Nimi: Sentimentaalinen hölmö
Kirjoittaja: Saappaaton
Ikäraja: S
Genre: Perhefluffy, draama
Paritus: -
A/N: Tulipas pitkästä aikaa kirjoitettua jotain ylimalkaisen sokerista.
Kiitokset Lillalle, joka vilkaisi läpi ja antoi tälle hyväksyntänsä! <3
Haasteina ööps, Ficlet300, Fluffy10 #2, Teelusikan tunneskaala (onnellisuus) sekä Kasvata puu (ficlet).Sentimentaalinen hölmöTopias seisahtuu pyykkikorin kanssa tyttärensä huoneen ovelle. Matilda ei ole vielä kotona, mikä on toisaalta hyvä, sillä jos tyttö olisi huoneessaan, tämä olisi jo kallistanut päätään ja katsonut isäänsä oudoksuen. Topias hymyilee lempeämmin ja astuu viimein kynnyksen yli huoneen puolelle. Jos hänen tyttärensä olisi täällä näkemässä tuon typerän ilmeen ja kuulemassa, mistä se johtuu, Matilda leimaisi isänsä välittömästi sentimentaaliseksi hölmöksi. Tai kenties hän olisi jo sentimentaalinen
vanha hölmö teini-ikäisen tyttärensä silmissä.
Seinällä on suuri juliste näyttelijästä, jonka nimeä Topias ei tahdo muistaa. Vai oliko kyseessä sittenkin laulaja? Topias ei pysynyt seuraavan sukupolven idoleista enää perillä, eikä kai hänen tarvinnutkaan. Hän laskee pyykkikorin siististi sijatulle sängylle. Tyynyihin nojaa vanha kirahvipehmolelu, jonka korvat ovat niin pitkät, että lelu sai aikoinaan nimekseen Jänö. Lelun näkeminen saa Topiaksen hymyilemään autuaan typerästi, kun hän alkaa laittaa puhtaita, laskostettuja vaatteita Matildan kaappiin.
Saatuaan askareensa tehtyä Topias nostaa nyt tyhjän korin pois sängyltä ja suoristaa päiväpeiton. Matilda nuhtelisi häntä, jos hän jättäisi tyttärensä huoneen yhtään vähemmän järjestykseen, mitä se oli hänen mennessään sinne. Topiaksen katse osuu jälleen Jänöön ja vastustaen kiusausta todella huonosti hän kumartuu poimimaan pehmolelun käteensä. Jänö oli kulkenut Matildan matkassa niin kauan kuin hän saattoi muistaa.
”Miksi sä hymyilet kuin idiootti?” Ovelta kantautuva kysymys saa Topiaksen hätkähtämään ajatuksistaan ja hän vilkaisee ovelle seisahtunutta tytärtään hymyillen. Hän ei ehdi vastaamaan tytön kävellessä peremmälle ja huomatessa hänen kädessään olevan lelun.
”Ja miksi sulla on Jänö?” Katsoen isäänsä lähes kieroon Matilda nappaa lelun itselleen ja istahtaa sängyn reunalle. Kevyesti tytön sormet alkavat hipelöidä kauhtuneita korvia.
”Toin puhtaita pyykkejä”, Topias toteaa ja nostaa paljon puhuvasti tyhjää koria.
”Se ei vastannut kumpaankaan kysymykseen”, Madilta vastaa näsäviisaasti kuulostaen aivan äidiltään. Naurahtaen Topias istuu tyttärensä viereen ja jää katsomaan tämän kädessä olevaa Jänöä.
”Tiedätkö mikä päivä tänään on?”
Matilda kallistaa pohtivana päätään. Hän kohauttaa lopulta kevyesti olkiaan ja siirtyy hypistelemään Jänön etutassuja.
”Tänään on kulunut tasan viisitoista vuotta siitä, kun tapasin sinut ensimmäisen kerran.” Lämmin hymy hypähtää Topiaksen ääneen ja Matilda nostaa katseensa vain nähdäkseen lempeän pilkkeen isänsä silmissä. Ja vaikka Matilda on jo aivan liian vanha siihen, hän nostaa Topiaksen käden olalleen ja kiehnää aivan tämän kainaloon.
”Kerro se taas, jooko?”
Pyyntöä säestää Topiaksen pehmeä naurahdus sekä vaimea kolahdus, kun hän antaa korin valua sormistaan lattialle ja kiertää kummankin kätensä tyttönsä ympärille.
”Noh, se oli minulle aivan tavallinen arkipäivä. Olin ruokaostoksilla, kun eräässä hyllyvälissä vastaani asteli maailman suloisin pieni tyttö”, Topias aloittaa. Matilda hänen kainalossaan nyökkäilee.
”Se olin minä.”
”Se olit sinä. Ja näytit hetken hyvin eksyneeltä ennen kuin huomasit minut, ja kasvoillesi levisi levein ja iloisin hymy, jonka olen ikinä nähnyt. En ollut ikinä ennen nähnyt sinua, mutta siitä huolimatta levitit pienet kätesi ja tömähdit halaamaan jalkojani. Ja kun meinasin kumartua kysymään vanhemmistasi, katsoit minua suurine silminesi ja sanoit ne kaksi sanaa, jotka veivät sydämeni: ’Hei, isi.’”
Lempeästi Topias tökkää tyttärensä nenänpäätä. Matilda vain kiehnää lähemmäs.
”Mä valitsin aika hyvin. Vaikka sä oletkin vähän sentimentaalinen hölmö.”
