Ficin nimi: Kaksi erilaista
Kirjoittaja: Nukkemestari
Tyylilaji: Oneshot, draama
Ikäraja: S
//zougati muokkasi vastaamaan uusia ikärajojaPäähenkilöt: Voro ja Luna (voi tietty nähdä parituksenakin
)
Yhteenveto: Voro näkee päivittäin oppilasmassoja, jotka ovat hänelle vain harmistuksen aihe. Mutta voiko yksi erottua joukosta?
A/N: Paljon onnea
Libahunt (en meinaa osata ajatella sua Libahunttina)! Synttäri ficci, jota et varmaan odottanut, toivottavasti pidät. Otetaan taas ensivuonna uudestaan, mikäli molemmat finissä pyörimme! Ja
Eeyorelle kiitos sadetakki avusta
Olet ihanan avulias!
Tulee muuten petrattua kirjoittamista kun on synttärificci kyseessä. Ihanaa et fini alko toimii, pääsi laittaa tän nettii!
Kaksi erilaistaOli yleinen tosiseikka, että Argus Voro vihasi lapsia.
Kaikkihan sen tiesivät.
Eniten kaikista hän äkämystyi juuri niistä, jotka saivat opetella taikomaan. Argus Voro oli surkki eli hän oli syntynyt velhoperheeseen, oikein mallikelpoiseen sellaiseen, mutta valitettavan taikakyvytön. Nytkin hän kuurasi täysin omin känsäisin käsin käytävän kuralammikkoa, sättien hiljaa oppilaita julkisten paikkojen tahallisesta turmelemisesta ja mumisten itsekseen jotain nuoren velhosukupolven rappiosta Norriskan kehrätessä hänen jaloissaan.
Miksi hän sitten teki töitä Tylypahkassa, kun se niin satutti häntä?
Juuri sitä Luna Lovekiva, tämä omalaatuisena tunnettu Korpinkynsityttö halusikin kysyä. Hän lähestyi Voroa selän takaa. Norriska sihahti ja Voro kääntyi juuri kun Luna tarttui häntä olkapäästä.
Voro tuijotti pupillit viiruiksi kavenneena viereensä ilmestynyttä kumman utuista tyttöä, joka kysyi sumuisella äänellään ja silmät suurina täysikuina: ”Miksi sinä oikeastaan työskentelet Tylypahkassa?”
Ärtymys kihosi Voron kurkkuun. Tämä oli taas niitä oppilaiden juonia, joiden tarkoitus oli ajaa hänet hulluksi tai vähintään naurunalaiseksi.
”Häivyhän siitä tai ripustan sinut peukaloista tyrmän kattoon!” Voro sanoi vihaisesti antaen luudallaan tukea sanoilleen.
***
Toisen kerran Voro tapasi oudon tytön kolme päivää myöhemmin.
Voro oli unohtanut häntä häirinneen tytön. Nyt tyttö seisoi hiljaisella käytävällä ja tuijotti ylös. Kattokruunusta roikkui… jokin keltaisen muovipussin näköinen, joka kimmelsi oudosti. Kaiken lisäksi sillä oli siniset elefanttimaiset korvat. Lähemmäksi päästyään Voro huomasi sen sadeviitaksi.
”Miksi sinä siinä tuijotat? Sinun pitäisi olla tunnilla!” sihahti Voro.
”Se on minun”, vastasi tyttö auerteisesti. Voro huomasi retiisinnäköisten korvakorujen kiikkuvan tytön korvissa.
”Selvästi pilaa”, hän ajatteli ja sanoi kiukkuisesti ääneen: ”Miksi ripustit sen lamppuun? Ota se pois ja häivy tai laitan sinut kokeilemaan riippumista!”
”En minä sitä sinne laittanut”, sanoi tyttö unelmoivasti.
”No-miksi-se-sitten-on-katossa?” pihisi Voro.
”En minä tiedä. Kenties joku lainasi sitä… ulkonahan sataa”, vastasi tyttö rauhallisella äänellä ja nosti hellävaroin sadetakin pois lampun koukusta. ”Voi, siihen on tullut reikä. Rikkokirit saattavat yrittää suojautua sen sisään. Tiedätkö sinä rikkokirit?”
”En”, Voro vastasi tylysti.
”Voivat lentää korvasta sisään ja tehdä aivot sekaviksi. En halua niitä sadetakkini sisään.”
Tyttö hymyili silmillään ja lähti hypellen pois. Hän heilutti keltaista sadetakkiaan ja sai sen näyttämään omituiselta tanssilta.
”Ei se pidä enään sadetta tai rikokirejä poissa, mutta keksinpähän uuden tanssin.”
Tyttö hypähteli hymisten pois.
Voro narskutti hampaitaan ja höristi korviaan erottaakseen kaukaista pilkkanaurua. Sitä ei tullut. Voron nenä oli nyrpistynyt ivanriemun odottelusta, mutta se joutui silenemään. Norriska tyrkkäsi Voron jalkaa ja vahtimestari kumartui silittämään sitä sanaakaan sanomatta.
***
Viikko omituisen kohtaamisen jälkeen Tylypahkan vahtimestari tapasi sumussa vaeltavan tytön kuin sattumalta. Tyttö istui portaalla laukku ja siitä törröttävä kirkuvankeltainen sulkakynä vieressään täysin omissa ajatuksissaan. Voro siirtyi vaivihkaa lähemmäksi ja kuuli pientä hyminää. Tyttö tuijotti omiin maailmoihinsa isot hopeisena kimmeltävät lasit silmillään.
Eräs korpinkynsi ohitti tytön ja virnisti kavereilleen. Voro näki syyn. Korpinkynsipoika kantoi kädessään utuisen tytön sulkakynää. Voro kiivastui. Törkeä varkaus!
Korpinkynsipoika ja hänen kaverinsa naureskelivat ja vilkuilivat outoa tyttöä, joka yhä vain lauleskeli portailla.
Voro puristi huulensa tiukasti yhteen ja lähestyi poikia töykeä ilme kasvoillaan. Yksi pojista huomasi heitä kohti astelevan Voron ja hänen katseensa polkua seuraten muutkin havaitsivat lähestyvän miehen.
”Surkki”, joku sihahti ja vihanväreet kävivät pitkin Voron kylkiä.
”Näin mitä teitte. Palauta sulkakynä heti hänelle!” Voro ärähti korpinkynsipojalle.
”Kenelle?” kysyi korpinkynsipoika muka viattomasti.
”Tuolle – tytölle!” sanoi Voro tajuttuaan, että ei tiennyt tytön nimeä.
”Ai hänelle…”
”Niin, näin kun veit kynän hänen laukustaan. Anna se tytölle heti tai ripustan sinut tyrmän kattoon… päästäsi.”
Vastahakoisesti poika käveli tytön luokse ja anteeksi pyytäen (hyvin töykeästi, mutta kuitenkin) ojensi sulkakynän pois.
”Ai, kiitos, olisi se tullut muutenkin takaisin”, kuuli Voro tytön sanoman. Poika palasi hivenen punehtuneena. Hän ja hänen kaverinsa lähtivät mutisten pois.
”Kyllä tuollainen friikki tykkääkin toisesta friikistä”, kuuli Voro jonkun sanovan. ”Surkki tykkää Lööperistä.”
Voro hymähti ja asteli portaille. Tyttö kasvoi hämmentyneenä tai vain hämmentyneeltä näyttäen viereensä ilmestynyttä miestä.
”Sinun pitäisi mennä tunnille”, sanoi Voro.
”Oh”, Tyttö sanoi ja alkoi pakata tavaroitaan. ”Kiitos.”
"Mikä on muuten nimesi?" Voro kysyi muka täysin välinpitämättömästi, kun tyttö oli jo ehtinyt nousta.
Tyttö kääntyi, hymyili aurinkoisesti ja sanoi:
”Luna. Luna Lovekiva.”
Tyttö lähti hyppelehtien jättäen Voron yksin hiljenevään käytävään.
”Vai Luna”, Voro mutisi maistellen nimeä ja alkoi kuurata Luna jälkeen jättämiä, vasemman kengän mutajälkiä. Olivatpahan nekin omituiset, niin kuin koko tyttö.
