Metsälampi, K-11, horror, Draco || FF100

[Kupla]

Nimi: Metsälampi
Kirjoittaja: Kupla
Genre: Horror
Päähenkilö: Draco
Ikäraja: K-11
Vapausvastuu: En omista tässä tekstissä mainittuja henkilöitä, paikkoja tai muita asioita. Ne kuuluvat J. K. Rowlingille. En saa tästä rahallista korvausta.
Tiivistelmä: ”Mikä tuo on?” äiti kysyi. Hän ei pitänyt purkin likaisesta vedestä.
”Se on salaisuus”, Draco vastasi ja hymyili ilkikurisesti äidilleen. Äiti jätti purkin rauhaan.
A/N: Täytyy myöntää, että tähän ficciin minulla toimi innoituksena eräs tietty klassinen kappale, Edvard Griegin Paimenpoika eli The Shepherd Boy. En ymmärrä, mistä tällainen ajatus edes päähäni putkahti, mutta ficciä kirjoittaessani minun itsenikin täytyi monesti nostaa jalat tietokonetuolin jalkojen päälle. Inhoan yli kaiken hämähäkkien lisäksi edes ajatusta tällaisesta tapahtumasta. Ja silti kirjoitan tämmöistä. Eh. Joka tapauksessa hieman erikoista kauhua. Tätä on aika pirun vaikea määrittää ikärajan mukaan, koska en varsinaisesti mässäile, mutta tämä voi järkyttää vähän ketä tahansa. Ilmoittakaa kommentissa, jos ikäraja on mielestänne turhan alhainen. Isken mukaan FF100:an. //Muoks: Youtube-videon linkki vaihdettu -12.
Sana: 004. Sisäpuoli.



Kodin lähellä oli lampi. Se oli syvä ja mutainen. Vesi oli mustanruskeaa ja tuoksui mädäntyneelle. Draco ei koskaan kertonut isälle eikä äidille käyneensä lammella. Lammelle pääsi, kun seurasi vanhaa metsään ammoisina aikoina kulunutta polkua. Metsässä tuoksui kostealta mullalta, mutta mitä lähemmäs lampea pääsi, sen enemmän mädäntynyt kuoleman tuoksu valtasi ilmaa. Dracon keuhkoja pakotti, kun hän asteli viimeisten puiden lomasta aukiolle. Puut kammosivat lampea ja kiersivät sen kaukaa. Se ei hetkauttanut lampea, vaan se mollotti aina yhtä uhkaavana ja vihaisena ansana kellertävän ruohon seassa. Joskus Draco ajatteli, miltä tuntuisi, jos hän jonakin päivänä vain kävelisi rahisevalla ruoholla ja yhtäkkiä putoaisi lampeen.

Draco oli koskenut lammen pintaa vain kerran. Vesi oli jääkylmää ja oudon niljaista. Se tuntui tarttuvan ihoon, haju painautui ihohuokosiin ja levisi koko kehoon. Kotiin palatessa ainoastaan tuomen kukkien tuoksu peitti lammen hajun.

Draco ei ollut koskaan nähnyt lammessa mitään muuta elävää kuin pieniä nuijapäitä. Hän seisoi lammen rannalla ja katseli vääristynyttä peilikuvaansa ja nopeina uivia eläimiä. Nuijapäät olivat kehittyneet sammakonkudusta, sen poika tiesi. Ne näyttivät niin hauskoilta kisaillessaan vedessä, että hän unohti lammen painostavan tunnelman. Draco päätti hakea kotoa lasipurkin ja laittaa nuijapäät sinne. Ne varmasti ilostuisivat, kun ne pääsisivät pois lammesta. Ennen kuin Draco huomasikaan, hän oli jo irtaantunut lammen vetovoimasta ja ehtinyt metsäpolulle.

Lasipurkki löytyi keittiöstä. Se oli suuri, vanha hillopurkki, jonka moneen kertaan pestyt seinät olivat naarmuuntuneet mutta silti tarpeeksi kirkkaat. Siinä oli metallinen kansi, jonka Draco sai helposti avattua ja suljettua. Draco otti purkin ja kantoi sen varoen metsään. Metsä oli hiljainen, tuntuen yllättäen synkemmältä kuin ennen. Draco oli jo tarpeeksi vanha ymmärtääkseen, etteivät kummitukset tai manaliukset hyökänneet noin vain kulkijoiden kimppuun, mutta silti kauhutarinat valtasivat vaaleiden lastenhiusten peittämän pään. Hän juoksi loppumatkan lammelle, kuunnellen koko ajan askelia takanaan. Lasipurkki oli painava ja väsytti pieniä käsivarsia, mutta Draco jaksoi kantaa sen aina lammelle saakka.

Päästyään aukiolle, jossa lampi sijaitsi, metsä ikään kuin pyörähti käyntiin. Tuulenpuuska juoksi yli puiden ja rapisutti kuivia lehtiä. Oksat kaartuivat ilmassa natisten. Draco asteli aivan lammen rannalle ja kumartui. Siinä, siinä ui valtava parvi nuijapäitä. Lasipurkki painui veden alle, mutta nuijapäät ehtivät hajaantua sen edestä. Ne tuntuivat hämmentyneiltä.

Draco veti purkin pois vedestä, ruskea vesi oli painavaa ja likaista. Hän kaatoi sen pois. Virta hipoi purkkia valkoisina puristavia sormenpäitä. Kun Draco odotti hetken ihan paikoillaan, nuijapäät palasivat. Nyt hänellä kävi parempi onni. Hän kauhoi vettä purkkiin ja sen mukana sinne päätyi vähintään tusina nuijapäätä. Lammen vesi kasteli kämmenet ja hihansuut, ne liimaantuivat ihoon. Kun Draco astui painavan purkkinsa kanssa kauemmas lammesta, maa päästi maiskahdukset. Pienet jalanjäljet täyttyivät tummalla vedellä. Lampi otti ne omakseen. Se olisi varmasti ottanut Draconkin, jos hän olisi seissyt siinä yhtään kauempaa. Kosteaa purkkia rintaansa vasten painaen Draco tuijotti uhkaavaa vettä. Vasta kun purkin märkyys tunkeutui paidan lävitse hänen iholleen, poika lähti kotiin. Ilma tuntui viileämmältä ja puhalsi Dracon hoikkaa pojanvartaloa vasten kuin yrittääkseen kaataa hänet.

Vasta puolimatkassa Draco muisti sulkea lasipurkin kannen. Kantta sulkiessaan hän jäi katselemaan lasisen vankilansa asukkeja. Ne uiskentelivat hädin tuskin erottuen vedestä. Draco värisi yllättävän vihaisen puhurin iskiessä hänen ylleen. Nuijapäät olivat varmasti vihaisia, kun ne oli erotettu perheestään. Niillä kaikilla oli sama isä ja äiti, aivan kuin Dracolla. Draco oli kerran nähnyt, kuinka kaksi sammakkoa oli seisonut päällekkäin metsäpolulla, lähellä lampea. Hän oli heti tajunnut syyn siihen. Ajatus sammakoista sai hänet vieläkin tuntemaan jännityksensekaista kiihotusta. Ne olivat olleet suuria ja rumia ja silti tehneet poikasia.

Kotona Draco laittoi nuijapääpurkkinsa yöpöydälle.
”Mikä tuo on?” äiti kysyi. Hän ei pitänyt purkin likaisesta vedestä.
”Se on salaisuus”, Draco vastasi ja hymyili ilkikurisesti äidilleen. Äiti jätti purkin rauhaan. Parina ensimmäisenä aamuna Draco jaksoi aina tähyillä purkkinsa kylkiä, kunnes näki vilahduksen limaisesta hännästä. Sitten hän unohti purkin, vaikka se olikin aina näkyvissä. Lammella hän ei käynyt. Muisto kahdesta ilkeästä maiskahduksesta oli liian tuore.

Viikon kuluttua Dracon herätessä aurinko paistoi ikkunasta ja osui purkkiin. Vesi hehkui miltei punaisena valon voimasta. Hetken purkkia tuijotettuaan siellä ei kuitenkaan näkynyt liikettä. Ärtyneenä Draco rypisti kulmiaan. Missä nuijapäät olivat?
”Tulkaa esiin, tyhmät nuijapäät”, hän tokaisi ja nousi istumaan vuoteellaan. Ei vieläkään mitään. Draco heitti peitot pois jalkojensa päältä. Hän kierähti pois sängystä. Jaloilla ollessaan hän ojensi kätensä kohti purkkia. Unen jälkeen hänen liikkeensä olivat kuitenkin kömpelöt, ja toinen käsi tönäisi purkin lattialle.

Purkki putosi ennen kuin Draco ehti henkäistäkään ja räjähti lattialle. Dracon silmät sulkeutuivat, mutta hän tunsi, kuinka lammen vettä lensi hänen säärilleen ja jalkapöydilleen. Avatessaan silmänsä hän vasta tajusi tuhon laajuuden.

Purkki oli pienenä aamuauringossa kimaltelevana sirpaleena pitkin lattialankkuja. Ruskea vesi oli lentänyt joka paikkaan, lattia oli tummentunut sen mutaisesta vedestä. Veden seassa oli pieniä, mustia nuijapäitä. Ne makasivat velttoina ja liikkumattomina. Sirpaleet olivat silponeet osan paloiksi. Muutaman häntä lojui irrallaan, toisilta puuttui osa ruumiista. Ne olivat kovin pieniä ja hengettömiä. Joidenkin päällä oli jotakin harmaata. Kun Draco kumartui katsomaan mitä se oli, hän erotti sen olevan pehmeää nukkaa. Hometta.

”Draco?”

Nuijapäät olivat turvonneita, vasta nyt Draco erotti, kuinka erilaisilta ne näyttivät kuin ennen pyydystämistään. Ne olivat lihoneet ja mädänneet, paisuneet halki. Aivan läheltä katsottuna näki, miten niiden sysimustaksi muuttunut iho oli pöhöttynyt ja halkeillut. Draco työnsi nenänsä aivan niihin kiinni, tunsi lammen hajun ja jonkin muun, hieman kalaa muistuttavan lemahduksen. Nuijapäät olivat ilmiselvästi kuolleet jo päiviä sitten, kelluneet lasipalatsissaan kylmenneinä ja mädänneinä. Samaan aikaan kun Draco oli nukkunut ja leikkinyt niiden vieressä.

Nyt Draco tunsi veden kostuttamilla jaloillaan uuden tunteen. Se oli lämmin ja pistävä. Draco katsahti alas paljaisiin, lyhyiden pyjamahousujen paljastamiin sääriinsä. Jalkapöydän ihossa törrötti suuri, kolmionmuotoinen sirpale. Veri valui siitä ahnaasti lattialle ja sekoitti pienten nuijapäiden ruumiit omaan elinvoimaansa. Aivan haavan vieressä oli yksi oikein lihava ja pyöreä nuijapää, jonka koko selkä oli vihreänharmaan homeen peitossa. Verestä muodostunut puro kaappasi sen mukaansa, ja nuijapää ui elämänsä viimeistä kertaa. Se valui hitaasti kylmänä klimppinä jalkapöydältä lattialle ja jätti vaalealle iholle harmaan läikän.

”Draco? Mikä se ääni oli? Rikoitko sinä jotakin?”

Draco vinkaisi ja heilautti jalkaansa. Veri lensi sirona kaarena lattialle ja sekoittui tummaan mutaveteen. Lasinsirpale irtosi, sinkoutuen toisen suuren purkinjäännöksen viereen vienosti kilahtaen. Äänetön itku kuristi pojan kurkkua, kun hän tallasi jalkapöydältä verivirran mukana valuneen nuijapään ruumiin päälle ja hyppäsi sänkyyn turvaan.

”Draco? Mitä sinä –”

Äidin ilme oli sekoitus inhoa ja kauhua, kun hän katsoi vuoroin sängyssä seisovaa Dracoa ja vuoroin veren, kuolleiden nuijapäiden ja veden täplittämää lattiaa.

[Melanie]

Tuli lievästi pahoinvoiva olo tätä lukiessani. Ficci ei oikeastaan ollut pelottava, uhkaava ja painostava enemmänkin, sellainen, josta ei saa pitkäaikaisia traumoja, mutta jota ei kuitenkaan tee mieli lukea pimeässä ja hiljaisessa huoneessa myöhään illalla. Ja mitäköhän minä nyt teen..

Alun lyhyet lauseet töksähtivät aika pahasti korvaani, niitä olisi ehkä voinut yhdistellä jollain tapaa tai muuttaa hiukan soljuvammaksi luettavaksi. Elleivät ne sitten olleet jokin tehokeino. Hm.  Melkein värisin lukiessani kuvausta lammesta, ymmärrän aika hyvin miltä pienestä Dracosta on täytynyt tuntua hänen katsellessaan sitä. Jotain kaikessa rumuudessaan ja kammottavuudessaankin niin kiehtovaa ja salaperäistä, että sen luokse on palattava yhä uudestaan ja uudestaan, lapset ovat uteliaita. En ole koskaan pitänyt Dracosta hahmona, mutta tässä hän oli jotenkin sympaattinen, viaton pikkulapsi, joka tahtoo nuijapäitä lemmikeikseen ja säilöö niitä hillopurkkiin. Narcissa on melko tyypillinen, joskin onnistuneesti kirjoitettu äiti, jonka esiintymisen panin ilahtuen merkille. Tuppaan aina unohtamaan, että hän on Dracon äiti, ja siksi tämä ficci tuntuu uudelta, en ole koskaan tainnut lukea mitään, missä Narcissa olisi vain äiti, ei vaimo tai koulutyttö tai yksi Mustan sisaruskolmikosta.

”Mikä tuo on?” äiti kysyi. Hän ei pitänyt purkin likaisesta vedestä.

Hymähdin tuolle kohdalle, jotenkin niin Cissymäinen reagointi. Siisteydestä pitäminen ja bakteerien inhoaminen sopii hänelle paremmin kuin hyvin.

Nuijapäät olivat turvonneita, vasta nyt Draco erotti, kuinka erilaisilta ne näyttivät kuin ennen pyydystämistään. Ne olivat lihoneet ja mädänneet, paisuneet halki. Aivan läheltä katsottuna näki, miten niiden sysimustaksi muuttunut iho oli pöhöttynyt ja halkeillut. Draco työnsi nenänsä aivan niihin kiinni, tunsi lammen hajun ja jonkin muun, hieman kalaa muistuttavan lemahduksen. Nuijapäät olivat ilmiselvästi kuolleet jo päiviä sitten, kelluneet lasipalatsissaan kylmenneinä ja mädänneinä. Samaan aikaan kun Draco oli nukkunut ja leikkinyt niiden vieressä.

Selässäni juoksi inhon väreitä lukiessani tuota kohtaa, mutta siitä huolimatta pidän siitä jollain omituisella tavalla ficin parhaimpana kohtana. Nuijapäiden muuttunut ulkonäkö on lähes hätkähdyttävän realistisesti kuvailtu, turvonneet muodot ja repeilleet ihot varsinkin. Yllätyin positiivisesti kun lopussa ei tapahtunutkaan mitään odottamaani (nuijapäiden haamut olisivat hyökänneet ja hukuttaneet Draco-reppanan lampeen), vaan se jäi mukavan avoimeksi, lukija saa itse miettiä mitä seuraavaksi tapahtuu. Kiitos tästä, pidin paljon.

[Morwen]

Selailin summanmutikassa vanhempia ficcejä ja tämän nimi kiinnitti huomioni. Ideakin vaikutti mielenkiintoiselta.

Yyh, tämä oli aika karmiva, mutta todella hienosti kirjoitettu. Lampi oli melkein kuin elävä olento... ja oli kiva lukea vaihteeksi ficci, jossa päähenkilönä on lapsi. En muista koskaan aikaisemmin lukeneeni minkäänlaista ficciä näin nuoresta Dracosta tai kenestäkään muustakaan.

Kirjoitustyylisi on elävä, kuvaileva ja tunnelmallinen. Niskakarvat nousivat lukiessa pystyyn ja kauhulla odotin, mitä tulee vielä tapahtumaan...

Jostain syystä pystyin niin samastumaan Dracon tuntemuksiin kun hän lopulta löysi kuolleet nuijapäät. Itse yritin pikkutyttönä myös kasvattaa nuijapäitä (ja onnistuinkin siinä puoliksi, osa niistä kasvoi isoiksi ja vapautin ne lopulta takaisin lampeen). Pidin niitä kahdessa isossa muovisessa muuttolaatikossa ja kävelin parin päivän välein pari kilsaa järvelle ja takaisin ja kannoin sieltä sangolla uutta vettä nuijapäille (tiesin, ettteivät ne menestyisi hanavedessä ja ojavesi oli mielestäni liian likaista) ja vesikasveja. Naapurinpoika teki minulle kiusaa ja oli eräänä päivänä käynyt kaatamassa toiseen laatikoista bensaa tai jotain muuta pistävänhajuista tököttiä). Nuijapäät olivat kuolleet ja haju oli ihan kamala... ) Sen jälkeen en enää ikinä kasvattanut nuijapäitä. Lapset osaavat olla julmia...

Oho, eksyin sivupolulle. Mutta, tämä oli erittäin tunnelmallinen ja hyytävä ficci, ja hyvin vaikuttava ja "kauhea" teksti vaikkei tässä tosiaan edes mässäillyt millään. Hieno ficci! Olen aika lailla samaa mieltä kaikesta, mitä Melaniekin tästä sanoi.

[SuklaaKissa]

Jollain tavallahan se kaikkien pitää ymmärtää, mitä on vastuu. Draco oppii sen tässä, eikä kovin mukavalla tavalla.
Kuvailu oli välillä inhottavaa, iljettävää, mutta kuitenkin todella hyvää. Se on saavutus, koska saattaisihan käydä niinkin, että kauheasti kerrotut kohdat saisivat lukijan jättämään ficin kesken. Tässä olet saanut kiehtovuuden mukaan niin, että ainakin minun oli pakko lukea tämä heti saman tien, kun olin vilkaissut ensimmäistä lausetta.

Dracoa on kuvailtu hyvin, ei liian kliseisesti. Hän vaikuttaa vakavalle, mutta riittävän lapsekkaalle, kuten kuuluukin.
Viimeistään tämä sai minut muuten ihastumaan tyyliisi:

...kauhutarinat valtasivat vaaleiden lastenhiusten peittämän pään.

Ja kylmiä väreitä aiheuttivat monet kohdat, mutta etenkin seuraava:

Nuijapäät olivat ilmiselvästi kuolleet jo päiviä sitten, kelluneet lasipalatsissaan kylmenneinä ja mädänneinä. Samaan aikaan kun Draco oli nukkunut ja leikkinyt niiden vieressä.

Ikäraja ei varmaankaan oli liian alhainen, koska 11-vuotias pikkuveljeni luki ja sanoi, että "vähän ällöttävä, muttei liian pelottava". Pakko myöntää, että tuo on minun tiivistämä versio, mutta itse asia meni suunnilleen samoin.
Eikä minustakaan tuntunut, että pitäisi nostaa, mielestäni tämä on ihan sopiva.

Kokonaisuudessa tasapainoinen, mutta kuitenkin vaihteleva, pidin etenkin kirjoitustyylistäsi.

[M.Malfoy]

Tuli lievästi pahoinvoiva olo tätä lukiessani.

Sama täällä. Tuo oli jotenkin ällöttävää ja toi mieleen verensekaiset mielikuvat lasten kauhutarinoista.
Loistava kirjoitustyyli ja pidin todella paljon tavastasi rakentaa lauseita runollisesti, mutta yksinkertaisesti. Tarina toi mieleen omat kokemukset pikkulapsena ja herätti mielenkiinnon. Todella realistista kuvailua. Pidin siis hyvin paljon tästä!

-D.M.LOVE