Syksy uneksi ihmeestä (S) Syksy/ Kevät, Kesä/ Kevät, Talvi/ Kevät

[marieophelia]

Nimi: Syksy uneksi ihmeestä
Kirjoittaja: marieophelia
Ikäraja: S
Tyylilaji: Pian koittaa luonnonkatastrofi -draama, yksi-/ liian monipuolinen romance, 200 sanan raapale
Henkilöt: (Pohjolan) Syksy/(Kevät), Kesä/(Kevät), Talvi/ (Kevät)

A/N: Tämä on jatkoa kertomukselleni Ja Kevät piti mykkäkoulua, S. Larjus pohti, mitä Syksy mahtaa tuumia muiden vuodenaikojen kolmiodraamasta, joten pakkohan mun oli kirjoittaa sitten hänetkin mukaan soppaan. Kiitos inspiroivasta kommentista! Varmaan näille tulee vielä jatkoa, mutta koetan nyt tosissani saada opinnäytetyötäkin eteenpäin ennen kuin Talvi huhuilee taas Kevättä saapumaan. Ai niin, eka lause on tietenkin viittaus T.S. Eliotin runoon Kuolleiden hautaaminen.

Jätäthän kommenttia!





Syksy uneksi ihmeestä

Huhtikuu on kuukausista julmin, sanotaan. Mutta kukapa arvaisi, että huhtikuu on julmin sille, joka ei sitä koskaan saa kokea.

”Joskus minä riennän Kevään luokse jo huhtikuussa”, kertoi Kesä Syksylle. ”Kevät ei voi vastustaa äkisti lämpeneviä auringonsäteitä. Vaikka tokihan Kevät moittii minua, sanoo, etten anna hänen tehdä työtään rauhassa. Mutta eihän hän sitä voi tosissaan tarkoittaa? Eihän? Hän odottaa minua, odottaahan? Kesä on Kevään täyttymys, tajuaahan sen tyhmäkin!”

Syksy ei osannut vastata. Kesä huokaisi, jolloin kevyt puhallus lennätti hahtuvaiset pilvet laskevan auringon peitoksi. Sitten Kesä haukotteli merkitsevästi. Hän kaipasi jo nukkumaan: mitä nopeammin aika kuluisi, sitä nopeammin hän kohtaisi taas rakkaan Keväänsä. Syksy rypisti avuliaasti kulmiaan niin, että puiden vihreät lehdet käpristyivät reunoistaan. Eihän hänen kuihduttava luonteensa kukkivan rakkauden arvoituksesta mitään ymmärtänyt. Mutta itsekseen Syksy mietti, mahtoiko Kevät todella olla niin ihmeellinen kuin Kesä uskotteli.

”Että mitä se nulikka sanoi!” Talvi jyrähti, kun Syksy tiedusteli asiaa häneltä.

Talvi jäädytti vimmoissaan sellaisen pakkasen, että Syksy päätti väistyä vähin äänin. Mutta nyt hänelle oli selvinnyt, että Kevät oli vieläkin ihmeellisempi kuin Kesä väitti. Kesän tunteet leimahtivat helposti metsäpaloiksi, mutta vain ihme kykeni sulattamaan Talven routaisen sydämen.

Ja niin Syksy uneksi ihmeestä, jota ei koskaan tapaisi. Talvi ja Kesä pitäisivät hänet visusti loitolla Keväästä.

[Okakettu]

Moikka kommenttikampanjasta!  Vuodenaikojen personifikaatiot ovat yksi lempijutuistani fiktiossa, joten halusin ehdottomasti lukea tämän. Silmäilin läpi myös tuon ensimmäisen osan, mutta kaiken kaikkiaan tämä toimi minusta hyvin itsenäisenäkin, vaikka toki kolmiodraamalle sai enemmän kontekstia Kevään mykkäkoulun lukemisen myötä. Tykkäsin siitä, että tässä asiaa puitiin nimenomaan Syksyn näkökulmasta, koska hän vaikutti minusta tässä vuodenajoista ehdottomasti sympaattisimmilta; syrjässä tarkkailijalta ja pohdiskelijalta, joka saattaa vähän jäädä muiden varjoon. Pidin kuvauksena etenkin siitä, miten hän rypistää avuliaasti kulmiaan ja toisaalta miettii, onko Kevät todella niin ihmeellinen kuin Kesä väittää.

Vuodenaikojen persoonat tulivat minusta tässä ylipäätään hienon vahvasti esiin, kun ottaa huomioon, että teksti on raapalemitassa: kaikista saa selkeän kuvan, ja etenkin vimmoisssan jyrähtelevä Talvi oli minusta mainio. Kesän merkitsevä haukottelu oli myös hauska yksityiskohta. Tässä Syksyn lopun pohdinnassa oli mukana hienoa haikeutta, pidin erityisesti tuosta otsikossakin olevasta kohdasta:

Mutta nyt hänelle oli selvinnyt, että Kevät oli vieläkin ihmeellisempi kuin Kesä väitti. Kesän tunteet leimahtivat helposti metsäpaloiksi, mutta vain ihme kykeni sulattamaan Talven routaisen sydämen.
Ja niin Syksy uneksi ihmeestä, jota ei koskaan tapaisi. Talvi ja Kesä pitäisivät hänet visusti loitolla Keväästä.

Voih, siinä onkin suhdesoppaa kerrakseen, kun myös Syksy jäi haikailemaan Kevään perään. Vaikka se tässä mahdottomaksi todetaankin, jäi kyllä myös mietityttämään, että mitenhän Syksyn ja Kevään kohtaaminen lopulta sujuisi; pitäisikö Syksy Kevättä entistäkin enemmän ihmeenä, vai näkisikö hän asian toisin...? Jos päädyt näistä hahmoista vielä kirjoittamaan, pitää kyllä ehdottomasti lukea, miten vuodenaikojen romanssi oikein tästä etenee. Ja ai niin, T.S Eliotin huhtikuu-lainaukseen viittaaminen tässä oli hieno aloitus. Kiitos paljon lukukokemuskesta!

[Larjus]

Multahan on ihan tyystin jäänyt huomaamatta, että oot kirjoittanut lisää vuodenajoista ja nyt ottanut vielä Syksynkin mukaan! (Ja vielä ilmeisesti minun kommenttini innoittamana...) Olipa hyvä, että Okakettu kommentoi tähän, en mä tätä muuten olisi nytkään huomannut!

Tää jatkoikin kivasti sen edellisen tarinan draamaa. Naureskelin itsekseni mainituille tyylilajeille, koska ne oli paitsi hauskat myös varsin kuvaavat. Kyllä on Kevät suuressa suosiossa, vaikka harmillisesti Syksy ei hänen luokseen koskaan pääse. Silloin ei voikaan muuta kuin vain uneksia ja haaveilla, yrittää sovittaa Kesän ja Talven kertomat omiin mielikuviin.

Kivasti olit taas elollistanut vuodenaikoja ja peilannut toisiinsa oikeita vuodenaikoihin liittyviä ilmiöitä ja mitä ihmiset voisivat tehdä (joko kirjaimellisesti tai kuvainnollisesti). Sopii tähän tyyliin erinomaisesti.

Kesä on Kevään täyttymys, tajuaahan sen tyhmäkin!

Mikähän sitten ois Syksyn täyttymys?
Lisäksi voi ajatella, että Kesähän on Kevään loppu... 😮 Molemmat puolet ääneen sanottuna sopii kyllä hyvin tähän tilanteeseen, jossa kaikki ovat Kevään perässä. Kyllä on hankalat draamat vuodenajoilla!

[Felia]

Oi, olipas tämä hauskan erilainen lukukokemus.

Tykkäsin tosi paljon siitä, että vuodenajat on inhimillistetty ja niiden vuorovaikutus oli mielenkiintoista. Kesä haikailemassa Keväänsä perään, ja Syksy uneksimassa... Mahtaa olla hankalat paikat, kun kaikki muut ovat niin Kevään perään, mutta Syksy ei koskaan pääse tarpeeksi lähelle sitä. Haaveilu onneksi on sallittua, ja tässä tapauksessa Syksy joutuu niin tekemäänkin.

"Talven routainen sydän" on aivan ihana ilmaus, ja "vimmoissaan jäädytetty pakkanen" oli myös hauska. Ai että, oon ihan sanaton, kun tämä oli niin erikoinen - hyvällä tavalla tietenkin. Jokaisella vuodenajalla on omat haasteensa ja tässä tapauksessa myös persoonansa. Elämä on täynnä draamaa, varsinkin kun rakkaudesta ja/tai yms. tunteista on kyse.

En nyt tämän järkevämpää kommenttia saa aikaiseksi, kun sanat ilmeisesti päättivät ottaa äkkilähdön jonnekin kauas, mutta siis, pidin kovasti. Kiitos tästä ihanasta lukukokemuksesta!

[marieophelia]

Kiitokset kauniista ja perusteellisesta kommentistasi Okakettu!<3 Erityisen iloinen olin, että pidit Syksystä tässä. Syksy on noin reaalimaailmassa lempivuodenaikani ja jotenkin ajattelin Syksyä vähemmän päällekäyvänä kuin muita vuodenaikoja. Hauskaa, että huomasit tämän puolen hänen luonteessaan. Ilahduttavaa myös kuulla, että lukisit vielä lisääkin.


Larjus, onneksi löysit tämän tekstin! Minua jäi vähän surettamaan ensimmäistä osaa kirjoittaessani, että Syksy jäi siitä pois, mutta jotenkin ajattelin, että en saisi Syksystä otetta näin keskitalvella. Kommenttisi jälkeen aloin Syksyä kuitenkin kuin varkain pohtia ja pakkohan hänestäkin sitten oli kirjoittaa

Lisäksi voi ajatella, että Kesähän on Kevään loppu... 😮 Molemmat puolet ääneen sanottuna sopii kyllä hyvin tähän tilanteeseen, jossa kaikki ovat Kevään perässä. Kyllä on hankalat draamat vuodenajoilla!

Hahhah, juuri näinhän se on! Kiitokset hauskasta ja pohdiskelevasta kommentistasi!<3


Suuret kiitokset sinullekin Felia! Olin jo eilen iltapäivällä ihan väsynyt ja silmä- ja selkäsärkyinen, mutta kaunis kommenttisi virkisti minua ihan hurjasti<3 Hauskaa, että olit nostanut esiin lempikohtiasi. Ja aikamoista draamaahan tässä on Ps. Ehkä pitäisit myös tämän kertomuksen ensimmäisestä osasta, jos et sitä vielä ole huomannut? Siihen on linkki kirjoittajan sanojen yhteydessä. Kiitos, kun jätit kommenttia!

[Angelina]

Syksy oli kyllä jotenkin niin m00d tossa alussa :''D

Syksy rypisti avuliaasti kulmiaan niin, että puiden vihreät lehdet käpristyivät reunoistaan. Eihän hänen kuihduttava luonteensa kukkivan rakkauden arvoituksesta mitään ymmärtänyt. Mutta itsekseen Syksy mietti, mahtoiko Kevät todella olla niin ihmeellinen kuin Kesä uskotteli.

Jotenkin pidin siitä ajatuksesta, että Syksy lähinnä hämmästeli muiden kolmiodraamaa ja pölhöilyä aluksi, mutta alkoihan se Kevät sitten häntäkin kiinnostaa, kun huomasi miten tämä oli Talvenkin saanut pauloihinsa Syksy-parka tuntui hieman yksinäiseltä väliinputoajalta, vaikka oikeestihan se on vuodenajoista paras ♥ Ansaitsisi enemmän rakkautta hän

Tää oli mielenkiintoinen jatko tuolle ensimmäiselle ja jatko hienosti tarinaa. Toivottavasti nuo saisivat nyt kolmiodraamansa selvitettyä ja Syksy pääsee lopulta tuosta kaihosta yli, vaikkei tule koskaan Kevään kanssa olemaan tekemisissä : (

[hiddenben]

Eih, olipas tämä jotenkin karu jatko-osa tuolle edelliselle Piti heti tulla katsastamaan tämä Kommenttiarpajaisia varten ja täällähän odotti yhtä teatraalinen osa kuin tuo ensimmäinenkin. Tuntuu siltä, että vuodenaikojen väliset draamat voivat venyä hyvinkin pitkiksi ja väsyttäviksi, kun heidän elinkaarensa on sen verran pidempi, että ei haittaa, vaikka Talvi kantaisikin Kesälle kaunaa seuraavat 500 vuotta (Ja tästä tulikin mieleen, että tämähän voisi selittää ilmastonmuutoksen ja oudot sääilmiöt, etenkin nämä kummalliset talvet, kun lämpötilat voivat heittää 17 astetta yhteen suuntaan yhdessä yössä.)

Syksy tuntuu tosiaan jäävän vähän välitilaan näiden kolmen muun draamaillessa keskenään. Raukka joutuu vieläpä haluamattaan ja ennen kaikkea tajuamattaan viestinviejäksi Talven ja Kesän välillä ja pahentaa heidän konfliktiaan entisestään. Kevät puolestaan tuntuu olevan melkoinen draamakuningatar En tiedä, tekisikö Syksylle oikeasti hyvää tavata Kevät, mutta ymmärtäähän tuon uteliaisuuden. Vähän kurjaa kyllä, että he eivät pääse toisiaan tapaamaan. Mutta ehkä he voisivat alkaa kirjeenvaihtoon keskenään?

Tässä osassa tykkäsin etenkin Kesän persoonasta ja tuosta epävarmuutta kuvastavasta pälpätyksestä. Myös pienet eleet, jotka saavat aikaan suuren efektin luonnossa, olivat hauskaa luettavaa. Melkein jo ajattelin, että kun Kesä ensin huokaisee pilvet auringon eteen, haukotus olisi vetänyt ne jälleen pois Myös Syksyn hiljainen tarkkaavaisuus ja pohtivaisuus miellyttivät ja etenkin tämä huomio ilahdutti:

Kesän tunteet leimahtivat helposti metsäpaloiksi, mutta vain ihme kykeni sulattamaan Talven routaisen sydämen.

Talvi on kyllä löytänyt paikkansa sydämessäni, ja Syksy myös Tämä oli erittäin oivallinen jatko-osa ensimmäiselle tekstille, kiitos tästä! Nyt vielä kolmas osa, mutta sitä taidan säästellä hetken

[marieophelia]

Angelina: Joo, Syksy-rassu ansaitsisi enemmän rakkautta kuin mitä tässä saa: Talvi ja Kesä kun eivät häntä erityisemmin arvosta. Kiva, että koit tämän jatkaneen ensimmäisen raapaleen tarinaa. Kiitos paljon kommentista!<3

hiddenben: Hahah, mitenköhän Syksyn ja Kevään kirjeenvaihto onnistuisi? Mielenkiintoinen idea kyllä! Ehkäpä Talvi koittaa miellyttää Kevättä ja on nyt ryhtynyt matkimaan Kesää... (Siltä ainakin tänään tuntuu!) Vuodenaikojen draamailulla on tosiaan aika dramaattisia seurauksia. Kolmas osa onkin sitten vähän synkempi kuin nämä, mutta mielelläni kuulen mielipiteitä siitäkin, jos sen joskus luet. Kiitos paljon kommentista!<3

[Meldis]

Surullinen on Syksyn osa, kun ei koskaan tapaa Kevättä. Tämä oli erinomainen jatko ensimmäiselle osalle, itsekin pohdin ensimmäisen kohdalla, että mitähän Syksy tuumaa tästä kaikesta Kevään ihailusta. Hyvin sopi tuon Talven melankolian ja Kesän intensiivisyyden lomaan Syksyn hiljaisuus ja vakavamielisyys. Tykkäsin, ettei Syksy missään kohtaa puhunut ääneen tässä tarinassa, sopi hyvin etenkin tuohon Kesän äänekkyyden rinnalle ja erosi jopa hyvin Talvesta. Voin ihan kuvitella, miten Syksy tasan ainoastaan sanoo sanan 'kevät' ja Talvi jo alkaa puhista, miten Kesä yrittää omia Kevään omakseen. 

Syksy on kaikkein inhokki vuodenaikani ja mielestäni kirjoitit hänet juuri sellaisena myös. Minusta kivasti muotoilit sen, että vaikka samalla Syksy tietää, että kuihduttaa vain kaiken ympärillään, hän ymmärtää sen olevan paikkansa maailmassa. Hän uneksii Keväästä, mutta samalla osasi ottaa paikkansa Kesän haukottelun jälkeen ja livistää tiehensä, kun Talvi tulee ottamaan tilan häneltä. Näkyi myös tuossa, miten eri tavalla Syksy sai luonnon muuttumaan, kun Kesä räiskähtelee auringon esiin, Syksyn tarvitsi vain kurtistaa kulmiaan ja lehdet menettivät väriään. En missään nimessä tahdo, että talvia ei tule, mutta kävi nyt niin sääliksi Syksyä, että toivoisi, että kerrankin Talvi voisi olla tulematta ja kerrankin Syksy voisi tavata Kevään.

Oikein kiva lisä tuohon ensimmäiseen osaan oli tämä, pitääkin vielä mennä tuo kolmas osa tsekkaamaan. Kiitos tästä paljon!

[marieophelia]

Meldis: Hauskaa, että innostuit lukemaan vielä tämänkin, vaikkei tämä vuodenajan puolesta kovin ajankohtainen olekaan. Olipas jännä myös kuulla, että Syksy tuntui tässä sellaiselta, millaiseksi hänet ajatteletkin, vaikket vuodenajasta pidä. Mä itse kun taas pidän syksystä kovasti. Mutta aika synkkähän hän tässä on, eikä puhu yhtään mitään (en ollut tuota tajunnutkaan ennen kuin sanoit!). Katsotaan, jos Syksyn ja Kevään kohtaaminen vielä jotenkin järjestyisi.

Kiitos paljon kommentistasi!<3

[DulzGraham]

Edellistä lukiessa mietinkin vähän Syksyä. Ja siellähän se. MUTTA mun on nyt sanottava, että in my opinion Kevään ja Syksyn se todellinen romanssi on, räiskyvä ja toivoton. Toista syövä, ylämäkineen ja alamäkineen. Hyinen aamuisin, päivisin lämmin ihan läkähdyksiin asti. Traaginen mutta tunnetta täynnä. Ja Syksyn ja Talven hiljainen, kypsynyt suhde. Kuin kahden aikuisen ja toistensa seurassa itsensä tuntevan suhde. Sellainen, joka on ehkä järkistynyt, mutta varma ja vakaa. Toista samaan aikaan haastava ja tukeva. Todellinen liitto. Syksy parka, älä sinä Kevään perään haaveile! Kevät on loskaa ja katupölyä ja väritöntä silmiin sattuvaa valoa. Miten niin kevät on mun inhokki ja syksy lemppari?

Tän kolmiodraaman (neliön?) tiivistyessä ehkä on ihan hyvä, että Kesä ja Talvi ei koskaan tapaa - paitsi että nyt ajattelen, että raekuuro kesäkuussa on mustasukkaisen Talven yritys heittää kapulaa kilpakosijan rattaisiin, ja pihapensaiden joulukuussa puhkeavat silmut Kesän vastaisku.

Ja onhan tämä myös jälleen upein mielikuvin ja runokielisyyksin varustettu teksti. Tykkään siitä, miten vuodenaikojen luonne heijastuu henkilöitymien tunteisiin. Oikeastaan nyt kun ajattelen Talven hyisevyyttä ja sitä, kuinka ihmeissään Syksy on Keväästä koska Kevät sulattaa Talven sydämen - ehkä Syksyn ja Talven suhde ei sittenkään olisi kypsä tai hiljainen, tai varma ja vakaa. Ehkä se olisi pikemminkin ankara, kova ja Syksyä kuluttava. Epätasapainoinen. Mutta ehkä Syksy vähän tykkää siitä, tai ainakin muuten kävisi ikuisuus pitkäksi. Katso nyt miten taas inspiroit mua!

Kiitos! ♥

Ps. ei, Syksyn ei tarvi tavata Kevättä. Talveton talvi näillä leveysasteilla ois mun ja varmaan aika monen muun kuolemaksi 

[marieophelia]

DulzGraham: Hmm, kiintoisa tulkinta siitä, millaisia vuodenaikojen suhteet olisivat. Kirjoita ihmeessä oma tarina  Syksyn ja Talven Todellisesta (tai epätasapainoisesta) liitosta! Mä ainakin innoissani luen!
Kiitos itsellesi!<3