Title: Hypoteettinen kysymys
Author: Larjus
Chapters: Ficlet
Fandom: Yuri!!! on ICE x Hagane no Renkinjutsushi (Fullmetal Alchemist)
Characters: Otabek Altin, Yuri Plisetsky
Genre: Juoneton dialogipainotteinen löpinä
Rating: S
Disclaimer: En omista oikeuksia kumpaankaan sarjaan, eikä minulle ole maksettu tämän ficin kirjoittamisesta.
Summary: Yurilla on Otabekille tärkeä – joskin
ehdottomasti pelkästään hypoteettinen – kysymys.
A/N: Osallistuu
Crossover-haasteen vitoskiekalle ja
Idän temppelin paluuseen.
Odo heitti mulle kerran yhdessä kommenttivastauksessaan ”haasteen”, että minun pitää kirjoittaa YOI:n hahmoista (ja nimenomaan Yurista) FMA:n universumissa (ja hän vastaavasti kirjoittaa FMA:n hahmoista YOI:n universumissa
), ja vaikka eka epäröin, niin pakkohan sitä oli sit kuitenkin yrittää, varsinkin kun hänen aloittamansa crossover-haasteen uuden kiekan myötä sain pienen ideankin. Tää kyllä lähti vähän eri suuntaan kuin mitä alkuperäinen ideani, mutta noh, menkööt, ja onhan se vain hauskaa kun fici johdattaa itse itseään.
En ole avannut Otabekin ja Yurin suhdetta tässä sen tarkemmin, mutta tämän saa ilman muuta lukea shippilasit nokallaan, jos haluaa (onhan tää kuitenkin mun kirjoittama fici
). Tai tulkita jotenkin muutenkin.
Hypoteettinen kysymys”Kun minä sitten joskus menetän jonkin raajoistani, teethän minulle automailin sen tilalle?”
Otabek kohotti katseensa auton moottorista, jonka kuntoa oli juuri ollut kartoittamassa, ja kääntyi katsomaan takanaan työpöydällä istuvaa Yuria, joka leikitteli pienellä jakoavaimella. Yuri selvästi vältteli katsomasta takaisin Otabekiin, vaikka olikin juuri kysynyt tältä erästä mielessään pitkään pyörinyttä asiaa.
”Miten niin
kun?” Otabek esitti vastakysymyksensä kulmat kurtistuen. ”Puhut siihen malliin kuin olisit jo päättänyt menettää raajasi.”
”Tämä on vain hypoteettinen kysymys”, Yuri vastasi nopeasti katse yhä kaikkialla muualla kuin Otabekin suunnallakaan. ”Kai sinä nyt sen tiedät.”
”Ajatteliko jääalkemisti kenties itse jäädyttää toisen koipensa? Vai kättäkö kaavailet menetettäväksi?”
”Ties vaikka lähtisi pää.”
Se nyt oli selvää liioittelua, siitä ei ollut epäilystäkään, mutta vaikeasta aiheesta vitsailu teki siitä hivenen kevyemmän ja helpomman puhuttavan. Vaikka Yuri oli sanonut kysymyksen olevan vain hypoteettinen, Otabek tiesi, että tämä oikeasti epäili jossain vaiheessa menettävän ainakin jonkin raajoistaan. Alkemistina työskentelyssä oli vaaransa, varsinkin jos toimitti virkaa valtiolle niin kuin Yuri. Läheltä piti -tilanteita oli tämän elämässä ehtinyt olla jo aivan liikaa, nuoresta iästä huolimatta, ja siksi olikin ihme, että Yurilla oli vielä paitsi kaikki raajansa ylipäätään henkensä tallella.
”En minä edes ole mikään automail-ekspertti”, Otabek sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen, kun keskittyi jälleen moottoriin. ”Autot ovat minun erikoisalaani. Jos yrittäisinkään asentaa automailia kätesi tai jalkasi tilalle, luultavasti vain tappaisin sinut.”
”Ei siinä niin kävisi”, Yuri vastasi oikopäätä. ”Minä luotan sinuun”, hän lisäsi perään huomattavasti hiljaisemmin.
”No saanko minäkin luottaa sinuun ja siihen, että onnistut säilyttämään kaikki raajasi – ja henkesi?”
Otabek tajusi, ettei pystynyt jatkamaan työtään sillä hetkellä. Hän arvosti Yurin seuraa, vaikka silloin olikin vaikea saada yhtään mitään työhön liittyvää aikaiseksi. Se kerta ei ollut poikkeus. Niinpä hän käänsi selkänsä moottorille, pyyhkäisi öljyisen kätensä työhaalarin verhoamaan reiteensä ja yritti tavoitella Yurin katsetta itseensä. Hetkeksi heidän silmänsä kohtasivatkin kunnes Yurin katse väisti jälleen sivuun.
”Minähän sanoin, että kysymykseni oli vain hypoteettinen.”
”Mutta minun ei ollut.”
Niitä sanoja Yuri ei olisi halunnut kuulla, sen Otabek tiesi, mutta siitä huolimatta hänen oli pakko saada sanoa ne. Ei hänestäkään ollut helppoa katsella, miten vaikeaksi Yuri meni – ahdistuneeksi jopa – mutta hän halusi nähdä tämän reaktion. Hänen oli saatava kuulla tämän vastaus, vaikka tiesikin sen jo etukäteen.
”Sinä kyllä tiedät, etten minä voi luvata mitään”, tämä lopulta sanoi surkeasti ja puristi jakoavainta kädessään niin, että rystyset hohtivat valkoisina. ”Haluaisin olla luottamuksesi arvoinen, mutta juuri siksi en voikaan luvata! Voisin tehdä niin vain, jos luopuisin alkemiasta ja armeijanpestistäni.”
Ja he molemmat tiesivät, että niin ei koskaan tapahtuisi. Vaikka valtionalkemistina toimiminen oli niin fyysisesti kuin henkisesti kuluttavaa ja vaarallistakin, Yuri rakasti armeijan koirana olemista (vaikka hän olikin omien sanojensa mukaan armeijan
tiikeri) ja oli työssään ja alkemiassa varsin taitava, hallitsi jäätäkin kuin pakkasukko konsanaan. Hän ei mitenkään voisi luopua siitä kaikesta henkensä uhallakaan.
”Etkä tekisi niin edes minun vuokseni”, Otabek totesi latteasti. Hän ei ollut Yurille vihainen eikä katkera, ei edes pettynyt, mutta eihän tilanteen todellisuus mieltä keveänä pitänyt.
”En.”
Heidän välilleen lankesi jälleen hiljaisuus, joka oli nyt raskaampi ja painostavampi kuin aiemmin. Otabek pureskeli alahuultaan vaiteliaasti, katse lattiaa pitkin kiirien. Hän erotti näkökentässään Yurin jalat, jotka olivat vielä hetki sitten heiluneet edestakaisin keinun lailla mutta jotka nyt roikkuivat jäykkinä suoraan kohti lattiaa.
”Mutta kaikki tämähän on vain hypoteettista”, Yuri sanoi sitten äkkiä hätäisen oloisesti; hän selvästi koki senhetkisen tilanteen ahdistavana ja vaikeana, halusi pakoreitin itselleen. ”Mitään ei oikeasti ole tapahtumassa, ei minulle eikä raajoilleni.”
”Eikä minun tarvitse koskaan oppia rakentamaan saati asentamaan automailia sinulle”, Otabek jatkoi.
”Tismalleen. Kaikki oli vain hypoteettista.”
Vaikka sisimmissään he molemmat kyllä tiesivät, että todellisuudessa siinä keskustelussa
mikään ei ollut ollut hypoteettista.
