Title: Suklaa, jota ei koskaan annettu
Author: Larjus
Fandom: Inuyasha
Chapters: Oneshot
Characters: Higurashi Kagome, Ayumi, Eri, Yuka, Inuyasha
Pairing: pieni Higurashi Kagome/Inuyasha
Genre: Slice of life, pieni (pining-henkinen??) romantiikka
Rating: S
Disclaimer: Alkuperäistarina hahmoineen kuuluu Takahashi Rumikolle, minä vain lainaan niitä tarinaani. Fici on kirjoitettu vain viihdytystarkoitukseen, enkä ole saanut tästä hyvästä mitään ulkopuolisia korvauksia.
Summary: Kagomen ystävät ovat ehdottomasti sitä mieltä, että tämän pitää antaa Inuyashalle ystävänpäivänä suklaata. Kagome itse on eri mieltä.
A/N: Clairen synttärificitoiveet inspiroivat minut Inuyashan äärelle pitkästä aikaa, ja tulipa kirjoitettua tällainen teksti. Oikein paljon onnea ja ihanaa syntymäpäivää
Clairelle, toivottavasti tykkäät lahjastasi ♥ Toivotan samalla hyvää ystävänpäivää kaikille, jotka tämän pariin päätyvät ^^ (ja siis hei, jei, viimeinkin multa ystävänpäiväfici, joka on julkaistu juuri kyseisenä päivänä!
)
Aikajanallisesti tämä ei varmaankaan sovi kovin hyvin canoniin, kun ajattelin, että tässä vaiheessa Kagomen kaverit eivät tiedä Inuyashasta muuta kuin sen vähän mitä Kagome on kertonut (ja loput pelkkää heidän omaa spekulaatiota), eivätkä Inuyasha ja Kagome ole virallisesti yhdessä tai edes puhuneet toisilleen tunteistaan, mutta ei anneta pienen canon-uskottomuuden häiritä
Osallistuu mtös Multifandom-haasteen
vitoskiekalle.
Suklaa, jota ei koskaan annettu”Ajatella, että ystävänpäiväkin on jo ensi viikkona”, Ayumi sanoi haaveillen, kun hän koulupäivän jälkeen käveli ystäviensä kanssa pienen, käsitehtyjä makeisia myyvän liikkeen ohi. Pelkkä vilkaisukin näyteikkunaan riitti kertomaan, mihin päivään myymälässä valmistauduttiin. ”Se on niin lähellä, mutta samaan aikaan niin kaukana!”
”Vai kaukana?” Yuka heitti takaisin. ”Kaikki paikathan ovat olleet suklaata, sydämiä ja ruusuja täynnä jo viikkoja! Tämän lähemmäksi ei voi päästä kuin itse ystävänpäivänä.”
”Olisitko halunnut käydä siellä kaupassa?” Kagome kysyi, kun Ayumi ei näyttänyt kovinkaan ilahtuneen Yukan sanoista.
”Ei kai ole minulla ole mitään tarvetta…”
He jatkoivat matkaa vähän aikaa kunnes pysähtyivät kiireiseltä vaikuttavan kahvilan edustalle. Vaikka paikka näyttikin olevan melko täynnä, he arvelivat mahtuvansa sisään hyvin. He eivät yhdestä lempiajanviettopaikoistaan luopuisi kovinkaan helpolla.
”Jos jonkun meistä siellä kaupassa pitäisi käydä, niin Kagomen”, Eri totesi tietäväisesti, kun tarjoilija oli ohjannut heidät pöytään ja ottanut jokaisen tilauksen vastaan.
”Mi-miten niin?” Kagome säpsähti kuin sähköiskun saaneena.
”Eikö se muka ole itsestään selvää?” Eri kysyi. ”Sinullahan meistä se poikaystäväkin on! Kai sinä aiot muistaa häntä suklaalla ystävänpäivänä?”
”En ole ajatellut asiaa lainkaan”, Kagomen oli myönnettävä, hieman vastahakoisesti tosin. ”Mutta en usko, että annan hänelle mitään.”
Ja miksi antaisikaan? Eihän Inuyasha tiennyt ystävänpäivästä tai sen perinteistä yhtään mitään. Suklaa merkitsisi tälle tasan yhtä paljon kuin kaikki muutkin hänen nykyajasta mukanaan tuomat ruoat. Eikä hänen sitä paitsi edes ollut tarkoitus palata sengoku-kaudelle kuin vasta ystävänpäivän
jälkeen, joten jos hän antaisikin suklaata Inuyashalle (joka ei oikeasti edes ollut hänen poikaystävänsä), se tapahtuisi auttamatta myöhässä eikä sitä siksi ”laskettaisi”. Vaikka olihan aina mahdollista, että Inuyasha tulisi jo parin päivän päästä häntä häiriköimään. Niinhän siinä yleensä kävi.
”Miksi et?” Ayumi ihmetteli.
”Ei hän ole oikein sitä tyyppiä”, Kagome vastasi ja huokaisi edes tajuamatta, miltä se ystävien silmissä vaikutti.
”Ehkä juuri siksi sinun pitäisikin antaa hänelle suklaata. Ties vaikka löytäisit hänessä piilevän romantikon.”
”Ei meissä kaikissa asusta romantikkoa, toisin kuin sinussa”, Yuka tokaisi Ayumille. ”Mutta voisit sinä Kagome siitäkin huolimatta muistaa häntä suklaalla. Sehän nimittäin tarkoittaa sitä, että saisit itse sitten White Dayna vastalahjan.”
”Ei tarkoittaisi”, Kagome ei voinut olla mumisematta. Eihän Inuyasha tietenkään tiennyt White Daysta yhtään sen enempää kuin ystävänpäivästäkään. Hänen olisi turha odottaa yhtään niin minkäänlaista lahjaa, oli päivä minkä värinen tahansa.
Hänen ystävänsä näyttivät kaikki samaan aikaan yllättyneiltä, tyrmistyneiltä ja pettyneiltäkin.
”Poikahan on täysi idiootti”, Yuka totesi paheksuvasti.
”Hulttio”, Eri säesti.
”Dumppaa se.”
”Ehkä hän voi vielä yllättää”, Ayumi ehdotti toiveikkaasti. Hän ei halunnut olla niin tuomitseva Kagomen huligaanipoikaystävää kohtaan kuin toiset.
Tarjoilija toi heidän tilauksensa pöytään, mikä katkaisi keskustelun hetkeksi mutta antoi sille tilaisuuden siirtyä uusille vesille. Tai niin Kagome ainakin toivoi, mutta valitettavasti hänen ystävänsä eivät olleet saaneet vielä tarpeekseen ystävänpäivästä tai hänen rakkauselämänsä ruotimisesta.
”Jos tekisit hänelle itse suklaata, hänellä olisi kyllä melkoiset paineet hankkia White Day -lahja”, Eri aloitti hetken hiljaisuuden jälkeen kuin olisi keksinyt takuuvarman keinon saada Inuyasha ”ansaan”.
”Ja jos sekään ei tepsi, ainahan voit lahjoa Houjoun ja tehdä poikaystäväsi mustasukkaiseksi”, Yuka lisäsi ovelasti. ”Sittenpähän ainakin nähtäisiin, uskaltaako hän olla antamatta sinulle lahjaa.”
”En minä Houjoulle halua antaa mitään!” Kagome puuskahti. ”Sittenhän hän vain kuitenkin luulisi, että minulla on jotain tunteita häntä kohtaan, ja…” Hän otti kulauksen jääteestään. ”Ei, ei siitä tulisi yhtään mitään.”
”Se oli vain ehdotus”, Yuka sanoi huomattuaan ilmeen ystävänsä kasvoilla. ”Ei sinun tietenkään tarvitse sotkea Houjouta mukaan.”
”Itsetehty suklaa olisi kyllä niin romanttinen idea”, Ayumi totesi haaveillen. ”Voisit leipoa sekaan kaikki hellät tunteesi, niin että poikaystäväsi varmasti tietäisi, mitä ajattelet hänestä.”
”Jos haluat tehdä jollekulle itse suklaata niin siitä vain”, Kagome kehotti. ”Ei sinun tarvitse elää minun kauttani.”
”En minä eläkään”, Ayumi sanoi melkein loukkaantuneesti.
”Suklaan tekeminen itse kuulostaa kyllä aika kivalta”, Eri tuumasi pyyhkiessään suupielistään kermaa lautasliinaan. ”Miltä kuulostaisi, jos viikonloppuna tekisimme sitä kaikki yhdessä? Uskoisin, että äidilleni käy, jos valtaamme keittiömme, kunhan vain siivoamme jälkemme ja olemme valmiita hyvissä ajoin ennen päivällisaikaa.”
”Hyvä idea! Kuulostaa hauskalta”, Yuka vastasi. ”Ja sitten jokainen voi päättää, mitä tekee oman osuutensa kanssa.”
”Niin, että syökö itse vai antaako lahjaksi jollekulle.”
Kagomesta tuntui, että jokainen hänen ystävistään katsoi häntä erittäin merkitsevästi. Mielessään hän päätti, että tulisi suklaista millaisia hyvänsä, hän söisi oman osuutensa itse.
**
Osan tekemistään suklaista Kagome söikin jo saman viikonlopun aikana, mutta ystävänpäivän koittaessa hänellä oli niistä vielä yli puolet jäljellä. Yhtään hän ei kuitenkaan antanut Houjoulle, vaikka näkikin tätä tuntien välissä, ja tämän olemus selvästi kieli siitä, että toivoi saavansa suklaata edes velvollisuudentunnosta. Kagome ei myöskään edelleenkään suunnitellut antavansa suklaita Inuyashalle, vaikka ystävien puheet kaikuivatkin yhä hänen päässään. Inuyashasta ei vain mitään romantikkoa kaivettaisi esiin edes viidellä kilolla suklaata.
Koulupäivän jälkeen Kagome päätti keskittyä läksyihinsä. Sengoku-kaudella seikkailu hankaloitti hänen koulunkäntiään, kun hän joutui olemaan usein pois oppitunneilta, ja läksyjen lukemisellekin oli vaikea löytää aikaa Shikonin sirpaleiden etsimisen lomassa. Nyt oli viikonlopustakin kulunut Erin luona monta tuntia, jotka hän olisi voinut käyttää tehokkaaseen opiskeluun, vaikka suklaan valmistaminen yhdessä olikin ollut hauskaa.
Huoneensa oven auki saatuaan Kagome kuitenkin tajusi välittömästi, että sinäkään päivänä opiskelusta ei tulisi oikeastaan yhtään mitään. Inuyasha nimittäin istui matolla keskellä lattiaa jalat ristissä ja näytti siltä kuin olisi odottanut häntä jo pidemmän aikaa.
”Inuyasha!” Kagome huudahti. Hän ei olisi halunnut uskoa silmiään, mutta pakkohan se oli. Mokoma hanyoun ketale oli taas kerran tullut häiritsemään hänen opiskelusuunnitelmiaan monta päivää etuajassa. ”Mitä sinä täällä teet?”
”Tulin sinua hakemaan, tietenkin”, tämä tokaisi ja tuijotti häntä pistävästi kullansävyisillä silmillään.
”En tule, en vielä”, Kagome ilmoitti ja asteli Inuyashan ohi kirjoituspöytänsä luo. ”Tämän viikon aion opiskella, etkä edes sinä voi estää minua.”
”Tässä tuhrautuu taas monta päivää ennen kuin voimme lähteä etsimään Shikonin sirpaleita”, Inuyasha murahti. ”Ties kuinka monta Naraku ehtii löytää siinä ajassa.”
”Löytäkööt vaikka kaikki, ihan sama”, Kagome tokaisi pinotessaan koulukirjansa pöydän reunalle. ”Minun pitää opiskella.”
”Et sinä tuota tarkoittanut.”
”No kyllä varmasti tarkoitin. Koulumenestykseni on kärsinyt jo tarpeeksi. Minun on kirittävä muut kiinni.”
”Ei vaan sitä, että ihan sama, vaikka Naraku löytäisi kaikki loput sirpaleet.”
Kagome pysähtyi hetkeksi. Niin, eihän hän sitä
oikeasti tarkoittanut. Mitä vähemmän Shikonin sirpaleita Naraku löytäisi, sen parempi.
”Joka tapauksessa en aio lähteä ennen viikonloppua”, Kagome ilmoitti sitten ja istuutui kirjoituspöytänsä ääreen. ”Aion käydä koulussa ja opiskella, ja uskallakin häiritä minua tai heitän sinut kaivoon!”
Kaivoon hän Inuyashan varmaan heittäisi joka tapauksessa, mikäli tämä ei ymmärtäisi palata Sengoku-kaudelle oma-aloitteisesti. Siitä ei tulisi yhtään mitään, jos Inuyasha jäisi nykyaikaan viikonloppuun asti; hän ei saisi opiskeltua hetkeäkään.
”No hyvä on!” tämä tuhahti muttei hievahtanutkaan paikaltaan. Kagome alkoi laskea hiljaa mielessään, kuinka kauan kestäisi ennen kuin Inuyasha tulisi häiritsemään häntä.
Niin ei käynytkään heti, toisin kuin Kagome oli ehtinyt jo ajatella. Inuyasha istui hievahtamatta paikallaan kuin varsin elävän näköinen patsas tytön niskaa tuijottaen. Lopulta hänkin kuitenkin nousi ylös ja alkoi tutkiskella Kagomen huoneessa olevia esineitä. Tämä yritti olla välittämättä ja keskittyä sen sijaan matematiikantehtäviin, mutta ajatus huoneessa tassuttelevasta Inuyashasta ei jättänyt häntä rauhaan.
”Minun on nälkä.”
Kagome ei vastannut mitään, yritti vain edelleen suunnata kaiken keskittymiskykynsä yhtälöihin.
”Onko täällä mitään ruokaa?”
Oli aina vain vaikeampi ajatella koulutehtäviä Inuyashan nälkävalituksen sijasta. Hän yritti silti.
”Ovatko nämä jotain syötävää?”
Inuyasha oli astellut aivan Kagomen viereen ja nostanut pöydältä kasvojensa eteen muovirasian, jossa tämän itse viikonloppuna tekemät suklaat olivat. Hän katseli ruskeita, nonparelleilla koristeltuja konvehteja hieman epäileväisesti.
”Aivan varmasti ovat”, Kagome tokaisi. Tehtäviin keskittymisestä ei tullut mitään, kun Inuyashan sanat kuulostivat hänen mielessään hänen kokkaustaitojensa kyseenalaistamiselta. Ei Inuyasha tietenkään ollut kysymyksellään sitä tarkoittanut, kun ei edes tiennyt, mitä suklaa oli, mutta Kagome ei mahtanut reaktiolleen mitään.
”Vai niin.”
Inuyasha nosti yhden konvehdin peukalonsa ja etusormensa väliin ja tutkiskeli sitä katseellaan tarkasti. Sitten hän nuuhkaisi sitä pari kertaa ja yhä hieman epäilevästä ilmeestään huolimatta nakkasi suuhunsa. Kagome odotti jo kuulevansa yökkimisääniä, mutta sen sijaan Inuyasha vain peruuttikin muovirasia yhä kädessään takaisin vuoteelle ja istui sille kuin ei olisi koskaan noussutkaan.
Kagome tajusi vähän liian myöhään, että Inuyashan itselleen ottamat suklaat olivat juuri ne, joita hänen ei ollut ollut tarkoitus tälle edes antaa. Kun hän kääntyi tuolillaan ympäri, häntä oli vastassa vain ristissä istuva Inuyasha, jolla oli edessään tyhjä muovirasia.
”Söitkö sinä jo ne kaikki?” Kagome melkein kiljaisi.
”Söin…” Inuyasha vastasi hitaasti. ”Ei olisi kai pitänyt”, hän lisäsi sitten näyttäen lievästi hätääntyneeltä kuin peläten, että oli suututtanut Kagomen ja joutuisi seuraavaksi tämän ”istu”-komennon uhriksi. ”Sori siitä.”
”Samapa se.” Kagomesta tuntui, että hänen olisi pitänyt olla harmistunut, mutta ei hän kuitenkaan osannut olla. Pieni osa hänestä taisi olla jopa vähän iloinen tapahtuneesta. ”No, olivatko edes hyviä?”
”Eivät hullumpia. Vaikka eivät kyllä niin hyviä kuin ne tuomasi kulhoissa olevat nuudelit tai lastuperunat.”
”Vai niin. No, kiva että kelpasivat.”
Kyllä. Osa hänestä tosiaan oli iloinen tästä käänteestä, eikä vain pieni osa. Eihän hän nytkään oikeastaan ollut
antanut Inuyashalle suklaata – tämä oli itse lupaa kysymättä ottanut ja syönyt – eikä hän tietenkään tulisi saamaan kuukautta myöhemmin vastalahjaa, mutta sama se. Inuyasha piti hänen tekemistään suklaista, ja tieto siitä ilahdutti häntä enemmän kuin hienoinkaan White Day -lahja koskaan voisi.
”Mitä sinä oikein hymyilet?” Inuyasha kysyi epäluuloisesti katsellessaan yhtäkkiä suorastaan säteileväksi muuttunutta Kagomea. Sellaiset muutokset tytön olmeuksessa tuppasivat olemaan jopa vaarallisia. ”Olet oikeasti vihainen, etkö olekin?”
”Mitä? Ei, en ole.”
”Varmastiko?”
”Aivan varmasti.”
”Lupaatko?”
”Mikä sinua nyt noin epäilyttää?” Kagome ihmetteli. ”Okei, okei, minä lupaan, en ole vihainen. Ihan oikeasti.”
Sanat eivät kuitenkaan näyttäneet vakuuttavan Inuyashaa, joka oli yhä selvän epäluuloinen.
”Olet outo”, tämä mutisi.
Niin, ehkä hän vähän olikin, kun oli mennyt ihastumaan moiseen ärripurriin. Iloiseksi se teki hänet joka tapauksessa, eikä loppujen lopuksi kai millään muulla ollut mitään väliä. Ei ainakaan White Daylla.
