S
Tämä teksti osallistuu
12+ virkettä XIV -haasteeseen, jossa ideana on kirjoittaa teksti 25 pakollista sanaa hyödyntäen niin, että jokaisessa virkkeessä on yksi sana. Hyödynsin tässä tekstissä myös jokerivirkkeen, eli yhteensä virkkeitä pitäisi olla 26. Sanalista löytyypi lopusta.
Lisäksi teksti osallistuu
Vuodenaikahaaste III -haasteeseen keväällä.
Toukokuinen iltapäivä on tyyni ja aurinkoinen, aivan kuin luontokin juhlistaisi Saran ja Netan fuksivuoden päättymistä. Nettakin on yhtä auringonpaistetta parveketuolilla löhötessään: hänen kukkamekkonsa väriloisto ilakoi, ja päälaella keikkuvaa nutturaa piristää kirkkaanpunainen rusetti. Netta puhuu pernaruton antibioottihoidoista lääketieteen opiskelijan intohimolla, ja Sara kuuntelee hymyillen, vaikkei pernarutossa mitään hymyilyttävää olekaan. Heillä molemmilla on tahtoa muuttaa maailmaa, mutta Netassa se kuplii ja pirskahtelee tavalla, joka saa Saran aina hymyilemään.
Netta puhuu ja puhuu, kunnes parvekkeelle surraa ampiainen, kai heidän vadelmalimonadilasiensa houkuttelemana. Hänen suunsa puristuu tiukaksi viivaksi, ja pöydällä lepäävä käsi siirtyy vaivihkaa lähemmäs Saraa. Vaara on kuitenkin onneksi pian ohi, ja Netta nostaa pitkät säärensä nauraen parvekkeen kaidetta vasten, kipristelee varpaitaan, eikä Sara voi olla ihastelematta naisen varpaankynsien aniliininpunaista lakkaa. Netta on huoliteltu ja kaunis, ja Saraa melkein hävettää omat yksinkertaiset trikoonsa ja ylisuuri T-paitansa, puhumattakaan hiuksista jotka hapsottavat omapäisinä töyhtöinä jokaiseen ilmansuuntaan ja ovat lyhyydessään kaukana naisellisesta.
Netta alkaa pohtia ensimmäisen maailmansodan aikana riehuneen espanjantautipandemian aiheuttaneen influenssaviruksen mutaatiota, joka johti nuorten aikuisten poikkeuksellisen suureen kuolleisuuteen. Sara katselee hänen punattujen huultensa liikkeitä ja huomaa haaveilevansa ensimmäisestä yhteisestä kesästä, mansikkajäätelöstä ja kävelyistä jokirannassa. Siitä lähtien, kun hän syksyllä tutustui Nettaan yhteisen ryhmätyön parissa, hänestä on hassusti tuntunut siltä kuin koko maailmankaikkeus äärettömine avaruuksineen olisi heille avoinna, heidän syleiltävissään. Hän muistaa vaativat sydämenlyönnit, ujot katseet ja pienen, keltaisen lapun, jonka Netta jätti Saralta lainaamansa kirjan väliin ja jossa luki
Olisitko sä mun avec vuosijuhlilla? ☺Netta nousee, hakee limonadipullon jääkaapista ja täyttää heidän lasinsa. Jääpalojen kilahdukset säestävät tien toiselta puolelta kantautuvia lasten kiljahduksia; päiväkodissa on ulkoiluhetki. Saraa pissattaa jo ensimmäisen lasillisen jäljiltä, mutta hätä on toistaiseksi vielä sen verran hento, että hän päättää painautua parveketuolinsa selkänojaa vasten ja nauttia ihanasta keväthetkestä niin kauan kuin voi. Tänään hän aikoisi viitata kintaalla kaikille huolille ja velvollisuuksille; olihan lukuvuoden uurastus vihdoin ohi.
”Olisitko sä halunnut mieluummin jääteetä?” Netta kysyy hienoista ilkikurisuutta äänessään ja hipaisee jalallaan Saran paljasta säärtä.
”Etkö sä ole vieläkään oppinut, että mä vihaan jääteetä”, Sara huokaisee, vaikka tietää Netan pilailevan.
Saran katse palaa jälleen Nettaan, ja tällä kertaa sen vangitsee tämän olkavarren tatuointi, kuningaskalastaja jonka metallinhohtoinen sinivihreä säkenöi auringossa. Tatuointi kuvastaa Nettaa hyvin: hän on värikäs persoona, joka rakastaa kaikkia ja kaikkea, ja Sara rakastaa sitä hänessä. Sara tietää, että jotkut typerykset kiusasivat Nettaa koko peruskoulun ja toisinaan vielä lukiossakin, kai silkkaa epäkypsyyttään ja ilkeyttään, mutta Netta on selvinnyt ja uskaltaa olla oma itsensä, pohdiskella pernaruttoja ja espanjantauteja ja taistella paremman maailman puolesta. Sara kurottaa silittämään Netan olkapäätä, ja Netta hymyilee hänelle niin kuin hän olisi kauniimpi kuin kaikki kevään kukat. Usein Sarasta itsestään tuntuu, että hän on tavallistakin tavallisempi, varsinainen harmaavarpunen, mutta Netta saa hänet kerta toisensa jälkeen tuntemaan itsensä ainutlaatuiseksi, aivan kuin rumasta ankanpoikasesta kasvaisi kaunis joutsen.
”Mitäs tuijottelet?” Netta kysäisee yhä hymyillen ja pyyhkäisee nenäliinallaan siitepölyallergian ärsyttämää silmäkulmaansa.
”Mä olen eksynyt suhun”, Sara sanoo ja lepuuttaa poskensa tuolin selkänojaa vasten niin, että saattaa katsella Nettaa, ”enkä mä halua tulla löydetyksi.”
Kenen tahansa muun seurassa sellaisen sanominen saisi Saran tuntemaan itsensä idioottimaiseksi harmaavarpuseksi, mutta Netta istuu hänen syliinsä, kietoo kätensä hänen ympärilleen ja hymisee hänen korvaansa
Ei me olla eksyksissä.
1. aurinkoinen 2. päälaki 3. rutto 4. tahto 5. kunnes
6. tiukka 7. varpaankynsi 8. töyhtö 9. mutaatio 10. haaveilla
11. avaruus 12. keltainen 13. pullo 14. päiväkoti 15. hento
16. viitata 17. tee 18. vihata 19. tatuointi 20. ilkeys
21. silittää 22. tavallinen 23. nenäliina 24. eksynyt 25. idioottimainen