Syvyys (K11, Aala/Elvar, dystopia!AU, 10/10 raapaletta)

[Isfet]

Nimi: Syvyys
Kirjoittaja: Isfet
Ikäraja: K11
Genre: dystopinen jumaldraama (ja hieman hyggeä sekä slow burnia. mihinkäs sitä kettu karvoistaan pääsisi.)

Yhteenveto: ”Minulla ei ole niitä vastauksia, mitä kaipaat.”


A/N: Lupasin itselleni, että modernin ensihoitaja!AU:n lisäksi en kirjoittaisi Aala/Elvaria enempää, ainakaan vaihtoehtoisissa todellisuuksissa. Mutta tämä onkin juhannustaikani ihanalle Kaarneelle, joka on kaikkien AU-versioiden kuningatar, joten ei minulla oikeastaan ollut vaihtoehtoja. Toivottavasti pidät tästä ♥ Inspiraationa toimi toiveiden ohella Anne Michaelsin runo Memoriam (löytyy mm. täältä), josta nappasin erityisesti innoituksekseni alla olevan lainauksen ja synkähkön tunnelman.  Osallistuu myös Sana/kuva/lause10 -haasteeseen sanalla etääntyä.

Sanottakoon vielä sekin, että tuo kymmenen satasanaista raapaletta on enemmänkin suuntaa-antava pituus, sillä tämä ei ole vielä valmis. Yritän kuitenkin pitää edes tämän tiiviinä!



On the beach at Superior, you found me
where I’d been for hours, cut by the lake’s sharp rim.
You stopped a dozen feet from me.   
What passed in that quiet said:
I have nothing to give you.


*


1.

Elvar ei muista päivää, jolloin maailma keikahti raiteiltaan. Hän oli liian nuori, niin toiset sanovat, toiset väittävät sen tapahtuneen varkain.

Varmaa on vain se, että nyt lajinsa pelastusta havittelevat kurottelevat tähtiin, omaa nahkaansa suojelevien kaivaessa bunkkereitaan maan alle. Osa on hylännyt vanhat jumalansa ja löytänyt uusia, tai ehkä palannut niiden äärelle joiden uskovat olevan lähempänä. Se on heidän osansa, köyhien ja eristettyjen.

Itseään suuremman uhan edessä ihmiskunnalla on taipumusta käpertyä itseensä ja kertoa tarinoita. Elvar on kuunnellut niitä koko ikänsä, kamppaillessaan perusselviytymisestä. Vähitellen hän on tajunnut, että uudet vastaukset on haettava ulkopuolelta.

Sanotaan, että metsissä Taitteen toisella puolella asuu papitar.

[Kaarne]

!!! No huhhuh mikä meno! 😲

En kyllä odottanut dystooppista Aala/Elvaria, mutta mikäs sen parempaa. AU:t on vaan hyvästä ja jumaltarut best, joten uskon, että tästä tulee väistämättä jotain aivan eeppistä. Aala papittarena on todella kiinnostava konsepti ja palan jo nyt halusta tietää myös Elvarista enemmän. Lisäksi tässä on jo ensimmäisestä raapaleesta lähtien hienon synkkä tunnelma, sellainen sopivan painostava ja rosoinen.

Ah. Erinomainen juhannustaika, osuu juuri täydellisesti meikän lempparijuttuihin – eikä toki vähiten siksi, että sinulta on aina ihanaa lukea raapaleita ja Aala/Elvaria myös. Kiitos siis, jään innolla seurailemaan. ❤️

P. S. EKA! 

[marieophelia]

Ai jestas! Tämäpä jotenkin puusta pudottavan odottamatonta luettavaa, mutta ihanaa! Varsinkin viittaus salaperäiseen papittareen sai minut kovasti virnistelemään! Kuvaat hienosti Elvarin mielentilaa ja miten hän etsii uutta toivoa lannistavassa tilanteessa. Jotenkin niin elvarmaista irtautua taantuneista perinteistä näin vielä maailmanloppua odotellessakin!

Täytyy nyt vain toivoa, etteivät mene todellisuudet sekaisin, jos kirjoittelet rinnakkain kahta AU:ta. Vaikka tosi mielenkiintoista siitäkin voisi tulla. Odottelen joka tapauksessa innolla jatkoa!

[Isfet]

Kaarne, eeppinen ja rosoinen ovat toivottavasti jatkossakin tekstistä tavoitettavia elementtejä    Huomaan kyllä, että näissä 100 sanan raapaleissa on pitkästä aikaa haastetta ja lopputulos on hieman karkeampi, mutta ehkä hyvällä tavalla? Toivotaan! Ihanaa että tykkäsit ja kiitos itsellesi! ♥

marieophelia, ihanaa, että Elvar oli elvarmainen, se on ihan parasta palautetta näissä AU -versioissa    Odottamatonta ja uutta tämä on itsellenikin, hienoa että roikut mukana ♥


A/N: Osa numero kaksi, olkaa hyvät. Seuraavan kerran jatkoa tulee luultavasti vähän nopeammin 



2.

Luonto ottaa omansa takaisin nopeasti. Elvar ohittaa sään pieksemiä kerrostaloja, rivitaloja villiintyneine puutarhoineen ja pajukon tukkimia katuja. Jäniksiä ja kulkukissoja, tukkiutuneiden viemäreiden ympärille muodostuneita rapakoita. Taitteen jälkeen merkit ihmisasutuksesta harvenevat, jolloin Elvar lepää päivän kärventävimmät tunnit puiden varjossa jatkaen matkaansa illan tullen. Hänen unensa on katkonaista ja pelon varjostamaa – ei pelkoa hengestään, vaan siitä ettei hän löydä perille.

Mutta hänen sisällään väreilee jotain, kuin kireälle vedetty lanka, jota nyitään hermostunein sormin.

Kahden viikon harhailun jälkeen Elvar kohtaa vesistön, jonka vastaranta on miltei hänen katseensa ulottumattomissa. Vesi on kuitenkin makeaa, jopa kyllin puhdasta peseytymiseen. 

Hämärän tultua hän erottaa järvenselkää pitkin tulenloimotusta.

[Isfet]

A/N: Kiireinen viikko, mutta tässä tämä nyt olisi - nimittäin ensimmäinen osa, joka oikeasti sisältää molemmat päähenkilöt   


3.

Pimeä on tarpeeksi ohutta vielä viimeiselle taipaleelle. Väreily tuntuu nyt vahvemmalta, jännittyneemmältä. Pelko on tiessään, tilalla sydämen takova rytmi.

Kun Elvar astuu tiheästä koivikosta aukiolle, hänen jalkansa lakkaavat liikkumasta kuin itsestään.

Nainen seisoo vedessä lanteitaan myöten, hiukset valuen pitkin selkää. Hänen täytyy olla papitar, kuunvalossa hän hohtaa kuin hopeaan kastettu. Kontrasti mustaan mekkoon on suorastaan räikeä, sopimaton. Kuin se söisi hänen elinvoimansa.

”Minulla ei ole niitä vastauksia, mitä kaipaat.”

Ääni on hiljainen, mutta painokas autiossa yössä. Papitar ei käänny, ei silloinkaan kun Elvar astelee aivan vedenrajaan.

”Eikä minulla ole uhrilahjaa annettavaksi”, Elvar vastaa.

Vedenkalvo väreilee aavistuksen, liian tummana heijastamaan tähtiä.

[Isfet]

A/N: Ilmeisesti tämä sarja haluaa ilmestyä viikonloppuisin, joten mikäs siinä    Saatan jopa pystyä pitämään tämän kymmenessä osassa, katsotaan nyt.


4.

Papittaren nimi on Aala ja hänen jumalattarensa Etijätär, veden, kuun ja näkyjen hallitsija. Siksi Aala asetettu järven rantaan, hylättyyn kartanoon josta hän pitää lämpimänä vain yhtä huonetta. Paikka on kaukana kaikesta, mutta uskonnoissa onkin aina ollut kyse luopumisesta, omistautumisesta.

”Olet tullut kaukaa”, Aala toteaa ovelta, ”Tule, voin ainakin ruokkia sinut.”

Elvar astuu sisälle ränsistyneeseen eteiseen, seuraa himmeille lattialankuille ripoteltuja vesipisaroita. Kylmässä salissa on rispaantuneet pitsiverhot ja paksu kerros tomua, mutta keittiön ikivanhasta leivinuunista huokuu kodikasta lämpöä. Hiilloksen viereisestä padasta nousee tuoksu, joka saa Elvarin mahan kurnimaan.

”Yksi yö”, papitar sanoo lappaen keittoa lautaselle.

Elvar nyökkää, mutta Aala välttelee hänen katsettaan.

[Isfet]

5.

Hän on viipynyt nyt kolme päivää ja ulkona raivoaa ukkonen.

Kartano vinkuu tuskissaan heidän ympärillään, ikkunaruudut tuulessa helisten. Elvar istuu tilapäisellä leposijallaan keittiönnurkkaan asetellussa vilttikasassa, nojaa päätään seinään ja laskee Aalan edestakaisin ravaavia askeleita. Ne ovat yhtä levottomia kuin papittaren unet, ne joista hän herää täristen ja saamatta henkeä.

”Sinun jumalattaresi ei kohtele sinua hyvin”, Elvar toteaa hiljaa.

Hän kuulee Aalan seisahtuvan, silmiäänkin avaamatta tuntee katseen itsessään. Askeleet suuntaavat puutarhan ovelle ja juoksevat sateeseen, ovi jää paukkamaan.

Elvar lisää puita uuniin ja odottaa.

Hän on huomannut, että papittaren ihon hopeinen kiilu aiheutuu seitinohuista arvista. Jumalattaren voimasta, joka hiertää hänet rikki.

[Isfet]

6.

Kun Etijätär ei anna papittarelleen lepoa painajaismaisista näyistään, Aala menee hylättyyn saliin ja nostaa vanhan viulun pölyisestä samettikotelostaan. Kaunislinjaisesta soittimesta kantautuu aina sama, alakuloinen sävelmä, jota Aala voi soittaa tauotta tunteja.

Ennemmin tai myöhemmin Elvar yleensä hakee ränsistyneestä puutarhasta minttua ja laittaa heille teetä. Juodessaan hän kävelee ympäriinsä ja juoksuttaa sormiaan kirjojen selkämyksillä, kaikkien niiden joita ei osasi lukea. Vilkuilee salaa Aalaa, ei koskaan saa häntä kiinni katsomasta takaisin.

”Minun täytyy tehdä jotain”, Aala sanoo, keskeyttämättä, ”Olen tuottanut Hänelle pettymyksen.”

Kuinka monta kertaa jumalattaresi on pettänyt sinut?

Elvar nielee sanansa ja seisahtuu sen sijaan Aalan viereen, saa soinnut sotkeutumaan toisiinsa.




A/N: Pssst, kuvittelen, että kappale mitä Aala soittaa on tämä (S), sillä tuutulaulut jos jotkin kestävät aikaa. Jos haluat kuunnella oikeasti viulunsoittoa, hakusanoilla sad violin music löytää Youtubesta aivan sitä itseään.

[Isfet]

7.

”Mitkä ovat ne vastaukset, joita sinulla on?” Elvar kysyy.

Aala hämmentää hitaasti minttuteetään, silmiensä alla lannistavaa tummuutta joka tekee hänestä pienen näköisen. Vilkaisee Elvaria, kuin varmistaakseen. Elvarista tuntuu, että hän voi suorastaan nähdä jumalattaren raapivan Aalan ihoa papittaren silmien väristessä umpeen.

”Hän näyttää minulle sinisen planeetan, jonka mantereet ovat vajonneet”, Aala kuiskaa, ”Aaltojen kylmän ahneuden. Itkun. Tien, jolta ei enää ole paluuta.”

Aala lukitsee katseensa Elvarin silmiin. Se on kovin kirkas ja vakava, mutta sydäntäraastavan rikkinäinen.

”Sinun tulisi olla rakkaidesi luona”, papitar kuiskaa.

Elvar tarttuu Aalan käteen, sivelee rannetta sormillaan. Heidän välisensä sidos hyrisee kutkuttavasti.

”Kuka silloin olisi sinun luonasi?”

[Isfet]

A/N: Olen itseasiassa aika tyytyväinen tähän raapaleeseen. En tiedä onko se hyvä vai huono merkki, kirjoittajahan on aina tekstilleen sokea ja lisäksi olen ollut kipeänäkin    Yritän saada viimeiset osat ulos hieman nopeammin, jos vain ehdin. runko on valmis, mutta editointia vailla.



8.

Kaulakorun lukko lipsuu Aalan tärisevissä käsissä. Elvar katsoo sitä hetken, painaa sormensa Aalan niskaan.

”Voinko auttaa?” Elvar kuiskaa.

Aala empii, mutta antaa kiinnittää medaljongin kaulaansa. Elvar hengittää vastapestyjen hiusten yrttistä tuoksua, viivytellen. Auttaa vetämään helmat Aalan pään yli laskostaen kankaan käsivarrelleen kun Aala pujottautuu toiseen, ohueen ja savunsiniseen mekkoon. Se löytyi kaapista unen jälkeen, juuri Aalan kokoisena.

Olan yli heitetyn katseen pyyntö verhoutuu syyllisyyteen.

Elvar napittaa pukua alaselältä ylöspäin, hitaasti ihoa hipoen. Se kareilee hänen kosketuksestaan, Aalan hengitys kiihtyy ja Elvar hipoo hartiaa huulillaan.

”Auttaako uhrauksesi ketään? Tyyntyykö jumalattaresi jos menet?”

Aala taivuttaa kaulaansa hänen tieltään. Siinä on vastausta kyllin.

[Isfet]

A/N: Note to self: älä lupaile julkaista ripeämmin, päädyt vain venyttämään julkaisuväliä entisestään    Nyt kuitenkin ennaltaehkäisen ongelman syntyä laittamalla viimeiset kaksi osaa kerralla! Hah, se siitä. Tätä oli jopa yllättävänkin kiva kirjoittaa 


9.

”Sinä saat minut pelkäämään kuolemaa.”

Elvar ei osaa vastata siihen mitään, mutta hän tietää kyllä. Yksinäiselle tyhjyys ei tunnu toista kummemmalta. Sen sijaan hän silittää niskaa alas lapaluille, arpiverkoston säikeet karheissa sormepäissään. Etijätär ei ole laupea jumalatar, mutta ehkä ihmisille osoitetun armon ei ole tarkoituskaan tulla enää ylhäältä päin. Aalassa on hänelle kyllin.

”Jossain toisessa ajassa olisimme ehtineet enemmän”, Elvar kuiskaa Aalan kaulaa vasten, miettien tarinoita joissa ’elämänsä loppuun saakka’ tarkoittaa vuosikymmeniä.

Aala hymisee ja kierähtää Elvarin ylle, painaa heidän otsansa vastakkain. Huulia erottaa vain lyhyt henkäys, eikä Elvar kauemmaksi tahtoisikaan.

”Niin me ehdimmekin”, Aala vastaa arvoituksellisesti, kyyneleiden kimallusta silmissään.


10.

Järven vesi on muuttunut suolaiseksi ja horisontti on enää pelkkä kalpea viiva.

Aala pitää Elvarin kättä omassaan yhä kiivetessään tikkailta ullakolle, eikä suostu hellittämään edes kömpiessään ikkunasta ulos. Kattotiilet ovat rapautuneita ja sateesta liukkaita, mutta he pääsevät ylös harjalle saakka. Sen pidemmälle heidän ei kannata Aalan mukaan kohtaloaan paeta, silmien synkkyyttä katsoessaan Elvar oli uskonut.

Elvar vetää Aalan syliinsä. He nojaavat otsansa vastakkain, varastavat pari hätäistä suudelmaa.

”Rakastan.”

Aala painautuu häntä vasten tiukemmin, suutelee leppymättömällä nälällä. Ja silti hänen kätensä ovat hellät, niin hellät. Elvar voi kuulla veden loiskeen kuistia vasten, mutta Aalan ääni on voimakkaampi.

”Meillä on vielä aikaa.”

[Kaarne]

No niin, terveisiä Ihailijakaartista!

Minun on pitänyt kommentoida tätä tekstiä jo Finiin palaamisesta lähtien, mutta en ole saanut sitä tehtyä. Olen ajatellut, että sitä varten pitäisi lukea teksti vielä kertaalleen alusta loppuun, mutta se on tosi vaikeaa, koska tämä särkee minun sydänparan. Nyt kuitenkin totesin, että jospa kommentoin lukematta, ja palaan sitten myöhemmin lauseraateilemaan tai sanomaan jotain syvällisempää.

Tämä on nimittäin hieno. On upeaa, että maailmasta tulee pirstaleinen ja utuinen kuva, eikä kaikkea todellakaan kerrota lukijalle, mutta silti tunnelma ja tunteet välittyvät vahvasti. Kymmenessäkin raapaleessa saa näemmä rakennettua upean dystopian! Siinä osaltaan varmasti auttaa se, että Elvar ja Aala ovat muista teksteistä tuttuja hahmoja, mutta kyllä merkitystä on myös sinun hienolla, vähäeleisellä tyylilläsi ja sillä, miten taitava sanankäyttäjä olet. Huomaa, että raapalemitta on sinulle rakas ja tuntuu omalta.

Oli ihanaa lukea jumalattarista ja maailmanlopusta ja Aalan ja Elvarin kehittyvästä suhteesta. Pidin siitä, miten painostava ja ahdistava tämä oli, mutta sitten samaan aikaan kuitenkin myös haikealla tavalla lohdullinen. Tuo loppu ja heidän kohtaamisensa ja uhmansa kohtalon edessä ja kiipeäminen katolle oli tosi tunnelmallinen kohtaus ja näin sen hyvin elävästi mielessäni. Pidin myös siitä, missä Aala vastaa Elvarille taivuttamalla kaulaansa. (Siitä tuli mieleen Alati ja Kaiho Bereniken hiuksissa, mutta siinä missä Alati on siinä hyvä jumala, tässä Aalan jumalatar on kyllä kirvelevän kauhea. Upea se tapa, jolla hän häälyy kyltymättömänä taustalla ja varjostaa kaikkea, ja miten lopulta koko maailma hukkuu. Huh!)

Luen sinulta kyllä mielelläni ihan minkä vaan AU:n jonka näistä hahmoista kirjoitat, mutta tämä oli kyllä erityisen hieno! Kiitos näistä kymmenestä raapaleesta, palaan varmasti näiden pariin vielä moneen kertaan - jahka sydämeni sen kestää. ❤️

[marieophelia]

Onpa niin karun kaunis tarina! <3 Luot tähän vangitsevan kohtalonomaisen tunnelman. En tiedä osaanko hyvin selittää tätä, mutta tuntuu, että tässä tarinassa ovat tavallaan läsnä kaikki aiemmat Aala/Elvar -todellisuudet. Siis tulee sellainen olo, että heidän kohtalonsa on aina löytää toisensa ja vaikka heidän yhteinen aikansa tässä on lyhyt, vaikuttaa kuin  Aala tietäisi, että on olemassa todellisuuksia, joissa loppu on erilainen. Siksi on ihanaa, että olet kirjoittanut tämän juuri näillä hahmoilla.<3

Nooh, minä luin tämän alusta loppuun, mutta en osaa silti sanoa mitään kauhean järkevää! Halusin kuitenkin jättää merkin, että luin ja vaikutuin.<3

[ainze]

Näistä kahdesta voisi lukea, vaikka kuinka monta tarinaa! Tosi kiva tuo kohta missä puhutaan toisesta ajasta, jossa aikaa olisi enemmän. Se, kuten marieophelia kirjoitti, loi tunteen että tämä teksti sitoo muiden Aala&Elvar tekstien todellisuudet yhteen aikajanaan. Ja se on äärimmäisen kaunis ajatus, että joka ajassa ja elämässä he löytävät toisensa. Se ajatus loi tietyllä tavalla valoa, muuten melko synkkään tekstiin. Synkkään, mutta kauniiseen.

Ehkä olisin toivonut tähän tekstiin lisää pituutta ja enemmän tietoa miten ja milloin Aala on löytänyt jumalattarensa ja ennenäyt. Mutta tarina toimi hyvin tässäkin pituudessa!

[Isfet]

Kaarne, ihanaa, että pidit tästä, lähdin kuitenkin kirjoittamaan tätä sinulle. Ja ehkä vähän matkalla itsekin rakastuin, hups. Oli hauskaa kirjoittaa vaihteeksi lyhyempi sarja lyhyistä raapaleista, joten on hienoa, että se toimi ja erityisesti että rakkauteni tähän tekstilajiin tuntui välittyvän! ♥ Ja ihan totta, en kyllä tietoisesti ajatellut Bereniken hiuksia kun tätä kirjoitin, mutta ehkä se väijyi jossain takaraivossa kun tapahtumat alkoivat luistaa sinne suuntaan  Sehän oli kyllä kirjallisena teoksena ♥  Aah, kommentissasi oli paljon ihania asioita! Ei selvästikään vaadittu vielä uutta lukukertaa, kiitos paljon! ♥

marieophelia, kiitos! Huikeaa, että tuollainen fiilis välittyi, hieman sellaista vaikutelmaa tavoittelinkin  Koska Aala ja Elvar ovat minulle rakkaita, on hienoa, että tämä on tuntunut merkitykselliseltä myös lukijalle ♥ Kiitos paljon kommentistasi.

ainze, synkkä mutta kaunis tuntuu upealta kohteliaisuudelta, kiitos! ♥ Varmasti tässä olisi ollut aineksia pidempäänkin saagaan, jossa olisi juurikin taustoitettu niin maailmaa kuin hahmojakin enemmän, mutta tämä oli tällä kertaa tarkoituksella hieman pintapuolisempi raapaisu.  Kiitos kommentistasi!