Jelena Varni (S, OC/OC, 6. luku 27.5.2008)

[Winga]

Nimeke: Jelena Varni (työotsikko, saattaa vaihtua)
Kirjoittaja: Winga
Oikolukija: Corpsepile
Tyylilaji: Draama
Paritus: Näillä näkymin Jelena Varni/Daemon Malfoy
Ikäraja: S, mutta saattaa nousta
Lyhyesti: Tylypahkassa kesäaikaan Jelena tutustuu Daemoniin. Sijoittuu Tylypahkan menneisyyteen, jolloin myös kesällä koulussa käyvät.
Vastuuvapaus: Rowlingin on kaikki minkä tunnistatte, muun voitte omakseni päätellä. Ja Shakespeare omistaa ihan itse itsensä.
Varoitukset tähän asti: -
Kirjoittajalta: Ensimmäinen suomenkielinen pitempi fikkeilyni. Jatkoa pikku hiljaa kirjoittelen.
Tänne tämä kuuluu nyt, mutta saattaa olla, että tarinan edetessä tämä ei enää olekaan oikea paikka. En tiedä, se kehittyy koko ajan mielessä...
Corpsepilea kiitän kovasti betailusta...
Kommentoikaa, jos haluatte.

Jelena Varni

1.luku Tarinan alku


    Hyvä herra,

   Katson tällä hetkellä parhaimmaksi olla paljastamatta nimeäni; muutoin voisitte päätellä, mikä minut tähän ajoi ja minä en tahdo, että luulette vain yhden asian olevan syynä asiaan, joka on kaikkien asioiden summa. Kirjoitin tämän samana päivänä, kuin te ja minä näimme viimeksi. Ja vaikkette ehkä usko, te kyllä tunnette minut. Vieläpä oikein hyvin.

   Aloitan nyt kertomukseni ajasta, jolloin kukaan ei kuullut avunhuutoja, ajasta, jolloin kukaan ei elänyt ollakseen onnellinen vaan ollakseen surullinen. Tuona aikana elivät mahtavimmat velhot ja noidat, joista kukaan on tänä päivänä kuullut. Myös Jelena Varni eli tuolloin. Tämä on kertomus hänestä ja hänen maailmastaan, suvaitsemattomuudesta, rakkaudesta, joka ei koskaan tule kuolemaan.


   Jelena Varni tunsi itsensä väsyneeksi. Kello oli viisi aamulla ja neito oli juuri herännyt. Tylypahkan joka-aamuinen tunkkaisuus pyrki hänen päänsä sisään ja edellisen yön uni katosi hänen mielestään. Tyttöä se ei oikeastaan haitannut, hän oli tottunut siihen jo. Vain silloin, kun hän oli varma, että oli nähnyt mieluisan unen, häntä harmitti unen pikainen katoaminen mielestään.

   Mutta juuri tuona aamuna Jelena tunsi itsensä onnelliseksi sen tähden, että uni oli kadonnut. Se tarkoitti sitä, ettei uni ollut ollut niin mieluisa. Se oli käsitellyt kuolemaa. Sen Jelena muisti, yleensäkin uniensa teemat. Ja tuo kuolema oli ollut vahvasti paha.

   Jelenaa ei myöskään haitannut aikainen ajankohta, vaan hän päätti käyttää sen hyväkseen ja lähteä lenkille. Hän ei ollut useina aikaisempina aamuina ehtinyt ennen ruokailua, joten vaihtelu oli erittäin tervetullutta. Niinpä hän nyt nopeasti pukeutui valkoiseen mekkoon, jota koristivat monet kiemuraiset kuviot. Jelena oli ne itse mekkoon taiteillut. Jalkoihinsa Jelena laittoi vaaleat korkokengät, joilla hän oli vasta oppinut kävelemään. Hän oli opetellut senkin vain siksi, että 'hienojen leidien, noitienkin, täytyy antaa itsestään kaunis kuva' ja tuohon kuvaan kuuluivat myös korkokengät.

   Saatuaan vaatteet ylleen Jelena luikahti Rohkelikon oleskeluhuoneeseen. Takassa paloi yhä tuli ja koristellut tuolit olivat tyhjiä. Muutamat paidat oleskeluhuoneen nurkissa olivat ainoa muistutus edellisillan villeistä juhlista. Nuoret olivat uskaltautuneet hieman riisuutumaan ja vanhimmat olivat kertoneet nuorille kauhutarinoita, joista useimmat olivat tosia. Noitavainot olivat olleet keskeisessä osassa useimmissa tarinoissa. Jelena hymyili edellisillan muistoilleen. Viimeinkin hänelläkin oli ollut jotakin kerrottavaa!

   Jelena kuitenkin irtautui muistoistaan nopeasti ja jatkoi matkaansa. Hän avasi huoneeseen johtavan muotokuvan ja astui käytävälle.

   ”Minne sitä tähän aikaan ollaan menossa?” maalaus kysyi.

   Jelena katsahti sitä hymyillen. ”Olen menossa kävelylle, kun ulkona kerrankin on kaunis ilma ja minäkin heräsin ajoissa.”

   ”Vai niin. No, hyvää kävelyretkeä teille vain”, maalaus vastasi.

   ”Kiitos. Me varmasti näemme myöhemmin, arvon leidi”, Jelena vastasi ja jatkoi matkaansa. Maalaus seurasi hänen kulkuaan.


   Tässä vaiheessa voisin kertoa, että tämä tarina ei kerro lähimenneisyydestä. Tosin sen olette varmasti jo voinut tarinasta päätelläkin. En kuitenkaan vielä paljasta miksi tämän tarinan kerron. Kyllä se teille vielä selviää.


   Ulkona Jelena veti keuhkonsa täyteen raikasta ilmaa. Hän näki ympärillään kaunista maisemaa ja lähti kiertelemään päämäärättömästi pitkin polkuja. Vain sen hän oli päättänyt, että viettäisi ulkona ainakin tunnin ja lähtisi sitten sisälle ja syömään. Tai ehkä hän viipyisi ulkona pidempään ja unohtaisi mennä aamupalalle.

   Tätä enempää Jelena ei kuitenkaan tahtonut pohtia palaamista vaan hän lähti kiertelemään pihaa. Hän käveli ensin yhtä polkua ja saapui vanhan puun luo. Hän istahti sen runkoa vasten ja päätti kirjoittaa jotakin.

   ”Tulejo pergamentti! Tulejo sulkakynä!” Jelena kutsui ja molemmat kiisivät tytön käsiin. ”No niin. Aloitetaanpa.” Hän avasi pergamentin ja mietti mitä kirjoittaisi.

   Tietenkin silloin Daemon Malfoy astui puun luo. Poika oli luihuisesta ja hän oli iskenyt silmänsä Jelenaan. Eikä hän ollut ainut! Jelena oli kaunis omalla tavallaan ja monet nuorukaiset olivat huomanneet neidon. Jelena ei ollut kasvoistaan kovin erityisen näköinen, mutta hänen älykkyytensä, pukeutumisensa ja olemuksensa korvasivat sen poikien mielissä. Silti neito ei ollut vielä koskaan seurustellut.

   ”Huomenta neiti Varni! Olettepa aikaisin liikkeellä! Olisin luullut teidänkaltaisenne nuoren neidon olevan yhä sängyssä ja unessa”, Daemon sanoi Jelenalle. Tämä laski pergamentin ja sulkakynän maahan ja tajusi tuolla hetkellä, ettei hänellä ollut mustetta. Mutta ei hän sitä nyt tarvinnutkaan, hänellä oli seuraa.

   ”Huomenta herra Malfoy. Onhan nyt vielä aikainen aamu, mutta minun täytyi päästä pihalle. Mutta mitä te teette hereillä näin aikaisin? Olen kuullut, että te olette yleensä pitkään sängyssä”, Jelena vastasi Daemonille.

   ”Minä en vain voinut enää nukkua. Tämä aamu oli niin kaunis ja ilma vaikutti lämpimältä näin varhaiseksi aamuksi. En minä kyllä nuku pitkään”, Daemon sanoi ja hänen vastauksestaan paljastui, että hän ei ymmärtänyt, mistä Jelena oli kuullut hänen nukkuvan pitkään.

   Jelena katsoi huvittuneena edessään seisovaa nuorukaista. Tämä luuli osaavansa peitellä hämmennystään hyvinkin, mutta Jelena ainakin pystyi lukemaan häntä kuin avointa kirjaa. ”Ette te silti voi kieltää, että tulette usein melko myöhään aamiaiselle. Tunneille te kyllä aina tulette ajoissa, sen olen huomannut.”

   Daemon ei voinut olla ylpistymättä hieman. Jelena oli huomannut hänet! ”Tiedän kyllä tulevani myöhään aamiaiselle, mutta usein se johtuu siitä, että minä tarkistan vielä kerran aamulla kotitehtäväni. Tekin olette ajoissa tunneilla. Olen kuullut, että me kaksi olisimme koulun parhaat oppilaat.”

   Jelena naurahti. Vai oli Daemonkin kuullut siitä? ”Niin minäkin. Ja uskon sen olevan totta. Jopa rehtori LeMarck on sanonut niin joskus minun kuulteni. Mutta minusta tuntuu, ettemme saisi leuhkia sillä vai mitä luulette?”

   Daemon katsoi neitoa ihmeissään. Ei leuhkia? ”Ei, tietenkään emme. Emmehän me sellaiseen alennu. Siinä te olette oikeassa”, Daemon kuitenkin pakotti itsensä vastaamaan ja pyrki peittämään totuuden kasvoiltaan.

   Jelena katsoi tarkasti nuorta miestä. Tämä valehteli ja selvästi piti leuhkimisesta. Jelena ei kuitenkaan välittänyt vaan tajusi, että hänellä oli nälkä. Lauantaiaamu oli kirkastunut ja kello oli vasta puoli kuusi. ”Minusta tuntuu, että jatkan aloittamaani kävelyretkeä, enkä vain pysy tässä. Me varmasti näemme myöhemmin.”

   ”Kyllä, me näemme. Toivottavasti pian, te nimittäin olette oikein hyvä keskustelemaan. Toivotan oikein hyvää retkeä”, Daemon sanoi kumartaen syvään. Jelena naurahti, otti pergamenttinsa sekä sulkakynänsä ja lähti kävelemään. Daemon tuijotti hänen jälkeensä, kunnes hän katosi näkyvistä.


   Olette jo varmasti tajunnut, miksi kerron tätä tarinaa. Daemon Malfoy on toinen erittäin tärkeä hahmo, siksikin, että tunnette hänen jälkeläisensä. Toivottavasti jaksatte odottaa jatkoa.

   Ystävä

--
A/N: Jatkoa seuraa... Luultavasti parin viikon sisällä.

[Winga]

A/N: Okei, minä tämän sainkin betalta jo näin pian takaisin.

2. luku Kohtaamisia

   Hyvä herra,

   Olen viimeinkin kirjoittanut tämän kirjeen ja jatkoa tarinaani Jelena Varnista ja Daemon Malfoysta. Kuten varmasti muistatte, viimeksi he keskustelivat ensimmäistä kertaa kunnolla koko kouluaikanaan. Tämä ei tietenkään ollut loppu. Pikemminkin tämä oli alku. Alku, joka ei heti näe loppuaan.


   Jelena ei nähnyt Daemonia yksin useaan päivään. Useimmiten tämä oli ystäviensä seurassa ja loukkasi puoliverisiä. Tuohon aikaan oli erittäin kummallista nähdä puoliverisiä velhokouluissa, suurin osa velhoista oli puhdasverisiä. Daemon höykytti myös Rohkelikkoja, Rohkelikon ja Luihuisen välinen tupasota oli käynnissä jo tuolloin. Tämä ei kuitenkaan estänyt Luihuista ja Rohkelikkoa rakastumasta toisiinsa, tällaisiakin suhteita oli jo nähty. Ne kuitenkin olivat pikemmin poikkeuksia kuin sääntöjä.

   Tämän kaiken Jelena tiesi. Hän ei ollut ajatellut Daemonista kuitenkaan niin romanttisesti, pikemminkin hän tahtoi vain keskustella nuorukaisen kanssa, koska tämä vaikutti kiinnostavalta keskustelukumppanilta. Ja Jelena rakasti keskusteluja.

   Jelena tiesi, ettei leidin ollut sopivaa lähteä yksin kävelylle illalla, joten hän etsi Daemonin käsiinsä. ”Hyvää iltaa, herra Malfoy. Lähtisittekö kanssani kävelylle, niin voisimme jatkaa aamuista keskusteluamme?” Jelena ehdotti tavoittaessaan Daemonin ystäviensä seurasta. Tämän ystävät katsoivat Daemonia kateellisena. He tiesivät Jelenan huomion olevan tärkeä asia, useimmat kauniimmistakin neideistä olivat Jelenan ystäviä.

   ”Mielihyvin, neiti Varni. Suonette anteeksi”, Daemon sanoi ystävilleen ja lähti kävelemään Jelenan seurana. He kulkivat hiljaisuuden vallitessa ulos asti.

   ”Kyllä minä muuten tiedän, että teistä on aivan oikein leuhkia paremmuudellanne”, Jelena totesi heidän päästyään ulos.

   Hetkeen Daemon ei vastannut mitään. ”Te olette oikein hyvä lukemaan ihmisiä, olen huomannut. Olette aivan oikeassa, mutta teidän vuoksenne voin yrittää päästä tavastani eroon”, hän vastasi mietittyään asiaa tarkkaan.

   ”Voi ei, älkää minun vuokseni muuttuko. Minusta on mielenkiintoista keskustella ihmisten kanssa, jotka eivät ole aivan samaa mieltä kanssani. Tahdon kuulla eriäviä mielipiteitä, enkä tahdo, että te muutatte mielipiteitänne. Niin useat jo ennen teitä ovat tehneet niin ja sen tähden heidän seuransa ei minua enää kiinnosta”, Jelena sanoi. Se oli totta, neidon edellinen keskustelukumppani, joka oli toivonut olevansa enemmän, oli muuttunut Jelenan tähden. Jelena oli kyllästynyt nuoreen mieheen tämän jälkeen.

   ”Oletteko tosissanne? Olen aina luullut, että naiset pitävät siitä, että miehet muuttuvat heidän tähtensä!” Daemon huudahti hieman yllättyneenä. Jelena katsoi miestä huvittuneena.

   ”Kenties useimmat naiset pitävätkin siitä, mutta minusta jokaisen ihmisen pitäisi saada olla oma itsensä, ei jonkun muun kopio aatteiltaan tai muiltakaan osiltaan. Kyllä te varmasti ymmärrätte mitä tarkoitan, herra Malfoy”, Jelena vastasi ja katsoi taivaalle.

   ”Ymmärränhän minä”, Daemon vastasi. Tässä vaiheessa hän tajusi heidän pysähtyneen.

   ”Katsokaa taivaalle ja kertokaa mitä näette”, Jelena pyysi ja Daemon käänsi katseensa ylös.

   ”Minä näen tutut tähtikuviot ja monia minulle tuntemattomia. Näen maailmankaikkeuden ja tunnen itseni niin pieneksi. Mitä te näette?” Daemon kysyi kääntyen Jelenaa kohden.

   ”Minä näen tukahdutetut muistot, salatut rakkaudet, kuolleet ihmiset. Näen menneen sekoittumassa nykyisyyteen ja tunnen olevani kaikkialla ja silti vain tässä. Näen myös tähtikuviot, nimettömät ja kaikille tutut”, Jelena kertoi tuijottaen taivaalle. Daemon ymmärsi, että Jelena todella näki tuon kaiken. ”Haluaisitteko saattaa minut takaisin sisälle? Minun alkaa olla kylmä.”

   ”Toki, neiti. Menkäämme”, Daemon totesi ja he lähtivät sisälle.


   Kuten huomaatte, Jelena on varsin ymmärtäväinen ihminen ja hän tietää, mitä tekee. Hän näkee paljon enemmän kuin monet nykyäänkään. Hän tuntee taivaan ja tietää, että se mikä on siellä, on täällä ja kaikkialla.

   Daemon näki Jelenassa sen, minkä me voimme nähdä myös. Jelena osasi rakastaa maailmaa.


   Sunnuntaina Jelena näki Daemonia vain ohimennen. He nyökkäsivät toisilleen, mutta molemmilla oli koko ajan töitä. Professorit olivat antaneet oppilaille siksi viikonlopuksi hyvin paljon tehtäviä. Viiden sivun esseitä yhdestä aineesta saattoi olla kolme ja sen lisäksi vielä jokin koe. Jelena ei kuitenkaan valittanut, hän piti koulusta ja, kuten jo mainittu, hän oli hyvä oppilas. Oikeastaan paras, edes Daemon ei ollut yhtä hyvä kuin hän. Mutta sitä neito ei aikonut Daemonille paljastaa.

   Illalla Jelena oli kovin väsynyt, koska hän oli tehnyt töitä koko päivän. Päästyään sänkyyn hän nukahti saman tien.


   Koko seuraava viikko meni kuin siivillä. Joka ilta Jelena teki läksyjä ja vaihtoi Daemonin kanssa vain muutaman lauseen. Neito toivoi, että viikonloppuna heillä olisi enemmän aikaa jutella. Hän ei nimittäin voinut keskustella kaikesta ystävättäriensä kanssa, koska näitä kiinnosti enemmän miesten puhdasverisyys, hairahdukseton sukupuu ja rahamäärä kuin opiskelu ja keskustelu. Miehillä aika meni ajatellen samoja asioita naisten puolelta, joten oli Jelenan onni, että hän oli törmännyt Daemoniin.

   Lopulta lauantai saapui. Jelena tahtoi jo juosta ulos, kun muut vielä nukkuivat ja valonsäteet valaisivat maata vain heikosti. Hän pukeutui nopeasti valkeaan kesämekkoonsa ja laittoi pergamenttinsa sekä sulkakynänsä laukkuun, jonka otti mukaansa. Jos hän ei tapaisi Daemonia, olisi hänellä ainakin jotakin tekemistä.

   Viimein Jelena oli valmis ja lähti astelemaan ulos laukkunsa kera. Hänen askelensa olivat ilmavia ja hän hymyili kaikille tauluille, jotka katsoivat hänen peräänsä ja mutisivat jotakin 'käsittämättömän iloisista nuorista neideistä'. Jelena ei välittänyt, vaan yritti ehtiä ulko-ovelle mahdollisimman pian.

   Ovella Jelena oli törmätä Daemoniin, tämä odotteli siellä jo mustassa kaavussaan. Jelena tuijotti poikaa hetken ennen kuin kysyi: ”Eikö teidän tule tuossa kuuma, herra Malfoy? Aurinko kuitenkin paistaa niin kovin.”

   Daemon naurahti. ”Mutta neiti Varni, mehän osaamme taikoa. Minä langetin tähän lämmönsuodattimen, pitäisi lämmittää minua vain mukavasti”, hän vastasi ja Jelena punastui. Kuinka hän ei ollutkaan ajatellut asiaa tuolta kantilta? ”Näytätte oikein somalta punastuessanne, neiti Varni.”

   Jelena ei vastannut mitään vaan avasi oven ja astui raikkaaseen ja aurinkoiseen kesäilmaan. Hän käveli polkua eteenpäin kunnes tuli tutun suuren pyökin luo. Hän tuijotti hetken puuta ennen kuin kääntyi katsomaan Daemonia. ”Kuinka vanha oletatte tämän pyökin olevan, herra Malfoy?”

   Daemon katsoi puuta hetken aikaa ja vastasi: ”Siinä kuudenkymmenen vanha, kenties.”

   Jelena naurahti. ”Mutta sepä on jo yli kaksisataa vuotta seissyt tuossa ja kasvanut. Se on nähnyt Tylypahkan alun ja kenties näkee lopunkin. Mutta me tulemme kuolemaan ennen kuin se on edes oikeasti vanha”, hän kertoi.

   Daemon katsoi Jelenaa hämmentyneenä. ”Kuinka te tiedätte niin paljon luonnosta?” hän kysyi ja astui lähemmäs pyökkiä.

   ”Minä tunnen luonnon. Sitä paitsi, rehtori LeMarck kertoi tuon puun iän eräässä puheessaan. Te taisitte tuolloin väitellä kiihkeästi herrojen Stoll ja McCall kanssa”, Jelena totesi vakavana ja nähdessään Daemonin ilmeen, joka kuvasti tämän tuntemaa häpeää siitä, että oli jäänyt kiinni, neito nauroi. ”Minä tiesin, ettette olettaneet kenenkään huomanneen. Mutta kun joku huutaa 'LeMarck ei tehnyt sitä' kesken rehtorin puheen, jokainen kääntää huomionsa tähän.”

   Daemon punastui ja tuijotti pyökkiä. Hän hiveli sen pintaa, aivan kuin todistaakseen itselleen, että se todella oli siinä, elävä todiste vuosien takaa. ”Taisimme sittenkin väitellä melko kovaa”, hän lopulta sanoi.

   ”Kyllä, mutta jos asia on tärkeä, ei sillä niin väliä ole. Ja tiedoksenne, herra Malfoy, LeMarck teki sen. Se taulu on hänen maalaamansa”, Jelena totesi niin itsestään selvästi, että Daemonin oli pakko ihailla neidon itsevarmuutta.

   ”Kuinka te sitten sen tiedätte?” Daemon kysyi toivoen, ettei vastaus taas olisi 'Hän sanoi sen puheessaan'.

   Jelena katsoi jo itseään kohti kääntynyttä nuorta miestä silmiin. ”Minä kysyin häneltä sen jälkeen, kun olitte asiasta väitelleet. Hän ei ollut aihetta kuullut, enkä minä sanonut, miksi kysyin.”

   Daemon katsoi neitoa ihailevasti. ”Te vain kysyitte”, hän sanoi hiljaa. Katsoessaan ympärilleen hän huomasi muidenkin jo ilmestyneen pihalle. Hänen ystävänsä huitoivat ovella.

   ”Meidän pitäisi varmaankin mennä aamiaiselle”, Jelena totesi huomatessaan ystävättärensä neiti Lochmanin. ”Näemme myöhemmin”, Jelena vielä sanoi ennen kuin lähti ystävättärensä luo. Daemon tuijotti hänen peräänsä, mutta lähti pian itsekin.


   Voitte varmasti päätellä, että tästä tulisi mielenkiintoinen ystävyys. Niin harvat Rohkelikot ja Luihuiset olivat vain ystävystyneet, mutta oikeastaan Jelenalle se oli helppoa. Hän oli kuitenkin melko sosiaalinen ihminen.

   Seuraavalla kerralla kerron enemmän myös näiden kahden ystävistä, sillä ymmärtääksenne tätä tarinaa, teidän täytyy tietää heistäkin enemmän.

   Ystävä


A/N: Hei, ne kommentit, olisivat kivoja, mutta jos ei, niin ei sitten... Jatkoa ehkä hiihtolomalla (minulla se on ensi viikolla nimittäin).

[Winga]

3. luku Ystävien kesken

   Hyvä herra,

   Viime kirjeestäni ja pätkästä Jelenan tarinaa on jo kulunut hetki. Kuten silloin lupailin, aion nyt kertoa hieman enemmän Jelenan ja Daemonin ystävistä. Tunnette heidänkin jälkeläisiään, sillä jo tuolloin opiskeli Tylypahkassa herra Potter, herra ja neiti Weasley, herra Crabbe, herra Goyle ja monia muita tuntemiinne sukuihin kuuluvia henkilöitä. Nuo suvut ovat vanhoja puhdasverisiä sukuja, joten heidän esi-isiensä ja -äitiensä opiskelu Tylypahkassa tuolloin on ymmärrettävää.

   Mutta nyt haluatte kenties kuulla lisää neiti Varnista, herra Malfoysta ja heidän ystävistään.


   Jelena istui aamiaispöydässä ystävättäriensä ympäröimänä. Neidit Juliana Weasley ja Josephine Lochman tahtoivat tietää kaiken Jelenan ja Daemonin aamuisesta keskustelusta.

   ”Onko hän yhtä hyvätapainen ja kohtelias kuin sanotaan, Jelena?” Juliana kysyi uteliaana ja Josephine tuijotti Jelenaa vaativasti. Jelena toivoi jonkun, vaikka Sebastian Potterin pelastavan itsensä, mutta hän huomasi tämänkin kiinnittäneen huomion häneen. Itse asiassa kaikki tarpeeksi lähellä istuvat odottivat Jelenan vastausta, olihan Daemon Malfoy kuitenkin komea ja rikkaan perheen vanhin poika.

   ”Hän on oikein kohtelias, Juliana, kyllähän te sen tiedätte. Olettehan te itsekin hänen kanssaan keskustelleet. Tavoistaan minä en tiedä vielä niin hyvin. Hän vastaa kyllä, kun kysyn ja hän osaa hävetä joitakin tekemiään asioita. Mutta saatte itse tehdä omat päätelmänne hänen kohteliaisuudestaan ja hyvätapaisuudestaan, jos todella tahdotte tietää”, Jelena vastasi, olematta lopulta niin varma kuinka moni häntä kuunteli ja kuinka monella oli oma keskustelunsa meneillään. Suurimman osan päät olivat kuitenkin kääntyneet Jelenaa kohti, joten tämä päätteli useimpien olleen kiinnostuneita omasta vastauksestaan kuin muista ihmisistä.

   ”Voi Jelena, onko hän yhtä ihastuttava kuin miltä hän näyttää? Nuo aristokraattiset kasvot, kalpea iho, pitkä, hontelo vartalo... ne antavat kuvan aristokraattisen kasvatuksen saaneesta nuoresta miehestä. Onko hän samanlainen kuin miltä hän vaikuttaa?” Josephine kysyi osittain unohtaen arvokkuuden, johon hänet oli kasvatettu. Mariana Potter tuijotti Jelenaa haaveileva ilme kasvoillaan  ja Jelena tiesi neidon miettivän, miltä tämä näyttäisi Daemonin kanssa.

   Jelena mietti omaa vastaustaan jonkin aikaa. ”En minä tiedä. En minä sitä mieti, minua kiinnostavat hänen keskustelutaitonsa, en tuijottele hänen vartaloaan. Kasvoistaankin voin sanoa vain sen verran, että jos minä jotakin tiedän, niin kyllä hänen keskustelutaitonsa niitä vastaavat. Yhtä aristokraattinen, mutta myös omia mielipiteitään omaava nuori mies herra Malfoy on.”

   ”Väittelettekö te hänen kanssaan, neiti Varni?” Sebastian puuttui keskusteluun seurattuaan sitä omasta mielestään tarpeeksi. Osittain kiitollisena Jelena käänsi kasvonsa nuorta miestä kohti.

   ”Voi, emme ole vielä väitelleet, herra Potter. Toivottavasti pian saan tilaisuuden, tahtoisinkin tietää, millaiset väittelytaidot herra Malfoylla on. Minusta niistä nimittäin pystyy päättelemään jotakin ihmisen persoonallisuudesta”, Jelena vastasi osoittaen vastauksensa suoraan Sebastianille.

   Sebastian nyökytteli ja katsoi Jelenaa hyväksyvästi.


   Olette jo varmasti voineet päätellä Jelenan ystävättärien olevan melko pinnallisia ja ulkonäköön sekä kohteliaisuuteen huomionsa kiinnittäviä. No, se ei ole koko totuus, mutta se paljastunee teille pikku hiljaa. Sebastian vaikuttanee jotenkin läheiseltä Jelenalle, neito kuitenkin mielellään tämän puoleen kääntyy.

   Mutta Daemonin ystävistä ette vielä tiedäkään mitään. Neiti Parkinson haluaa varmasti joskus kuulla tämän osuuden.


   Kuten Jelena oli omien ystäviensä saartama, oli myös Daemon saarrettu. Nuorukaisraukka, jok’ikinen hänen ystävistään tahtoi tietää, voisivatko he mitenkään joskus liittyä Daemonin ja Jelenan seuraan, vain tullakseen huomatuiksi myös kaunottarien keskuudessa.

   ”Daemon hyvä, luuletteko, että neiti Varnia häiritsisi, jos jonkin kerran seuraanne lyöttäytyisin?” herra Nicholas Stoll kysyi todella uteliaana.

   Daemon huokaisi. ”En tiedä, kiinnostaisiko se teitä, Nicholas. Me kuitenkin keskustelemme kuin sivistyneet ihmiset.” Muutamat neidot (ja pari nuorta miestäkin) tirskahtivat huvittuneina.

   Nicholas hymyili ja katsoi Daemonia suoraan silmiin. ”Kyllä minäkin osaan sivistyneiden ihmisten kaltaisesti keskustella, Daemon. Kyllähän te sen tiedätte.”

   Daemon virnisti. ”Tietysti. Mutta te osaatte olla myös epäsivistynyt.”

   ”Herra Malfoy, voisitteko te sanoa neiti Varnille, että minusta olisi joskus ihastuttavaa keskustella hänen kanssaan?” neiti Lilith Parkinson kysyi. Hänen toiveissaan oli näin parantaa omaa asemaansa nuorten miesten ja myös muiden neitojen keskuudessa.

   Daemon katsahti Lilithiä ja nyökkäsi. ”Kenties voin häneltä kysyä, neiti Parkinson. Mutta mitään en voi luvata, enhän minä hän ole.”

   Lilith hymyili. ”Ette tietenkään, herra Malfoy. Mutta olen kiitollinen ystävällisyydestänne.”

   Daemon oli aikeissa vastata vielä jotakin, kun herra Henrik McCall kysyi: ”Pidättekö te neiti Varnia kauniina, Daemon?”

   Daemon kääntyi ystävänsä puoleen. ”Tietenkin, ettekö te sitten, Henrik?”

   ”Kyllä, mietin vain, oletteko huomanneet muuta kuin hänen järjenjuoksunsa keskustellessanne”, Henrik sanoi iloisesti. Herrat Victor Crabbe ja Patrick Goyle tuijottelivat uneksivasti eteensä. Kenties he miettivät Jelenaa, kenties joitakin neidon ystävättäristä.


  Kenties jotakin olette jo oppineet Daemoninkin ystävistä. He ovat vitsailevaakin porukkaa, jotkut ovat tunteneet toisensa jo aivan pienestä lähtien.

   Toki molemmilla, Jelenalla ja Daemonilla, oli muitakin ystäviä. Mutta eiväthän kaikki aina keskenään voineet olla.

   Jelena ja Daemon näkivät tuonkin jälkeen kovin usein. Keskustelu Lilithistä saattaa vaikuttaa mielenkiintoiselta.


   Perjantai-iltana Jelena käveli Tylypahkan käytäviä pitkin ja poikin, päämäärättömästi. Kääntyessään yhdestä kulmasta hän lähes törmäsi Daemoniin. ”Anteeksi, herra Malfoy, en huomannut teitä.”

   Kohteliaasti Daemon kumarsi. ”Voi neiti Varni, en minäkään teitä huomannut. Mutta nyt kun kohtasimme, olisitteko valmis lähtemään iltakävelylle kanssani?”

   ”Mutta tottahan toki, herra Malfoy”, Jelena vastasi ilahtuneena seurasta ja seurasi Daemonia ulos, saman tutun pyökin luo, jolla he jo aiemminkin olivat kohdanneet ja keskustelleetkin.

   Daemon katsoi kiinteästi Jelenaa. ”Neiti Varni, neiti Parkinson pyysi minua kysymään haluaisitteko te joskus keskustella hänen kanssaan? Voin luvata, että neiti Parkinson on oikein mielenkiintoinen keskustelukumppani, mitä varmimmin te tulisitte hyvin toimeen”, hän sanoi.

   Jelena vaikutti hetken miettivän ennen kuin vastasi. ”Tokihan minä joskus voin neiti Parkinsonin kanssa keskustella. Ja varmasti meillä on jotakin yhteistä, hänhän pitää monista samoista asioista kuten minä.” Daemonin kysyvään kasteeseen Jelena vastasi: ”Pitäähän meidän ympärillämme olevista ihmisistä olla selvillä. Sitä paitsi, minun ystävätär- ja ystäväjoukoillani voi olla varma, että kuulee monia asioita monista eri ihmisistä.”

   ”Mitä te tiedätte minusta, neiti Varni?” Daemon kysyi uteliaisuuttaan.

  Jelena huokaisi. ”Voi kuulkaa, herra Malfoy. Olen kuullut teitä kehuttavan ylenpalttisesti: kuinka komea olette, kuinka hyvätapainen ja kohtelias, kuinka hyvä keskustelija. Sen lisäksi olen kuullut teistä puhuttavan pahaa: kuinka pahasti kohtelette joitakin rohkelikoista, kuinka olette varastaneet niin paljon. Mutta luotan omiin mielipiteisiini ihmisistä enemmän”, hän kertoi.

   ”Mikä sitten on teidän mielipiteenne minusta?” Daemon jatkoi uteluaan.

   Jelena hymyili salaperäisesti. ”Voi herra Malfoy, saatte sen aikanaan tietää. Muutenhan saattaisitte ylpistyä liikaa tai ajatella olevanne ala-arvoinen”, hän vastasi suurpiirteisesti. Hän ei aikonut paljastaa Daemonille aivan kaikkea. ”Tekin varmasti kuulette paljon ihmisistä?”

   ”Voi kyllä, neiti Varni, mutta koska minun ystäväpiirini on rajoittuneempi, en niin paljon. Eihän minulla ole niin monia ystäviä eri tuvista kuin teillä”, Daemon vastasi totuudenmukaisesti.

   Jelena hymyili. ”Mutta ettehän tekään kuitenkaan niihin aina luota, vaan tahdotte muodostaa oman mielipiteen?”

   ”Toki oman mielipiteen tahdon ihmisistä muodostaa, mutta ei se aina ole niin helppoa. Kai te uskotte?” Daemon kysyi ja katsoi odottavasti Jelenaa.

   ”Voi kyllä, ennakkoluulottomuus on hankala asia”, Jelena vastasi. Hän katsoi ympärilleen. Oli jo pimeämpää. ”Alkaa olla jo myöhä, herra Malfoy, ja minulla on huomenna aikainen herätys, vaikka onkin lauantai. Kenties näemme Tylyahossa?” hän ehdotti.

   ”Mielelläni teidät siellä näkisin. Mutta ei tehdä sopimuksia, joita emme välttämättä voi pitää”, Daemon vastasi.

   ”Aivan, ei se kannattaisi. Mutta kenties näemme”, Jelena totesi ja lähti kävelemään ovea kohti. Daemon seurasi perässä ja hiljaisuuden vallitessa kaksikko käveli sisään.


   Monet nuoret neidot kustakin tuvasta tavoittelivat Jelenan suosiota, joten Lilithin toive ei ollut outo. Mutta Lilithin kohtaamisesta Jelenan kanssa kerron teille myöhemmin.

   Nyt tähän on kenties hyvä päättää tämänkertainen retkemme Jelena Varnin maailmaan. Tutustuitte tässä joihinkin Jelenan ja Daemonin ystävistä, muistakin tulette vielä kuulemaan.

Ystävä

*
A/N: Seuraava luku on jo betalla ja sen julkaisen joskus. Ne kommentit olisivat kovin kivoja...

[Winga]

A/N: Loizi Valoisaxi= Loitsi valoisaksi ja kaksikymmentä jalkaa on yli kuusi metriä.

4.luku Opiskelua

  Hyvä herra,

   Kenties olette jo odottaneet tarpeeksi (tai kenties minä vain tahdon nopeasti kertoa).

   Muistatte kai, että kerroin teille viimeksi Jelenan ja Daemonin ystävistä. Hyvä. Tässä luvussa ajattelin kertoa teille hieman opettajistakin, ettehän te tiedä kuin rehtorin sukunimen. Ja nämäkin henkilöt ovat tärkeitä ajatellen Jelenan ja Daemonin elämää.


   Maanantaiaamuna Jelena oli ensimmäisten joukossa aamiaisella. Hän söi ja luki loitsujen kirjaa, Loizi valoisaxi sen nimi oli. Neito oli kyllä jo tehnyt esseensä ja lukenut läksynsä, mutta kertaushan on opintojen äiti. Näin Jelenakin ajatteli.

   ”Huomenta, neiti Varni. Olettepa te aikaisessa”, herra Timothy Weasley totesi istuessaan alas. Jelena laski kirjaansa ja kohtasi toisen pisamaiset kasvot. ”Eihän täällä ole vielä ketään.”

   ”Huomenta teillekin, herra Weasley”, Jelena vastasi. ”On joskus hyvä tulla ajoissa, silloin näkee, milloin muut ilmestyvät. Ja voi myös kerrata tehtäviään”, hän päätti kopauttaen kirjaansa.

   Timothy naurahti ja kaivoi oman Loizi valoisaxi -painoksensa esiin. ”Valois”, nuorukainen koetti saada valon loistamaan sauvastaan. Vaikka loitsu opittiinkin jo melko varhain, Timothy ei vieläkään sitä osannut kunnolla. Mutta monia muita loitsuja hän kyllä osasi.

   Oli Jelenan vuoro naurahtaa. Neito kaivoi oman sauvansa esiin ja kuiskasi: ”Valois.” Valo syttyi lähes saman tien sauvan kärkeen. ”Pimi”, hän kuiskasi ja valo sammui. ”Kenties meidän ei pitäisi täällä, professori Hexago ei vaikuta oikein pitävän siitä.”

   Timothy katsahti opettajainpöytään ja toden totta, Sarah Hexago, loitsujen opettaja, ei vaikuttanut katsovan kaksikkoa kovin iloisesti. ”Eikö hän aina näytä tuolta?”

   Jelena nosti sormensa suunsa eteen ja nyökäytti hyvin pienesti vasemmalle. Patrick Mishap, muodonmuutosten opettaja, käveli juuri heidän ohitseen. Hän ei ollut kuullut Timothya ja Jelena tahtoi pitää tilanteen niin. Pisteiden menettäminen ei vaikuttanut hyvältä idealta ja jopa Timothy ymmärsi sen. ”Tuota neiti Varni, millainen teidän ja herra Malfoyn välinen suhde on?” Timothy kysyi vaihtaen aihetta.

   Jelena hymähti. ”Me olemme ystäviä, keskustelijakumppaneita. Hänellä on hyviä mielipiteitä, eikä hän, ainakaan toivottavasti, aio muuttaa niitä minun tähden”, neito vastasi uppoutuen uudelleen oppikirjaansa.


   Tämä ei ollut mitenkään normaalista poikkeava keskustelu. Tietenkin Timothy usein uteli Jelenalta asioita, Weasleyiden uteliaisuus ja keppostelu on periytynyt jo näiltä ajoilta. Ja voitte olettaa, että keppostelua tulette näkemään.

   Pian saatte kuulla, millaista loitsujen tunnilla tuolloin oli. Se ei ole aivan samanlaista kuin nykyään, voitte varmasti uskoa. Jelena oli melko hyvä oppilas loitsuissa, kuten olivat Timothy (paitsi jos emme laske helpoimpia ja 'turhimpia' loitsuja) ja Daemon.


   Jelena käveli luokkaan muiden mukana jutellen iloisesti Josephinen ja Marianan kanssa. Timothy ja siskonsa Juliana suunnittelivat jotakin kävellessään nurkkapöytään ja Daemon ystävineen käveli toiselle puolen luokkaa. Jelena, Josephina ja Mariana menivät keskelle eteen.

   ”Avatkaapa kirjanne sivulta 24”, Sarah sanoi käskevällä äänellään ja oppilaat availivat kirjojaan. Sivulla 24 oli kuivutusloitsu ja  Sarahin mielestä oppilaiden oli jo aika harjoitella sitä.

   Jelena nosti kätensä. ”Niin, neiti Varni?” Sarah kysyi.

   Jelena nousi seisomaan. ”Me opettelimme tätä loitsua jo kaksi vuotta sitten teidän ollessanne toipilaana matami Pomfreyn luona.”

   Sarah kurtisti kulmiaan muistellen, mitä neito tarkoitti. ”Tarkoitatteko, että rehtori LeMarck opetti tämän jo teille?” hän kysyi muistaessaan tapauksen. Sarahilla oli ollut hyvin korkea kuume ja muita omituisia oireita. Nainen itse epäili yhä ainakin toisen Weasleyn kaksosista olleen asialla. Weasleyilta saattoi odottaa jotakin sellaista.

   Jelena nyökkäsi. ”Ja sanoi, että se olisi kuulemma ollut teidänkin suunnitelmissanne, professori”, neito vielä lisäsi. Hän istuutui alas ja katsoi suoraan opettajansa silmiin.

   ”Vai niin...”,  Sarah sanoi mietteliäästi. Hän käänteli Loizi Valoisaxin sivuja miettien mitä hän sitten voisi opettaa. ”No, ottakaapa sivu 173.”

   Jelena käänsi kirjastaan esille sivun 173. Siellä opetettiin Episkius-loitsu, joka parantaa pienen vamman. Neito mietti, miten he mahtaisivat opiskella loitsua käytännössä.

   ”Nyt etsikää itsellenne pari ja sitten selitän ohjeenne tarkemmin”, Sarah sanoi ja oppilaat ryhtyivät siirtymään ystäviensä luo. Jelena siirtyi Daemonin viereen, sillä Josephine ja Mariana eivät kumpikaan olisi uskaltaneet, ja nuorukainen oli luihuisista ainut pariton. ”Nyt kun teillä on parinne, osoittakaa tätä sauvallanne ja lausukaa: Palarti. Siis vain toinen pareista tekee tämän”, Sarah ohjeisti ja oppilaat kuuntelivat. ”Kun olette tämän tehneet, odottakaa hetki, ja lausukaa Episkius.”

   ”Naiset ensin”, Daemon sanoi Jelenalle ohjeet kuultuaan. ”Katsotaan, miten tässä käy.”

   Jelena nyökkäsi ja osoitti Daemonin kättä, koska hän tiesi, millaisia loitsuja Sarah joskus opetti. ”Palarti”, neito sanoi ja Daemonin kädestä katosi pieni pala. Jelenan ja Daemonin silmät laajenivat kauhusta ja Jelena osoitti ihoa. ”Episkius.” Iho korjaantui ja molemmat näyttivät huojentuneilta. He kuulivat ympäriltään kauhistuneita kiljaisuja ja tiesivät Sarahin kiertävän luokkaa ja korjaavan epäonnistuneiden jäljet. ”Teidän vuoronne”, Jelena totesi ja ojensi kätensä.

   ”Oletteko nyt aivan varma?” Daemon kysyi katsoen Jelenaa suoraan silmiin. Tämä nyökkäsi. ”Hyvä on”, nuorukainen sanoi. ”Palarti.” Jelenan kädestä lähti pieni pala ja järkyttymättä hän tuijotti kättään. Daemon osoitti kohtaa. ”Episkius”, hän sanoi ja sai Jelenan käden ennalleen.

   Sarah oli juuri tullut kaksikon kohdalle. ”Kuinka teillä sujuu?”

   ”Hyvin, professori Hexago, me onnistuimme jo molemmat”, Jelena ja Daemon vastasivat yhtä aikaa. Sen vastauksen Sarah yleensä halusi kuulla. Nytkin nainen tyytyi nyökkäämään ja jatkamaan matkaansa.

   ”Ne teistä, jotka ovat jo onnistuneet, voivat ryhtyä miettimään esseetä, jonka kirjoittavat loitsujen Palarti ja Episkius hyvistä ja huonoista puolista. Vähimmäispituus on kaksikymmentä jalkaa”, Sarah sanoi päästyään takaisin eteen. Oppilaiden joukosta kuului huokauksia, mutta kukaan ei vastustanut. He eivät uskaltaneet, sillä siitä olisi voinut joutua vahtimestari Thomas Tormentorin jälki-istuntoon ja roikkumaan peukaloistaan.

   Jelena kaivoi pergamentin esiin ja ryhtyi heti omaa esseetään suunnittelemaan. Daemonkin ryhtyi samaan puuhaan. Suurin osa muusta luokasta harjoitteli vielä (Timothy-parka oli palasina, koska Juliana ei ymmärtänyt, miten loitsu toimi. Timothy taas oli osannut loitsun jo etukäteen).


   On kai itsestään selvää, että nuo kaksi tajuaisivat loitsun heti. Ja kuten kai huomasitte, tunnit eivät todella olleet aivan sitä, mitä ne nykyään ovat. Mutta hauskaa oppilailla jo tuolloin oli. He vain pelkäsivät jälki-istuntoa enemmän kuin kukaan nykyisin, mutta tuolloin kidutus olikin sallittua. Oppilaat olivat myös todella taitavia väistelemään vahtimestaria, sillä kiinnijääminen ei ketään kiinnostanut. Mutta sen seurauksistakin tulette lukemaan vielä.

   Tähän mennessä olette kuulleet Jelenasta jonkin verran, nyt on Jelenan ja Lilithin keskustelun aika.


   ”Neiti Parkinson”, Jelena sanoi huomatessaan Lilithin kävelevän edellään. ”Neiti Parkinson, te kuulemma halusitte keskustella kanssani.”

   Lilith oli pysähtynyt jo ensimmäisestä 'neiti Parkinsonista' tunnistettuaan puhujan. ”Aivan, neiti Varni”, hän sanoi Jelenan tavoitettua itsensä.

   ”Mistä te haluaisitte puhua, neiti Parkinson?” Jelena kysyi hyvin kohteliaasti.

   Neidot olivat aloittaneet jo kävelyn Lilithin vastatessa: ”Voi, kaikesta. Mitä te pidätte minusta, oletteko samaa mieltä kuin muut?” Loppu tuli nopeasti, aivan kuin Lilith olisi tahtonut nopeasti sanoa sen pystyäkseen jatkamaan.

   Jelena katsoi Lilithiä tarkkaan. ”Ei, minä en pidä teitä ilkeänä tai julmana. Minusta te olette Luihuisessa, koska te olette arvokas ystävä ja älykäs. Olette myös ovela ja juonikas tarpeen vaatiessa. Mutta mikään näistä ei viittaa pahuuteen. Mitä mieltä te olette minusta?”

   ”Kiitos, neiti Varni, sanoillanne on todella merkitystä.” Lilith epäröi hieman ennen kuin jatkoi: ”Minusta te olette älykäs ja mielenkiintoinen, omista mielipiteistään kiinnipitävä nuori neito, neiti Varni.”

   Jelena hymyili. ”Kiitos, neiti Parkinson. Olen varma, että me tulemme hyvin toimeen.”

   Lilithkin hymyili. ”Aivan varmasti”, hän sanoi kaksikon erotessa.


   Näin alkoi Lilithin ja Jelenan ystävyys. Tai ainakin tuttavuus.

   He todella pitivät toisiaan minä olivat sanoneetkin pitävänsä, eivät nuo kaksi neitoa valehdelleet usein. Mutta heidän ystävyydestään ja monista muista asioista kerron teille taas myöhemmin lisää, sillä minä en nyt voi enempää kertoa.

   Me näemme taas pian.

   Ystävä

**

A/N: Ni kunde kommentera. Ja seuraava luku on vielä hieman kesken, ennen kuin betalle lähtee.

[Scar]

Ihmettelen miksi tähän ei ole tullut yhtään kommenttia, koska tätä oli varsin mukava lukea! Tällainen kirjoitustyyli jää mulle tosi herkästi päähän, nimittäin kirjotin mesessäkin kaverille vanhanaikaisella tyylillä.. 
Mielenkiintoisia olivat nuo Harryn, Ronin ja muiden "esi-isät", niiden historiasta olisi vielä mukava kuulla lisää.
Jelena ja Daemon sopisivat yhteen ja olisi kiintoisaa lukea millasia suhteet ovat siihen aikaan olleet.
Jatkoa innolla odottaen,

~Scar

[Winga]

Scar: Kiitos. Joo, tuo tyyli jää helposti päähän... Jelena ja Daemon ei ainakaan vielä yhteen pääse, en aio heti parittaa ketään...
Mutta toivottavasti yhä jatkat lukemista!

A/N: Tuolla loppupuoliskolla saattaa vielä lukea Jeremias, vaikka nimi on Jeremiah. Jos sellaista huomaatte, viitsisittekö ilmoittaa?
 Ja seuraava luku tulee joskus, kunhan saan sen alun sellaiseen muotoon, että voin edes lukea sitä...
 
  5. Luku Totuuksia ja muodonmuutoksia
 
   Hyvä herra,
 
   Tänään on talviloman jälkeen ensimmäinen koulupäivämme. Tarinassani Jelenasta on kuitenkin vielä kesä, lämmin ja aurinkoinen. Pian lähestyy juhannus ja se, mitä se tuolloin merkitsi, selvinnee teille piakkoin.
 
   Ja niin, kasvien maagisista voimista: tuolloin kasvoi erilaisia kasveja, myös sellaisia, jotka todella olivat maagisia aivan itsessäänkin.
 
 
   Jelena käveli kohti Tylypahkan puutarhaa. Siellä heille opetettaisiin kasvien maagisista voimista, ja Jelenasta aihe oli mielenkiintoinen. Hän oli jo oppinut hiirensarvikkaan magiaa (hiirensarvikas oli kukka, jossa oli viisi puolikuunmuotoista lehteä, ja juuri puolikuun aikaan sen magia oli voimakkainta). Tällä kertaa vuorossa olisivat juhannuksen ajan kasvit ja niiden magia.
 
   Jelena tiesi jo, että hänen ikäryhmästään valittaisiin Fairlead ja Starmind juhannusjuhlaan ja että tuolloin tarvittaisiin maagisia kasveja kuten kasvojuurikasta ja hammassientä. Tänään kasvien maagisissa voimissa selitettäisiinkin juuri näiden kasvien ominaisuuksia. Neito tiesi näistä kasveista melko vähän, ja hän olikin innokas oppimaan lisää.
 
   ”Neiti Varni, voisinko kävellä teidän kanssanne?” Timothy astui Jelenan läheisyyteen.
 
   ”Tottahan toki, herra Weasley”, Jelena vastasi. Hän oli melko varma, että Timothy ja Juliana juonivat jotakin hänen ja Daemonin varalle ja neito oli onnellinen voidessaan pitää edes Timothya silmällä.
 
   Timothy astui lähemmäs Jelenaa ja lähti kävelemään tämän rinnalla. ”Miten teidän ja herra Malfoyn välinen ystävyys voi?” hän kysyi.
 
   Jelena oli odottanutkin jotain kysymystä asiasta. ”Hyvin, vaikkemme niin paljon ehdikään keskustella, koska on niin paljon tehtävää. Kyllähän te tiedätte”, hän vastasi sanoen lopun sarkastisesti. Hän tiesi, ettei Timothy niin paljoa tehnyt kotitehtäviään, vaikka ne osasikin, sillä tämä suunnitteli usein jotakin sisarensa kanssa.
 
   Timothy vain nyökkäsi hajamielisesti. Jelena päätteli tämän miettivän jo jotakin suunnitelmaa ja vaikeni. He olivatkin jo lähes puutarhassa ja kävelivät suoraan viherkasviportin läpi keskelle puutarhaa. Suurin osa oppilaista seisoi jo siellä odottaen professori Longlilya. Jeremiah Longlily tuli useimmiten samaan aikaan kuin viimeiset oppilaat, sillä Jeremiah piti oppilaitaan silmällä.
 
   Jelena ehti juuri huomata Daemonin, kun Jeremiah jo saapui tuoden neiti Miranda Cooperia Korpinkynnestä ja herra Thomas Liveriä Puuskupuhista. Kasvimagian oppitunnit pidettiin niille, jotka olivat tunneille halunneet ja halukkaita oli löytynyt vain yhden ryhmän verran. Tämän tähden ryhmästä löytyi jokaisen tuvan oppilaita.
 
   ”Kuten tiedätte, tänään opiskelemme juhannuskasvien magiaa. Te varmasti kaikki tiedätte Starmindin ja Fairleadin tarinan?” Jeremiah aloitti opetuksen lähes samantien. Muutama oppilas näytti siltä, ettei ollut koskaan kuullutkaan Starmindista ja Fairleadista. Jeremiah huokaisi. ”Starmind ja Fairlead elivät satoja, kenties tuhansia vuosia sitten. He elivät sen ajan Britanniassa ja rakastuivat toisiinsa.
 
   Starmind oli nuori mies, jolla oli unelmia ja joka tahtoi toteuttaa niitä. Hän oli vahva ja hänen isänsä, Esaiah Willkeeper, oli Britannian hallitsija. Hän hallitsi sekä jästejä että velhoja ja hänestä pidettiin.
 
   Erään kevään aikana Starmind tutustui Fairleadiin, nuoreen ja köyhään, mutta tahdoltaan voimakkaaseen noitaan. Nuoret rakastuivat toisiinsa syvästi. Esaiah ei pitänyt nuorten rakkaudesta, sillä hänen mielestään eri yhteiskuntaluokista tulevien nuorten ei sopinut seurustella, eikä varsinkaan mennä naimisiin.
 
   Starmindilla ja Esaiahilla oli kesäkuun alussa taistelu tästä asiasta. Ensin he riitelivät asiasta, perustellen mielipiteitään ja näkemyksiään. Mutta koska kumpikaan ei ollut tyytyväinen toisen perusteluihin, tarttuivat he pian taikasauvoihinsa.
 
   Kumpikaan ei halunnut liian pahasti toista vahingoittaa, joten he sopivat säännöistä. Ei kuolettavia kirouksia tai hyvin pahasti satuttavia. He loitsivat sauvansa estämään nämä kiroukset ja kaksintaistelu alkoi.
 
   Kahden vahvan velhon kaksintaistelu kesti useita tunteja, mutta lopulta Esaiah sai riisuttua Starmindin aseistaan. Nuorukainen luovutti ja sanoi hyväksyvänsä Esaiahin ehdot. Esaiah kuitenkin sanoi antavansa siunauksen Starmindin ja Fairleadin suhteelle johtuen Starmindin osoittamasta rakkaudesta.
 
   Pian nuoret menivät naimisiin ja elivät onnellisesti. Ne kaksi teistä, jotka valitaan Starmindiksi ja Fairleadiksi oppivat tarinan paremmin, sillä heidän täytyy osata eläytyä näiden kahden hahmon osiin. Mutta se ei ole minun huolenani, joten jatkakaamme opetusta”, Jeremiah lopetti tarinan ja Jelena palasi takaisin maanpinnalle. Hän oli ehtinyt jo kuvitella itsensä Fairleadiksi.
 
   ”Aloitamme hammassienestä. Sen kerrotaan voivan puraista, jos lähellä on toinenkin hammassieni, mutta tästä asiasta ei ole koskaan saatu varmuutta. Me emme käsittelekään tätä, vaan pikemmin sen toista maagista ominaisuutta. Hammassieni näet paljastaa ihmisestä totuuden”, Jeremiah aloitti opetuksen.
 
   Herra Tobias Liebkern Korpinkynnestä viittasi. ”Niin herra Liebkern?” Jeremiah sanoi ja Tobias nousi seisomaan.
 
   ”Toimiiko se siis samoin kuin Veritaserum, professori?” nuorukainen kysyi katsoen Jeremiahia suoraan silmiin.
 
   ”Ei, herra Liebkern. Hammassieni näyttää ihmisen sellaisena kuin tämä on. Se paljastaa naamioituneet ihmiset ja näyttää ihmisen tunteet. Mutta vain sille, joka on hammassientä henkilölle antanut. Esaiah Willkeeper käytti hammassientä nähdäkseen Starmindin ja Fairleadin tunteet”, Jeremiah selitti asiaa tarkemmin. ”Nyt voisitte etsiä itsellenne parit, joiden voitte antaa nähdä tunteenne.”
 
   Juliana käveli suoraan Jelenan luo. ”Hei, Jelena. Olisitteko te minun parini?” hän kysyi ja Jelena nyökkäsi.
 
   ”Mieluusti, Juliana. Tosin toivon, ettette käytä tunteitani hyväksenne”, Jelena sanoi ja sai Julianan naurahtamaan.
 
   ”En tietenkään. Tehän voisitte käyttää minun tunteitani hyväksenne enkä usko, että epäröisitte”, Juliana vastasi ja haki neidoille hammassienet. ”Mitä näille nyt pitää tehdä?” hän kysyi laskiessaan sienet pöydälle.
 
   Jelena luki kirjaansa. ”'Pilkkokaa sieni palasiksi ja sekoittakaa se veteen. Hammassientä ei tarvitse lämmittää, joten sekoitettuanne antakaa sienivesi juotavaksi kohteellenne.' Eli pilkotaan ja sekoitetaan veteen”, hän vastasi ottaen toisen sienestä. Neidot tekivät työnsä kiltisti.
 
   ”Olkaa hyvä, Jelena”, Juliana sanoi sekoitettuaan sienenpalat veteen. Vesi näytti aivan tavalliselta, sieni oli kokonaan haihtunut siihen. Jelena otti lasin ja ojensi toisen Julianalle. He kumosivat lasiensa sisällöt yhtaikaa.
 
   ”Se maistui vain vedeltä”, Jelena totesi, ”mielenkiintoista.”
 
   Juliana nyökkäsi ja neidot huomasivat toistensa ympärille ilmestyneet kehät. Kirjastaan katsoen Jelena päätteli, mitä Julianan ympärillä oleva punaviherkeltainen kehä merkitsi.
 
    Punaisen ollessa hallitseva väri teitä on kohdannut onni. Punainen kertoo ihmisen olevan luotettava ja hyvä ystävä. Monesti punaisen kanssa yhdistyy keltainen tai ruskea. Keltainen merkitsee hänen myös luottavan teihin ja antavan arvoa. Ruskea...
 
   Jelena jätti muutaman rivin väliin löytääkseen vihreän.
 
   Vihreä väri kertoo henkilön olevan juonitteleva, ja jos se ilmenee hänen katsoessaan teitä, hän juonittelee jotakin selkänne takana.
 
   Jelena nauroi hiljaa. Olihan hän sen arvannutkin, ja nyt hän sai varmuuden arvaukselleen.
 
   Juliana katsoi Jelenaa totisena. ”Toden totta.”
 
   Jelena tuijotti Julianaa. ”Mitä te tarkoitatte, Juliana?”
 
   Juliana hymyili. ”Te olette luotettava ja luotatte minuun. Mutta teissä on muitakin seikkoja. Opin paljon uutta teistä näin”, hän vastasi. Jelena nyökkäsi.
 
   ”Jos olette jo saaneet selville tunteenne toisistanne, voitte juoda vettä. Vaikka se onkin ainesosana tässä maagisen kasvin magian esilletuomisessa, se on myös vasta-aine”, Jeremiah totesi kierrellessään oppilaiden joukossa.
 
   Jelena ja Juliana joivat vettä ja kehät haihtuivat silmissä. Muutkin joivat vettä ja Jeremiah valmistautui jatkamaan opetusta.
 
   ”Seuraavaksi tutustumme kasvojuurikkaaseen. Kuten olette jo sen ulkomuodosta nähneet, sen nimi ei johdu siitä, että se näyttäisi kasvoilta. Nimi tulee pikemminkin sen maagisista vaikutuksista. Tietääkö kukaan, mitä kasvojuurikas tekee?” Jeremiah kysyi. Pari oppilasta viittasi. ”Herra Malfoy?”
 
   Daemon nousi seisomaan. ”Kasvojuurikas syötynä muuttaa ihmisen kasvot sen näköisiksi, kuin tämä ne mielessään näkee. Hengitettynä jonkun muun toiveet toteutuvat, usein sen, jonka tähden toinen on hengittänyt kasvojuurikasta.” Vastattuaan nuorukainen istuutui.
 
   Jeremiah nyökkäsi. ”Aivan niin, herra Malfoy. Ja vasta-aine kasvojuurikkaan vaikutuksiinhan on kissankellouute.” Hän näytti mietteliäältä. ”Nyt, ennen kuin aloitatte mitään... valmistakaa ensin kissankellouute, jotta voitte heti muuttua takaisin itseksenne. Sen jälkeen voitte hakea kasvojuurikkaat.”
 
   Jeremiahin hiljennyttyä oppilaat kävivät töihin hakien ensin kissankellot ja muut uutteeseen tarvittavat ainekset.
 
   Jelena teki uutteen melko nopeasti ja auttoi myös Julianaa, sillä tämä ei ollut aivan selvillä kaikesta. He noutivat tämän jälkeen kasvojuurikkaat.
 
   ”Professori Longlily?” Jelena kysyi nousten seisomaan.
 
   ”Niin, neiti Varni?” Jeremiah kääntyi katsomaan neitoa.
 
   ”Onko meidän nyt tarkoitus puraista vain pala kasvojuurikasta vai hengittää toisen omaa?” Jelena kysyi. Muutkin kääntyivät katsomaan ja odottivat Jeremiahin vastausta.
 
   ”Puraiskaa pala. Emmehän halua mitään muiden mielikuvitusolentoja tänne”, Jeremiah vastasi ja Jelena nyökkäsi istuen alas. Hän haukkasi palan omasta sienestään ja tunsi kasvojensa lihasten ja luiden muuttavan kokoaan ja vaihtavan hieman paikkaansa.
 
   Koko muutoksen ajan Jelena päätti pitää silmiään kiinni, sillä hän ei tahtonut nähdä Julianan muodonmuutosta. Hän ei olettanut sen olevan kovin mieltäylentävä näky. Vasta viimeisen luun napsahdettua uudelle paikalleen hän avasi silmänsä. Edessään hän kohtasi omat kasvonsa.
 
   ”Juliana, tiedättekö te, että näytätte aivan minulta?” Jelena kysyi.
 
   ”Niinkö? No, te näytätte minulta noine punaisine hiuksinenne ja pisaminenne”, Juliana vastasi hymyillen. ”Teidän silmänne vain ovat jäänsiniset minun omieni ollessa ruskeat.”
 
   ”Teidän silmänne taas ovat siniruskeat ja minun ovat tietääkseni vihreät”, Jelena naurahti. ”Pienet yksityiskohdat ovat näemmä vain muuttuneet.” Juliana nyökkäsi.
 
   Jeremiah pysähtyi neitojen kohdalla kierroksellaan. ”Oletteko te jo puraisseet kasvojuurikasta?” hän kysyi hämmentyneenä.
 
   ”Olemme”, Jelena vastasi hymyillen, ”mutta emme ole vielä ottaneet kissankellouutetta.”
 
   Jeremiah nyökkäsi. ”Ottakaa sitä ja pian kerron tästä enemmän”, hän sanoi ennen kuin jatkoi matkaansa. Juliana ja Jelena joivat kissankellouutteensa. Tälläkään kertaa Jelena ei halunnut nähdä, kuinka kasvot hänen edessään olisivat muuttuneet, vaan hän piti silmänsä visusti kiinni.
 
   ”Nyt kun olette kaikki muuttuneet takaisin itseksenne, kerron teille mihin Esaiah tätä käytti”, Jeremiah aloitti Jelenan kasvojen juuri otettua oman muotonsa. Koko luokka vaikeni halussaan kuulla lisää Starmindista ja Fairleadista sekä Esaiahista. ”Esaiah puraisi itse kasvojuurikasta ja muuttui vuorollaan Starmindiksi ja Fairleadiksi. Hän meni aina toisen luo ja oli mahdollisimman julma ja vastentahtoinen. Hän tahtoi testata nuorten rakkautta. Te voinette arvata mitä tapahtui, mutta parhaiten saatte tietää silloin, kun Starmind ja Fairlead esitetään. Tai kun te harjoittelette omiin osiinne”, Jeremiah päätti ja oppilaat huokaisivat hiljaa, koska eivät saaneet kuulla tämän enempää. ”Nyt, alkakaahan kiiruhtaa seuraaville tunneillenne. Ette kai halua myöhästyä?”
 
   Jeremiahin sanat saivat kaikki liikkeelle ja kiiruhtamaan kohti linnaa.
 
  
   Starmind ja Fairlead olivat todella olemassa. Seuraavalla kerralla kenties saatte tietää tarkemmin heidän tarustaan.
 
   Tämä kertomus on omalta osaltaan tärkeä, mutta te ette välttämättä sitä vielä ymmärrä. Pidemmälle päästessämme te kyllä ymmärrätte. Mutta nyt en teille enempää paljasta.
 
   Ystävä

[zougati]

Ouh, tää on herättänyt auttamatta mielenkiinnon.... sä oot onnistunu kirjottaa tosi mielenkiintosesti tän. mut nytten kaipailen jatkoa...

[Winga]

zougati: Kiva että pidät, jatkoa viimein.

A/N: Joo, tää on vähän jäänyt, kun on ollut kaiken maailman muita juttuja ja tuota runoa väänsin aika kauan. Eräs tunnettu menneen ajan kirjailijakin pääsee mukaan!
Ja jatkossa saattaapi taas mennä jonkin aikaa...


6. Luku Kohtalo puuttuu peliin


Hyvä herra,

   Muistatte varmasti Jelenan ja Lilithin keskustelun? Se on tarpeen muistaa, sillä kohtalo puuttuu pian peliin. Nimittäin henkilöiden valitseminen Starmindiin ja Fairleadiin tapahtuu aina samalla tavoin ja siinä kohtalo on mukana. Nimittäin ihmisten todellinen kohtalo.

   Jos on asiaan jo perehtynyt, voi tietää, miten valinta tapahtuu ja miten kohtalo on siinä mukana. Mutta koitan selvittää tätä asiaa teille tällä kertaa.


   Jelena astui juuri sisään suureen saliin. Tällä kertaa hän sattui olemaan yksin, sillä muut olivat jo menneet. Hän ei ollut nukkunut yöllä kovin pitkään, koska Starmindin ja Fairleadin hahmojen valinta oli pitänyt häntä hereillä. Roolit valittaisiin tänään.

   Rohkelikkopöydässä Jelena sai syödä lähes rauhassa, sillä oli lauantai ja muut olivat nauttimassa jo kauniista kesäpäivästä. Pian sali olisi kuitenkin taas täynnä ihmisiä, tosin vain kuudesluokkalaisia.

   Syödessään lohileipäänsä Jelena pohti mahtaisiko saada jonkin roolin. Tietäen, että kaikkien olisi pakko olla paikalla, Jelena ryhtyi vartioimaan ovia nähdäkseen, ketkä tulisivat ensimmäisinä. Kun kaikki viimein olivat paikalla, LeMarck aloitti puheensa.

   ”Hyvät kuudesluokkalaiset, kuten tiedätte, tulemme tänään valitsemaan esiintyjät Starmindiin ja Fairleadiin. Monet teistä varmasti jo tietävät, ettemme me opettajatkaan vielä tiedä kuka teistä esittää kutakin, se on Lajitteluhatun käsissä. Aiomme antaa Lajitteluhatun laulaa ja kertoa roolituksista. Sen jälkeen ne, joilla ei ole roolia, saavat luvan poistua, ja muut jäädä”, LeMarck selitti. Oppilaat kuuntelivat innoissaan. LeMarck asetti Lajitteluhatun keskelle, jotta se saattaisi laulaa kuuluvasti.

”Me kuljemme teitä tietämättömiä,
syntyessämme olemme syyttömiä.
Mutta kohtalo meille jo määrätty on,
se on täyttyvä, ehdoton.

Starmind on vahva mieleltään,
rakastunut sydämeltään.
Juur' siksi me valitsemme Malfoyn Daemonin
näyttämään rakkautensa, joka on suurin.

Fairlead, tuo neito soma,
on sydämeltään Starmindin ikioma.
Vaikka toisistaan heidät erotettaisiin,
viittaa kaikki Jelena Varniin.

Esaiah Willkeeper, rehti ja reilu,
joskus harvoin kenties myös kelju,
on löydetty joukosta suuren,
rooli selvästi on Liebkernin Tobiaksen.

Majatalon emäntä voimakastahtoinen
löydetään aina yksi joukosta satojen.
Nyt Miranda Cooperille hurraa huutakaa,
ja hänen majatalossaan hyvin olkaa.

Kilpakosijoita Fairleadin on monia,
he punovat Starmindille juonia.
Victor Crabbe kera Thomas Liverin,
Nicholas Stoll, siin' vielä kolmaskin.

Naisia Fairleadille kateellisia,
mutta silti onnellisia,
on heitä pari, Weasleyn Juliana
sekä Mariana Potter huomattavimpina.

Ja niist' Fairleadin auttajista kaikkein suurin,
sydämeltään avoimin,
Kenties lie totta, tämä on
Lilith Parkinson.

Te Starmindin uskollinen apuri,
tuki todella suuri.
Hän vitsailee, pilailee,
Timothy Weasley lienee.

Vaan viel' rooleja on meillä jaossa,
sielultaan täydellistä ei koossa.
Siis monista koostamme loput roolit,
nimenne tietoon jo saavat professorit.”

   ”Pyytäisin myös Miranda Lovekivaa, Arthur Spieliä, Theodore Fillmorea, Lily-Ann Moonia, Miracle Stopitia sekä William Shakespearea jäämään tänne. Jos Lajitteluhattu unohti jonkun mainita, tullaan hänet etsimään ja hänelle henkilökohtaisesti ilmoittamaan. Nyt, poistukaa te, joilla ei roolia ole”, LeMarck ilmoitti ja suurin osa oppilaista nousi pöytiensä ääreltä ja lähti pois.

   Jelena oli innoissaan omasta roolistaan ja samalla hän mietti Lajitteluhatun sanoja. Jos ne kaikki olivat totta, oli hänen sydämessään vielä tunteita, joita hän itsekään ei ollut oppinut tuntemaan.

   "No, neiti Varni, miltä teistä tuntuu esittää Fairleadia?" Daemon, joka oli hiljaa hiipinyt neidon taakse, kysyi.

   Säikähtäen Jelena kääntyi kohtaamaan toisen. "Voi herra Malfoy! Te säikäytitte minut!" Sitten hän mietti hetken, mitä vastaisi toisen kysymykseen: "Olen itse asiassa aika yllättynyt. En minä tiennytkään, että tässä näin kävisi. Mitä te ajattelette Starmindin roolista?"

   Hetken miettimisen jälkeen Daemon vastasi: "Olin yllättynyt. En ajatellut, että meidän välillämme olisi sellainen side, joka ansaitsisi tulla esiin niinkin tunnetussa tarinassa kuin Starmind ja Fairlead. Oletin, että näkisimme joidenkuiden muiden esittävän tässä pääosia, kenties itse olisimme sivuosissa olleet."

   Jelena nyökkäsi mietteliäänä koettaen päättää mitä mieltä oli Daemonin vastauksesta. "Niin kyllä. Minusta nuo roolit olivat mielenkiintoiset. Jos ne todella paljastavat asioita luonteesta, minun pitäisi kenties varoa omia ystäviäni ja yrittää tutustua neiti Parkinsoniin paremmin." Neito naurahti. "Mutta niinhän minä aion tehdäkin! Hän vaikutti sen verran mielenkiintoiselta ihmiseltä."

   Daemon hymyili ystävällisesti. "Jos tuo koko laulu oli totta, tarkoittaako se sitä, että meidän kohtalomme ovat yhteen kiedotut? Teille kun annettiin rooli 'neidon soman' ja minulle hänen rakkaansa... Onko se meidänkin kohtalomme?"

   "Te ajattelette jo liian pitkälle, herra Malfoy. Meidän pitäisi elää tässä hetkessä ja pitää suhteemme ystävyytenä, ainakin nyt. En minä tahdo minkään laulun tai näytelmän takia kiirehtiä mitään suhdettani, sillä virheet ovat aina mahdollisia. Ja kohtalo on tuntematon, sanoivat muut sitten mitä tahansa", Jelena vastasi pikaisesti. Hänestä Daemon oli todella ajatellut jo hieman liian pitkälle tulevaisuuteen. Se oli vielä pimeän peitossa, ei kumpikaan voinut tietää, mitä matkalla vielä kävisi ja olisiko hatun antaman kohtalon toteuttaminen lainkaan mahdollista. Kyllähän neito tiesi monista kierretyistä kohtaloista.

   "Olette aivan oikeassa, neiti Varni", Daemon vastasi pettymys kuuluen äänessään vain hieman. Hän ei tiennyt, huomasiko Jelena sen, sillä neidon kasvoilla oleva ilme oli lukematon.

   Jelena hymyili itsekseen ollen samalla kuitenkin hieman surumielinen. Jos Daemon oli kerran tahtonut suhdetta, mikä estäisi häntä nyt lähtemästä? "Oletteko te seurassani vain saadaksenne tyttöystävän?"

   Daemon tuijotti Jelenaa uskomatta korviaan. "En tietenkään! Minusta te olette upea ihminen, jolla on vahva tahto ja jonka kanssa on helppoa jutella monista asioista!" hän huudahti toivoen Jelenan ymmärtävän ja uskovan.

   Jelena hymyili. "Sitä minä toivoinkin. Sillä minä en ole vielä valmis suhteeseen." Daemon katsoi yllättyneenä Jelenaa, muttei sanonut mitään. "Minun pitää mennä, me sovimme jo Marianan ja Julianan kanssa tapaavamme. Näkemiin, herra Malfoy."

   "Näkemiin, neiti Varni", Daemon vastasi katsoen Jelenan menoa.


   Starmind ja Fairlead on todellakin aina perustunut sydämen valintoihin. Nykyisin Tylypahkassa ei enää esitetä sitä, mutta on vain ajan kysymys ennen kuin joku pyytää sitä, sillä velhoperheissä se on kunnioitettu ja hyvin tunnettu perinne. Rehtorimme lopettaessa sen esitykset tilanne oli se, että useat Fairleadit olivat kohdanneet loppunsa, sillä he olivat olleet puoliverisiä Starmindien ollessa puhdasverisiä tai toisinpäin. Jelenan aikana näin ei onneksi ollut.

   Valinnastaan Jelena yllättyi, mutta tuohon aikaan oli yleistä, että juuri Starmindin ja Fairleadin avulla löydettiin elämänsä tosirakkaus. Nykyään asiaa on hankaloitettu, me joudumme itse etsimään, muttei sekään niin paha asia ole.

   Mutta jatkakaamme Jelenan tarinaa.


   ”Jelena!” Mariana huudahti huomatessaan Jelenan astuvan ulos suuresta salista. ”Eikö olekin hienoa, että saatte esittää Fairleadia? Minä en vain ymmärrä, miksi minä olen teille kateellinen. Onneksi olen onnellinenkin.”

   ”Onhan se hienoa. Eikä teidänkään roolinne niin huono ole. Missä Juliana on?” Jelena kysyi.

   ”Juliana on veljensä kanssa. En kyllä yhtään tiedä, mitä he suunnittelevat, mutta jotain on varmasti meneillään”, Mariana vastasi. ”Mitä asiaa herra Malfoylla oli?”

   Jelena naurahti hieman vaivautuneesti. ”Hän tahtoi kysyä, kuinka tosissani otan Lajitteluhatun määräämän tulevaisuuden. Sanoin, että hän ajattelee liian pitkälle tulevaisuuteen. Kohtalot saattavat muuttua.”

   Mariana vaikutti mietteliäältä. ”Kenties. Luuletteko, että teidän ja neiti Parkinsonin välille syntyy jonkinlainen yhteisymmärrys?”

   ”Kyllä, itse asiassa uskon”, Jelena vastasi kaksikon lähtiessä pikkuhiljaa kulkemaan kohti Rohkelikkotornia.


   Olette nyt kuulleet hieman Jelenan aatteita roolistaan ja hänen ystäviensä ajatuksia. Seuraavalla kerralla pääsemme jo näytelmän ensimmäisiin harjoituksiin, ainakin niin uskoisin.

Ystävä

[zougati]

Olisko jatko kova sana? Niin, minä täällä taas jatkoa oottelemassa...