Inuyasha: Hurmaava hymy (S, Rin & Sesshoumaru, oneshot)

[Larjus]

Title: Hurmaava hymy
Author: Larjus
Fandom: Inuyasha
Chapters: Oneshot
Characters: Rin, Sesshoumaru
Genre: Joku söötti drama
Rating: S
Disclaimer: Alkuperäistarina hahmoineen kuuluu Takahashi Rumikolle, minä vain lainaan niitä tarinaani. Fici on kirjoitettu vain viihdytystarkoitukseen, enkä ole saanut tästä hyvästä mitään ulkopuolisia korvauksia.
Summary: Kun Sesshoumaru toipuu Tuulen haavan aiheuttamasta vahingosta, hän saa luokseen erikoisen vierailijan.

A/N: Tästä Odolle juhannustaikaa! (vaikka juhannus jo menikin.) Yksi toiveistasi oli jotain Sesshoumarusta, joten ole hyvä!

Vähän sovelsin 14. pokkarin tapahtumia tässä (en muista, mitkä jaksot animessa vastaa samoja lukuja), joten suurin osa tästä tarinasta on ihan suoraan canontapahtumia. Musta on niin söpöä, että Rinistä tuli Sesshoumarulle sellainen soft spot, joten täytyihän siitä kirjoittaa jotain :3

Mukana myös Multifandom IV -haasteessa.



Hurmaava hymy


Sesshoumaru ei olisi ikinä ennen voinut edes kuvitella, että Inuyasha pystyisi voittamaan hänet taistelussa, mutta kun niin lopulta oli päässyt käymään, hänen ylpeytensä oli saanut aikamoisen kolauksen. Kaiken lisäksi hän oli saanut päällensä Tuulen haavan (ei sentään täysivoimaista), joka oli vahingoittanut häntä niin, ettei hän kyennyt aluksi edes liikkumaan. Se oli tilanne, jollaisessa Sesshoumaru ei ollut koskaan ennen ollut, ja se jos mikä paitsi raivostutti, myös pelotti häntä. Saastaisen hanyoun häpäisemänä, vahingoittuneena, kyvyttömänä liikkumaan… Hän oli puhtaasti aistiensa varassa ja vaistonsa vietävänä, ja se hävetti ylpeää daiyoukaita vähintään yhtä paljon kuin se, että oli saanut hanyoulta köniinsä.

Pensaista kuului kahinaa, ja Sesshoumaru haistoi ihmisen. Oli haistanut jo pidemmän aikaa, mutta ei vammojensa takia kyennyt reagoimaan siihen mitenkään. Hän hengitti pinnallisesti ja toivoi, että hänen haistamansa ihminen ymmärtäisi pysyä loitolla. Hänen onnekseen melkeinpä kaikki ihmiset pelkäsivät youkaita, varsinkin hänen kaltaisiaan vahvoja ja viisaita, mutta koskaan ei voinut tietää, jos pusikoista pelmahtaisi paikalle uhkarohkea ihminen, joka suorastaan riemastuisi löytäessään maassa makaavan vahingoittuneen youkain.

Huomatessaan liikettä puun takana Sesshoumaru sähähti vaistonvaraisesti. Rungosta kiinni pitelevä pieni tyttö kavahti ensin kauemmas mutta tokeni pian ja lähestyi häntä varsin pelottomin askelin. Sesshoumaru ei ollut varautunut siihen, että hänen haistamansa ihminen olikin pelkkä lapsi, mutta yllätyksestä huolimatta se hieman rauhoitti häntä. Lapsi ei varmaankaan edes yrittäisi käydä hänen kimppuunsa.

Siinä samassa tyttö kaatoi kylmää vettä Sesshoumarun päälle. Sesshoumaru hätkähti mutta pysyi vaiti ja paikoillaan, kun tyttö alkoi puhdistaa hänen haavojaan.

Hän… aikooko hän pelastaa minut?

Tyttö ei sanonut sanaakaan, eikä Sesshoumarukaan rikkonut hiljaisuutta, joka vallitsi heidän välillään (miksi edes olisi, mitä hänenlaisensa youkai olisi muka ihmiselle sanonut). Tyttö vain puhdisti hänen haavojaan vakava ilme kasvoillaan. Tämä ei selvästikään kavahtanut verta eikä hätkähtänyt edes silloin kun tajusi, että hänen kimononsa vasen hiha oli tyhjä. Sekin oli vastenmielinen todiste siitä, miten hänen arvoton velipuolensa oli häpäissyt niin hänet kuin isän miekankin.

Sesshoumaru oli pitkän elämänsä aikana kohdannut lukuisia ihmisiä, vaikka mieluiten pysyttelikin heistä kaukana, mutta koskaan ennen hän ei ollut törmännyt tällaiseen ihmiseen, vieläpä lapseen, eikä siksi tiennyt, mitä ajatella. Häntä ei pelottanut – hänhän ei suostuisi pelkäämään heikkoja ihmisiä edes vahingoittuneena ja liikuntakyvyttömänä – mutta tilanteen poikkeavuus teki hänen olonsa epämukavaksi. Hän ei tiennyt, mitä odottaa, häneltä oli viety pois ennakoinnin tuoma turva.

Lopulta tyttö mitään sanomatta nousi, kääntyi ympäri ja lähti kävelemään poispäin. Sesshoumaru jäi katsomaan hänen peräänsä ja miettimään, mitä pirua oikein oli juuri tapahtunut.


**


Kun Rin myöhemmin palasi haavoittuneena löytämänsä youkain luo, tämä näytti jo huomattavasti paremmin voivalta. Jotenkin inhimillisemmältä myös. Verenpunaisena hehkuvat silmät, veitsenterävät raateluhampaat ja raivoa leiskuva aura olivat tiessään, ja tämä vaikutti seesteisemmältä. Nyt youkai katsoi häntä kultaisina kiiltävillä silmillään kasvot ilmeettöminä.

Rin lähestyi Sesshoumarua nopein askelin. Hän kantoi sylissään vesileiliä ja suurta lehteä, jonka sisään hän oli käärinyt keräämänsä ruoat. Rin tarjosi kantamuksiaan youkaille. Tämä katsoi niitä nenänvarttaan pitkin ennen kuin lopulta suoristi oikean kätensä ja tyrkkäsi lehden sivuun niin, että sille asetellut sienet ja kalat putosivat maahan. Kun Rin kumartui nostamaan ruokia, Sesshoumaru avasi suunsa:

”Turhaan vaivaudut. Minä en syö ihmisten ruokaa.”

Sesshoumarun sanoista huolimatta Rin keräsi ruoat huolellisesti takaisin lehdelle ja asetti ne maahan tämän viereen. Sitten hän perääntyi, ja hieman surullinenkin ilme kasvoillaan hän katosi taas niiden pensaiden joukkoon, joiden takaa oli alun perin ilmestynytkin.

Sesshoumaru jäi jälleen katsomaan hänen peräänsä, mietti, mitä tytön päässä oikein mahtoi liikkua.


**


Vaikka youkai olikin sanonut hänen vaivannäkönsä olevan turhaa, Rin ei sallinut itsensä jättävän tätä yksin. Hän halusi huolehtia tuosta ihmeellisestä, kauniista olennosta niin kauan, kun tämä ei kyennyt muuhun kuin makaamaan lähes liikkumattomana puuhun nojaten. Mikään ei häntä pidätellyt, eivät edes kylän miehet, jotka olivat syyttäneet häntä kalojen varastamisesta ja mukiloineet hänet siitä hyvästä. Kasvot ja raajat mustelmillakin hän palasi löytämänsä youkain luo, tarjosi tälle keräämäänsä ruokaa.

”Älä suotta vaivaudu”, Sesshoumaru sanoi kääntäen päänsä pois kuolleista eläimistä, joita hänelle nyt tarjottiin.

Hän oletti tytön lähtevän jälleen pois, mutta tämä jäikin istumaan hänen viereensä. Sivusilmälläkin Sesshoumaru erotti surun tytön murjotuilla kasvoilla.

”Mitä kasvoillesi tapahtui?” Sesshoumaru kysyi kuin ohimennen. Sen sanoessaan hän katseli yhä poispäin mutta lopulta antoi katseensa siirtyä tyttöön. Hän huomasi tuijottavansa suoraan hämmentyneisiin, ruskeisiin silmiin.

”Sinun ei tarvitse kertoa, jos et halua”, hän lisäsi sitten, kun sai vastaukseksi vain hiljaisuuden.

Rin ei sanonut mitään, hän ei kyennyt. Hän vain katsoi puuta vasten nojaavan daiyoukaita. Ilo kupli hänen sisällään ja venytti suupielet väkisin hymyyn. Kysymyksen tuoma onni sai hänen kasvonsa loistaman.

Sesshoumaru ei ymmärtänyt saamaansa sanatonta vastausta. Miksi hän näyttää niin onnelliselta? Minähän vain kysyin hänen kasvoistaan.

Rin pysyi vaiti, mutta hänen sydämensä ja sielunsa lauloivat.


**


Sesshoumaru ei odottanut tytön tulevan enää, vaikka oli yllättynyt siitäkin, että tämä oli palannut hänen luokseen ensimmäisenkään kerran jälkeen, ja myöhemmin vielä selvästi vahingoittuneenakin. Hän ei ymmärtänyt tytön sinnikkyyttä ja itsepäisyyttä, tiettyä pelottomuuttakin. Ei ihmisten kuulunut haluta ruokkia loukkaantuneita youkaita ja pestä näiden haavoja. Ihmisten piti pelätä hänen kaltaisiaan.

Hänen olisi varmaankin ollut parasta unohtaa koko tyttö, ihminenhän tämäkin vain oli, joskin outo lajinsa edustajaksi. Mutta Sesshoumaru ei saanut mielestään sitä hymyä, joka oli levinnyt tytön kasvoille mustelmien sekaan. Hän ei muistanut, että kukaan olisi koskaan katsonut häneen sillä lailla, niin vilpittömästi ja iloisesti.

Joten kun kävikin niin, että tyttö ilmestyi puun takaa esiin neljännen kerran, Sesshoumaru yllättyi jälleen pienesti (hänen hajuaistinsa ei ollutkaan pettänyt häntä). Vaikka hän ei vieläkään ymmärtänyt, miksi tyttö halusi palata hänen luokseen kerta toisensa jälkeen itsekin selvästi vahingoittuneena, hän ei yllätyksekseen ollut asiasta harmissaan.

Oliko hän ehkä jopa ilahtunutkin?

Ei kai nyt sentään.

Rinillä oli jälleen mukanaan vettä bambuastiassa ja kuolleita kaloja lehteen käärittynä. Vaistonomaisesti Sesshoumaru nyrpisti tytön kantamuksille nenäänsä. Eivätkö hänen sanansa olleet vieläkään menneet perille? Hän ei syönyt samaa ruokaa kuin ihmiset.

Sesshoumaru käänsi päänsä toiseen suuntaan, ja koko hänen elekielensä suorastaan huusi tytön vaivannäön olevan turhaa. Sanat eivät menneet perille, ja sama näytti olevan sanattomuudenkin kohtalo. Rin polvistui Sesshoumarun viereen kantamuksineen, asetti ne maahan heidän väliinsä ja odotti.

Hiljaisuuden rikkoi vain kevyt tuuli, joka kahisteli oksia ja lehtiä puissa ja pensaissa. Sesshoumaru mietti, pitäisikö hänen jälleen vain odottaa, että tyttö lopulta lähtisi hänen luotaan, eikä ajaa tätä sanoillaan pois. Hän ei itse vieläkään kyennyt nousemaan ylös – Tuulen haavan aiheuttamat vammat vaivasivat häntä yhä – joten hänellä ei oikein ollut muuta vaihtoehtoa kuin maata paikoillaan ja odottaa voimiensa palautumista tai sitä, että Jaken viimein löytäisi hänet.

Sesshoumarun kultasilmät liikkuivat vaivihkaa Rinin suuntaan. Hän oli jo aikeissa sanoa tutun litaniansa, että tyttö tuhlasi aikaansa, tämän hankkimasta ravinnosta ei ollut hänelle mitään hyötyä, mutta kohdatessaan jälleen sen ruskean katseen Sesshoumaru pysyikin vaiti. Tyttö ojensi hänelle suuren lehden päälle kerättyjä kaloja, kasvoilla toiveikas ilme.

Sesshoumaru empi. Hänen ensimmäinen reaktionsa olisi taas ollut huitaista lehti ja kalat kauemmas itsestään, mutta hän hillitsi kätensä. Tyttö ei nyt hymyillyt, mutta Sesshoumaru muisti yhä, miltä oli näyttänyt, kun hymy oli syttynyt tämän kasvoille.

Jos hän voisi nähdä sen uudelleen…

Mitä hänen pitäisi tehdä?

Yksi ajatus ujuttautui Sesshoumarun mieleen. Hän ei ollut siitä mielissään, ei sitten lainkaan, vaikka oli varma, että siten saisi haluamansa. Niinpä hän päätti antaa ylpeydelleen periksi, vaikka se olikin kuin myrkkyä hänen sielulleen. Hän ojensi hitaasti kättään lehdellä lepääviä kaloja kohti, mutta toisin kuin aiemmalla kerralla, hän ei huitaissutkaan niitä pois Rinin käsiltä. Sen sijaan hän poimi yhden kaloista kädelleen ja vei sen lähemmäs kasvojaan. Valo näytti syttyvän Rinin silmiin.

Sesshoumaru maistoi veren, tunsi hampaidensa välissä niljakkaat raa’an kalan sisukset. Yököttävää. Hänen piti estää itseään, ettei sylkisi niitä suustaan tai heittäisi loppua kalanraatoa pensaisiin, mahdollisimman kauas itsestään. Sitä ei todellakaan voinut sanoa kulinaariseksi elämykseksi, ja hän melkein katui tekemäänsä päätöstä. Melkein. Vilkaistessaan Rinin suuntaan hän nimittäin sai kuin saikin haluamansa palkinnon, sillä tyttö hymyili, hymyili taas, ja hetkeen Sesshoumarun maailmassa ei ollut mitään muuta kuin tuo pieni tyttö ja hänen hurmaava hymynsä.

[Waulish]

Tervehdys Kommenttiarpajaisista, ja onnittelut voitosta! Valitsin tämän tekstin listauksestasi siksi, että nätti nimi houkutteli ja minun teki mieli lukea jotain itselleni vieraampaa. Luin Inuyashaa joskus esiteini-ikäisenä ja tykkäsin siitä silloin kovasti (fanifiktiotakin muistan kirjoitelleeni ), joten tuntui luontevalta palata vuosien takaa tutun fandomin pariin. Samaan syssyyn täytyy kylläkin tunnustaa, etten muista mangasta enkä hahmoista juuri mitään, joten luin tätä tarinaa pitkälti kuin kokonaan vierasta fandomia. Se ei kuitenkaan häirinnyt lukemista ollenkaan! Mangan kiehtova maailma välittyy tekstistä hyvin, vaikken yksityiskohtia muistakaan. Lisäksi tämä tarina on kaunis kertomus yllättävästä kohtaamisesta, ennakkoluulottomuudesta ja välittämisestä, eikä erityistä fandom-tuntemusta mielestäni edes tarvita.

Sesshoumaru vaikuttaa hahmolta, joka tuntee oman arvonsa ja haluaa käyttäytyä sen mukaisesti, olla tilanteen tasalla ja välittää vahvuutta ja lyömättömyyttä paitsi muille ympärillään, myös itselleen. On helppo kuvitella, että odottamaton tappio ja löylytys saavat Sesshoumarun jopa häpeämään hetkellistä heikkouttaan. Sellaisessa tilanteessa ei varmasti ole vastaanottavaisimmillaan yllättäville kohtaamisille ja hyväsydämiselle huolenpidolle, varsinkaan kun Sesshoumaru tuntuu jossain määrin myös pitävän itseään ylempiarvoisena tai ainakin tyystin erilaisena kuin ihmiset. Siksipä onkin todella hellyttävää, miten Rinin lempeys ja sinnikkyys onnistuvatkin liikuttamaan jotain Sesshoumarun sisällä ja kääntämään tämän pään niin, että tämä haluaakin tehdä tytölle mieliksi nähdäkseen vielä kerran kauniin, vilpittömän, pyyteettömän hymyn. Sesshoumaru ei taidakaan olla niin kova ja kylmä kuin hänestä ehkä aluksi voisi ajatella, vaan hänestäkin tuntuu paljastuvan eräänlaista, no, inhimillisyyttä, vaikka hän korostaakin eroavaisuuttaan ihmisistä.

Rinissä on sellaista vastustamatonta lapsen hyväntahtoisuutta ja hyväuskoisuutta. Hän vaikuttaa haluavan ihan vilpittömästi auttaa löytämäänsä muukalaista, mikä on tavallaan jotenkin tosi ominaista ja luontevaa lapselle. Aikuiset ovat usein niin kyynisiä ja epäluuloisia, etteivät välttämättä edes pysähdy katsomaan, tarvitseeko joku apua, varsinkin jos se joku on tavalla tai toisella pelätty tai pelkoa herättävä niin kuin ilmeisesti youkait ovat. Rin ei kuitenkaan pelkää eikä anna ennakkoluuloille sijaa, ja hänen ennakkoluulottomuutensa tuntuu ihanasti tarttuvan lopussa myös Sesshoumaruun, kun tämä päättääkin tehdä poikkeuksen ja kokeilla ihmisten ruokaa. Hyvillä teoilla on tapana kylvää siemeniä ja itää pitkänkin matkan päässä, ja luulenpa, että tässä Sesshoumarun ja Rinin kohtaamisessa on kuitenkin lopulta myös jonkinlaista vastavuoroisuuttakin. Sen huomaa jo siitä, miten iloiseksi Rin tulee, kun Sesshoumaru kysyy hänen kasvoistaan ja osoittaa siten eräänlaista välittämistä.

Olipa hellyttävä lukukokemus, kiitoksia! -Walle

[Larjus]

Waulish: Inuyasha on minullekin sellainen sarja, että sitä tuli ekan kerran luettua joskus siinä noin 12 vuoden iässä, mutta aina päädyn sen pariin kerta toisensa jälkeen (ei se sarja lähde musta pois edes kulumalla, liian rakas ♥). Kiva aina kuulla, että mukaan pääsee hyvin, vaikka hahmot eivät hyvin mielessä olisikaan (tai ovat jopa kokonaan vieraita). Sitä ei kirjoittaessa oikeastaan ajattele (kun oletus on luonnollisestikin, että sarja olisi entuudestaan tuttu), mutta ehkä mun valitsemat aiheet ja kirjoitustapa tukee sitten sitäkin (oon kuullut sitä aiemminkin, ja kyllähän se aina ilahduttaa ^^)

Sesshoumaru on tosiaan todella ylpeä ja pitää itseään huomattavasti suuremmassa arvossa kuin ihmisiä (tai hanyouita eli puoli-youkaita, kuten veljensä Inuyasha). Rin kuitenkin saa jonkin muuttumaan Sesshoumarun sisällä ja näkemään asioita eri lailla kuin aiemmin. Rinin Sesshoumarulle suoma hymy on canonissakin tärkeä hetki, joten siitä oli kiva kirjoittaa. Heidän tarinansa on todella kertomus ennakkoluulottomuudesta ja välittämisestä sekä siitä, miten pienilläkin teoilla voi vaikuttaa toiseen suuresti.

Sitä ei ikinä suoraan selitetty, miksi Rin oikein auttoi Sesshoumarua. Hän on kuitenkin lempeä lapsi, joka selvästi halusi auttaa ja osoittaa hellyyttä toisille, kun ei sitä itse saanut (sen jälkeen, kun hänen perheensä kuoli) :'< Sen takia hän varmasti niin ilahtuikin siitä, kun Sesshoumaru yksinkertaisesti kysyi, mitä hänen kasvoilleen tapahtui (pieni merkki siitä, että joku välittää). Rin kyllä ihanan sinnikkäästi kävi hoitamassa Sesshoumarua, vaikka tämä aina sanoikin, että turhaan näkee vaivaa. Välillä mietin, että jos alkuperäinen tarina ei olisi edennyt niin kuin eteni, olisikohan jotain vähän tämän kirjoittamani kaltaista tapahtua. (Tuota viimeistä pätkää, eli tuota neljättä kohtaamista, lukuun ottamatta tapahtumat ovat ihan canonia.) Ei voi tietää, mutta siksi onkin kiva spekuloida! (Ja voisin avautua tästä Rinin ja Sesshoumarun kohtaamisesta ja siitä, mitä myöhemmin heille tapahtuu, vaikka miten paljon, koska ääää dem feels ♥ Pitäis ehkä kirjoittaa lisää heistä - varsinkin, koska Hanyou no Yashahimekin on alkanut ♥)

Kiitos ihanasta kommentista ♥ Kirjoitat aina sellaisia iloisen analysoivia kommentteja, niitä lukiessa pääsee ihan näkemään omaa tekstiäänkin syvemmin, kuin on kirjoittaessa tietoisesti ajatellutkaan :3 Onnistut aina tekemään hienoja havaintoja, ilo lukea niistä kommenteissasi ♥ Tulee sellainen tunne, että olet oikein ajatuksella ja huolella miettien ja pohtien sekä lukenut ficin että kirjoittanut kommentin.

[Maissinaksu]

Sesshoumaru ja Rin. <3 Toimii niin monella eri tavalla, ja hurt/comfort on sekin genrenä niin ihana. Alkutiedoissa kyllä viitattiin draamaan, mutta onhan tässä nyt vähän h/c:täkin. Fyysistä ja henkistä hoivaa, ybyy.

Se on aina mielenkiintoista, kun canonin jokin pätkä kirjoitetaan auki ja sitten siitä haarautuu se fanin mukaan tuoma osuus. Juoni on selvä tiettyyn pisteeseen asti ja sitten tapahtuu totutusta poikkeavaa, joka toisinaan on paljon parempaa kuin canonin tarjonta. Tämä ei sinänsä pyrkinyt fiksaamaan mitään minun nähdäkseni, kunhan tarjosi lisää suloisia hymyjä ja Sesshoumarullekin tilaisuuden hellittää ylpeytensä kanssa. ^^ Muistan tuon canonin kohtauksen oikein hyvin, ja se oli kiehtovaa lukea romaanimuodossa. Sarjakuvan visuaalisuus oli tuotu hyvin esiin kuvailulla ja sanavalinnoilla, ja vaikkei olisikaan alkuperäisestä kohtauksesta tietoinen, siitä saa hyvän käsityksen.

Minulla heräsi yleinen kysymys mieleeni siltä osin, että mitähän ihmettä youkait sitten mahtavat syödä. Lihaa ehkä, mutta toisaalta sitä syövät ihmisetkin, eikä Sesshoumaru kuulemma ollut ihmisten kanssa samoilla linjoilla. Ehkä Sesshoumaru muotoili asiansa suppeasti ja tarkoitti nimenomaan kalaa, marjoja ja muita sellaisia. Sille kelpaa vain raaka lihakimpale. xD Hienosti näki kuitenkin vaivaa piristää Riniä ja ennen kaikkea teki sen tyylilleen uskollisena. Sellaiset hahmot, jotka eivät koskaan laske coolia suojaustaan mutta samalla onnistuvat ilmaisemaan inhimillisiä tunteita, ovat kyllä viehättäviä.

Kiitosta tästä nostalgiatripistä! <3

- Mai

[Larjus]

Sesshoumaru ja Rin on ehdottomasti toimiva parivaljakko, olen samaa mieltä :3 Joo, on tässä vähän jotain hurt/comfortinkin makua, vaikka Sesshoumaru ei saamaansa hoivaan kovin myötämielisesti suhtaudukaan

Pienien canonkohtien syvempi auki kirjoittaminen (ja myös niistä omalle tielleen haarautuminen) on ihan kivaa, ja toimii mielestäni varsinkin silloin, kun lähdemateriaali ei ole proosatekstiä, kuten vaikka tässä tapauksessa. Onhan se erilaista lukea sarjakuvan sivuja kuin pelkkää tekstiä. Mahtia että onnistuin tämän kirjoittamisessa, sillä takaraivossa oli koko ajan se pieni pelko, että mitä jos tää on lähemateriaalin tuntevalle ja muistavalle liian puuduttavaa canonin toistoa (siihen asti kunnes kohtaus onkin jotain omaani), vaikka pyrinkin kuvailun ja muun kautta luomaan omaa uniikkia toteutustani.
Ja tämä ei tosiaan ole mikään fix-it-fici, vaikka canontapahtumista lopulta poiketaan. Olen vain välilä tupannut miettimään, mitä olisi voinut tapahtua, jos sudet eivät olisikaan hyökänneet ja niin pois päin. Ja vaikka siitäkin surua seurasi, Rinin ja Sesshoumarun suhteen canontapahtumat eivät loppujen lopuksi "pilanneet" mitään. Ei mulla siis varsinaisesti ollut mitään korjattavaa Ehkä canontapahtumat olivat jopa parasta, mitä voi tapahtua, koska ilman Tenseigaa Rin ei olisi ehkä täysin toipunut taas omaksi, iloiseksi ja puheliaaksi itsekseen.

Sitä ei ole canonissa suoraan sanottu, millainen youkaiden ruokavalio on 🤔 Vaikka Sesshoumaru sanookin Rinille canonissakin (ja juuri tuossa kohtauksessa), ettei syö ihmisten ruokaa (ja siksihän Rinkin sai aina huolehtia itsensä ruokkimisesta), niin ollaanhan me nähty mm. Shippou syömässä samaa kuin ihmiset. Joitain viitteitä on siihen, että ainakin osa youkaista syö ihmisiä, ja muistaakseni joku youkai kysyi kerran Sesshoumarulta (kun tällä oli sekä Rin että Kohaku mukanaan), että aikooko tämä syödä ne tai jtn. Ehkä Sesshoumaru siis menee siihen kategoriaan, joka ensisijaisesti syö ihmisiä (ja ehkä muutakin lihaa), vaikka ei me kyllä koskaan olla nähty häntä syömässä mitään. Onkohan Sesshoumaru dieetillä? Rinin seurassa ei ainakaan varmasti kehtaa syödä ihmisiä.

Sellaiset hahmot, jotka eivät koskaan laske coolia suojaustaan mutta samalla onnistuvat ilmaisemaan inhimillisiä tunteita, ovat kyllä viehättäviä.

Niillä on kyllä oma charminsa! Sesshoumaru ei ole mielestäni helppo hahmo kirjoittaa, mutta mahtia kuulla, että onnistuin ^^ Tunne-elämältään avoimmat hahmot on helpompia kirjoitettavia, mutta joskus on ihan hauska haastaa itsensä. Ja kuten sanottu, Sesshoumaru ja Rin on niin ihana ja toimiva kaksikko.

Kiitos ihanasta kommentista, Maissinaksu! ^^ Nostalgiatrippeily on kivaa.

[Chibi]

Kommenttikampanjasta mukavaa kylmää aamuyötä! Kävin tämän valkkaamassa jo hyvissä ajoin ja lukemassakin. Sitten aika juoksikin liian nopeasti ja pian koulutehtävät liian hitaasti, joten haluan isosti pahoitella mahdollisesti aiheuttamaani mielipahaa kommentin myöhästymisestä johtuen 

Inuyasha on sarja, jota luin joskus teininä (kymmenisen vuotta sitten) aivan tolkuttomasti. Piti silti käydä googlaamassa hahmot muistin virkistykseksi. Google auttoi myös hahmojen keskinäisten suhteiden muistin virkistyksessä, tekstiä oli melko helppoa seurata, kun oli vähän virkistellyt muistia. Yritin myös etsiä tuota mainitsemaasi 14 pokkaria muistin tueksi, mutta sitä ei löytynyt. Kirjoittelusta tuli kuitenkin tuttu olo etenkin, kun alkutekstissä mainitsit sovellelleesi canon-tapahtumia. Erityisesti Rinin päättäväisyydessä ja yrityksessä oli jotain tuttua. Se pieni mangassakin havaittavissa ollut ihastus, mutta etenkin jonkinlainen kunnioitus Sesshoumarua kohtaan ja tytön oma huolehtiva luonne tuli myös luettua rivien välistä.
Myös Sesshoumarun itsepäisyys tuntui tutulta ja muistui omista lukuhetkistä. Olit myös vanginnut hyvin Sesshoumarun tiukan luonteen- Hän ei syö ihmisruokaa- Piste- Paitsi jos Rin oikein tekee töitä asian eteen    Oli kuitenkin ihana, kuinka Sesshoumaru lopulta nieli ylpeytensä nähdäkseen Rinin hymyn <3

Sesshoumaru ei ymmärtänyt saamaansa sanatonta vastausta. Miksi hän näyttää niin onnelliselta? Minähän vain kysyin hänen kasvoistaan.

Rin pysyi vaiti, mutta hänen sydämensä ja sielunsa lauloivat.

Tämä oli jotenkin tosi ihanasti sanottu.  Vähän kuin olisit kirjoittanut asioita, joita ei oikein mangan keinoin pysty edes kuvailemaan. Näinkin vähällä kuvailulla pystyi näkemään mielessään Rinin olemuksen kohtauksesta.

Luin silmäillen läpi muitakin kommentteja ja muistelin itsekin, että taisi olla niin, että Sesshoumaru piti kuitenkin Riniä kohtaan hyvin pitkään (en muista luinko mangaa koskaan aivan loppuun, joten ei voi sanoa loppuun asti) pääasiassa todella kylmän linjan ja näytti tätä soft spotiaan vain hyvin harvoin? 

En ole huomannut, että ihan hirveästi Inuyasha-ficcejä finissä pyörisi, joten siinäkin mielessä tätä oli mukava tulla kommentoimaan. On uskomattoman kiva, kuinka kirjoittelet hurjan monista vähän vähemmälle huomiolle jääneistä aiheista ja fandomeista ja vieläpä hyvin onnistuneesti. Arvostan sitä hurjasti!

Kiitos tästä lukukokemuksesta 

[Larjus]

Chibi: Munkin piti vastata kommenttiisi jo aiemmin, mutta noh, ei sitä voi kaikkea muistaa 😅 Viivästys ei mulle silloin tammikuussa mielipahaa aiheuttanut, lähinnä pientä ihmettelyä...

Tosi kiva, että pystyit muistia virkisteltyäsi löytämään tästä canonista tuttuja asioita! Siihen pyrinkin, onhan iso osa tästä canon-tapahtumia. Sesshoumaru tosiaan on itsepäinen (ja erittäin ylpeä), mutta Rinkin on paitsi hyväsydäminen ja huolehtiva myös sinnikäs. Musta on aina ollut niin ihana, miten hän täysin pyyteettömästi auttoi Sesshoumarua, vaikka tämä onkin daiyoukai, joita monet ihmiset pelkäävät. Kyllähän siinä Sesshoumarun kaltainen kovapäinen ylpistelijäkin vähän pehmenee :3

Luin silmäillen läpi muitakin kommentteja ja muistelin itsekin, että taisi olla niin, että Sesshoumaru piti kuitenkin Riniä kohtaan hyvin pitkään (en muista luinko mangaa koskaan aivan loppuun, joten ei voi sanoa loppuun asti) pääasiassa todella kylmän linjan ja näytti tätä soft spotiaan vain hyvin harvoin? 

Päällisin puolin hän vaikutti olevan aika etäinen (ja moni selvästi ihmettelikin, miksi hän antaa Rinin kulkea perässään), mutta Rinin hyvinvointi oli hänelle selvästi tärkeä asia, ja hän huolehti siitä pääosin Jakenin kautta. Esim. vaikka Rin saikin itse etsiä ruokansa, Sesshoumaru monesti komensi Jakenin tämän mukaan (turvallisuuden vuoksi). Mutta loppua kohden kyllä tuli selvästi esiin, miten paljon Rin Sesshoumarulle merkitsee ja miten pitkälle hän on tämän vuoksi valmis menemään :3 (Ja sitten on toki kaikki, mitä on jo ehtinyt tapahtua Hanyou no Yashahimessä...)

En ole huomannut, että ihan hirveästi Inuyasha-ficcejä finissä pyörisi, joten siinäkin mielessä tätä oli mukava tulla kommentoimaan. On uskomattoman kiva, kuinka kirjoittelet hurjan monista vähän vähemmälle huomiolle jääneistä aiheista ja fandomeista ja vieläpä hyvin onnistuneesti. Arvostan sitä hurjasti!

Niitä ei tosiaan tunnu montaa olevan, itsekin olen ihan vain yksittäisiä bongannut. Vois kyllä itsekin kirjoitella tästä sarjasta lisää (jos ideoita tulisi), siinä on hyvät hahmot ja mielenkiintoinen lore. Mun fandomit tuntuu Finissä olevan aika (tai monesti tosi) pieniä, parhaimmillaan oon ainoa niistä kirjoitteleva, mutta sellaista se vain on. En mä mitenkään erikseen ole että "hohoo, kirjoitanpa nyt kaikista randomfandomeista joita kukaan muu ei tiedä, oon niin uniikki", kunhan vain satun saamaan ideoita moneen ja haluan ne toteuttaa (ja lähes kaikki ideani sitovat itsensä alusta asti johonkin fandomiin, ihan vain pari ideaa on ollut "fandomvapaita", joihin niihinkin fandom valikoitui ihan vain sopivien hahmojen perusteella). Joidenkin on kai tämäkin rooli Finissä kannettava Ihana kuulla, että sitä arvostetaan ♥

Iso kiitos kommentistasi ♥

[Claire]

Ooh, Inuyasha-ficci Finissä, ja vielä Rin/Sesshoumaru! Mullekin Inuyasha on ollut esiteini-iästä lähtien rakas sarja (vitsi kun muuten harmittaa että mulla puuttuu siitä pokkarisarjasta yksi ainoa saamarin pokkari, damn it! Muuten se ois täydellinen). Inuyashan pariin on aina aika ajoin kotoisaa palata takaisin. <3 En ole kyllä hetkeen noita pokkareita lukenut, koska ne on jäänyt isän luo, kun eivät mahdu omaan kämppään. Mutta tän ficin inspiroimana, pitää kyllä ainakin alkaa katsomaan animesarjaa pitkästä aikaa - tai ne ah-niin-ihanat leffat!!

No joo, mutta itse asiaan siis. Muistan kyllä melko hyvin tämän kohtauksen mangasta, mutta ei mua yhtään haitannut, että tässä oli jonkun verran toistoa - olihan tässä paljon uuttakin. Ja niin ihanaa tuo, miten sä toit Sesshoumarun ”soft spottia”, tai miten se sai alkunsa, Riniä kohtaan esiin tässä ficissä. Sesshoumaru on aina ollut mun lempparihahmo koko sarjasta, koska se on niin badass, mutta sitten sillä on kuitenkin tuo herkkä puoli, jonka Rin saa siitä esiin, ja sä tosiaan syvensit tätä näkemystä vielä enemmän tässä ficissä, jee.

Olit myös pitänyt hahmot todella alkuperäisinä ja uskollisina alkuperäisteoksia ajatellen, ja siitä iso plussa. Tykkään myös tosi paljon sun kirjoitustyylistä: tämän ficin  lauseissa ja kappalejaoissa on sellainen sopiva rytmitys, jonka ansiosta teksti on helppolukuista, mutta kuvailevien ja vaihtelevien lauserakenteiden ansiosta myös mielenkiintoista lukea.

Rin ei sanonut mitään, hän ei kyennyt. Hän vain katsoi puuta vasten nojaavan daiyoukaita. Ilo kupli hänen sisällään ja venytti suupielet väkisin hymyyn. Kysymyksen tuoma onni sai hänen kasvonsa loistaman.

Sesshoumaru ei ymmärtänyt saamaansa sanatonta vastausta. Miksi hän näyttää niin onnelliselta? Minähän vain kysyin hänen kasvoistaan.

Rin pysyi vaiti, mutta hänen sydämensä ja sielunsa lauloivat.

Tämä oli munkin lempparikohta, tykkäsin hirveästi tosta miten olit kuvaillut Rinin sanatonta vastausta ja kokemiaan tunteita.

Vilkaistessaan Rinin suuntaan hän nimittäin sai kuin saikin haluamansa palkinnon, sillä tyttö hymyili, hymyili taas, ja hetkeen Sesshoumarun maailmassa ei ollut mitään muuta kuin tuo pieni tyttö ja hänen hurmaava hymynsä.

Ihan täydellinen lopetus tälle ficille, ja pisti hymyn munkin huulille - vaikkei ihan yhtä hurmaavaa kuin Rinin hymy.

Loppupohdintaa, joka ei sinänsä liity ficciin, mutta tulipahan nyt mieleen ja pakko mainita:

Mä aina mietin sitä kun Sesshoumaruhan vihasi Inuyashaa siitäkin syystä, että heidän isänsä rakastui heikkoon ihmisnaiseen, joka synnytti hanyoun… niin mitähän sen päässä on liikkunut, kun on ymmärtänyt pikkuhiljaa oikeasti välittävänsä Rinistä, joka oli myös heikko ja heiveröinen ihmislapsi? Tai tavallaan mitähän se on tuntenut, kun se on ymmärtänyt sen, että on seurannut isänsä jalanjälkiä asiassa.

Mutta joo ehkä se osittain selviäisi Hanyou no Yashahime -sarjaa katsomalla, jonka olemassaolosta muuten opin vasta, kun kävin sun edellisen kommentin myötä vähän googlailemassa - siis miiiiitääää, miten en ole kuullut tästä ennen? Oon niin ilonen tästä tiedosta, että pakko katsoa tätä heti viikonloppuna!! Kiitos tästä tiedosta ja vielä suurempi kiitos tästä ihanasta ficistä <3 Lukisin erittäin mielelläni lisää Inuyasha-ficcejä sun kirjoittamana!

[Larjus]

Voi että mikä ihana ja pitkä kommenti Claire, en oikee tiiä miten päin olla! 😭😭♥♥ Ihanaa löytää muitakin, joille Inuyasha on ollut tärkeä sarja esiteini-iässäkin. Sen pariin on niin mukava palailla aina säännöllisin väliajoin. Ihana kuulla, että ficini myötä halusit katsoa taas animesarjaa pitkästä aikaa ♥

Ja niin ihanaa tuo, miten sä toit Sesshoumarun ”soft spottia”, tai miten se sai alkunsa, Riniä kohtaan esiin tässä ficissä. Sesshoumaru on aina ollut mun lempparihahmo koko sarjasta, koska se on niin badass, mutta sitten sillä on kuitenkin tuo herkkä puoli, jonka Rin saa siitä esiin, ja sä tosiaan syvensit tätä näkemystä vielä enemmän tässä ficissä, jee.

Sesshoumaru kuuluu minunkin lempihahmoihin, ja syynä juurikin noita samoja kuin mitä mainitsit. Oli niin ihanaa, miten Rin sai hänet pehmenemään ♥ Paljoon pieni ihmislapsikin kykenee.

Mä aina mietin sitä kun Sesshoumaruhan vihasi Inuyashaa siitäkin syystä, että heidän isänsä rakastui heikkoon ihmisnaiseen, joka synnytti hanyoun… niin mitähän sen päässä on liikkunut, kun on ymmärtänyt pikkuhiljaa oikeasti välittävänsä Rinistä, joka oli myös heikko ja heiveröinen ihmislapsi?

Erittäin mielenkiintoinen kysymys Tai mitähän aattelee siitä, että omat lapset ovat hanyouita? Itse oon Yashahimestä katsonut vain ekan kauden, enkä muista siitäkään paljoakaan, mutta siinä ei Sesshoumarun ajatuksia muistaakseni paljoakaan valotettu. Pitäisi varmaan itsekin katsoa sitä lisää ja palautella asioita mieleen.

Lukisin erittäin mielelläni lisää Inuyasha-ficcejä sun kirjoittamana!

Awww, kiitos 🥺🥺 Toistaiseksi mulla on kirjoitettuna vain kaksi, tämä ja yksi toinen (jossa on myös Rin - ja tavallaan Sesshoumarukin), mutta onhan tämä niin rakas sarja itselleni, että pitäisihän niitä enemmänkin olla (Innostuinpa nyt tsekkailemaan kansioitani, että onko mulla mitään keskeneräisiä, ja yksi about kolme vuotta vanha raakile Miroku/Sangoa löytyisi... Ehkä pitäis ainakin se yrittää saada valmiiksi.)

Iso kiitos vielä koko kommentistasi, se oli täynnä niin kauniita kehuja ja ihanaa pohdintaa ♥ Sitä oli ilo lukea.