Nimi: Sinisävyjä
Kirjoittaja: jossujb
Fandom: Star Trek: Deep Space Nine
Tyylilaji: ficlet
Ikäraja: S
Paritus: Elim Garak/Julian Bashir
Vastuuvapaus: Oikeudet kuuluvat kokonaan muille tahoille kuin minulle.
A/N: Taustatietoa: Tohtori Bashir on nuori, märkäkorvainen Tähtilaivaston lääkäri, jonka ensimmäinen merkittävä työkomento osuu Bajoria kiertävälle Deep Space Nine-avaruusasemalle. Elim Garak on Bajorin kansalaisia ennen orjuuttaneiden Cardassialaisten jälkeen jättämä hämärä liskomies.
2020 päivitys: Ystäväni
sambi on siunannut minua lahjoillaan, ja lukenut tämän tarinan podfikiksi. Sen latauslinkin löydät
tästä viestistä, tai kelaamalla ketjun loppuun. Kannustakaa häntä harrastamaan ääneenlukua enemmänkin.
SinisävyjäTohtori Bashir oli vetää i’danialiasen pippurivanukkaan nenäänsä tyrskähtäessään nauramaan. Garakin anekdootit cardassialaisesta kirjallisuudesta olivat niin pöyristyttäviä, että ne olisivat jopa voineet olla totta. Vettä ihan valui silmistä, eikä Garak edes yrittänyt olla sillä tavalla hauska kun tarinaniskijät ovat. Hän osasi vain panna sanansa oikein päin naurattaakseen.
Tämä siinä mielessä erikoista, ettei Bashir ollut onnistunut lukemaan ensimmäistäkään cardassialaista romaania kyllästymättä kuoleman rajamaille. Toisaalta hän uumoili Garakin valitsevan tahallaan patavanhoillisia, valtionjärjestystä nöyristeleviä epookkeja. Garakin mielikirjat tuntuivat noudattavan aina yhtä ja samaa kaavaa. Niissä täydellisen virheetön, kirkasotsainen sankari palveli isänmaataan, sai jonkin sortin elämäntyöntunnustuksen, ja kuoli sitten onnellisena vihollisen veitsi kurkussaan, mutta ah! Niin ylpeänä! Äärimmäisen puisevaa, mutta takuuvarmasti kutitti Bashiriin ihmisnenää. Siksipä cardassialaista teerenpeliä kutsutaankin kiihotukseksi eettisiä periaatteita vastaan. Tarkoitus on ärsyttää – ja tulla ärsytetyksi.
Siksi toisekseen, Garak sai kuvailullaan jopa sen iänikuisen Ulan Coracin Päättymättömän uhrauksen tuntumaan melkein siltä, kuin se ei olisi ollut koko alfa-avaruuden puuduttavinta sontaa. Bashir luovutti vanukkaansa suhteen. Garakin harmaa kieli täpötteli ilmaa hampaiden välistä.
”Ei ole kovin viisasta nauraa noin makeasti”, Garak sanoi.
”Onko se sinusta sitten niin kovin lapsellista?” Bashir kysyi. Garakin hymy oli ylen ystävällinen.
”Oi ei, vaan vain vaarallista, rakas ystäväni, vaarallista”, Garak sanoi ja lipoi kieltään. Bashirille tuli vasta silloin mieleen, että toisin kuin ihmiset, joidenka esi-isät söivät punaisia hedelmiä puista, niin esicardassialaiset upottivat hampaansa punaisenaan sykkivään lihaan.
”Ah niin. Adrenaliiniko se kyynelissäni haisee?” hän kysyi. Hän oli lukenut joskus, että petoeläimet haistavat pelon. Totuudenmukaisemmin varmaankin siis hien ja ne hormonit, jotka tekevät ’taistele tai pakene’-reaktiosta pistävästi totta.
”Tuoksuu, tohtori rakas”, Garak vanutteli sanansa liskomiehen suhinaksi.
”Haluaisitko sinä syödä minut?”
Garak taivutti niskaansa. Eihän tuollaista saaliseläimen sovi sanoa suoraa, se on silkka etikettivirhe! Mutta Garak katsoi hänen kömmähdystään kynsiensä läpi. Olihan Bashir kuitenkin vain sivistymätön nisäkäs. Hänen harmaisiin suomuihinsa nousi cardassiankiimainen sinisävy. Yksi tarkkaan hallittu kämmensyrjän silaus pöydän yli. Lattialle tipahti tohtorin lusikka ja vanukas.
”Rakas, en muuta niin mieluusti tekisikään”, sanoi Garak, eikä Bashir voinut tietää tarkoittiko hän sen leikillä vai tosissaan.
FIN
