Title Kardemumman ja neilikan tuoksuinen
Author Ingrid
Fandom MCU (Marvel Cinematic Universe)
Pairing Natasha Romanoff/Wanda Maximoff (Clint Barton/Laura Barton)
Rating S
A/N Tämä osallistuu 12+ virkettä -haasteeseen 25 virkkeellä ja yhdellä jokerivirkkeellä. Kiitos Angielle betaamisavusta. ♥ Toivottavasti tämä pieni slice of life löytää lukijansa!
Missourin sumu on erilainen. Se on hellä hiipiessään nummien ja puiden katveesta Natashan iholle hiljaisen aamun hämärässä, kaukana New Yorkin hälinästä ja kiireestä. Kuppi mustaa kahvia, joka tuoksuu ripaukselta kardemummaa ja neilikkaa, on kuin pieni siru armoa, rauha, jonka Natasha oli vuosia sitten uskonut menettäneensä Moskovassa.
Tai, kenties Natashan sisimmässä vallitseva tyyneys kumpuaakin lämpimästä karmiininpunaisesta ilmavirrasta, joka saa syyskuisen sumun hehkumaan kauniisti pihakeinun ympärillä, kun Wanda astelee aamukasteen kostuttamaa polkua hänen luokseen. Natasha kohottaa katseensa ja kohtaa Wandan unisen hymyn, joka on aavistuksen säädytön, jos sitä osaa tulkita oikein - ja Natasha tietää olevansa ainoa, joka osaa. Hänen ei tarvitse kutsua Wandaa luokseen sanoin, vaan riittää, että hän ojentaa ruhjeita osakseen saaneen kätensä tämän puoleen.
Wandan kosketus hänen käsivarrellaan on omistava ja määrätietoinen, mutta ei aiheuta kipua, sillä siihen Natasha on tottunut - kipuun. Hän tuntee värin palautuvan kasvoilleen ja poskiensa hehkuvan kilvan heitä ympäröivän karmiinunpunaisen sumun kanssa. Wandan sormet kietoutuvat entisen balettitanssijan kapeiden ranteiden ympärille kuin käsiraudat, joista Natasha ei tahdo eroon.
"Sain juuri viestin Steveltä - leikkaus sujui hyvin, ja Clint pääsee jo huomenna kotiin", Wanda kuiskuttaa hänen korvaansa, ja paino Natashan sydämeltä karkaa hiljaiseen tuuleen. Hän huokaisee hiljaa, ja orastava kilpi hänen ja Wandan välillä rikkoutuu, kun hän painaa huulensa vastaparilleen. Aika pysähtyy pieneksi ikuisuudeksi Natashan maistaessa miedon hedelmäviinin Wandan persikanpunaisilta huulilta, joiden kosketuksesta hän humaltuu aina uudelleen ja uudelleen.
"Hyvä - en usko, että Laura olisi antanut hänen mädäntyä sairasvuoteella enää pidempään", Natasha hymähtää lopulta helpottunutta naurua äänessään. Hänen mielestään oli kerta toisensa jälkeen hupaisaa seurata sivusta, kuinka Laura patisti miehensä kotitöiden pariin, vaikka tämä olisi vasta palannut pelastamasta maailmaa ja ihmiskuntaa. Kenties juuri se oli kuitenkin asia, joka sai heidän suhteensa kestämään - Laura ja Clint eivät antaneet tuikitavallisten, arkisten hetkien valua hukkaan. He uskalsivat rakastua toisiinsa jokaisena aamuna uudelleen ja kohdata toisensa kynnyksellä jokaisena iltana kuin vastarakastuneet.
Herätessään ajatuksistaan Natasha tuntee Wandan katseen yhä itsessään. Hän kohottaa katseensa naisen kirkkaisiin silmiin ja vie kätensä tämän hiuksiin, jotka hehkuvat kilvan syysruskan kanssa. Kevyellä liikkeellä hän vetää Wandan kiinni itseensä ja painaa poskensa nojaamaan vasten tämän hiusrajaa. Pihakeinu kiikkuu verkkaan heidän allaan ja natisee vaimeasti hiljaisessa aamussa, joka alkaa valjeta auringon häilyvän kullan hehkuessa nummien takana. Natasha tuntee, kuinka sumu heidän ympärillään hälvenee hiljalleen ja vie viileän koillistuulen mennessään.
Jokin kolahtaa etäämmällä olevan talon kuistilla, mikä saa Natashan ja Wandan katsahtamaan äänen suuntaan. Aamun häilyvä rauha rikkoutuu ja heidän yhteinen hetkensä on ohi, kun he näkevät kynnyksen yli kirmaavaan Nathanielin, jonka jaloissa lojuu kuistille kaatunut maitokannu. Talon eteisestä kuuluu Lauran epätoivoinen voihkaisu, joka ei kuitenkaan tavoita aamuauringon hohdetta silmissään kantavaa pikkupoikaa.
Nathaniel ryntää paljasjaloin pihapolkua pitkin heidän luokseen ja Natashan syliin. Natasha vilkaisee nauravaa Wandaa, ja kun heidän katseensa kohtaavat, he tietävät, etteivät he voi enää kuin haaveilla kardemumman ja neilikan tuoksuisen aamukahvin tuomasta rauhasta ja hiljaisuudesta.