Nimi: Kirjamaailmoita suurempaa
Kirjoittaja: Vanilje
Ikäraja: Sallittu
Genre: AU, draama
Henkilö(t): Quirinus Orave
Haasteet: Kerää kaikki hahmot, Opettajat oppilaina, Yhtyeen tuotanto (Blackfield - Some Day), Ficlet300 (087. Poika)
Vastuuvapaus: J.K. Rowling omistaa hahmot, minä vaan leikin saamatta korvausta.
A/N: Tuossa joku aika sitten tuli pitkästä aikaa katsottua VK ja osittain sen ansiosta inspiroiduin tätä kirjoittamaan. Tää ficci on tosiaan siinä mielessä ainakin AU, että Quirinuksen änkytys on sen luontainen ominaisuus. Jotenkin se vaan kävi tähän ficciin paremmin, kun ilman änkytystä. Joo. Pohjana tässä on käytetty Blackfieldin kappaletta
Some Day. Palaute olis kivaa!
Quirinus piti kirjoista. Jollakin tapaa ne toivat lohtua, silläkin hetkellä kun tuntui ettei millään muulla ollut enää merkitystä. Hänestä oli hauskaa uppoutua siihen toiseen maailmaan, siihen jossa saattoi olla mitä tahansa ikinä halusi. Jotain suurta, merkityksellistä. Ja hän uskoi sen olevan mahdollista, joskus siitä vielä voisi tulla todellista. Hän voisi unohtaa kaiken kokemansa, jatkaa eteenpäin välittämättä menneisyydestään, nykyhetkestäkään, joka ei aina ollut sellaista kuin olisi halunnut.
Koulunkäynti ei aina sujunut mutkattomasti, siten kuin hän olisi toivonut. Hän piti oppimisesta ja lukemisesta, ei hän tyhmä ollut. Siihen vain kuului paljon muutakin kuin kirjat, viisaudet, suuret tulevaisuudensuunnitelmat.
”Herra Orave, mikä on besoaarin tärkein käyttötarkoitus?”
”B-b-besoaaria käytetään vastalääkkeenä u-useimpiin myrkkyihin, p-p-professori.”Monien mielestä hänen änkytyksensä tuntui olevan erittäin hauskaa. Sille oli helppoa nauraa, tirskua muutamia sanoja selän takana. Useimmiten Quirinus antoi muiden pilkan soljua ohitseen. Itse hän vain suoristi ryhtinsä kääntyi pois. Hän piilotti sisälleen kaiken sen kivun, jokaisen vihlaisun jonka muiden pilkkahuudot aiheuttivat. Monet pitivät häntä epävarmana itsestään ja niin hän kai olikin – jollakin tasolla.
Ei hän olisi kouluun ensimmäiselle luokalle saapuessaan osannut arvata mitä tuleman piti, kukapa olisi? Välillä se vain oli paljon vaikeampaa. Mutta hän tottui, olihan hän kokenut osan siitä jo aiemmin.
Kolinaa.
”Mitä oikein kuvittelet tekeväsi, poika? Nyt korjaat ne kirjat lattialta ja painut ulos täältä lukemaan. Minä yritän tehdä töitä.”
”S-s-selvä, isä.”Aikojen kuluessa hän oli oppinut selviämään yksin, omatoimisemmin. Hänen vanhempansa olivat aina tuntuneet etäisiltä, eikä Quirinus pienenä ollut ollut varma, rakastivatko nämä häntä vai eivät. Ehkä jollakin tasolla välittivät, mutta hän ajatteli että oli parempi pysytellä itsenäisenä, ihan vain varmuuden vuoksi. Hän oppi elämään ikään kuin varpaillaan.
Se tuntui kaikista helpoimmalta, järkeenkäyvältä. Jos kävisi huonosti, siitä aiheutuisi hänelle itselleen vähiten harmia näin.
Koulussa hän oli hieman samanlainen kuin kotona. Quirinus ei koskaan ollut kuulunut siihen suosittujen oppilaiden sisäpiiriin jota kaikki ihailivat. Hän viihtyi itsekseen, välittämättä muiden mielipiteistä, satunnaisista käytävillä kaikuvista pilkkahuudoista. Kyllä ne tietenkin tuntuivat pahalta ja Quirinus vaikuttikin monesti epävarmalta, mutta hän vakuutti itselleen kerta toisensa jälkeen ettei niistä tarvinnut välittää.
Vielä jonain päivänä hän tulisi näyttämään kaikille. Hänestä tulisi jotain niin paljon enemmän.