
”Katso itse”, Sirius sanoi juhlallisesti, ja lähti kävelemään huoneen toista laitaa kohti. ”Ei kun katso sitä karttaa!” hän lisäsi nauraen, kun James unohtui tuijottamaan häntä. 


Voi Jamesia, onhan se ihan ymmärrettävää, että sitä parasta ystävää saattaa jäädä välillä vahingossa tuijottelemaan. 😊

Pidin tosi paljon siitä, miten James innostui yhtä paljon tuosta Siriuksen ideasta ja jatkoi sitä eteenpäin, että totta kai tehdään koko koulun kattava kartta. Nämä kaksi kyllä vaan saavat ideoitua mielettömiä asioita yhdessä.

Lainaus
”Aika kova homma kyllä”, Sirius huokaisi aavistuksen voipuneesti, mutta piristyi sitten. ”Mutta joo… ehdottomasti koko koulun kattava kartta! Mitä iloa siitä muuten on? Mutta Remuksen pitää myös auttaa, hän on paljon parempi piirtäjä kuin minä. Sinä saat opetella seurakseni tuon loitsun, sillä sitä tarvitaan vielä, ja paljon. Ei se nyt niin vaikea juttu ole… tai no okei, on se. Ja Peter… no, keksitään hänellekin jokin homma. Mutta ei ehkä tänään. Nyt minulla on ihan kauhea nälkä.”

Käytännössä siis Sirius, James ja Remus ovat jotenkin hyödyllisiä ja Peter on vaan se seuraaja. Sekin hahmo on kyllä jotenkin sellainen, ettei se ole itseä koskaan kiinnostanut ja mieluiten sen jättääkin kelmificeissä hyvin minimaaliseen osaan, jos sisällyttää sitä lainkaan mukaan. Kuitenkin tuo kohta kiteyttää hyvin kelmien välisen dynamiikan. Noinhan se menee.

Tämä oli hieno ja piristävä kelmitarina tähän iltaan, kiitos aivan tosi paljon tästä! Näitä ficcejäsi on aina ilo lukea. 😊
Yes we're lovers, and that is that.

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 250
Kiitos paljon ihanista kommenteista Pahatar ja Satine! Vastaan teille yhteisesti, koska muuten alkaisin varmaan toistaa itseäni.  :) Kelmien opiskelutavat on kyllä mielenkiintoisia, ja Sirius ja James ei varmaan ainakaan julkisesti olisi koskaan halunneet näyttää siltä että näkevät jotenkin vaivaa koulun eteen. Se mitä tapahtuu salaa, on tietysti toinen juttu, ja veikkaan että ainakin kaikki mikä niitä kahta sattuu oikeasti kiinnostamaan, ja minkä näkevät tekemisen arvoisena, siihen panostavatkin sitten täysillä. Onhan tuo kartta ja animaagiksi tuleminen molemmat olleet ihan tosi vaativia ja aikaa vieviä juttuja, joten täytyyhän sen olla niin. Mutta joo, varmaan luontainen lahjakkuus ja velhoperheessä kasvaminen saattoi myös auttaa ainakin alkuun. :)

Ihan totta, että Jamesin ajatuksissa yli-innokkaasti opiskelevaa Siriusta katsellessaan oli tiettyjä piirteitä, joista voi ehkä ajatella, että onhan siellä ainakin tiedostamattomia tunteita, jotka ei ihan mene ystävyyden piikkiin. ;D Itsekin ajattelin sen niin, mutta lukija saa toki itse päättää, miten haluaa sen nähdä, ja voi tätä ihan puhtaasti ystäväficcinäkin lukea. Kyllä ihan varmaan on lumoavaa katsella tuollaista nuorta neroa työssään, mustetahroineen ja sotkuisine hiuksineen. Mutta onhan se ärsyttävää yrittää keskittyä, jos koko ajan joku tulee keskeyttämään ja kyselemään tai selittämään jotain. :)

Luin ennen tuon kirjoittamista jonkun Potterwiki-artikkelin Kelmien kartasta, ja siitä tarttui silmääni yksityiskohta, että edes näkymättömyysviitalla ei voi hämätä karttaa. Siitä siis tuli tuo ajatus, että Sirius innostui valtavasti tajutessaan, että kartta ensinnäkin oli alkanut toimia, ja toisekseen näytti viitan alla piileksivän Jamesin. ;D Mutta ficin James jakoi kyllä ihan varmasti tuon teidän ihmetyksen siitä, että mistähän pirusta Sirius muka tietää hänen olevan siellä. Tuon jälkeen oli kyllä ystävyksillä taas sellainen hetki, jossa ainakin olisi voitu ehkä päätyä ylittämään ystävyyden rajat, muttei sitten kuitenkaan päädytty. Itselle on kyllä parituksettoman tekstin kirjoittaminen vaikeaa etenkin hahmoilla, jotka yleensä parittaisi toisilleen. :)

Peterin hahmosta piti vielä sanoa se, että minäkään en hirveästi välitä kirjoittaa häntä, ja yleensä hänellä on ficeissäni pieni tai olematon rooli, vaikka toisaalta ajattelen että ehkä pitäisi joskus kirjoittaa häntäkin. On mietityttänyt viime aikoina, miltähän tuntui olla ystävä kolmelle erinomaisen lahjakkaalle ja etevälle, kaikkien ihailemalle tyypille, joista varmaan ainakin Sirius ja James eivät hirveästi salailleet sitä, että pitivät Peteriä itseään tyhmempänä. Niin että onhan se mahdollista, että siitä jäi tietty katkeruus, jonka takia sitten päätyi pettämään heidät. Ei sillä, että erityisesti ymmärtäisin Peteriä, mutta onhan siinä varmaan tietty logiikka, ja niin se olisi elävässä elämässäkin voinut mennä, ikävä kyllä.

Rowena

  • ***
  • Viestejä: 1 025
Oon joskus miettinyt, että olis hauskaa lukea ficci kelmien kartan synnystä ja vähän myös ihmetellyt, ettei sellaista ficciä ole ainakaan tietääkseni aiemmin Finissä julkaistu, vaikka kartta on niin olennainen osa kelmejä. Kelmeistä kerrotaan canonissa lopulta aika vähän, joten karttaficin puuttuminen on oikeasti aika hämmentävä asia. Mutta onneksi puute on nyt korjattu :D. Ja siis toki voi olla, että kartan tekemisestä on kirjoitettu ficci, mutta se on mennyt multa ohi.

On hauska ratkaisu, että Sirius on yksinään se, joka projektin panee aluille. James ja Sirius kuvataan usein tekevän ihan kaiken yhdessä, joten oli mukavaa vaihtelua lukea Jamesista, joka itsekin on hämmentynyt siitä, mikä Siriusta vaivaa. Melkoinen keskittymiskyky Siriuksella vaikuttaa olevan, koska hän pystyy hälyisessä oleskeluhuoneessa noin vaativaan taikuuteen! Ehkä syy paikkavalinnalle on myös se, että vaikka hän halusikin rauhaa, halusi hän luonteelleen ominaisesti olla kuitenkin näkyvissä :D. Ja ehkä hänen linnoittautumisensa esimerkiksi kirjastoon olisi herättänyt vielä enemmän huomiota.

Kuten aiemmat lukijat, mäkin aluksi ihmettelin, että mistä Sirius voi tietää, missä James seisoo XD. Nauroin ääneen tajuttuani, että niin, totta kai Sirius näkee Jamesin kartasta :D. Mut tosi hyvin oot onnistunut kirjoittamaan tarinan hölmistyneen Jamesin näkökulmasta, koska lukijana ajattelee tapahtumat niin keskittyneesti hänen kauttaan, vaikka varsin hyvin tietää, miten kelmien kartta toimii :D.

Pidin tämän ficin parituksettomuudesta. Joskus, oikeastaan aika usein, on ihanaa lukea puhtaasti ystävyydestä :). Kelmien ystävyydestä tulee aina hyvä mieli, vaikka totta kai siihen sekoittuu aina myös tietoisuus siitä, mitä lopulta tapahtuu. Mut haluan ajatella, että Peter ja muut kelmit olivat oikeasti ystäviä keskenään, ennen kuin pimeys pääsi väliin. Toki silloin Peterin petos on vielä traagisempi kuin jos ajattelee, että hän olisi koko kouluajan kantanut kaunaa itseään lahjakkaammille ja suosituimmille kavereilleen. Mä pidin siitä, miten Sirius tässä sanoo, että keksitään Peterillekin jokin homma. Vaikka se toki on alentuvasti sanottu, se kuitenkin sisältää sen ajatuksen, että Peterkin on osa jengiä. Muutenkin Siriuksen ja Jamesin dialogi on tässä just semmosta, mitä teinipojilta voi odottaakin.

Kiitos tästä hyvän mielen ficistä! Ja onnea Pikareista :).

Karvis

  • Vieras
Mä oon jotenkin tainnut ajatella että nämä tyypit keksi nimen Kelmit ihan tuota karttaa varten mutta eihän se todellakaan välttämättä niin ollut. Ihme että Sirius malttoi alussa olla heti höpöttämättä Jamesille että hänellä on tällainen nerokas idea. Jos mulla olisi teininä tai vaikka nyt tuollainen idea niin hölöttäisin. Sun Siriuksella on selvästi enemmän itsekuria kuin mitä itse varsinkin teini-Siriukselle kuvittelen.  ;D Mä en edes ensin älynnyt tuota viittajuttua. Aattelin ihan erilaista viitta. Vasta toisten kommenteista tajusin. Koko koulun kattava kartta on ollut kunnianhimoinen tavoite mutta on helppo kuvitella että Jamesilla ja Siriuksella on sitä riittävästi kun palkintona on vapaus liikkua miten tahtoo. Tuollainen kartta olisi mahtava.

Tästä kävi hyvin selväksi miten läheisiä James ja Sirius oli. James oli huolissaan ja Sirius pahoitteli että käyttäytyi oudosti. Fyysinen läheisyys sopii näille, vaikka en tätä lukiessa kylläkään itse kuvitellut näiden välille mitään kun ei ollut silleen tarvetta. Jos sitten taas olisi enemmän kerrottu niin sitten sitä olisi varmaan halunnut lisää.

Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 2 905
Olipa nerokas idea kertoa, miten kartta oikein syntyikään. Jotenkin olen ajatellut, että ehkä Remus olisi ollut idean isä, koska on suunnitelmallisin ja osaisi nuo tarvittavat loitsut, mutta sitten tämän myötä tajusin, että on ehdottomasti paljon siriusmaisempaa saada ajatus ensimmäiseksi kartasta, jolla tarkkailla koulun liikkeitä. Uskon, että Remus lähtisi suostuttelulla mukaan, mutta onhan Kelmien kartassa jotain tunkeilevaa, kun noin vakoilee kaikkia heidän tietämättään, eikä Remus keksisi yksin sellaista ruveta työstämään.  :D

Olen itsekin ajatellut, että kartan luominen noin nuorena kuin Kelmit olivat, on ollut melkoinen saavutus ja minusta oli hyvä, että yhden päivän pakerruksen jälkeen Sirius ei kuitenkaan saanut kuin vasta Rohkelikkojen oleskeluhuoneen valmiiksi. Ja kiva ajatella, että Kelmit tekevät koko kartan lopulta yhdessä. :) Ihanaa, miten James huolehti ystävästään ja varsinkin, kun tämä ei koskaan tehnyt koulutehtäviään, James todella tunsi ystävänsä ja voi että, kun hän alkoi epäillä kotiolojenkin vaikutusta. :'') Hauskaa, että Sirius on kyllä valmis ahkeroimaan, jos tehtävä vain on mielekäs ja hän todella on taitava, eikä lannistu, vaikka kuinka asiassa kestäisi tai hän epäonnistuisi alkuun. Tulee mieleen, miten koulussa oppilaat luulevat olevansa tyhmiä, jos ovat huonoja matikassa tai äidinkielessä, mutta loistavat sitten kuvaamataidossa. Se on erilaista osaamista ja tietenkin silloin haluaa panostaa ja kehittyä, kun tykkää aiheesta, eikä se tarkoita, että olisi huono koulunkäynnissä. :) Herttaista, miten uppoutunut Sirius oli työntekoon, että oli tuhrinut itsensä musteeseen joka puolelle. :D

Lainaus
”Se ihan oikeasti toimii, James! En voi uskoa tätä!”

Minä ehdin jo kai unohtaa, mitä Sirius oli tekemässä, koska luulin, että tässä oli nyt näkyvissä joku poikien fyysiset rajat ylittävä yhteys, kun Sirius aisti, että James oli tullut tarkkailemaan häntä. ;D Mutta tosi näppärä tapa näyttää, miten kartta tosiaan toimi! ^^ Oi miten jännittävä fiilis jäi loppuun, kun ajattelee, miten Kelmit alkavat kehittää karttaa ja sitten saavat sen vielä käyttöön.
Kiitos tästä tosi paljon!
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 669
Kuten muutkin ovat sanoneet, minustakin oli kiva lukea Kelmien kartan synnystä! Oli oikeastaan aika sopivaa, että joku Kelmeistä eli tässä tapauksessa Sirius pisti koko jutun alulle - voin kuvitella, että jos koko porukka tai vaikka James ja Sirius olisivat lähteneet alusta asti kehittelemään juttua yhdessä, olisi keskittyminen harhaillut tai tullut jotain riitaa tai muuta, mikä olisi vaikeuttanut hommaa. Mutta nyt, kun Siriuksella oli hyvä aihio valmiina, olikin helppo keksiä, miten siitä voisi jatkaa :) hauska yksityiskohta oli myös tuolla lopussa se, että he tiesivät jo tässä vaiheessa keittiön sijainnin ja miten sinne pääsee - totta kai heillä on ollut paljon tuollaista tietoa jo ennen kartan tekoa, ja kartta vain ikään kuin kokoaa tiedot yhteen. Kiitos tästä!
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 9 170
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Tervehdys Kommenttiarpajaisista, ja onnittelut voitosta! :) Kaipasin jotain rentoa hyvän mielen luettavaa tähän iltaan, ja Siriuksen luova hetki kuulosti juuri sellaiselta, samoin kuin ystävyyshenkinen slice of life. Ja voi miten tämän lukemisesta tulikin hyvä mieli, olen ihan yhtä hymyä nyt!

Kelmien kartan tarkempaa taustaa ja syntytarinaa en olekaan tainnut koskaan tulla miettineeksi, mutta ilahduin kovasti, kun tämä tarina johdatteli minut niihin hetkiin ja tunnelmiin. Voin kuvitella, miten epätyypillistä kaikkien mielestä on, kun tavallisesti niin rento ja läksyjään laiminlyövä Sirius hautautuukin yhtäkkiä kirjapinon taakse niin, että jättää väliin kaikki mahdolliset aktiviteetit ja syömisenkin... ;D En yhtään ihmettele, että moinen käytös herättää kummastusta! Minua huvittaa se, miten James yrittää järkeillä Siriuksen aivoituksia - esimerkiksi tämä on niin mainio:
Tai sitten hän oli ensi kertaa elämässään mennyt rakastumaan oikeasti, ja yritti turhaan sanoittaa tunteitaan paperille – tosin silloin James ei tajunnut, mihin hän tarvitsi kaikkia noita kirjoja.
Tunteiden sanoittaminen kieltämättä on aikaa vievää ja keskittymistä vaativaa puuhaa, haha. Ja kirjathan ovat tietysti jotain self-help-oppaita! ;D

En ihmettele, että James tulee lopulta siihen tulokseen, että nyt saa riittää. Ja voi vitsit, miten mainion ensikosketuksen karttaan tarjoaa se, että James hiipii katsomaan Siriuksen työtä juuri näkymättömyysviitan turvin! Kihisin ihan fiiliksissä täällä, kun lukijana tietysti tiesin, mitä tapahtuu ja miksi Sirius havaitsee Jamesin läsnäolon, mutta James puolestaan on hetken aikaa ihan pihalla. :D Ihanan kutkuttavia ovat juuri tällaiset hetket, kun lukijana tietää jotain, mitä joku hahmoista ei vielä tiedä. Siriuksen riemu on ihanan tarttuvaa laatua, ja minua hymyilyttää se, miten James on hämmennyksestä toettuaan jo ihan valmis tarttumaan tuumasta toimeen ja alkamaan laajentaa karttaa. Sirius tarvitsee ymmärrettävästi ensin ruokaa ja lepoa, mutta eiköhän hänkin pian taas ole täydessä terässä. Minullekin muuten ovat jossain määrin tuttuja tällaiset luovat hetket, kun ei malta lopettaa eikä muista edes syödä! Aika harvinaisia tämäntasoiset flow-tilat tosin ovat itselläni.

Nautin kovasti siitä, miten tämä tarina valottaa kartan tekoa ja taikuutta sen takana - sitä, että kartta on piirrettävä ihan konkreettisesti, mutta ihmiset saa näkymään ja liikkumaan monimutkaisen taian avustuksella. Sirius ei todellakaan ole mikään tyhmä tyyppi, vaikkei koulunkäynti läksyineen aina kiinnostakaan, ja tämä karttaprojekti osoittaa sen loistavasti. Kun on motivaatiota, on myös mielenkiintoa panostaa ja syventyä, ja mikäpä olisikaan parempi motivaattori kuin kelmeily kartan avulla. ;) Kaiken kaikkiaan aivan mahtava kartan syntytarina siis, ja lukiessa välittyi itsellekin sellainen innostunut fiilis siitä, mitä kaikkia mahdollisuuksia kartta vielä avaakaan! Varsinkin kun tietää, että se päätyy kaanonissa vielä seuraavallekin sukupolvelle.

Pidän tosi paljon siitä ratkaisusta, että tarina on ystävyyspohjainen, mutta Siriuksen ja Jamesin väliset läheiset ja mutkattomat välit kuitenkin välittyvät tosi hyvin ja antavat periaatteessa mahdollisuuden tulkita niihin syvempiäkin tunteita. Hyvä ystävyys oikein huokuu tästä tekstistä ja Siriuksen ja Jamesin kanssakäymisestä, ja se hymyilyttää ja saa hyvälle mielelle siinä missä kartan syntytarinakin. :) Kiitokset tästä ihanan piristävästä tarinasta, pidin paljon! :-* -Walle

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 250
Ihan valtavasti kiitoksia ihanista kommenteista!

Rowena: En muista itsekään lukeneeni ficciä kartan tekemisestä tai siitä, mistä ja miten idea siihen tuli. Siksi oli niin hauska tuon saamani inspiskuvan kautta päätyä hiukan niin kuin sattumalta kirjoittamaan siitä. Jostain syystä näin heti Siriuksen sellaisena tyyppinä, joka olisi ollut samaan aikaan riittävän fiksu ja kuriton sekä sellainen, jolla on tarpeeksi vapaa-aikaa tehdä tuollaista. James on tietysti myös samanlainen fiksu mutta pahankurinen tyyppi kuin Siriuskin, mutta sitten taas Jamesin vapaa-ajasta meni varmaan iso osa huispauksen parissa, kun taas Siriuksen miellän sellaiseksi teiniksi, jota ei varmaan huvittanut panostaa läksyihin eikä mihinkään vakavissaan treenaamiseen, mutta sitten kun inspis iski, se sitten iski kunnolla. ;D Joten siksi tässä oli tällainen ratkaisu, että Sirius oli aloitteellinen osapuoli karttaan.

Lizlego: Niin varmaan itsekin olisin heti möläyttänyt kaverille, mitä olin saanut päähäni, ennemmin kuin olisin hautautunut koko lauantaiksi jonnekin kirjakasan taakse. Ja kyllä Siriuskin varmaan muuten, koska eihän se mikään kärsivällinen ja hiljainen luonne ole, mutta näen sen toisaalta niin ylpeänä, ettei kehtaisi lörpötellä ideastaan edes (tai ehkä varsinkaan) Jamesille ennen kuin on varmaa, että idea myös onnistuu. Sirius ei tunnu tyypiltä, joka suhtautuu epäonnistumiseen hyvin. ;D Ja varmaan ihan etenkin Jamesin silmissä Sirius haluaisi olla tosi pätevä ja osaava.

Meldis: Kieltämättä Remuksella varmaan olisi eniten juuri pitkän tähtäimen suunnitelmallisuutta ja kärsivällisyyttä älynsä lisäksi, jonka takia tuollainen homma onnistuisi häneltä parhaiten Kelmeistä. Mutta toisaalta, Remus on juuri hiukan liian kunnollinen ainakaan houkuttelemaan toisia mukaan mihinkään kiellettyyn, joskin sitten varmaan ihan mielellään tulee itse houkutelluksi mukaan vaikka mihin, ja lopulta varmaan haluaa jännitystä ja seikkailua ihan yhtä lailla. Mutta onhan Sirius ja James olleet aika eteviä ja myös jonkinlaista suunnitelmallisuutta heiltä on täytynyt löytyä, kun ovat tehneet sekä kartan, että opetelleet animaageiksikin, ja kaikki tämä varmaan johonkin 14-15 vuoden ikään mennessä. :) James ja Sirius on ehdottomasti toisilleen tärkeitä (tai ehkä ihan kaikkein tärkeimpiäkin) ihmisiä riippumatta siitä, onko heidän välillään oleva rakkaus ystävien välistä vai muuta. Ja kyllä James varmaan välillä hiukan murehti noita Siriuksen kotioloja, tai niin on helppo kuvitella. :)

Thelina: Niin kyllä varmaan olisikin voinut kuvitella, että näille olisi tullut hiukan riitaakin siinä sivussa, kun noita yhteisiä, isoja ja vaikeita projekteja tehtiin. Löysin joskus netin syövereistä jonkun kuvauksen siitä, miten animaageiksi tullaan, ja se kuulosti joltain ihan mielettömän vaikealta ja monivaiheiselta prosessilta. Ajattelin sitä lukiessani, että siinä kun menisi joku vaihe pieleen hirveän uurastuksen jälkeen, niin v-käyrä olisi varmaan korkealla. Tästäkin varmaan pitäisi joskus kirjoittaa (tai etsiä luettavaksi) joku ficci, että miten näistä tyypeistä oikein tuli animaageja. :) Tuon keittiössä vierailun olen varmaankin napannut joistain toisista ficeistä, joissa on käyty salaa yöllä keittiössä ruokaa hakemassa, jostain syystä se on ajatuksena ihana ja myös jotain hyvin teinimäistä. ;D

Waulish: Kirjojen taakse hautautuva, vaitonainen Sirius on kyllä ihan varmana omiaan herättämään ihmetystä ja huolta ystävissä. Mutta sepä olisikin jotain, jos Sirius olisi päättänyt ahmia kasan self help -oppaita keksiäkseen ratkaisun johonkin kiperään rakkausongelmaansa. ;D Ei yhtään huono ajatus oikeastaan, vaikka hänelle varmaan epätyypillinen. Siitä saisi irti jonkun hyvän huumorificin ehkä, sellaisen, johon voisi siteerata joitain oikeasti olemassa olevia parisuhdeoppaita ja miettiä, mitähän teini-ikäinen Sirius niihin sanoisi. ;D No joo, en kyllä ehkä sittenkään osaa kuvitella Siriusta sellaiseen puuhaan muuten kuin vitsillä. ;D Tuota kohtaa oli kyllä hauska kirjoittaa, jossa James vakoili Siriusta viitan alta, ja Sirius yllättikin hänet tietämällä hänen läsnäolostaan. :) Minullakin on joskus hiukan tuollaisia luovia hetkiä, joiden aikana olen yhtä pihalla kuin Sirius tuossa, ja se on oikeastaan aika kiva tunne.



Pura

  • demjin
  • ***
  • Viestejä: 1 182
  • brick by brick
Vs: Siriuksen luova hetki | S | Sirius & James | slice of life
« Vastaus #10 : 27.07.2023 08:57:45 »
Vaihdokkaista hyvää huomenta!

Voi kun olen onnellinen että miulle arvottiin tämä teksti  en ollutkaan pitkään aikaan lukenut kelmificcejä ja tässä oli juuri sitä veikeää ja veijarimaista tunnelmaa, jota niiltä kaipaa. James on hyvä näkökulmahahmo tähän, hänen ajatuksenjuoksunsa ja sitämyötä tarinan kulku on lennokasta ja hauskaa. Oli kivaa lukea hänen huomioistaan Siriukseen ja muihin kelmeihin liittyen, ja erityisesti pidin siitä, miten huolehtivasti ja hellästi hän suhtautuu Siriukseen. Tässä voisi nähdä ihastuksenpoikasen, mutta hellät tunteet ystävää kohtaan ovat myös aivan ihania ja suloisia. ♡

Kelmien kartan synty on asia jota olen joskus pohtinut ja ihmetellyt, ja täytyy sanoa että versiosi siitä on aika täydellinen! Pidän siitä että Sirius on idean takana, mutta karttaan tarvittavat taidot, taikuus ja työmäärä jakauttuvat varmasti paremmin porukan kesken. Kuten muutkin ovat yllä sanoneet, tuli myös haikea fiilis siitä miten James, Sirius ja Remus ovat olennaisia ja tärkeitä osia porukkaa, kun taas Peter roikkuu mitenkuten mukana eikä ole yhtä merkittävä. :'(

Lainaus
Tai sitten hän oli ensi kertaa elämässään mennyt rakastumaan oikeasti, ja yritti turhaan sanoittaa tunteitaan paperille – tosin silloin James ei tajunnut, mihin hän tarvitsi kaikkia noita kirjoja. Eikä sitäkään, miksi Sirius ei olisi avautunut tunteistaan Jamesille.
Tämä oli jotenkin hurjan suloinen kohta. ♡♡ Osaat todella hyvin kirjoittaa teinipojan näkökulmasta, Jamesin näkökulma ja ajattelun tyyli tuntuu aidolta.

Lainaus
”Katso itse”, Sirius sanoi juhlallisesti, ja lähti kävelemään huoneen toista laitaa kohti. ”Ei kun katso sitä karttaa!” hän lisäsi nauraen, kun James unohtui tuijottamaan häntä.
Voi pojat kun ovat niin söpöjä :') ♡♡

Lainaus
”Eipä siinä, otetaan viitta ja mennään käymään keittiössä, mutta varotaan, ettei vahingossa törmätä Voroon eikä Norriskaan. Tosin, jos meillä olisikin jo se kartta –”

”Aivan, James rakas. Aivan.”

James hymyili, kun Sirius pörrötti vuorostaan hänen tukkaansa, joka tuskin meni siitä enää sen pahemmin sekaisin. Sirius oli oikeassa. Tästä alkaisi Kelmien voittokulku.
Loistava loppu loistavalle ficille! Kiitos paljon kun kirjoitit, tämä oli ihanan hyväntuulinen ja piristävä aamupala. :D
look at the birds. even flying
is born
out of nothing
                            -- li-young lee