Ficin nimi: hengähdystauko (vedet palaavat)
Kirjoittaja: Lyra
Ikäraja: K-11
Varoitukset: -
Summary: Kuumuuteen ei voi kuolla, mutta vedenhukkaan voi, ja se ajatus on pyörinyt hänen mielessään päiviä ja loputtomia kuumia öitä.A/N: Niin joo tosiaan. Tämä sarja on vähän vienyt kyllä mennessään. Neljäs nyt ei sentään ole vielä valmiina, mutta kesken sekin. Tässä osassa on hyvä vetää syvään henkeä, sillä tämän jälkeen ei ehkä sellaiselle enää aikaa tule. Nyt kuitenkin puhutaan maailmanlopusta.
"The Fifteen Signs before Doomsday -- is a list -- of the events that are supposed to occur in the fortnight before the end of the world." - wikipedia
ensimmäinen merkki:
vesi nousee vuorten yläpuolelle, sallittu
toinen merkki: vesi laskee näkymättömiin, sallittu
viisitoista merkkiä maailmanlopusta
osa kolme:
hengähdystauko (vedet palaavat)
Kasparin huuto kaikuu melkein iloisena raunioiden keskellä ja Valke tietää toisen löytäneen jotain. Hän ei kuitenkaan jaksa lähteä äänen suuntaan. He ovat penkoneet raunioita jälleen koko päivän ja pilvet ovat vihdoin peittäneet auringon edes osittain. Sää on viilentynyt melkein siedettäväksi, mutta siitä huolimatta Valke on istuutunut alas betonin keskelle ja potkinut rikkinäiset lenkkarit jaloistaan.
Lenkkarit olivat ensimmäisiä asioita, jotka he löysivät tutkiessaan edelleen liejuista ympäristöään viikkoja sitten. Ne olivat hieman liian pienet Valkelle ja muutenkin kovia kokeneet, mutta paremmat kuin paljaat jalat, kun he jatkoivat ympäristönsä tutkimista. Auringon paahde oli hitaasti kuivattanut loputkin liejusta ja liikkumisesta oli tullut helpompaa. He olivat löytäneet entisen rantaviivan ja sen myötä vanhoja kauppoja, joiden raunioita he olivat sen jälkeen palanneet kaivamaan jokainen päivä. Kuumuus teki Valken hulluksi ja käveleminen edes takaisin veneen ja raunioiden välillä oli saanut hänen olonsa heikoksi, mutta sitten Kaspar oli löytänyt ruokaa - ja vettä.
Siitä huolimatta, kun sateesta ei vieläkään ole kuuloakaan, Valke istuu jälleen iltapäivää keskellä raunioita. Kaspar on sanonut hänelle monesti, että hän voisi jäädä veneelle päiväksi, mutta Valkesta tuntuu paremmalta, kun hän edes teeskentelee auttavansa. Ja kaksin he jaksavat kantaa enemmän tavaraa takaisin, vaikka sen yhden päivän jälkeen heidän saaliinsa onkin usein ollut paljon köyhempi kuin olisi suotavaa. Valke hieroo naarmuisia jalkojaan ja toivoo sitten hieman itsekkäästi, että hän pystyisi sheivaamaan säärensä. Hän ei ole tehnyt sellaisia asioita viikkoihin, eikä muista milloin viimeksi olisi ollut niin pitkään käymättä suihkussa. Hän on pitänyt hygieniastaan huolta parhaansa mukaan, mutta hänen hiuksensa ovat rasvoittuneet ja nykyään on helpompi antaa niiden vain olla letillä. Silloin kun jatkuva sade oli vielä heidän ongelmansa, heillä oli tarpeeksi vettä käyttääkseen veneen pientä suihkua. Nyt sellainen ei tule kuuloonkaan.
“Etkö sinä kuullut, kun huusin sinua?” Kaspar kysyy ilmestyessään betoninlohkareitten takaa painavan näköinen säkki olallaan.
“En”, Valke valehtelee ja työntää verkkareidensa lahkeet alas. Hän ei oikeastaan tiedä, miksi tekee niin. Kaspar on kyllä nähnyt hänen kehostaan melkein enemmän kuin Valke haluaisi. Kaspar katsoo häntä pitkään, mutta tuntuu sitten päättävän, että Valke ei ole riidan väärtti. Ei Valke ikinä ole. Valke on tiuskinut Kasparille siitä hetkestä saakka, kun kiipesi kaatosateessa veneen kannelle ensimmäisen kerran, mutta Kaspar ei ikinä ole sanonut yhtä terävää sanaa takaisin. Jokin siinä häiritsee Valkea.
“Vettä”, Kaspar sanoo hymyillen ja laskee kantamuksensa Valken jalkoihin.
“Mukavaa”, Valke sanoo. “Mistä sinä sen löysit?” Kaspar viittoo selkänsä taakse, mutta ei selitä sen enempää.
“Se on pulloissa”, Kaspar sanoo. “Osa oli ehjiä ja pakkasin mukaan kaiken minkä löysin. Sen pitäisi riittää ainakin muutamaksi päiväksi.” Valke nyökkää, mutta helpotus hänen sisällään on aitoa. Kuumuuteen ei voi kuolla, mutta vedenhukkaan voi, ja se ajatus on pyörinyt hänen mielessään päiviä ja loputtomia kuumia öitä.
“Laita kengät jalkaan”, Kaspar sanoo. “Mennään takaisin.” Kaspar ei edes kysy onko Valke löytänyyt mitään hyödyllistä - hän ei ole, vaikka onkin kyllä yrittänyt, ennen kuin istui betonilohkareitten varjoon.
“Tarvitsetko apua?” Valke kysyy pakottaessaan lenkkarit jälleen jalkoihinsa. Ne puristavat hänen varpaitaan.
“Ota minun reppuni”, Kaspar sanoo ja Valke ottaa repun vastaan. He lähtevät takaisin samaa reittiä kuin ovat tulleetkin. Yli suurien betonilohkareitten ja sitten kuivalle tasangolle. Kaspar tietää reitin. Kaspar tietää aina reitin.
Valken pitäisi olla kiitollinen Kasparista. Hänen pitäisi olla kiitollinen monesta asiasta, mutta Kaspar on ainoa syy, miksi hän on edelleen elossa. Kaspar on hänen veneensä.
***
Kaspar purkaa vesipullot ja muutaman kolhiintuneen säilyketölkin säkistään tottuneesti, mutta jää sitten seisomaan keskelle hyttiä. Hän raapii niskaansa hieman vaivaantuneena ja sitten avaa suutaan.
“Löysin minä muutakin”, hän sanoo ja Valke kohottaa kulmiaan:
“Aiotko pitää minua jännityksessä pitkäänkin?” Hän on potkinut lenkkarit jälleen jaloistaan ja vetänyt jalkaansa turvalliset villasukkansa, ennen kuin on kömpinyt sängylle nurkkaansa. Veneen ilma on hieman tunkkaista, mutta he ovat jättäneet oven auki ja ilma vaihtuu hitaasti.
“Älä käsitä tätä väärin”, Kaspar sanoo hitaasti ja kaivaa sitten housujensa taskusta jotain. Valke tunnistaa foliopakkauksen vähän liiankin helposti.
“Minähän sanoin, että me ei panna, kun ollaan jumissa tässä veneessä”, Valke tuhahtaa.
“Teknisesti me emme ole enää jumissa tässä veneessä”, Kaspar sanoo ja Valke viskaa häntä tyynyllä. Kaspar kuitenkin kaappaa tyynyn helposti ja Valkesta tuntuu, että toinen vain nauraa hänelle.
“Oletko varma, että nuo ovat edes pysyneet ehjinä?” Valke kysyy sitten, kun ei malta olla hiljaakaan.
“Mitä se sinua liikuttaa, jos me ei kerran aiota käyttää niitä?” Kaspar iskee takaisin, mutta virne huulillaan. Valke puristaa huulensa yhteen ja Kaspar kohauttaa olkiaan.
“En tiedä”, tämä sanoo. “Mutta sinullahan on kierukka joka tapauksessa.” Kaspar muistaa. Kaspar muistaa pienimmätkin hänen sanomat asiat, vaikka niistä olisi kuinka kauan.
Kondomi Kasparin sormissa saa Valken ajatukset eksymään vähän liian lähelle kielletyn rajaa, eikä hän voi estää itseään kysymästä:
“Mutta tarvittaisiinko me sitten edes kondomeja?”
Kaspar katsoo häntä pitkään, paljon pidempään kuin koskaan aikaisemmin ja katse on tutkiva. Valke on ensimmäinen, joka kääntyy pois. Hän ei kestä sellaista katsetta.
“Ei”, Kaspar sanoo sitten hitaasti, tavu kerrallaan. “Ei ainakaan minun takiani.”
“Ei minunkaan”, Valke sanoo hiljaa uskaltamatta katsoa ylös.
“Mutta eihän me edes aiota panna”, Kaspar sanoo sitten terävästi ja viskaa kondomin pöydälle kaiken muun tavaran joukkoon. Jännite raukeaa.
“Ei niin”, Valke mutisee, mutta hänen katseensa eksyy foliopakkaukseen vielä senkin jälkeen, kun Kaspar aloittaa illallisen valmistamisen.
***
Valke ei ole edes yllättynyt, kun Kaspar jälleen kerran nukahtaa ennen häntä. Tällä kertaa Valke ei kuitenkaan ole edes vaivautunut käymään pitkälleen sängylle Kasparin viereen, vaan hän istuu veneen pienen ikkunan edessä ja tuijottaa kuivaa maata sen takana. Hän erottaa vain juuri ja juuri veneen varjon ja taivaanrannan kaukana edessä, mutta ulos ikkunasta tuijottaminen tuntuu paremmalta kuin Kasparin hitaasti kohoavan rintakehän seuraaminen. Tai sen foliopakkauksen tuijottaminen, joka ei ole jättänyt Valkea rauhaan sen jälkeen, kun Kaspar otti sen esille taskustaan.
Valke nojaa polveensa ja hänen silmänsä painuvat melkein pakostakin kiinni hetkittäin. Hän tietää, että hänen pitäisi todennäköisesti siirtyä sänkyyn Kasparin viereen, mutta ajatuskin liikkumisesta tuntuu vaivalloiselta.
Valke säpsähtää. Hän on varma, että on kuullut jotain, mutta hetken hytissä kaikuu vain Kasparin tasainen hengitys ja hänen oma hiljainen sydämen sykkeensä, kun hän pidättää henkeään. Sitten ääni toistuu ja Valke on hetkessä aivan hereillä.
Ääni on tuttu, melkein turvallinen, kun vesipisarat iskeytyvät vasten veneen kantta. Hetkessä kevyenä alkanut sade muuttuu rankaksi ja melu on melkein korviahuumaava pitkään jatkuneen hiljaisuuden jälkeen. Valke kompuroi ylös paikaltaan ja kiipeää sänkyyn Kasparin vierelle.
“Kaspar”, Valke kuiskaa, mutta Kaspar nukkuu kuin tukki. Valke tökkää toista otsaan ja kun sekään ei auta hän tarttuu Kasparia hartioista ja ravistelee kevyesti.
“Kaspar”, Valke toistaa hiljaa. “Ulkona sataa.” Kaspar osoittaa viimein heräämisen merkkejä ja raottaa hieman silmiään.
“Sataa”, Valke toistaa ja on jo ryömimässä kauemmas Kasparista, nyt kun on saanut asiansa hoidettua. Hänestä tuntuu hieman typerältä, että hän on herättänyt Kasparin sellaisen asian takia. Hän ei kuitenkaan pääse kauas, sillä Kaspar tarttuu kiinni häneen, vetää hänet selästä lähemmäs ja nostaa toisen käden hänen poskelleen.
Valkella on aikaa perääntyä. Kaspar on edelleen puoliksi unessa ja hänen liikkeensä ovat hitaita. Valkella on aikaa perääntyä, mutta hänen mielessään pyörii vain kondomi, jonka Kaspar on löytänyt ja kuinka heidän ei todellakaan pitäisi panna siinä veneessä. Hänellä on aikaa perääntyä, mutta hän ei tee niin, eikä hän oikeastaan ole ollenkaan yllättynyt, kun Kaspar vetää hänet lähelleen ja suutelee suoraan huulille.
Suudelma ei kestä kauan. Kaspar vetäytyy hieman kauemmas ja hymyilee väsyneesti.
“Sataa?” Kaspar kysyy ja Valke nyökkää hiljaa.
“Sehän on hyvä”, Kaspar sanoo ja vetää Valken syliinsä, ennen kuin nukahtaa uudelleen. Valke kietoo kätensä Kasparin ympärille hieman epäröiden ja nukahtaa hänkin sateen ropinaan.
