Ficin nimi: Maailman surkein (asiakas)palvelija
Kirjoittaja: Meldis
Fandom: BBC!Merlin
Genre: fluffy, romance, coffeeshop!AU
Ikäraja: K-11
Paritus: Merlin/Arthur
Tiivistelmä: Arthurin vakiokahvilassa on uusi työntekijä.
Vastuunvapaus: En omista hahmoja, hieman vain leikittelen niillä.
A/N: Minä olin siis ihan aikeissa ruveta tekemään lisää canonaikaan sijoittuvia Merlin-ficcejä mutta… Olipa kerran kotimatka Cosplayn SM-kisoista ja kaksi nörttiä paasasi ficeistä, kuten tavallista ja suutahdin, että Finissä ei ole muuten Merlinistä coffeeshop!AU ficcejä ja heti seuraavaan hengenvetoon päätin, että tämä tuiki tärkeä asia pitää korjata. Olen minimaalisen vähän lukenut barista/coffeeshop-ficcejä yhtään mistään fandomista, joten tämä on joko täynnä kliseitä tai sitten olen missannut koko troupin pointin. Mutta jotain kivan söpöä ja jouluista oli pakko kirjoittaa Merlinistä ja tällainen siitä nyt tuli. En tiedä piirun vertaa myöskään kahvilassa työskentelystä, toivottavasti se ei näy kovin hyvin tekstistä.
Kiitokset siskolleni
Noradrielille, joka aivoriiheili tätä kanssani ja jonka kanssa saattoi kihertää koko junamatkan muiden matkustajien harmiksi. ^^
Jos tykkäsit, jätäthän kommenttia! Hyvää joulua! ^^
Maailman surkein (asiakas)palvelija
Kello kilahti tutusti oven käydessä ja Arthurin astuessa sisään aamuasiakkaita tulvivaan vakiokahvilaansa. Joulukuu oli vasta aluillaan, joten kahvila oli ollut koristeisiin puettuna jo monta viikkoa. Arthur kuitenkin arvosti, että somisteet eivät olleet yliampuvia. Ikkunassa oli valkoisena hehkuva valosarja sekä valkoinen, muovinen, kuusenoksaköynnös sen ympärille kieputettuna. Eri paristen pöytien päällä oli yhtä lailla eriparisia, kotitekoisia joulun väreissä kylpeviä pöytäliinoja ja niiden päällä loimotti kermanvaaleita kynttilöitä. Tiskin taakse oli ripustettu vihreä, punaiseen nauhaan kääritty köynnös, jossa kimmelsi glitteriä. Tiskin reunalta riippui samaa köynnöstä ja makeiden tarjottavien joukkoon oli aseteltu veikeitä porokoristeita. Kaiuttimista soi vaimeasti jokin joululaulu. Oven edessä sisäpuolella katosta killui misteli, jonka alta Arthur astahti nopeasti pakoon.
Arthurin elo Lontoossa vannoutuneena kahvin ystävänä oli hankalaa, britit kun olivat rakastuneet teehensä. Hänen valonpilkkunsa oli Papupata. Tuo kahvila erikoistui nimenomaan kahveihin, erinomaisiin kahveihin, itse asiassa aivan taivaallisiin kahveihin, eikä Arthur tiennyt, miten oli selvinnyt ennen kuin oli löytänyt paikan. Papupadan maine laadukkaana kahvin tarjoajana tietenkin tarkoitti, että kaikki muutkin kaupungin kahvin nälkäiset suuntasivat sinne aamulla, mutta jonotus oli sen arvoista. Paikka oli Arthurin työmatkan varrella, palvelu ystävällistä ja Arthur tunsi jo hyvin työntekijöitä. Joten Arthur siirtyi muutaman asiakkaan pituisen jonon hännille varmistaen kännykästään, että hänellä oli aikaa odotella. Leon oli puhunut jotain Greenwichin salin varausjärjestelmän ongelmista, joka olisi tärkeää korjata pian maanantain aluksi.
“Huomenta! Mitä saisi olla?”
Arthur kohotti päätään, kun kuuli tuntemattoman äänen edestään. Häntä ei tervehtinytkään Gwen tai Will, jotka yleensä olivat aamuvuorolaisia. Sen sijaan hänelle hymyili leveästi tuntematon nuori mies. Tämän poskipäät erottuivat hyvin hymyn levitessä korvasta korvaan, mustat hiukset korostivat kalpeaa ihoa ja sinisissä silmissä välkkyi into. Hänellä oli tuttu punainen essu vyötäröllään, ylävartalonsa peittona sininen, pitkähihainen, kudottu paita, jossa oli tiheä neulos ja kaulaansa solmittuna jostain syystä pellavainen, punainen huivi. Arthur ei osannut hetkeen sanoa mitään, kun tuijotti tuota yllättävää ilmestystä edessään. Yllättävän miellyttävää ilmestystä, hänen oli pakko lisätä mielessään. Komeilla poskipäillä olisi voinut leikata lasia ja silmissä oli lumoavaa tuiketta, ihan kuin kultaisia joulupalloja. Kasvojen iho oli ajeltu piirun tarkkaan, jolloin punaiset huulet kiinnittivät kaiken Arthurin huomion. Arthur oli varma, että hänen sydämensä jätti lyönnin väliin.
“Herra?” ilmestys kysyi ja Arthur tajusi, että ei ollut vieläkään sanonut mitään. Hän availi suutaan muistamatta äkillisesti kahvitilaustaan, jota oli tilannut jo vuosia joka aamu Papupadasta. Hän siristi silmiään ja pakotti muistiaan.
“Ottaisin ison mustan kahvin, arabicoa, vaalea paahto, kiitos”, Arthur sopersi äänensä takaisin saaneena. Mies nyökkäsi ja kääntyi kahvikoneen ääreen. Hänellä kesti hetki löytää oikean kokoinen kuppi ja sitten Arthur muisti korjata, että halusi kahvin mukaan. Vielä kauemmin miehellä kesti löytää pahvimukit. Arthur tuijotti miehen touhuja edelleen häkeltyneenä ja unohti puhelimensa, johon Leon oli lähettänyt juuri pari kiireellistä viestiä. Arthur vain katseli nuoren miehen työskentelyä tiskin takana haltioituneena. Sitten hän alkoi katsoa sitä huvittuneena, kun kahvin teossa alkoi kestää.
“Olen käynyt täällä pitkään. Oletko vasta aloittanut?” Arthur kysyi epäilevästi, kun mies vihdoin sai koneen hanan alle oikean kokoisen mukin. Mies katsahti häneen yhtä epäilevästi, hymyili sitten kainosti ja painoi katseensa koneeseen, joka porisi humisten.
“Joo, aloitin tänään. Gaius tarvitsi kiireapulaista joulun alle ja pidän pientä vapaata opiskelusta”, mies selitti. Arthur haki katseellaan miehen rinnassa kiiltelevän nimilapun.
“Merlin?” hän lausui kysyvästi.
“Kyllä”, Merlin nyökkäsi hymyillen edelleen arkana. “Olette Arthur Pendragon. Gwen kertoi, että omistatte sen saliketjun”, hän haparoi etsiessään nyt todella pitkään kantta täydelle mukille. Sitä hidasti hänen viipyilevä katse Arthurissa. Katse sai Arthurin vaihtamaan painoa jalalta toiselle ja sydämen laukkaamaan vähän tiuhempaan.
“Joo”, hän vastasi hitaasti. Merlin kumartui tiskin alle kaivellakseen kaappia sen alla. Arthur jäi tuijottamaan hänen köyristyvää selkäänsä ja sitten sai itsensä kiinni tuijottamasta Merlinin farkkujen peittämää takapuolta. Hän siirsi katseensa puhelimeensa puna nousten poskilleen ja rykäisi.
“Kannet ovat tuossa”, hän mutisi ja osoitti kahvikoneen viereen. Merlin nousi ylös kasvot punakoina ja tyrskähti.
“Ehkä sinun pitäisi tulla tekemään tätä hommaa”, hän naureskeli napauttaessaan kannen mukiin kiinni. “Pääsisit lähtemään nopeammin”, hän jatkoi ja Arthur katsoi Merlinin naurua ja ajatteli, että hänellä ei ollut mikään kiire.
“Ei minulla ole kiire”, hän huomasi sanovansa ajatuksensa ääneen. Hän työnsi kännykkänsä talvitakkinsa taskuun. Merlin hymähti pienesti.
“Halusitko muuta?” Merlin kysyi tarjotessaan valmista kahvia tiskillä eteenpäin. Juuri silloin Mariah Carey kajautti korkealta kaiuttimista
“all I want for Christmas is you” ja Arthurin poskia kuumotti entisestään. Hetken mielijohteesta hän tarttui mukiin nopealla liikkeellä, jolloin heidän sormensa hipaisivat toisiaan. Merlinin sormet olivat lämpimät, kun Arthurin olivat vielä kylmät talvisesta ulkoilmasta.
“Ei kiitos”, hän vastasi, vaikka hänen mielensä kehitteli jo paljon muuta, mitä halusi.
“Se tekisi 4,60”, Merlin ilmoitti ja Arthur maksoi hädin tuskin katsoen, mitä teki maksupäätteen kanssa. Hän viivytteli tunkiessaan lompakkoaan taskuunsa, mutta tiesi, että hänen takanaan oli jo jonoa. Hänen puhelimensa piippasi myös.
“Kiitos”, hän sai sanottua.
“Hyvää päivänjatkoa”, Merlin vastasi pirteästi. Arthur hymyili hänelle, raskaasti käännähti kannoillaan ja suori ulos kahvilasta.
Ilma tuntui kylmemmältä kuin aiemmin, kun Arthur riensi parin korttelin päähän toimipisteelleen. Hän ei ehtinyt edes siemaista kahvistaan ennen kuin oli päässyt työhuoneeseensa, missä Leon alkoi heti pauhata varausjärjestelmästä.
“Soititko Gwainelle?” Arthur kysyi väsyneesti istuttuaan työtuoliinsa ja ensimmäisen kerran kohotti kupin huulilleen.
“Hän sanoi, että tulee kun tulee”, Leon vastasi ja sitten Arthur melkein pärskäytti kahvin Leonin kasvoille.
Leon hätkähti pomonsa reaktiota, kun tämä kakoi juomaa suussaan.
“Gwaine vain on sellainen”, Leon sanoi kuvitellen kai, että Arthurin reaktio johtui Gwainen työmoraalista. Arthur ei vastannut vaan tuijotti kuppiaan inhoava ilme kasvoillaan.
“Minä hoidan sen”, Leon huokaisi lopulta ja kääntyi ympäri, kun Arthurista ei saanut irti enempää. Arthur kohotti katseensa ja aikoi sanoa jotain Leonin perään, mutta tämä oli jo kadonnut hänen työhuoneestaan.
Se oli tummaa paahtoa. Kuravettä, jos Arthurilta kysyttiin. Arthur tiputti surutta mukin roskakoriin ja nojasi tympeästi nyrkkiinsä. Aamu oli melkein alkanut erinomaisesti. Hän avasi laiskasi sähköpostiaan ja ajatteli kaihoisasti Papupadan kahvia, jonka se uusi typerä, ihastuttava Merlin oli mokannut. Arthurin teki mieli marssia saman tien takaisin kahvilaan pyytämään hyvitystä. Mutta sitten hänen puhelimensa soi ja hän tiesi, että pääsisi liukenemaan töistä vasta myöhään illalla. Merlinin leveästi hymyilevät kasvot mielessään, hän lupasi, että aikoi palata sinne vielä tänään.
Kello oli lopulta melkein kahdeksan, kun Arthur pystyi lopulta irtautumaan töistään ja lumihiutaleita hiuksistaan haroen hän asteli kohti Papupadan ovia. Siellä oli vielä valot, mutta pöydät olivat tyhjät ja Arthur näki ulkoakin, miten Merlin paraikaa keräsi roskia pöydiltä. Kello oven yllä kilahti, kun Arthur työntyi sisään.
“Anteeksi, olemme sulkemassa”, Merlin sanoi välittömästi, mutta nähdessään tulijan, hänen kasvoilleen levisi tietäväinen hymy. “Ai, sinä tulit jo”, hän naurahti. Arthur jähmettyi oven luokse kulmat kurtussa.
“Niin minä… Mistä sinä tiesit, että tulisin takaisin?” hän kysyi. Merlin kohautti olkiaan ja heitti pari sekoitustikkua oven juuressa seisovaan roskakoriin.
“Jotenkin arvasin sen”, hän sanoi ja tuli vähän lähemmäs. Kahvilassa ei ollut muita asiakkaita, mutta Arthur kuuli takahuoneesta hyörinää.
“No, minä vaadin hyvityksen”, Arthur sanoi kulmat kurtussa, vaikka nähdessään Merlinin taas hänenkin huulensa pyrkivät hymyyn.
“Hyvityksen? Onko se jotain salikieltä?” Merlin kysyi ja Arthur päästi hämmästyneen ähkäyksen suustaan.
“Mitä?” hän virkkoi. Merlin kohotti kätensä eteensä antautuneena ja tuli askeleen lähemmäs.
“Miten vain”, hän sanoi alkaen olla niin lähellä, että Arthur erotti tämän kauniisti kaartuvat ripset sinisten silmien ympärillä. “Miten haluat tehdä tämän?” Merlin kysyi jotenkin kummallisesti.
“Tässä, heti, nyt, tietenkin”, Arthur sanoi hämillään sekä Merlinin läheisyydestä että oudosta keskustelusta.
“Nyt heti?” Merlin kysyi. Arthurin huomaamatta tämä oli ottanut taas askeleen lähemmäs ja katsoi uteliaasti häntä. “En oikein pidä tuosta määräilevästä äänensävystä, mutta hyvä on”, hän sanoi, nosti kätensä Arthurin talvitakin kaulukselle ja veti suudelmaan.
Arthur ei saanut aikaiseksi älähtää ääneen, kun kummastus hänen aivoissaan ajelehti tiehensä tuntiessaan Merlinin pehmeät huulet omillaan. Ne lämmittivät häntä kuin sata kuumaa kahvia ja maistuivat paljon paremmilta, mikä tuntui mahdottomalta. Automaattisesti hän nosti toisen kätensä Merlinin poskelle, iho oli kuin samettia hänen kosketuksensa alla. Hän liikutti peukaloaan poskipäällä, mihin Merlin vastasi hyrinällä kurkunpäässään. Värinä kutitti Arthurin huulia ja sydäntä. Merlin suuteli häntä kevyesti, kallisti aavistuksen verran päätään ja liikkui Arthurin huulilla laiskasti ja Arthur olisi voinut sulaa kuin lumihiutaleet hänen hiuksissaan.
Aivan liian nopeasti Merlin vetäytyi suudelmasta ja näytti vähän yllättyneeltä. Hänen huulensa punoittivat ja hän hengitti raskaammin. Hänen suunsa roikkui auki kuin suudelma olisi vienyt siltä toimintakyvyn sulkeutua normaalisti. Arthur ei halunnut muuta kuin sulkea tuo suu uudella suudelmalla, mutta sitten hetken rikkoi jostain tiskin takaa kuuluva kolahdus. Merlin veti kätensä Arthurin kaulukselta, mihin ne olivat jääneet ja Arthur kiskaisi edelleen Merlinin poskea silittävän kätensä itselleen. Gwen oli tuonut takahuoneesta mopin ja ämpärin, eikä hänen ilmeestään voinut päätellä, oliko hän ollut todistamassa suudelmaa. Mutta tämän ilmaantuminen herätti Arthurin ja hän halusi äkkiä selittää.
“Minä tarkoitin...hyvitystä kahvista… Pyysin vaaleaa paahtoa”, hän henkäisi. Merlin oli jäänyt katsomaan Gweniä ja napsautti päänsä takaisin kohti Arthuria. Hänen silmänsä suurenivat ja hän nosti molemmat kätensä suunsa eteen.
“Kahvista?” hän kysyi heikosti. Arthur nyökkäsi. Merlin puristi silmänsä kiinni.
“Mutta -” Arthur yritti aloittaa, mutta Merlin ei enää kuunnellut.
“Hyvitystä? Niin tietenkin. Vain idiootti luulisi tavallisen jutustelun olevan flirttailua. Minä vain… Sinä kysyit, että olenko uusi? Eikö se ole iskurepliikki? Ja sitten misteli”, hän jauhoi, osoittaen kattoon, missä Arthur huomasi jälleen mistelin. Merlin huojui edes takaisin jaloillaan ja hieroi sormillaan ohimoitaan. Arthur yritti sanoa jotain tämän paniikin väliin, mutta Merlin oli kuin irtaantunut kahvilasta.
“Olen niin pahoillani… On vasta ensimmäinen päiväni ja menen heti lähentelemään asiakasta. Gaius antaa taatusti potkut. Ja äiti suuttuu, suuttuu niin varmasti. Miksi edes kuvittelin, että noin hyvännäköinen tyyppi voisi olla kiinnos -” Merlin jatkoi paasaustaan, eikä Arthur nähnyt muuta keinoa lopettaa sitä kuin tarrata Merlinin typerään huiviin ja kiskoa tämä uuteen suudelmaan.
Sönkötys loppui seinään. Suudelma oli alkuun vaativa, mutta pehmeni, kun Merlin pääsi irti hätäännyksestään. Arthur liikutti molemmat kätensä huivilta Merlinin niskaan pidentääkseen suudelmaa edellisestä ja painoi tätä lähemmäs vartaloaan. Nyt Merlin suli hänen huulilleen. Hänen kätensä liikkuivat takaisin Arthurin kaulukselle ja Arthur yritti kiivaasti viestittää huulillaan, mitä ei ollut saanut sanottua Merlinin vaahtoamisen lomaan. Kun Arthur vetäytyi suudelmasta, Merlin oli taas yllättyneen näköinen.
“Mutta tämä hyvitys kelpaa mainiosti”, Arthur kuiskasi ja Merlin hymyili helpottuneesti.
“Merlin?”
Merlin repeytyi irti Arthurista äkisti, kun he kuulivat Gwenin rykäisevän toiselta puolelta kahvilaa.
“Hoidamme paikan kiinni Willin kanssa. Nähdään huomenna”, nainen sanoi lempeästi ja kääntyi sitten jatkamaan kahvilan moppaamista. Merlin köhähti kasvot melkein tomaatin värisenä ja katsoi Arthuriin nolona.
“Tuota”, Merlin aloitti, “minulla on kahvia kotona, mutta en tiedä onko se...vaaleaa paahtoa”, hän änkytti puristaen huulensa viivaksi ehdotuksensa jälkeen. Arthur naurahti matalasti.
“Ei sillä niin väliä”, hän vastasi silmät tuikkien.
