Title: Meille samanlainen
Author: Larjus
Chapters: Oneshot
Fandom: SK∞ (SK8 the Infinity)
Pairings: Nanjou Kojirou (Joe)/Sakurayashiki Kaoru (Cherry blossom), Hasegawa Langa/Kyan Reki
Genre: Slice of life, omegaverse
Rating: S
Disclaimer: En omista SK∞:a tai sen hahmoja (Yamato on oma luomukseni), enkä ole saanut kirjoittamisesta rahaa.
Summary: Reki ja Langa pääsevät viimein näkemään Kaorun ja Kojiroun esikoispojan ensimmäistä kertaa.
A/N: Mun ei pitänyt vielä kirjoittaa tätä ficiä, mutta muiden kirjoitusten kanssa on vähän ollut tahmeaa ja tämä tuntui tulevan ulos helpommin, niin teinkin pienen muutoksen suunnitelmiini. Tän kanssa tosin oli sitten semmonen ongelma, etten ollut miettinyt tämän lopetusta lainkaan, ja sen kanssa tuli säntäiltyä vähän joka suuntaan ennen kuin keksin jotain, jonka sitten jätinkin. Mut sentään otsikko tuli mieleen jo silloin, kun piti tekstitiedosto tallentaa jollain nimellä. Aika hiomaton tämä kyllä on, ja sellainen saa ollakin, mulle oli tärkeintä että sain ylipäätään taas jotain kunnolla kirjoitettua.
Tämä on taas yksi osanen MB-omegaverseeni
Kirsikka kukkii kolmesti. Tähän sain Rekin ja Langankin mukaan, jee. Voi kyllä olla, että heitä ei tämän lisäksi paljoa näy (ainakaan suoraan näissä MatchaBlossomiin keskittyvissä omegaverseficeissä).
Meille samanlainenReki avasi ravintolan oven tottuneesti auki, vaikka siinä roikkuva kyltti ilmoittikin paikan olevan kiinni; häntä ja Langaa odotettiin aukioloajoista huolimatta. He astuivat yhdessä sisään ja tervehtivät Kojirouta ja Kaorua, jotka istuivat seinän vierustalla olevan pöydän ääressä. Nämä olivat selvästi juuri syöneet, sillä Kaorun edessä oli vielä tyhjä pastalautanen, ja Langa varsinkin alkoi miettiä, voisikohan Kojirou kenties valmistaa heillekin jotain aikaista päivällistä.
”Hei ja tervetuloa! Mukavaa, kun pääsitte tulemaan”, Kojirou tervehti tulijoita lämpimästi.
”Tervetuloa minunkin puolestani”, Kaoru toivotti puolisoaan hillitymmin. Hän pyyhki suupieliään lautasliinaan ja kurottautui sitten tarkistamaan, että hänen vieressään vaunuissa pötköttävällä Yamatolla oli kaikki hyvin.
”Kiitos kutsusta!” Reki vastasi iloisesti. ”Tottahan toki halusimme tulla, kun ei olla pitkään aikaan nähty kunnolla – ihan ymmärrettävästi toki.”
”Emme halunneet häiritä teitä tällaisessa tilanteessa”, Langa selitti, ja varsinkin Kaorun kasvoilta näki, että ele oli erittäin arvostettu. ”Aloitteen oli tultava teiltä.”
”On kyllä kiva viimein taas tavata ja päästä näkemään Yamato ihan ominkin silmin eikä vain valokuvissa”, Reki lisäsi. Kuvia he olivat toki nähneet runsaasti, kiitos Kojiroun viestitulvien, mutta eihän se ollut sama asia kuin kasvokkain kohtaaminen.
”Sieltä sitten vain katsomaan, tulkaa, tulkaa”, Kojirou kehotti ja viittoi toisia tulemaan lähemmäs. Ylpeys omasta pojasta hehkui hänen olemuksestaan varmasti uloskin asti.
”Mutta pitäkää pienempää ääntä”, Kaoru pyysi. ”Syötin Yamaton juuri hetki sitten, ja vielä äsken vaikutti siltä, että hän nukah–”
Pidemmälle hän ei ehtinyt, kun Kojirou oli jo kumartunut nostamaan vauvan syliinsä ja esitteli sen Rekille ja Langalle, jotka katselivat sitä haltioissaan kuin eivät olisi mitään muuta halunneet koskaan nähdäkään. Kaorun teki mieli valittaa, että nyt Yamato ei ainakaan enää nukahtaisi, mutta tiesi sen olevan siinä vaiheessa aivan liian myöhäistä, joten ei sanonutkaan mitään.
”Oiii, onpa hän suloinen”, Reki kehui tapittaen samalla Yamatoa, joka katseli takaisin uteliaana. Vauvalla oli vähän pörröistä tukkaa, silmät, jotka toivat Rekille mieleen koiranpennun, ja pyöreät posket. ”Kun katsoo noita silmiä, on kyllä todettava, että hän on tosi paljon sinun näköisesi, Joe.”
”No kiitos, mutta en minä kyllä ihan yhtä suloinen ole”, Kojirou vitsaili ja kieputti vauvan hiuksia varovasti etusormensa ympäri. ”Ulkoisesti Yamato ehkä muistuttaakin vähän enemmän minua, mutta luonteeltaan hän on kuin kopio Kaorusta.”
”Miten niin?” Kaoru kysyi hivenen happamasti.
”Olette molemmat yhtä vaativia.”
”Emme kyllä – ”
”Niin, vauva-arki on varmasti rankkaa”, Reki sanoi. ”Nehän vaativat jatkuvaa huolenpitoa.”
”Niinhän ne tekevät, ja Yamato oikeastaan vaatisi jatkuvaa
sylissä pitoa pysyäkseen tyytyväisenä. Nämä ensimmäiset viikot kotona ovatkin olleet aikamoista koettelemusta, mutta eiköhän se tästä vielä asetu. Yamatokin on niin pieni, että arki on hänellekin vasta pelkkää opettelua.”
”Helppohan sinun on puhua”, Kaoru tuhahti keräten pöydällä olevia vauvantarvikkeita takaisin laukkuunsa, ”kun vietät aina suurimman osan päivästä kodin ulkopuolella. Minähän se lapsen kanssa olen kellon ympäri, ja sanonpahan vain, että se ei todellakaan ole mitään lomaa.”
”Tiedän, mutta enhän minä voi ravintolaa kiinnikään pitää! Sitä paitsi mehän sovimme tällaisista järjestelyistä jo ennen kuin Yamato oli edes syntynyt!”
Langa ei jäänyt kuuntelemaan Kojiroun ja Kaorun sananvääntöä, jonka nämä olivat käyneet aiemmin jo ainakin sata kertaa, vaan keskittyi ainoastaan Yamatoon. Hänen katseensa oli liimattu siihen kuin hän olisi nähnyt reilun kuukauden ikäisen vauvan ensimmäistä kertaa elämässään, ja hän silitti etusormensa kärjellä varovasti sen poskia ja nenänpäätä.
”Olet sinä kyllä söpö”, hän mumisi haltioituneena.
”Ja sitten kun sinä vähän kasvat, niin me opetamme sinut skeittaamaan!” Reki lupasi vauvalle. ”Tai no, Joe ja Cherry varmasti tekevät niin ennen meitä. Mutta minä opetan sinulle ollien!”
”Hei, saanko minä ottaa Yamaton syliin?”
Langan yllättävä kysymys katkaisi Kojiroun ja Kaorun väittelyn välittömästi ja käänsi kaikkien huomion itseensä. Kaorun ilmeestä näki lähes välittömästi varsin helposti, mikä hänen mielipiteensä asiasta oli, ja hän oli jo avaamassa suutaan vastatakseen, mutta Kojirou ehtikin hänen edelleen.
”Tottahan toki”, tämä sanoi. ”Laita käsivarret niin kuin minulla – juuri noin. Muista tukea niskaa ja päätä, Yamato ei osaa kannatella niitä itse vielä kunnolla.”
Kojirou asetteli Yamaton varovaisesti Langan syliin samalla kun Kaoru seurasi sivusta herkeämättä, ettei vauvaa vain pudotettaisi tai kanniskeltaisi vääränlaisessa asennossa. Langaa jännitti hieman pidellä niin pientä vauvaa sylissään, vaikka itse sitä olikin pyytänyt, sillä se oli ensimmäinen kerta, kun hän niin teki. Yamato kuitenkin onneksi pötkötteli tyytyväisesti hänen sylissään ja katseli hänen kasvojaan tarkkaavaisesti suurilla silmillään.
”Onko se oikeasti näin pieni?” Langa kysyi ihmeissään. Vauva ei tuntunut painavan melkein mitään.
”No onhan se, katso nyt sitä”, Reki sanoi hellästi. Yamato toi hänelle eläväisesti mieleen ne ajat, kun hänen monta vuotta nuoremmat kaksossiskonsa Chihiro ja Nanaka olivat olleet vauvoja.
”Hetkessä hän siitä kasvaa”, Kojirou tuumasi hymyillen ja katsahti lempeästi poikaansa. ”Vaikka nyt vielä niin pikkuinen onkin. Täytyy nauttia näistä hetkistä nyt kun voi.”
”Reki”, Langa sanoi katse Yamatoon liimattuna. ”Minä haluan meille samanlaisen.”
Pyyntö yllätti kaikki paikalla olijat, mutta kaikista eniten Rekin. Hän tuijotti Langaa jopa melkein järkyttyneenä, ihan kuin tämä olisi asiaa yhtään pohjustamatta ilmoittanut olevansa raskaana.
”Me-me-me-meille? Va-vauvanko? Ai nyt he-heti vai?” hän sopersi häkeltyneenä. Eiväthän he olleet aikaisemmin puhuneet vielä mitään perheen perustamisesta yhdessä, hehän olivat aivan liian nuoria sellaiseen. Reki kuitenkin huomasi jo yrittävänsä keksiä, miten he beetoina voisivat edes saada keskenään jälkikasvua. Kojiroulle ja Kaorulle se alfana ja omegana oli tietysti mahdollista, mutta heidän tilanteensa oli aivan toinen.
”No siitä saatte, vaikka heti mukaanne”, Kaoru tarjosi poikansa suuntaan osoittaen.
”Voit sanoa noin, mutta kyllä minä tiedän, ettet koskaan antaisi Yamatoa kenellekään, ethän olisi nytkään edes antanut Langalle lupaa pitää häntä sylissä”, Kojirou huomautti töytäisten puolisoaan kevyesti. Tämä tuhahti äänekkäästi. ”Ei sillä, että minäkään esikoisestani luopuisin. Saatte siis hankkia oman naperonne ihan itse. Vaikka epäilen kyllä, että se ei sillä perinteisellä menetelmällä onnistu, vaikka miten yrittäisitte.”
Kojirou nauroi sanojensa päälle kuin olisi mielestään tokaissut hyvänkin vitsin. Reki huomasi häkeltyvänsä vain entisestään, ja puna kohosi hänen kasvoilleen.
”Öh, niin – tuota…”
”En minä kyllä
nyt tarkoittanut”, Langa huomautti, ja Reki huokaisi syvään helpottuneena. ”Vaan sitten joskus – kun aika on meistä molemmista oikea.”
”Joo…”
”Se onkin varmaan paras vaihtoehto”, Kojiroukin tuumasi. ”Mites muuten, haluatteko syödä jotain? Ehtisin hyvin kokata tässä teille ennen kuin avaamme taas.”
”Kyllä kiitos!” Langa henkäisi ja Rekikin vastasi myöntävästi.
Kaoru ei näyttänyt olevan mitenkään riemastunut puolisonsa tarjouksesta, vaikka ei sanonutkaan mitään. Hänen ilmeensä hienovarainen nuivuus kuitenkin kertoi Kojiroulle tarpeeksi.
”Älä siinä nyrpistele, Kaoru”, tämä nauroi. ”Voin kyllä laittaa sinullekin lisää carbonaraa. Tarvitsethan paljon energiaa Yamaton ruokkimiseen.”
”Niin tarvitsenkin.”
”Kiitos tarjouksesta, Joe”, Reki sanoi kohteliaasti. ”Minulle maistuisi Margherita-pizza! Ja saisinko siihen oikein paljon mozzarellaa?”
”Onnistuu”, Kojirou lupasi ja meni pesemään käsiään. ”Entä sinulle, Langa?”
”Ööh…”
”Nyt et sitten tilaa poutinea”, Reki kuiskasi. ”Tämä on
italialainen ravintola, muistathan.”
Langa nyökkäsi pienesti ja yritti päättää, mitä ruokaa itse pyytäisi. Hän vilkaisi kuin apua hakeakseen ensin Rekiä, sitten Kaorua ja keittiön puolelle siirtynyttä Kojirouta. Lopuksi hän vielä laski katseensa sylissään yhä kanniskelemaansa Yamatoon. Vauva katsoi häntä takaisin ja hymyili pienesti jokeltelun lomassa. Näky oli Langan mielestä vastustamattoman suloinen.
”Minulle samanlainen”, hän sanoi eikä tiennyt varmuudella itsekään, puhuiko vauvasta vai luvatusta ruoka-annoksesta.
Tilanne onneksi selkiytyi hänellekin, kun Kojirou lupasi tehdä heille molemmille Margherita-pizzat, ja Kaoru kaappasi Yamaton itselleen. Sellainen järjestely taisikin olla vielä sillä hetkellä paras heitä kaikkia ajatellen.