Nimi: Menettämisestä
Ikäraja: S
Fandom: The Mentalist
Paritus: Partick Jane/Teresa Lisbon
Tyylilaji: jonkinlainen synkkäsävyinen hahmotutkielma?
Yhteenveto: Mutta tyhjästä taiotun kolikon kääntöpuoli tai hämäykseksi tarkoitetun savun alta paljastuva totuuden peilikuva on tämä:
Jane ei ole ollut riittävän varovainen, ja eikä enää ole kyse pelkästään siitä, mitä hän on menettänyt.
Haasteet: FF100 (024. Perhe), OTS20 (Jane/Lisbon), Tarot-haaste (miekkojen yhdeksän)
K/H: Tänään on ollut monin tavoin raskas ja vaikea päivä, joten aloin sitten sen kummemmin miettimättä kirjoitella jotain raskasta oloa purkaakseni. Alkoi angstina, päättyi... No, johonkin, näette sitten. Tämä sijoittuu ajallisesti jonnekin neloskauden alkupuolelle ja spoilaa vähän kolmoskauden toisiksi viimeisen jakson tapahtumia. Tässä on myös hitokseen kursiivia näin lyhyeksi tekstiksi, mutta ei voi mitään, kaikilla niillä kursiiveilla on joku pointti.
Menettämisestä
Toisinaan Janen on vaikea hengittää.
Tai ei, ei niinkään. Toisinaan on liian usein, ja sen merkitys hajanainen, kausaliteetista riippumaton.
Oikeita sanoja eivät ole myöskään joskus tai silloin tällöin. Harvoin on sekin huono.
Kuvaavimman sanan etsiminen on kuitenkin kiertelyä ja kaartelua, jonka tarkoituksena on siirtää katse syrjään siitä, mitä Jane ei tahdo nähdä, ja mitä kukaan muu ei saa nähdä:
Niinä öinä, joina Jane herää painajaiseen, jossa hänen tyttärensä ja vaimonsa makaavat hengettöminä vuoteessa ja hän pitelee itse veistä, hengenvedot ovat repiviä, keuhkot täynnä sulaa lyijyä. Se ei ole salaisuus, onhan hän menettänyt perheensä, ja painajaiset ovat liian halpa hinta hänen virheestään.
Salaisuus, jota Jane ei tahdo nähdä, on tavallaan silmänkääntötemppu. Hän on menettänyt perheensä, ja kun muistot iskevät kiinni kuin nykyhetkeä kiertävät haaskalinnut, ei hengittämisestä tule mitään. Sellaista perheen menettäminen on.
Mutta tyhjästä taiotun kolikon kääntöpuoli tai hämäykseksi tarkoitetun savun alta paljastuva totuuden peilikuva on tämä:
Jane ei ole ollut riittävän varovainen, ja eikä enää ole kyse pelkästään siitä, mitä hän on menettänyt.
Hänellä on jotain menetettävää.
*
Hengittäminen on vaikeaa, kun
joku tähtää Janea aseella
joku tähtää Rigsbyä aseella
joku tähtää Van Peltiä aseella
joku tähtää -
Eiköhän se tullut selväksi.
Hengittäminen on vaikeaa, kun
Lisbon ei vastaa puhelimeen kolmen soiton jälkeen
Jane on oivalluksensa kanssa liian myöhässä, ja tällä kertaa Lisbon on sentään vastannut puhelimeen, mutta hän on kahden murhaajan kanssa pimeässä
tai kun Lisbon on vastannut puhelimeen, mutta hänen lauseensa on katkennut aseen laukaukseen, ja menee aivan liian monta sekuntia, eikä Jane kuule hengitystä, ei mitään muutakaan, koska sydän jyskyttää niin kovaa
Hengittäminen on vaikeaa, kun
Lisbon ei muista tapahtuneesta mitään edes hypnoosissa, ei vaikka kysyjä on Jane, ei vaikka Jane tietää miten paljon Lisbon häneen luottaa, joten joku on vienyt Lisbonilta jotakin, joku on tehnyt Lisbonille jotakin
Hengittäminen on vaikeaa, kun
Lisbon havahtuu pommiliiviin puettuna, hänen katseensa on pelosta sekava, ja Janen täytyy luovia heidät ulos umpikujasokkelosta
*
Myöhemmin - sillä vielä toistaiseksi aina on tullut se myöhemmin - Jane keittää teetä ja tuijottaa huljuttamaansa pussia ja käsiään, jotka eivät vapise, ja hengittää tasaisesti, ja antaa sydämensä lyödä hitaasti ja varmasti. Sellaiset asiat ovat hänen hallittavissaan, siis silloin kun on myöhemmin ja jälkeen.
Jälkeen merkitsee kahta eri asiaa. On se suuri, musertava jälkeen, joka viiltää erilleen elämän ennen Janen suurta virhettä ja sen jälkeen.
Ja sitten on tämä uusi jälkeen, se joka toistuu jokaisen tyhjäksi rauenneen menetyksen mahdollisuuden myötä, se kirkas ja huojentava. Janella on jotain menetettävää, mutta silloin kun hän pystyy hengittämään, silloin kun on sohva ja turkoosi teekuppi ja ovensuussa silmiään pyörittelevä Lisbon, paino on menettämisen sijaan sillä toisella sanalla.
Sillä, että on.
