Ficin nimi: Katkeamispiste
Kirjoittaja: niiina
Ficin ikäraja: K-11
Paritus: Draco/Hermione
Beta: Tikkis, iso kiitos hänelle <3
Tyylilaji: Angst, fluff, one-shot
Varoitukset: Sisältää väkivaltaa.
Vastuuvapaus: Rowling omistaa hahmot, minä vain leikin niillä.
Juoni: Se oli minun katkeamispisteeni.Omistettu: Lyralle! Pyysin Discossa ideaa Dramioneen ja tämä idean alku tuli Lyralta, vaikka tämä ei varmasti ollut aivan sellainen kun hän tarkoitti.
Spoilerin sisällä Lyran idea:
"Draco tulee järkiinsä 6 luokan jälkeen ja kilta piilottaa hänet."
Osallistuu
Lyrics Wheel 18 - haasteeseen kappaleella
Joss Stone - Security. Sanat tekstin lopussa.
A/N: Pommitan Finiä Dramionella, saa liittyä seuraan! Teksti on kuvitteellinen ja tässä on unohdettu monia faktoja. Älkää antako sen häiritä. Sanat oli itselle todella hankalat varmastikin siksi, etten ollut kuullut kyseistä kappaletta koskaan, mutta silti se sen verran inspiroi, että tahdoin osittain seurata sanoja tarkastikin. Toivottavasti tästä on jollekin iloa!
Päähän koski. Kädet tuntuivat tärisevän pelkän taikasauvan painosta niin, ettei sitä meinannut jaksaa pitää ilmassa. Kyyneleet tuntuivat polttavilta silmäkulmissa ja yksi niistä karkasi kuin huomaamatta pitkin posken herkkää sekä kalpeaa ihoa. Koko matkan se tuotti kipua valuessaan alaspäin. Ääni oli jäänyt kiinni kurkkuun, eikä paine ympäri kehoa tuntunut hellittävän. Hänen pitäisi lausua ne sanat, vain kaksi sanaa. Ei mitään muuta.
Avada kedavra.Miksi hän ei pystynyt? Miksi hän oli niin heikko?
”Ei hätää poikaseni, minä voin auttaa sinua. Sinun ei tarvitse valita tätä polkua”, vanha mies sanoi rauhallisesti. Tämä ojensi kättään vaalean miehenalun suuntaan kuin pyytäen häntä tarttumaan siihen.
Poika tuijotti kättä herkeämättä. Hän joutui nielaisemaan kuuluvasti. Sen aiheuttama ääni tuntui täyttävän kokonaan hiljaisen tornin.
”
Draco, minä voin auttaa sinua. Luota minuun”, vanha mies jatkoi. Tämän harmaat hiukset olivat menneet sekaisin, eikä olemus ollut niin huoliteltu kuin aikaisemmin. Kasvot olivat väsyneet, elämää nähneet. Ääni pysyi kuitenkin rauhallisena. Niin kotoisana.
”En halua tehdä tätä, mutta minun on
pakko. He tappavat minut. He tappavat perheeni. Olen pahoillani”, Draco huokaisi hiljaa saadessaan äänensä kuuluviin pihauksina. Hän tunsi toisen kyyneleen karkaavan ilman lupaa kasvoilleen.
Heikko. Saamaton. Turha.”Kaikki on hyvin, minä ymmärrän kyllä, poikani”, Dumbledore jatkoi rauhallisesti pitäen edelleen kättään saatavilla.
Älä sano noin.Käsi painoi aivan liikaa. Se tärisi kauttaaltaan. Draco laski kättään hitaasti samalla kiroten päässään itsensä alimpaan helvettiin minkä pystyi mielessään kuvittelemaan. Hän ei ollut koskaan halunnut satuttaa ketään. Oli erilaista kiusata ja nälviä ihmisiä kuin tappaa heitä. Vaikka Dumbledore ei koskaan ollut hänen suosikkinsa, ei hän tahtonut miehen kuolevan. Ei hän tahtonut kenenkään kuolevan. Ei hän halunnut tätä elämää. Koko vuosi oli saanut hänet kohtamaan kaiken sen kauhean, mitä hän oli yrittänyt vältellä koko ikänsä. Hän inhosi vastuuta, hän inhosi lapsuutensa sirpaleiden tuijottamista, hän inhosi tulevaisuuttaan. Oli helpompaa olla
Draco Malfoy – aivoton kiusaaja, ilkeilijä, kovis sekä tunteeton rääpäle. Sitä hän oli esittänyt kaikki kouluvuotensa vain unohtaakseen kuka hän oikeasti oli. Särkynyt ja repaleinen kuori jostain olemattomasta. Sydämeensä lukittautunut pelkuri, joka oli kadottanut avaimensa.
Hän ei ollut mitään.Hän tunsi kuin huomaamattaan nostaneen kalpeat pitkät sormensa Dumbledoren käteen. Mies tarttui hänen käteensä kovakouraisesti vetäen Dracon lähemmäksi itseään.
”Me autamme sinua, Draco. Olen aina tiennyt, millainen sinä todellisuudessa olet. Minä olen nähnyt sinut.”
Draco nielaisi. Hän oli hämmentynyt, kuinka oli tarttunut rehtorin ojennettuun käteen. Hän oli toiminut vaistonvaraisesti kuullessaan ympäriltään ääniä, jotka lähestyivät uhkaavasti. Ehkä hän sisimmässään halusi niin kovasti totutusta pois, että oli valmis tarttumaan ensimmäiseen pakokeinoon, mikä hänelle tarjottiin.
”Harry on tuolla alhaalla. Hän vie sinut Lupinin luokse. Lupin tietää kuinka toimia”, rehtori selitti rauhallisesti, mutta samalla Draco saattoi nähdä miehen silmien liikkuneen sivummalle. ”Nyt on kiire. Harry, vie Draco pois täältä ja lupaa minulle, että hänestä huolehditaan. Hän on nyt osa meitä.”
Harry astui näkyviin hämmentyneenä. Hänen katseensa sisälsi inhoa, mutta tämä nyökkäsi hitaasti. Draco tunsi pakokauhun nousevan sisällään nähdessään Potterin, eikä voinut uskoa, että tämä oli piilotellut jossain lähistöllä nähden hänen heikkoutensa. Harry kuitenkin lähti johdattamaan Dracoa perässään alemmaksi, kunnes miehet näkivät Kalkaroksen saapuvan sisälle. He kuulivat osan keskustelusta ja jäivät tuijottamaan tilannetta kauempaa kauhuissaan.
”Sinun on tehtävä se, Severus.”
...
”Avada Kedavra.”Harry tunsi kuinka huuto kantautui hänen sisältään, kunnes Draco painoi kätensä tämän suun eteen ja piti miestä vaivoin paikoillaan.
”Potter, emme voi mennä sinne!” Draco sihahti hiljaa. Harry kuitenkin rimpuili Dracon otteesta lähtien juoksemaan kuolonsyöjien perään. Malfoy seurasi kauempaa, kuinka Harry lateli kirouksia juoksuaskelmiensa lomasta. Hän näki Kalkaroksen käyvän Potterin kanssa lyhyen keskustelun, jonka jälkeen Potter jäi itkuisena makaamaan maahan. Draco käveli tämän luokse alistuneena ja ojensi tälle kätensä nostaakseen miehen ylös maasta. Potter katsoi Dracon ojennettua kättä halveksuen, mutta tarttui siihen lopulta.
”Teen tämän vain Dumbledoren vuoksi, en sinun!” Harry ärähti.
”En ole muuta olettanutkaan, Potter”, Malfoy huokaisi äänekkäästi.
”Mielestäni hän on tehnyt virheen. Sinä tulet pettämään meidät”, Harry jatkoi raivoissaan. Tämän silmät olivat täyttyneet kyynelistä, mutta raivo tuntui puskevan niistä läpi terävästi.
”Sen näkee sitten.”
**
Draco nyppi hiljaa kaapunsa reunaa. Lupinin katse oli porautunut häneen terävästi, eikä tämä tuntunut tietävän kuinka toimia Malfoyn kanssa. Tämä oli ollut epäuskoinen Potterin kertoessa hänelle, mitä Dumbledore oli sanonut. Draco istui Killan päämajassa. Lupin ei ollut ainut, joka loi häneen teräviä katseitaan. Kaikki täällä inhosivat häntä. He olivat varmoja, että Malfoy oli luonut jonkun kirouksen Dumbledoren ylle, saaden hänet toimimaan näin. Tämän täytyi olla kuolonsyöjien uusi suunnitelma tuhotakseen Killan ja koko velhomaailman raunioiksi, joista he rakentaisivat uudestaan jotain kammottavaa.
Jokainen oli myös surunmurtamana. Draco näki joidenkin itkevän sekä tukeutuvan toisiinsa kuin saadakseen happea. Hän ei voinut olla tuntematta syyllisyyttä tilanteesta, vaikka ei ollut pystynytkään tappamaan rehtoria. Hän ei ollut koskaan ajatellut, kuinka tärkeä henkilö Dumbledore olikaan kaikille. Ei hän ollut ajatellut paljon muitakaan asioita tai niiden seurauksia lopullisessa kuvassa. Hän oli pyyhkinyt kaiken tuon mielestään jo kauan aikaa sitten, mutta nyt se palautui pienin askelin kipeästi hänen sisimpäänsä.
Nyyhkäisy hänen läheltään sai Dracon kuitenkin kääntämään päänsä sivummalle nähden Grangerin istuvan nurkassa hänen lähellään silmät punaisina itkemisestä. Tämän pieni olemus tuntui hukkuvan nurkan syvennykseen. Kyyneleet valuivat poskia pitkin tehden naisesta hennon ja jopa kauniin näköisen. Ajatus tuntui hurjalta, joten mies heilautti hieman silmiään saaden niiden näön palautumaan normaaliksi. Näky kuitenkin pysyi muuttumattomana.
Ron laskeutui Hermionen eteen polvilleen ottaen naisen käsistä kiinni. Näky tuntui saavan oksennuksen nousemaan Dracon kurkkuun polttavana ruokakanavaa pitkin. Weasley.
”Hermione, kaikki päättyy vielä hyvin”, Ron sanoi hiljaa.
”En jaksa tätä enää, Ron”, Hermione niiskaisi hiljaa ja vetäisi kätensä takaisin jalkojensa ympärille halaten itseään samalla.
En minäkään, Draco ajatteli.
Granger käänsi katseensa hetkeksi Malfoyta kohti, mutta ei näyttänyt halveksivalta kuin muut. Pelkästään surulliselta, kunnes nainen laski katseensa alas. Aivan kuin hän olisi lukenut Dracon ajatukset.
Kiltalaiset päättivät, että heidän olisi parasta hajaantua hetkeksi omille tahoilleen, kunnes olisi aika edistää suunnitelmaa. He puhuivat joidenkin esineiden tuhoamisesta, mikä ei jaksanut Dracoa edes tässä hetkessä kiinnostaa.
Puhe jatkui huoneessa tunteja, kunnes hän kuuli kimakan tytön äänen nousevan esille saaden Malfoyn sätkähtämään.
”Ei varmasti tule!” Granger huudahti. Myös Potter ja Weasley tuntuivat pitävän kovaa vastarintaa.
”Me olemme päätöksemme tehneet. Potter menee kotiinsa. Weasley omaan kotiinsa perheensä kanssa ja sinä menet kotiisi, koska se on tässä tilanteessa turvallisin sijainti. Vanhempasi eivät ole paikalla, eikä kukaan tiedä sinun olevan siellä. Mutta emme voi päästää sinua sinne yksin, joten luotan, että Malfoy on Dumbledoren sanojen arvoinen ja mies saa muuttaa kanssasi siksi ajaksi, kunnes on aika muiden suunnitelmien toteutua.”
Draco tunsi kauhun nousevan sisältään. Hän keskittyi ensimmäistä kertaa keskusteluun kunnolla ja laskeutui alas ajatuksistaan.
”Anteeksi mitä?” Malfoy kysyi ääni kireänä.
”Ei Malfoyhin voi luottaa! Entä jos hän tappaa Hermionen tämän nukkuessa tai päästää kuolonsyöjät hänen asuntoonsa, vangiten tai tappaen hänet?” Ron ärhenteli kovalla äänellä.
”Hermione on varmasti aivan kyvykäs huolehtimaan itsestään Malfoyta vastaan, jos niikseen tulee, mutta herra Malfoy tuskin itsekään haluaa saada kuolonsyöjien huomiota itseensä?” Lupin jatkoi kääntäen samalla katseensa Malfoyhin.
”En”, Draco huokaisi. ”Enkä ole suunnitellut tappavani ketään heidän nukkuessaan.” Se oli totta.
”Enkö voi mennä Kotikoloon?” Hermione kysyi hiljaa.
”Et, teidän on hajaannuttava, ja Molly ei toivo Malfoyta kotiinsa tässä tilanteessa. Hermione, tämä ei kestä kauaa ja jonkun on oltava Malfoyn kanssa. Emme voi luottaa häntä yksin minnekään ja olemme antaneet lupauksen Dumbledorelle, että pojasta huolehditaan”, Lupin selitti rauhallisesti. Hän laski Harryyn vakavan katseen, kunnes kääntyi takaisin Hermionen puoleen. ”Lisäksi tuntisin oloni paljon rauhallisemmaksi, jos sinä et olisi yksin Hermione. Vaikka toinen nyt olisikin Malfoy, mutta en usko, että hänenkään oli lopulta niin helppoa tarttua Dumbledoren tarjoukseen ja jättää tuttu ympäristö.”
Draco kuunteli keskustelua järkyttyneenä. Mihin hän oli lopulta kätensä työntänyt? Dumbledore oli luvannut, että hänellä olisi mahdollisuus uuteen tulevaisuuteen sekä uuteen suuntaan elämässään. Mies oli kuollut, eikä voinut toteuttaa lupaustaan kuten oli ollut tarkoitus. Hänen elämänsä oli näiden henkilöiden käsissä, jotka eivät olisi voineet vähempää välittää hänen asioistaan tai siitä kuolisiko hän. Eikä hänkään ollut sydänystävä yhdenkään kanssa täällä. Oliko hän tehnyt oikean valinnan? Täälläkö hän halusi olla? Keskellä hänelle kasvottomia ihmisiä.
Hänen ei kuitenkaan tarvinnut pelätä henkensä edestä. Kukaan ei painostanut häntä tekemään jotain kamalaa. Kukaan ei saanut häntä pelkäämään niin, että veri soi korvissa ja koko kroppa olisi tahtonut pinkaista sadan kilometrin tuntivauhtiin sekä kaikkoontua.
Hän olisi valmis jopa asumaan Grangerin kanssa, kunhan kukaan ei vaatisi tappamaan ketään.
Grangerin ilme oli tutkimaton, ehkä hieman hämmentynyt Lupinin sanoista. Tämä tuntui puntaroivan mielessään miljoonia asioita, vaikkei se näkynytkään ulospäin.
”Niin kai sitten”, Hermione huokaisi äänekkäästi. Nainen nousi ylös painuen ulos keittiöstä. Potter ja Weasley jäivät tuijottamaan avuttomina Grangerin perään, mutta eivät sanoneet enää mitään. Lupin tuntui nyökyttelevän päätään hitaasti hyväksymisen merkiksi ja käänsi katseensa Dracon suuntaan.
”Sopiiko tämä sinulle, Malfoy?” Lupin kysyi rauhallisesti.
”Ei minulla taida olla varaa valittaakaan”, Draco sanoi kohauttaen olkiaan kevyesti. Hänkin nousi ylös paikoiltaan ja lähti kulkemaan kohti omaa huonettaan, jonka hän joutui jakamaan useamman muun kiltaisen kanssa.
**
Hän tunsi pienen käden omassaan. Se tuntui lämpimältä. He olivat juuri ilmiintyneet Grangerin kotiin käsi kädessä, kunnes Draco laski otteensa irti. Grangerin koskettaminen ei ollut aiheuttanut etovia tunteita. Se ei oikeastaan tuntunut ollenkaan epämiellyttävältä, mikä tuntui erikoiselta. Kuitenkin Draco oli varma, että se johtui tästä kaikesta. Eihän millään entisellä ollut enää väliä. Hän oli kääntänyt selkänsä jopa omille vanhemmilleen sekä Voldemortille. Hän oli muuttanut kaiken, mikä oli edes etäisesti tuttua. Hänen täytyisi tulla toimeen näiden ihmisten kanssa, vaikka se tuntuisikin vaikealta. Oli mahdotonta vain jättää kaikki taakseen aloittaakseen alusta, mutta hän aikoisi yrittää. Draco oikeasti halusi muutoksen. Pelkkä käteen tarttuminen ei riittänyt – se vaatisi paljon enemmän töitä. Ehkä hän löytäisi myös itsensä.
Granger seisoi hänen vieressään hiljaa. Tämä vaihtoi askelta jalaltaan toiselle näyttäen vaivaantuneelta.
”Granger...” Malfoy aloitti rauhallisesti. ”Tiedän, että tämä on sinulle vaikeaa, mutta olen kiitollinen, että minulla on joku paikka missä olla.”
Grangerin katse nousi hitaasti kohtamaan Dracon silmät. Nainen tutkaili tämän kasvoja hiljalleen. Malfoy näytti enää haamulta siitä entisestä ylimielisestä pikkunilkistä, joka teki koulutovereidensa elämästä helvettiä. Poika oli aina ollut hyvännäköinen. Hävyttömän hyvännäköinen vaaleine hiuksineen ja terävine piirteineen. Hermione oli haaveillut jo ensimmäisellä luokalla, mitä tuntuisi työntää sormensa noiden hiuksien lävitse. Olisiko ne silkkisen pehmeät? Malfoyn silmät olivat kuultavan harmaat, ja niissä näkyi häivähdys sinistä. Ne tuntuivat porautuvan läpi kaikista muureista, vaikka sitä kuinka yritti estää.
Malfoy katsoi suoraan Hermionea, eikä nainen voinut olla miettimättä vanhoja tunteitaan, jotka oli vellonut avoimena ilmassa ensimmäiset vuodet. Kuitenkin miehen sanat oli kuivattaneet haaveet kasaan hyvinkin nopeasti, eikä nainen ollut sallinut itsensä ajatella Malfoyta vuosiin. Nyt mies oli kuitenkin käyttäytynyt säädyllisesti ja puhunut asiallisesti jokaisessa tilanteessa. Se tuntui vieraalta. Voisiko hän ikinä luottaa Malfoyhin?
”Tämä ei ole minun ihannetilanteeni, Malfoy”, Hermione huokaisi hiljaa.
Naisen kasvot olivat sirot, ja tämän ruskeat hiukset oli asettunut aisoihin vuosien saatossa. Grangerin ruskeat silmät tuntuivat syviltä, täyteläisiltä.
”Ymmärrän sen, Granger”, Malfoy jatkoi. ”Sinun ei tarvitse pelätä minua.”
”En minä sinua pelkää! En vaan haluaisi sinua tänne”, Hermione hymähti hädissään. Hän näki Malfoyn huulille ilmestyneen hymyn, joka vaihtui pian irvistykseksi.
”Sille asialle en mahda mitään, Granger.”
Granger näytti ärtyneeltä laittaessaan kätensä puuskaan. Tämä vilkuili hermostuneena ympärilleen huokaisten kuuluvasti.
”Tässä on olohuone, tuossa on keittiö. Vanhempieni makuuhuone sekä vessa ovat tuolla perällä. Tule, näytän sinulle yläkerrasta huoneesi”, Hermione sanoi kiireesti. Hän lähti kulkemaan vauhdilla portaita yläkertaan kuullen Malfoyn seuraavan häntä hitaasti. Koko tilanne tuntui ahdistavalta. Hän ja Malfoy asuisivat yhdessä? Hän oli ollut valmis kuristamaan Lupinin kuullessaan tämän. Kyllä hän ymmärsi miksi, mutta tilanne itse elettynä ei tehnyt siitä kovin helppoa.
Hermione pysähtyi salamana ylätasanteelle saaden Dracon tömähtämään suoraan selkäänsä. Mies katsoi hämmentyneenä ylös ja nosti kulmiaan kysyvästi.
”Tässä on minun huoneeni”, Hermione sanoi hiljaa ja osoitti ensimmäistä huonetta tasanteella. Huone oli siisti. Siellä oli iso parisänky, kirjahylly, pari yöpöytää sekä kirjoituspöytä. Huone näytti todella vaalealta ja pliisulta, eikä olisi voinut uskoa, että siellä olisi edes asunut kukaan.
Hermione oli hyvin tietoinen miehestä, joka seisoi melkein kiinni hänen selässään ja katsoi huonetta hänen päänsä ylitse. Malfoy oli aina ollut pitkä, mutta tämä oli hujahtanut parissa vuodessa lisää saaden Hermionen tuntemaan olonsa todella pieneksi tämän vierellä.
Hetken hiljaisuuden jälkeen Hermione jatkoi matkaansa, osoitti suihkutilat oikealta sekä huoneen sen vierestä, jota kuvaili vierashuoneeksi. Siellä Malfoy saisi majailla.
Draco kurkisti huoneeseen, joka näytti hyvin identtiseltä Hermionen huoneen kanssa. Se oli vain vielä pelkistetympi, mutta paljon parempi kuin hän olisi edes osannut kuvitella itselleen.
”Kiitos”, Draco sanoi hiljaa samalla kääntäen katseensa Hermionen suuntaan.
Hermione väläytti jotain hymyntapaista huulilleen ja kääntyi kannoilleen kävellen suoraan alakertaan.
”Tästä tulee mielenkiintoista”, Draco hymähti hiljaa itselleen. Hän astui sisälle huoneeseensa kiepauttaen itsensä sängylle makaamaan. Maailma tuntui epäreilulta. Ehkä tilanne vasta viimein iskostui hänen mieleensä. Kuinka kaikki saattoi olla niin rankkaa? Miksi hän ei voinut elää normaalin teinin elämää, jossa ainut murhe oli, tykkääkö toinen minusta? Tai oliko isä törkeä, kun ei antanut minun lähteä juhlimaan? Nyt hänen piti miettiä, tappaisiko jonkun vai ei, että hän saisi hyväksyntää. Kuinka kasata nämä kaikki rikkoontuneet osat sisällään?
Mutta normaalin teinin elämä. Mitä se edes oli? Ei hän ollut elänyt sellaista edes ennen tätä kaikkea. Ei hänen perheensä ollut lähelläkään normaalia. Elämä oli pelkoa ja rikkoutuneita haavoja. Se oli syviä uria, joiden sisälle vain toivoi hukkuvansa. Joskus elämä tuntui enemmän kuolemalta kuin elämältä.
**
Draco heräsi, kun taivas oli jo tummunut verhon takana. Pää tuntui todella raskaalta ja kipeältä. Aivan kuin hän ei olisi nukkunut silmäystäkään, vaikka todellisuus oli muuta. Taustalla vaimeana kuuluva ääni sai hänen keskittymisensä kääntymään sitä kohti. Mikä tuo oli?
Ääni jatkui ja tuntui keskustelulta. Hän ei tunnistanut korviinsa kantautuvia puhujia. Draco nousi hitaasti ylös pehmeältä sängyltään ja lähti suunnistamaan ääntä kohden. Hän laskeutui portaita varovasti samalla unisia silmiään hieroen. Ainut valo, mikä alhaalta tuntui kantautuvan, oli välkkyvän valkoinen. Draco puristi vaistomaisesti kätensä taikasauvansa ympärille jatkaen samalla matkaansa olohuoneeseen.
Olohuoneen ovella miehen piti hieroa silmiään uudestaan. Sohvalla istui Hermione vilttiin kääriytyneenä katsoen jotain liikkuvaa laatikkoa, mistä nuo keskustelun äänet lähtivät. Nainen oli niin keskittynyt ruutuun, ettei hän edes huomannut Dracon olevan huoneessa.
”Mikä tuo on?” Draco kysyi saaden Hermionen säpsähtämään.
Hermione haukkoi hetken henkeään ja piteli kättään rinnallaan.
”Unohdin, että olet täällä”, Hermione huokaisi hiljaa saadessaan sykkeensä tasaantumaan. Draco kohotti hieman kulmiaan naisen suuntaan.
”Täällä ollaan. Edelleen”, Malfoy hymähti.
”Kyllä minä sen nyt muistan, mutta säikäytit minut melkein kuoliaaksi, Malfoy”, Hermione ärähti.
”Ehkä sinun pitäisi olla vähän valppaampi, kun tilanne on tämä.”
”Minä olen valpas!”
”Siltä näyttääkin. Olisin halutessani voinut tappaa sinut ilman, että olisit edes huomannut kuka sen teki.”
”Et todellakaan olisi voinut!”
”Olisin.”
”Et olisi!”
”Älä ole naurettava, Granger. Käyttäydyt kuin lapsi.”
”Itse olet lapsi, Malfoy!”
Draco ei voinut itselleen mitään. Hymy meinasi kuin varkain karata hänen huulilleen. Hän katsoi Hermionea huvittuneena edelleen kulmiaan kohottaen. Nainen katsoi häneen hämmentyneenä, mutta laski lopulta hyökkäyksensä alas ja vajosi takaisin sohvan pehmeyteen tuhahtaen.
”Tämähän toimii paremmin kuin hyvin”, Malfoy naurahti kuivasti. Hän otti heidän välillään olevan matkan umpeen ja istuutui myös sohvan toiselle laidalle.
”Miksi sinä siihen tulit?” Hermione kysyi ihmeissään.
”Mikä tuo on?” Draco kysyi tuijottaen outoa laatikkoa edessään. Hermione käänsi myös katseensa kohti outoa valoa hohtavaa laatikkoa.
”Se on televisio.”
”Asuuko nuo tuolla sisällä?” Draco jatkoi hämmentyneenä. Hermione ei voinut itselleen mitään naurun revetessä ilmoille kuin vahingossa.
”Ei todellakaan, Malfoy”, Hermione haukkoi happeaan. Mies katsoi häntä oudoksuen, eikä voinut ymmärtää mikä hänen kysymyksessään oli niin hauskaa.
”Televisio on jästimaailman tuote, jonka kautta me voimme katsoa näyttelijöitä. Ne esittävät esimerkiksi tässä sarjassa jotain muita henkilöitä, keitä he oikeasti ovatkaan. Nämä ovat koukuttavia. Toki televisiossa näytetään myös esimerkiksi uutisia maailmalta, dokumentteja todellisista asioista sekä kaikkea sellaista. Ne kuvataan kameralla ja sitten me näemme lopputuloksen tästä”, Hermione selitti huvittuneena. Malfoy kuunteli selostusta ihmeissään.
”Vai niin. Kuulostaa oudolta”, mies tokaisi. Draco paranteli asentoaan sohvalla ja antoi silmiensä seurata tuota erikoista tapahtumaa televisionruudulta. Ajan kuluessa sarjassa alkoi kiihkeää suutelua kahden hahmon välillä, mikä eteni nopeaan tahtiin. Tilanne sai Malfoyn tuntemaan olonsa epämukavaksi. Miksi tuollaista näytetään tästä televisiosta?
Hermione tunsi punan kohoavan kasvoilleen. Hänen teki mieli vaihtaa kanavaa, mutta ei uskaltanut liikahtaakaan. Malfoyn olemus samalla sohvalla tuntui painavalta ajatukselta. Hermione vilkaisi pienesti sivulleen huomaten Malfoyn nyt tuijottavan häntä epäuskoisena. Tämän harmahtavat silmät tuntuivat porautuvan Hermionen lävitse kuin veitsi.
”Taidan mennä hakemaan jotain syötävää. En ymmärtänyt, että halusit katsoa jotain tämmöistä. Ei ollut tarkoitus häiritä”, Malfoy hymähti kiusaantuneena. Mies oli nousemassa ylös, kun tunsi jonkun tarttuneen ranteeseensa kiinni.
”Malfoy, älä edes luule, että katsoin tätä tämän vuoksi”, Hermione sopersi nolostuneena. Nainen vaihtoi toisella kädellään pikaisesti kanavaa, missä eläimet juoksivat savannilla.
Malfoy tuijotti nyt Hermionen kättä, joka oli edelleen kiinni hänen ranteessaan.
”Näyttelevätkö he tuollaistakin. Eikö tuon pitäisi olla yksityistä?”
”Näyttelevät, joskus näyttelijät voivat myös rakastua toisiinsa, mutta suurimmaksi osaksi kaikki on esitystä”, Hermione selitti hermostuneena. ”Eivät he oikeasti harrasta seksiä, he esittävät.”
”Outoa esittää jotain tuollaista”, Draco jatkoi. Hän pohti mielessään kaikkea tuota, kunnes hymy taas karkasi hänen kasvoilleen. ”En olisi sinusta uskonut kuitenkaan, oletkin rajumpi tapaus kuin olen koskaan edes osannut kuvitella.”
Hermione tunsi sekä nöyryytyksen että häpeän aallon kasvavan sisällään. Hän tajusi pitävänsä edelleen miehen ranteesta kiinni ja riuhtaisi tämän takaisin sohvalle istumaan. Sitten hän laski otteensa irti osoittaen sormellaan Malfoyta päin.
”Älä edes aloita, Malfoy!”
Hymy tuntui vain kasvavan miehen kasvoille. Lopulta se tuli ulos nauruna, joka tuntui oudolta Hermionen korviin. Malfoy oikeasti nauramassa tuntui uskomattomalta. Miehen kasvot tuntuivat heräävän eloon tuon kaiken keskellä.
”Olet huvittava, Granger. Otat kaiken niin vakavasti”, Malfoy sanoi naurun lomastaan. ”Nyt haen oikeasti jotain syötävää, jos täällä on mitään.”
Hermione katsoi ihmeissään miehen loittonevaa selkää, eikä voinut sille ajatukselle mitään, että osoittelemisen sijasta hänen olisi tehnyt mieli suudella Malfoyta saadakseen hänet hiljentymään.
**
Draco palasi syömisen jälkeen yläkertaan. Hän vaelsi ajatuksissaan kylpyhuoneeseen.
Peiliin katsominen teki kipeää. Vaaleat hiukset roikkuivat muodottomasti kasvojen ympärillä ja ihon väri tuntui kalpenevan entisestään. Jossain tuolla syvällä toivoi olevan jotain muutakin kuin tämä repaleinen kuori. Ajatus, että joskus voisi vain napsauttaa sormiaan ja kadottaa kaiken sen, mitä menneisyys oli tuonut mukanaan, toisi helpotuksen. Epätoivo tuntui nousevan pintaan kuin huomaamatta, kun jäi yksin. Se tuntui tukahduttavalta, kietoessaan huopansa ympärille aivan liian kireälle.
Oliko siitä ulospääsyä?
**
Viikko erikoista asumisjärjestelyä oli kulunut nopeasti. He olivat tulleet lopulta toimeen yllättävänkin aukottomasti toistensa kanssa.
Malfoy seisoi avuttomana väkijoukossa. Hänen ympärillään parveili monia ihmisiä kiireissään.
”Granger?”
”No mitä, Malfoy?”
Nainen oli juuri keräämässä omenoita pussiin asettaen ne ostoskärryynsä.
”Oletko varma, että toit meidät ruokakauppaan etkä mielenterveysosastolle?” Malfoy hymähti. Hermione vilkaisi Malfoyta turhautuneena.
”Kotitontut eivät hoida asioita meidän puolestamme, joten kyllä, olet jästien ruokakaupassa.”
”Ihmiset ovat hulluja”, Draco jatkoi tähyillen järkyttyneenä ympärilleen.
”Meidän on pakko hakea jotain syömistä ja pyysin, että jäisit matkasta”, Hermione sanoi kyllästyneenä.
”Seinät siellä kaatuu päälle, mutta nyt kyllä kadun päätöstäni”, Draco selitti. Mies oli pukeutunut jästimäisiin vaatteisiin, jotka saivat hänet näyttämään yllättävänkin arkiselta, mutta silti niin hyvältä. Erilaiselta.
Hermione juoksutti Malfoyta hakemaan milloin mitäkin purnukkaa, eikä kaikesta tavaranpaljoudesta meinannut löytää mitään. Viimein heidän päästessä kassalle Draco huokaisi helpotuksesta. Kokemus oli kaikkea muuta kuin mukava.
”Miksi nuo tytöt tuijottavat meitä?” Draco kumartui kuiskaamaan Hermionen korvaan saaden aikaan kylmiä väreitä naisen selkärankaa pitkin. Hermione pakkasi heidän ostoksiaan kassahihnalle samalla vilkaisten muutamaa tyttöä, jotka istuivat penkillä kassahihnojen jälkeen.
”Eivät ne meitä tuijota vaan sinua”, Hermione jatkoi hiljaa ja hymyili kassaneidille, joka kertoi ostosten summan.
”Minua?” Draco kysyi ihmeissään. Mies otti vastaan kassin, johon Hermione kehotti tätä laittamaan heidän ostoksiaan.
”Näytät heistä varmaan hyvältä, kuka tietää”, nainen sanoi samalla ostoksiaan pakaten.
”Ahaa”, Malfoy huokaisi mietteliäänä ja vilkaisi uudestaan naisten puoleen, joiden hymy sai heidän hampaansa näkymään loistaen. Hermione ei voinut olla tuntematta pienen kateellisuuden peikon kasvavan sisällään, mikä sai hänet sättimään itseään vielä kovemmin. Ei hän saanut ihastua Malfoyhin, vaikka mies olisi kuinka vaihtanut puoltaan. Hän ei saisi antaa näille ajatuksille tilaa enää.
Ostokset pakattuaan he olivat jatkamassa matkaansa, kun yksi naisista lähestyi heitä.
”Siskon kanssa ostoksilla?” nainen leperteli hymyillen.
Dracosta lähestyminen tuntui oudolta. Näinkö jästit toimivat ruokakaupassa? Hän oli aina halveksinut jästejä vanhempiensa kertomuksien vuoksi, eikä ollut vieläkään varma, kuinka tuntea heitä kohtaan. Kaikki vaikutti hyvin samanlaisilta kuin hekin olivat, ainoastaan vähemmän tietoisilta.
”Tyttöystävän kanssa, kiitos kysymästä”, Draco vastasi hymyillen vanhemmiltaan oppimaa ylimielistä hymyään sekä kaappasi Hermionea hieman lähemmäksi itseään. Hermione tunsi, kuinka hänen koko kroppansa jännittyi. Hän yritti hymyillä naiselle, mutta tunsi epäonnistuvansa tehtävässä surkeasti.
Naisen ilme tuntui laskevan pettymyksestä.
”Aivan, hyvää päivänjatkoa teille.”
He jatkoivat matkaansa, mutta Draco piti edelleen toisella kädellään Hermionen selän takaa hellästi kiinni. Ulos päästyään Draco pyysi myös toisen ostoskassin Hermionelta itselleen ja kantoi niitä hiljaa Hermionen vierellä. Kauppa oli vain korttelin päässä Hermionen kotitalosta.
Draco ei tiennyt, miksi oli vastannut noin tai esittänyt heidän olevan pari. Kai hän halusi ulos tuostakin tilanteesta, kuten monesta muustakin elämänsä aikana. Hän saattoi tuntea, kuinka Hermione jännittyi hänen eleestään, mutta ei työntänyt hänen kättään pois. Suoraan sanottuna kaiken tämän jälkeen hänellä oli olo, että hän pystyi luottamaan Grangeriin. Vaikka he tappelivat ja kinasivat jatkuvasti, oli nainen kuitenkin pysynyt koko ajan vierellä. Hermione oli antanut hänen asua luonaan sekä selittänyt jokaisen jästimaaiman vekottimen, jota Draco ei vain pystynyt käsittämään. Hänelle oli jopa tullut olo, että ehkä hänellä olisi tämän ratkaisun myötä enemmän tukea kuin hän olisi osannut edes odottaakaan.
**
Draco oli usein ajatuksissaan. Hermione oli opettanut Dracolle, kuinka kahvia keitetään. Mies seisoi keittiön tason vieressä ja tuijotti porisevaa ääntä pitävää keitintä. Joskus hetket tuntuivat helpommilta, kun niitä ei ajatellut. Se ajatusmalli oli iskostunut syvälle hänen mieleensä.
Hermione oli usein huomannut, ettei mies ollut aina oma utelias itsensä vaan usein vaipui tilaan, joka tuntui puolelta, mitä hän ei ollut nähnyt ennen. Ajatus siitä, mitä kaikkea Draco oli joutunut kokemaan, sai naisen uteliaaksi. Sen täytyi olla jotain kamalaa, koska Malfoy tuntui olevan rikki. Joskus mies tuntui peililtä, jonka osat eivät kohdanneet samoihin uumiin sen mentyä palasiksi.
Tämä sota tuntui vievän kaikilta liikaa. Hermionella oli ikävä huolettomia ja hymyntäyteisiä hetkiä. Hän oli kiitollinen, kuinka Draco oli tuonut hänen elämäänsä myös valoa. Miehen hölmistyneet kommentit jästitavaroista sai hänet aina nauramaan. Draco oli myös hyvinä hetkinään innokas puhumaan kaikesta, eikä tuntunut karttavan keskustelunaiheita. Hermione oli tottunut Ronin ja Harryn kanssa, että joskus hän puhui puhumistaan, kunnes ymmärsi, ettei häntä edes kuunnella. Draco kuunteli ehkä liiankin tarkkaan. Mies haastoi jokaisenkin yksityiskohdan, jos se tuntui hänestä kummalliselta. Se oli virkistävää.
Mutta mikä oli saanut Dracon niin rikki? Hän ei koskaan osannut ajatellakaan, mitä kaikkea mies oli joutunut kokemaan elämänsä aikana. Hän oli aina ajatellut, että Draco oli yhtä pinnallinen kuin kouluaikaiset tekonsa. Hän tunsi syvällä sisällään olevansa niin väärässä.
Draco oli siirtynyt keittiönpöydän ääreen kahvikuppinsa kanssa. Hän oli kaatanut myös Hermionelle kahvia toiseen kuppiin, jonka Hermione otti hymyillen mukaansa pöydältä.
”Kiitos”, Hermione hymyili.
”Ei mitään”, Draco vastasi ajatuksissaan.
”Tänään on kaunista”, Hermione huokaisi ikkunasta valaisevalle auringolle, joka leikitteli keittiönpinnoilla. Sen valo sai myös Dracon vaaleat hiukset hohtamaan melkein kullanvärisinä. Sekin oli kaunista. Draco katsoi hetken Hermionea tuossa valossa ennen kuin ymmärsi mitä tämä sanoi.
”Niin, kaunista, kyllä”, Draco jatkoi. Hermione näytti lumoavalta. Mies kääntyi lopulta itsekin katsomaan ulos, eikä muistanut milloin oli viimeksi nähnyt jotain niin kirkasta. Ehkä hän ei vain ollut muistanut katsoa? Jos hän oli liian uppoutunut itseensä, ettei nähnyt pinnan yläpuolelle.
Näitä hetkiä ei pitäisi unohtaa, koska niiden ansiosta saattaisi pysyä elossa.
**
Draco istui lattialla huoneen oven takana ja kuunteli hiljaisia nyyhkäyksiä. Hermionella oli tapana itkeä iltaisin eikä Draco voinut nukkua kuunnellen lohdutonta nyyhkytystä. Se ei ollut kovaäänistä, mutta silti huomiota herättävää. He olivat eläneet sovussa Hermionen kotitalossa jo muutaman viikon. Kiltalaisilta tuli viestiä tasaisin väliajoin, että aika lähestyy, kun heidän olisi aika lähteä etsimään hirnyrkkejä, mutta se ei ollut vielä. Hermione oli kerännyt valmiiksi kaikki tarvitsevansa tavarat matkalle, mutta kaikki tämä tuntui olevan naiselle äärimmäisen raskasta. Draco tunsi, kuinka pystyi samaistumaan tähän kaikkeen. Se tuntui niin tutulta. Silti hän istui kuin raukka illasta toiseen oven ulkopuolella kuin yrittäen ilmaista antavansa tukensa, vaikka toinen ei edes tiennyt hänen olevan siellä.
Hermionesta oli ajan kanssa tullut koko ajan vain tärkeämpi henkilö hänelle. Hän ei ollut ajatellut naista kuraverisenä tai minään muunakaan pahana. Hermione oli henkilö, jolla ei ollut myöskään ollut helppoa. Hän tunsi kuin olisi löytänyt sukulaissielunsa.
Myös pieni kinaaminen naisen kanssa sai hänen olonsa eläväksi. Se oli tyhmää, mutta se tuntui hyvältä. Se auttoi unohtamaan kaiken muun. Ei muulla ollut väliä.
Draco ei ymmärtänyt kunnolla, mitä hirnyrkit olivat, vaikka oli niistä yrittänyt kysyäkin. Hermione kertoi, että hän kertoisi, kun aika olisi oikea. Kilta suunnitteli, että myös Draco lähtisi mukaan tuhoamaan Harryn, Ronin ja Hermionen kanssa näitä esineitä. Se tuntui erikoiselta, mutta ehkä tehtävä pienentäisi hänen syyllisyyttään siitä, että hänestä piti huolehtia. Hän halusi oikeasti olla hyödyksi ja auttaa.
Draco rohkaistui ja nousi viimein ylös jo tutuksi tulleelta paikaltaan. Hän koputti hiljaa Hermionen ovea saaden nyyhkytyksen hetkellisesti loppumaan. Hän kuuli kevyet askeleet ovelle. Nainen avasi oven hiljaa näyttäen väsyneeltä. Hermionen silmät punoittivat samoin kuin naisen kasvot. Hän katsoi Dracoa yllättyneenä, kunnes päästi miehen huoneeseensa painuen itse takaisin sängylle makaamaan.
”Anteeksi jos herätin sinut”, Hermione niiskaisi. Draco istui sängyn reunalle pyöritellen päätään.
”En nukkunut.”
Hermione nyökkäsi.
”Haluatko kertoa mikä on?” Draco kysyi hiljaa.
”Tämä kaikki on joskus vain niin raskasta. Toivoisin vain kaiken olevan jo ohi. Joskus tunnen syyllisyyttä, kun unohdan hetkellisesti kaiken, kun asumme täällä poissa kaikesta kuin kuplassa”, Hermione selitti.
”Tämä kupla on ollut ihan tervetullut välillä”, Draco huomautti. Mies piti käsiään sylissään sekä katseensa puulattian kuvioinnissa, joka näytti liiankin tutulta.
”On toki. Ei silti saisi unohtaa, mitä kaikkea on vielä edessä”, Hermione jatkoi. Hänen katseensa kääntyi sängyllään istuvaan mieheen, joka näytti uupuneelta tästä kaikesta. ”Miksi sinä vaihdoit puolta, Draco?”
Draco tunsi olkapäidensä kiristyvän kysymyksestä sekä nimensä käytöstä. Hermione ei ollut aikaisemmin kutsunut häntä Dracoksi. Se tuntui erikoiselta. Nainen ei ollut aikaisemmin uskaltanut kysyä häneltä juuri mitään liittyen hänen päätöksiinsä. Kai Hermione oli vain luottanut Harryn sanaan.
Draco oli kauan hiljaa. Hermione saattoi nähdä, kuinka tämän kädet tärisivät. Katse vaikutti eksyneeltä, kai jopa hätääntyneeltä.
”Se oli minun
katkeamispisteeni.”
Ääni oli niin hiljainen, ettei Hermione ollut varma, kuuliko sanat oikein.
”Mitä tarkoitat?” Hermione kysyi. Hän nosti itsensä paremmin istumaan sängylle nojaten sängynpäätyä vasten.
”En ole koskaan uskonut vanhempieni agendaan. Lapsuudessa se vielä meni, koska Voldemort oli poissa. Kun hän palasi, ymmärsin, ettei sille ollut loppua. Sitä ei päässyt pakoon. Vanhempieni vuoksi minun piti olla jotain, mitä en halunnut olla. Vanhempieni vuoksi minun on pitänyt aina olla jotain, mitä minä en ole. Olen luonut ympärilleni muurin, jonka reunoja en itsekään enää tunnista. Kun olin hukkumassa, Dumbledore tarjosi minulle käden mihin tarttua. En tiedä miksi, mutta tartuin siihen”, Draco selitti hiljaa. Hän oli päättänyt, että jos hän aikoisi koskaan selvitä omasta tuskastaan, hän tarvitsisi jonkun rinnalleen.
Hermione kuunteli hiljaa tuntien sydämensä sulavan. Kyyneleet tunkeutuvat taas väkisin hänen silmiinsä, mutta tällä kertaa hän ajatteli, että niiden tullessa ulos, se olisi puhdistavaa.
Draco vajosi takaisin mietteisiinsä menneestä, siitä kaikesta, mitä hän halusi unohtaa.
”Draco!” Lucius huusi. Poika saattoi tuntea, kuinka veri lensi kaaressa hänen suustaan mustan kepin osuessa hänen kasvoihinsa. Lattialla hänen edessään oli lohjennut hammas verilammikossa.
”Enkö minä sanonut sinulle, että et leiki muiden kuin puhdasveristen kanssa! Sinä teet tälle suvulle kunniaa ja käytöksesi ei näytä sitä tällä hetkellä. Mitä minä olen tehnyt ansaitakseni tuollaisen saastan lapsekseni!”
Draco oli maassa kontallaan. Hän tuijotti edessään avautuvaa verta, joka alkoi imeytymään puulattian saumoihin. Näky tuntui tutulta. Aivan liian tutulta. Kasvoja poltteli, mutta hän piti kyyneleet sisällään.
”Minä hakkaan tuon paholaisen ulos sinusta ja sinä tiedät sen, joku päivä sinä vielä opit!” Lucius jatkoi kylmällä äänellään.
”Lucius”, Narcissa sanoi hiljaa kauempaa. ”Hän on kuusi, kyllä hän vielä oppii.”
Lucius nyrpisti kasvojaan ja löi uudelleen pojan selkään saaden kovan raksahduksen aikaan pienen pojan kehossa. Draco henkäisi kuuluvasti kaatuessaan maahan mahalleen.
”Oppii, kunhan opetan.”
Lucius käveli pois paikalta. Narcissa tuli poikansa lähelle ja katsoi tätä kylmästi.
”Mene siistimään itsesi. Näytät kamalalta. Lopuksi pese tuo lattia ja parempi toivoa, ettei jälki jää siihen pysyvästi.”
Draco nousi vaivalloisesti ylös ja lähti kulkemaan kohti kylpyhuonetta. Sen peilistä häntä katsoi kalpeat pienen ihmisen kasvot, jotka olivat mustan sekä punaisen värin sekoitteessa. Hän tiesi, että vanhemmat parantaisivat vammat viimeistään, kun ulkopuolisia tulisi kylään.
Se ei silti muuttanut sitä, kuinka hän vihasi itseään. ”Olen kiitollinen, että tartuit Dumbledoren tarjoamaan mahdollisuuteen”, Hermione sanoi hiljaa. ”Ehkä sinä lopulta vain odotit, milloin joku tekee niin.”
”Pelastaa minut?” Malfoy hymähti.
”Vaikka sitten niin. Jokainen meistä tarvitsee pelastusta joltain”, Hermione hymyili. ”Ei kukaan selviä yksin kaikesta.”
”Pitkälle kuitenkin.”
”Se voi olla, mutta kyllä se on yhdessä miellyttävämpää. Haluan, että tiedät... Olen täällä, jos ikinä tarvitset. Olet näyttänyt näiden viikkojen aikana, että minä voin todella luottaa sinuun”, Hermione sanoi. Nainen nousi hieman ylös ja asetti kätensä Dracon olkapäälle puristaen sitä kevyesti. ”Sinä olet yksi meistä.”
Draco tunsi kuinka polttavalta Hermionen käsi hänen olallaan tuntui. Hän nosti oman kätensä Hermionen käden päälle ja puristi sitä omaansa.
”Kiitos, Hermione.”
Hermione hymyili. Draco oli nousemassa ylös lähteäkseen, kunnes Hermione siirtyi sängyllään toiseen reunaan ja taputti paikkaa viereltään.
”En saa nukuttua. Voisitko jäädä?” Hermione kysyi arasti. Draco mietti kauan, kunnes nyökkäsi sekä asettui makaamaan Hermionen sängyn toiselle puolelle. Hän saattoi tuntea sydämensä hakkaavan hulluna katsoessaan naisen huoneen katon pinnan kuviointia. Pian hän tunsi Hermionen kääntyvän häntä kohti ja tunsi huulet kuumana poskellaan. Se oli vain pieni suudelma, mutta se sai veren kiertämään ympäri Dracon kehoa. Huulien kadotessa ne jättivät tilalle polttavan tunteen. Nainen otti kiinni Dracon kädestä ja laittoi silmänsä kiinni, yrittäen löytää unen.
Draco hänen vierellään tuntui turvalliselta. Tuntui kuin hän viimein voisi nukahtaa hetkeksi. Hänen ei tarvinnut pelätä. Kun hän viimein tunsi miehen vastaavan hänen kätensä puristukseen, Hermione tunsi unen saapuneen.
Draco kääntyi katsomaan naista nähden kuinka levollisen oloinen hän tuntui olevan. Hymy kaartui hieman Dracon huulille tämän sulkiessa myös omat silmänsä. Ehkä hänkin voisi viimein nukkua levollisesti.
Sen yön jälkeen he olivat jo viikon ajan nukkuneet yhdessä. He molemmat huomasivat saavansa unta paremmin yhdessä ollessaan ja se tuntui hyvältä. Vähän liiankin hyvältä. Draco ei tiennyt mitä he olivat, mutta hän sai jokaisena iltana poskelleen hyvänyönsuudelman, joka poltti edelleen hänen sisuksiaan.
He olivat saaneet ilmoituksen, jonka mukaan heidän olisi haettava Harry tämän kotoa juomalla monijuomalientä muuntautuen Harryksi. Ajatus tuntui hölmöltä, mutta hän ymmärsi miksi. Heidän kuplansa oli lopussa. Oli kohdattava viimein nuo kaikki pelot ja surut, joita hän oli yrittänyt parhaansa mukaan käsitellä muutaman rauhallisen viikon aikana. Hermione oli luonut hänelle tukiverkon, jota hänellä ei ollut koskaan ollut elämässään. Hän tuntui itsekin takertuneensa tuohon verkkoon. Saalistettaisiinko hänet vai olisiko verkko turvasatama, missä olisi helppo keinua mukana kuin tuulessa?
Hermione istui keittiönpöydän ääressä ajatuksissaan. Tämä kaikki päättyisi pian. Heillä olisi mahdollisuus kukistaa Voldemort ja ehkä kaikki vapautuisi. Ehkä maailmassa saisi elää taas kuin ennen, hengittäen. Silti ajatus viimeisistä viikoista tuntui raastavalta. Heille oli muodostanut Dracon kanssa side, joka tuntui rikkomattomalta. Hän oli ihastunut Dracoon varpaiden päästä korvannipukkaan. Kuinka hän saattoi sallia itselleen takaisin jo haudatut tunteet? Tässä tilanteessa? He molemmat saattoivat kuolla hetkenä minä hyvänsä.
”Mitä mietit?” Draco kysyi astuessaan keittiöön.
”Iltaa. Minua jännittää, kuinka asiat tulevat menemään”, Hermione huokaisi nojaten nyt päätään käsiinsä. Draco istui Hermionen vierelle ottaen naisen käden omaansa.
”Me selviämme kyllä ja saamme Potterin pois sieltä”, Draco selitti rauhallisena.
”Onneksi olet mukana. Meillä on paremmat mahdollisuudet, kun sinäkin olet siellä”, Hermione hymyili hieman.
”Haluan olla avuksi. Kaiken tämän jälkeen toivon vain olevani hyödyksi.”
”Sinä olet”, Hermione jatkoi.
”Jos kaikki menee hyvin, niin milloin lähdemme metsästämään hirnyrkkejä?” Draco kysyi mietteliäänä.
”Heti kun mahdollista”, Hermione huokaisi. ”Olemme tuhonneet jo niitä, mutta osa on vielä jäljellä. Meidän on tuhottava ne kaikki voidaksemme tuhota Voldemortin.”
”Tiedän, ja sen teemme”, Draco hymyili. ”Haluan, että tämä kaikki on ohi.”
”Tämäkin?” Hermione hymyili. Hän osoitti ensin itseään ja sitten Dracoa.
Draco tunsi taas pienen hymyn karkaavan huulilleen. Hän siirsi kämmenensä Hermionen poskelle ja siveli sen pintaa hitaasti peukalollaan. Hermione sulki silmänsä keskittyen sivelyn aiheuttamaan tunnekuohuun sisällään. Kaikki se kuitenkin keskeytyi Hermionen tuntiessa huulet omillaan. Suudelma oli ensin varovainen, mutta Hermionen vastatessa siihen, se syveni. Draco oli ottanut Hermionen kasvot kämmeniensä väliin ja tuntui suutelevan naista kuin se olisi ensimmäinen ja viimeinen kerta, vaikka hän ei tahtonut sen koskaan loppuvan. Suudelma tuntui huumaavalta, kuin kaikki asiat ja huolet ympäriltä katoaisivat jonnekin, mistä niitä ei koskaan tarvitsisi kaivaa esille.
Kun he viimein vetäytyivät toistensa huulilta, hymy leikki heidän molempien kasvoilla.
”En halua, että tämä on ohi”, Draco hymähti. Hän osoitti nyt vuorostaan ensin itseään, jonka jälkeen Hermionea sormellaan.
”Hyvä, en minäkään”, Hermione naurahti.
”Tämä on kuitenkin tainnut vasta alkaa”, Draco jatkoi.
”Aivan”, Hermione sanoi hymyillen.
He söivät ja alkoivat valmistautumaan iltaan. Hermione pakkasi loputkin tavarat laukkuunsa, jonka oli taikonut syömään sisälleen valtavan määrän rompetta. Taika ja tavaran määrä huvitti Dracoa, mutta hänen oli annettava kunniaa Hermionelle. Nainen oli fiksu varautuessaan kaikkeen.
Kun he seisoivat taas ulko-oven edessä käsi kädessä, kaikki tuntui lopulliselta, vaikka he vasta taistelivat matkansa alusta tässä maailmassa. Draco tunsi, että oli viimein löytänyt avaimet lukittuun sydämeensä ja antanut ne jollekin toiselle hallittavaksi. Ehkä kaiken tämän jälkeen oli tulossa jotain paljon parempaa. Myös hänelle. Mutta kukaan ei tiennyt kuinka tarina päättyisi, ennen kuin se kaikki oli kerrottu. Nyt hän voisi vain toivoa.
Kaksi hahmoa ilmiintyi hiljaisuudessa kohteeseensa, tavoitteenaan saada Harry Potter turvallisesti Kotikoloon.
Joss Stone - Security
A loss that would have thrown
A hole through anybody's soul
And you were only human after all
So don't hold back the tears my dear
Release them so your eyes can clear
I know that you will rise again
But you gotta let them fall
I wish that I could snap my fingers
Erase the past but no
You cannot rewind reality
Once the tape's unrolled
If your spirit's broken and you can't bear the pain
I will help you put the pieces back
A little more each day
And if your heart is locked and you can't find the key
Lay your head upon my shoulder
I'll set you free
I'll be your security
A moment of despair
That forces you to say that life's unfair
It makes you scared of what tomorrow may bring
But don't go giving into fear
Stop hiding all alone in there
The show keeps going on and on
But you'll miss the whole damn thing
I wish I had a crystal ball to see what the future holds
But we don't know how the story ends till it's all been told
If your spirit's broken and you can't bear the pain
I will help you put the pieces back
A little more each day
And if your heart is locked and you can't find the key
Lay your head upon my shoulder
I'll set you free
I'll be your security
On any clock upon the wall
The time is always now
So baby kiss the past goodbye
Don't let the future blow your mind
Just sit back and chill
Take things as they come
You can't be afraid
To live for today
I will be with you each step of the way
If your spirit's broken and you can't bear the pain
I will help you put the pieces back
A little more each day
And if your heart is locked and you can't find the key
Lay your head upon my shoulder
I'll set you free
I'll be your security
If your spirit's broken and you can't bear the pain
I will help you put the pieces back
A little more each day
And if your heart is locked and you can't find the key
Lay your head upon my shoulder
I'll set you free
I'll be your security
A/N: Kommentteja rakastan ja arvostan. <3 Oli ne millaisia tahansa.