// Alaotsikko: FF100, Tuntemattomat Potterit-haaste
Title: Uuden elämän ihme
Author: Puhpallura
Pairing: Ei nyt varsinaista paritusta, mutta Eileen/Tobias nyt ainakin pääteltävissä.
Rating: Sallittu
Genre: Ööh, eiköhän tämä fluffya ole
Disclaimer: Rowling omistaa hahmot ja paikat, minä vain lainaan niitä
Summary: Oli käsittämätöntä, miten pieni vauva sai Eileenin tuntemaan itsensä niin tärkeäksi ja onnelliseksi.
A/N: Ficci osallistuu FF100:aan sanalla syntymä sekä Tuntemattomat Potterit-haasteeseen, jossa hahmoni on Eileen Prinssi.
Eileen Prinssi katsoi sylissään makaavaa pienokaista lempeästi hymyillen. Hän kosketti hellästi sormellaan vauvan ryppyisiä kasvoja, joissa silmät pysyivät tiukasti kiinni.
Eileen ei voinut uskoa, että hänen sylissään oleva käärö todellakin oli hänen. Pienen hetken ajan hän pelkäsi kaiken olevan vain harhaa, joka katoaisi sekunnissa pois. Mutta lapsi Eileenin sylissä ei kadonnut minnekään. Lapsi oli täyttä totta.
Eileen oli yhdeksän kuukautta kantanut lasta kohdussaan ja epäillyt, pystyisikö hän rakastamaan pientä ihmistä, jota hän ei tuntenut. Mutta saadessaan pojan ensimmäistä kertaa rinnoilleen, kaikki epäilys häipyi Eileenin mielestä. Lapsi sai sillä hetkellä ehdottoman kiintymyksen ja rakkauden, äidinrakkauden.
Mikä tunne se olikaan ollut, kun Eileen ensimmäisen kerran näki pienen masuasukin. Hän näki sen pienen ihmisen, joka valvotti häntä öisin levottomalla liikehdinnällään. Eileen pystyi koskettamaan pienokaista, tuntemaan vauvan omalla ihollaan. Hän pystyi todellakin käsittämään, että tuolle pienelle ihmiselle hän oli antanut elämän.
Vauva kitisi hiljaa ja Eileen painoi hänet lähemmäksi itseään, jolloin poika rauhoittui tuntiessaan äitinsä tutuksi käyneet sydämen lyönnit. Se rauhoitti myös Eileeniä itseään, kun hän sai tuntea tutun painon itseään vasten. Oli käsittämätöntä, miten pieni vauva sai Eileenin tuntemaan itsensä niin tärkeäksi ja onnelliseksi.
Eileen kuunteli pienokaisen tuhinaa ja hän painoi huulensa pojan otsalle. Hän pystyi haistamaan vauvan tuoksun, joka sillä hetkellä oli ihanin tuoksu mitä maailmassa saattoi olla. Se tuoksu huumasi Eileenin.
Hän kosketti pientä kättä, joka oli tiukasti nyrkissä mutta joka tarttui äitinsä sormeen päästämättä irti. Eileen ei voinut olla hymyilemättä pienokaisen eleelle. Tuntui, että heidän välillään oleva side vahvistui entisestään. Tuntui, kuin poika ei haluaisi päästää koskaan irti äidistään.
Muutama tumma kiehkura karkasi vaaleansiniset myssyn alta ja Eileen työnsi ne sinne takaisin viivyttäen kosketustaan mahdollisimman kauan. Hän ei vain saanut tarpeeksensa pojan koskettamisesta ja katsomisesta, sillä tätä hän oli odottanut jo monta kuukautta ja vihdoin Eileen pystyi niin tekemään.
Hän siirsi kätensä lapsen jalkaterälle ja hellästi silitti pientä jalkaa, joka tuntui siltä, kuin olisi voinut särkyä pienimmästäkin kosketuksesta, kuten koko pieni ihmisen alku.
Vauvan suu aukeni parkuun ja Eileen keinutti lasta sylissään tarjoten hänelle rintaa. Poika rauhoittui saman tien ja alkoi ahnaasti imeä maitoa.
Eileen silitti pojan pientä nenänvartta, siirtyen siitä otsalle ja lapsen otsa kurtistui tuntiessaan äitinsä kosketuksen. Hellyys täytti hänen sydämensä, eikä hän tiennyt, miten olisi sen kaiken saanut siirrettyä sillä hetkellä pienokaiseen.
Huoneen oveen koputettiin varovaisesti ja se aukeni hiljaa. Tobias astui sisään ja Eileen hymyili hänelle onnellisena ja vilkaisi sylissään olevaa vauvaa, joka oli jälleen nukahtanut saatuaan vatsansa täyteen.
Tobias käveli vaimonsa luokse ja istahti hänen viereensä sängylle. Hän painoi suudelman Eileenin huulille ja siirsi katseensa pienokaiseen, joka uinui tyytyväisen näköisenä tuhisten.
Eileen ojensi pojan miehelle, joka otti hänet epäröiden syliinsä. Tobiaksen kasvot sulivat hellään hymyyn ja hän vilkaisi Eileeniä
He istuivat hiljaisuuden vallitessa hymyt kasvoillaan katsellen pientä poikaa. Kumpikaan ei halunnut rikkoa harmoniaa joka vallitsi. He halusivat vain nauttia siitä, että heistä oli tullut äiti ja isä, kaikkine vastuineen ja ongelmineen. Paljon lapsi ottaa, mutta paljon se myös antaa.
