Title: Mahdoton toive
Author: Larjus
Chapters: Lyhyt oneshot
Fandom: Wish (Toive)
Characters: Amaya, Asha
Genre: Joku surkuileva drama
Rating: S
Warnings: Spoilaa leffan loppuratkaisua
Disclaimer: Vain tämä fici on minun, alkuperäisteos hahmoineen kun kuuluu Disneylle. En ole saanut tämän kirjoittamisesta rahaa.
Summary: Ashan tarkoilta silmiltä ei jäänyt huomaamatta, että heidän hallitsijansa, kuningatar Amaya, ei näyttänyt onnelliselta.
A/N: Kävin pari päivää sitten katsomassa Toiveen leffateatterissa, kun sattui olemaan vielä työpaikan kulttuurietua jäljellä ja Finnkino tarjosi synttäripopparitkin, ja siitä jäi päähän paljon ajatuksia. Mitään varsinaista fix-it-ficiä en ryhtynyt kirjoittamaan, vaikka vähän mieli tekisi (ja ehkä tarvetta olisi), mutta tämä teksti kyllä käsittelee yhtä asiaa, jota jäin miettimään leffan lopussa. Ei tämä mikään kovin kummoinen fici ole, mutta tulipahan kokeiltua taas itselle ja muutenkin ihan tuoretta fandomia.
Mahdoton toive
Asha oli ajatellut, että sen jälkeen, kun kuningas Magnifico oli vangittu taikasauvaansa ja toiveet palautettu takaisin alkuperäisille omistajilleen, kaikkien elämä voisi taas jatkua onnellisena ja huolettomana. Ja niin se vaikuttikin jatkuvan, Rosasin valtakuntakin loisti jopa upeampana kuin koskaan aiemmin, mutta Ashan tarkoilta silmiltä ei jäänyt huomaamatta, että heidän hallitsijansa, kuningatar Amaya, ei näyttänyt onnelliselta. Jonkin aikaa hän arasteli ottaa asiaa puheeksi, kunnes lopulta eräänä iltana tuli siihen tulokseen, että pystyisi kaiken aiemmin tapahtuneen ja nykyisen asemansakin myötä siitä tämän kanssa keskustelemaan.
”Kuningatar Amaya, teidän majesteettinne”, hän aloitti varovaisesti, ilmapiiriä sanoillaan tunnustellen. ”En halua olla tungetteleva, mutta… jokin näyttäisi painavan mieltänne. Asiahan ei tietenkään minulle kuulu...”
”En taida olla hyvä piilottelemaan tunteitani”, Amaya vastasi surullisesti hymyillen. ”Olet nimittäin ihan oikeassa.” Hän vaikeni hetkeksi ja loi kaipaavan katseen taivaalle, jolle illan ensimmäiset tuikkivat tähdet ilmestyisivät hetkenä minä hyvänsä. ”Olen iloinen siitä, että kaikki saivat vanhat toiveensa takaisin itselleen, mutta… entäpä kaikki uudet toiveet? Tai minun oma toiveeni?”
Asha katsoi uteliaan huolestuneena Amayaa, jonka kasvot olivat yhä kääntyneet iltataivasta kohti.
”Mitä tarkoitatte?”
”Mi Rey, Magnifico… vaikka tiedänkin, että hän on itse syypää kohtaloonsa ja että hänen vapauttamisensa olisi kaikkien kannalta vaarallista, hän on silti rakas aviomieheni, ja minä ikävöin häntä – tai oikeammin sitä, mitä hän oli. Uskotko, kun sanon, ettei hän aina ollut paha, että hän todella rakasti Rosasia ja sen asukkaita ja halusi vain kaikkien parasta? Voi miten minä toivonkaan, että voisin saada sen miehen takaisin.”
Amayan tunnustus yllätti Ashan, joka oli aiemmin luullut tämän melkein jopa nauttineen siitä, että sai lukita taikasauvan kärkeen vangitun Magnificon linnan tyrmään. Jos se ilo oli ikinä ollutkaan aitoa, oli se selvästi ollut vain hetkellistä ja hälventynyt jo aikoja sitten.
”Mutta kielletyn taian tieltä ei ole paluuta entiseen, joten tiedän, ettei niin tule koskaan tapahtumaan. Se olisi yksinkertaisesti mahdotonta. Ja sehän minua niin surettaakin. En pysty itse tekemään mitään toiveeni eteen, eikä ole ketään muutakaan, joka voisi sen toteuttaa, vaikken koko elämäni aikana ole ikinä toivonutkaan mitään muuta yhtä paljon.”
”Niin…”
Kuningattaren suru sai otteen myös Ashan sydämestä. Vaikka Magnifico olikin totuuden paljastuttua ollut hänen silmissään vihollinen ja oikean tien vastustaja, hän tiesi, etteivät kaikki ajatelleet tismalleen samalla tavalla – varsinkaan Amaya, joka oli seissyt miehensä rinnalla vuosia ja hallinnut Rosasia yhdessä tämän kanssa. Olihan Asha itsekin aiemmin pitänyt entistä kuningasta hyvänä hallitsijana, joka teki ihmeitä ja huolehti alamaistensa toiveista heidän kaikkien etu päällimmäisenä mielessään.
Asha olisi halunnut toteuttaa kuningattarensa toiveen, mutta tiesi, ettei pystynyt siihen yhtään sen enempää kuin kukaan muukaan, vaikka Tähti olikin jättänyt hänen haltuunsa taikavoimia sisältävän sauvan. Hän opetteli yhä sen käyttöä, mutta ei ollut varmaa, että hänkään voisi koskaan saada sellaisia voimia, jotka voisivat kumota kielletynkin taian seuraukset – jos sellaisia edes oli olemassa.
Ehkä jotkin asiat olivat muuttumattomia, vaikka miten haluaisikin olevan toisin.
”Aina on toivoa”, Asha kuitenkin päätyi sanomaan. Hän ajatteli Tähteä ja kaikkea sitä, mitä oli kokenut yrittäessään palauttaa Magnificon hallussa olleet toiveet takaisin alkuperäisille omistajilleen. ”Ennenkin moni mahdottomalta vaikuttanut asia on käynyt toteen, joten… älkää luopuko toivosta, teidän majesteettinne.”
Amaya katsahti Ashaa, ja surullinen hymy kohosi taas hänen kasvoilleen. Vihreissä silmissä kiilsivät kyyneleet.
”Ei kai tässä muutakaan voi tehdä”, hän sanoi lempeästi.
”Tähti kuuli minua epätoivon hetkenä ja tuli avukseni”, Asha jatkoi. ”Ehkä se kuulee teitäkin.”
”Vaikka olisinkin vain yksi niiden tuhansien ellen jopa miljoonien ihmisten joukossa, jotka sille toiveitaan esittävät.”
”Ja sekin voi riittää.”
Amaya piti sitä hyvin epätodennäköisenä – suorastaan mahdottomana – niin kuin sitäkin, että edes toivomustähdestä olisi hänen pyyntöään täyttämään, jos se häntä sattuisikin kuulemaan. Mutta ehkä Asha oli sittenkin oikeassa, ja pienikin toivonmurunen riittäisi.
Eihän hänellä muutakaan ollut.
