Ficin nimi: Töyhtöhyyppämikälien laulu parantaa särkyneen sydämen
Kirjoittaja: Winga
Oikolukija: Kiirsu
Ikäraja: S
Tyylilaji: draama
Hahmot: Murjottava Myrtti, Luna
Vastuuvapaus: Hahmot ovat Row’n, minä vain leikin.
Yhteenveto: Aurinkoisella päivällä on varjopuolensa.
Kirjoittajalta:
12+ -virkehaasteeseen. Tää piti kirjoittaa jo yli kuukausi sitten ja ajatus oli jo valmiina mutta vähän meni aloittaa… Kiirsulle kiitos otsikkoideointiavusta ja oikoluvusta kun valittelin että ei tää oo hyvä mitä teen.
Töyhtöhyyppämikälien laulu parantaa särkyneen sydämenOliko taas aurinkoinen päivä, joka sai lapset nauramaan ja juoksemaan käytävissä? Mahtoivatko he mennä ulos, ottaa aurinkoa, antaa sen lämmittää päälakea, kunnes pitäisi taas juosta sisälle, sillä vielä viimeiset tehtävät odottivat?
Kuin ruttoa he välttelivät häntä, välttelivät hänen asuinpaikkaansa, eivätkä siellä koskaan ilakoineet. Ei kenelläkään ollut tahtoa sellaiseen, tulla surullisen luo, surulliseen tilaan, silloin kun mielessä liihotteli ilo, aurinko, onni.
Ei kukaan ennenkään ollut käynyt, ei ollut vieraita ei ystäviä ei ennen Dracoa ja sitäkin jatkui vain siihen asti kunnes Harry (niin ihana, niin kamala) teki kamaluuksia.
Tiukka ilme kasvoillaan Myrtti mietti mihin nyt, mitä nyt, kun ei sitä Lunaakaan näkynyt, ei ollut hetkeen. Sitä, joka tuijotti varpaankynsiään ja esitteli Myrtille niitä, ja kertoi kaikenlaisia uusia asioita. Oli keijun kaukainen sukulainen, töyhtö-jokin, josta Luna joskus puhui ummet lammet eikä Myrtti osannut oikeastaan edes kuvitella sitä. Hän ehdotti, että ehkä se oli mutaatio hutsusta, mutta Luna sanoi että ei kai nyt sentään.
Ei Myrtin ollut ollut tarkoitus haaveilla Lunan vierailusta, ei tämäkään nyt sentään kesäisenä
päivänä tulisi hänen luokseen. Leijuisi vain omassa avaruudessaan, siellä missä töyhtökentieshyypiäinen hyppeli. Antaisi keltaisena mollottavan auringon hivellä ihoaan ja Myrtti saisi täällä taas yksin, yksin tunnista toiseen, päivästä toiseen, kohta koko kesän olla.
Ennenkin oli hän haaveillut onnesta pullossa, jos vain joisi, ja sitten olisi onnellinen ja ystävien ympäröimä. Ehkä jo päiväkodissa hän oli haaveillut seurasta, oli ollut onneton jo. Hennoksi kutsuivat, äitikin, sanoi että tytär hentoinen, ei saa olla suruinen, ja hän oli yrittänyt.
Vuosia, vuosia oli yrittänyt olla se mitä haluttiin; piti viitata tunnilla, mutta sitten oli hikari; piti puhua muille, mutta kukaan ei kuunnellut; piti tehdä sitä ja tätä mutta silti ei.
Ovi aukesi ja huoneeseen leijui mustan teen tuoksu. Myrtti vihasi teetä, ennen, se oli muistuttanut tytöistä ja teehetkistä, mutta Luna oli piristänyt teetä, tehnyt uusiakin muistoja.
“Myrtti, minä tulin esittelemään sinulle uutta tatuointia, jonka otin”, huikkasi Luna ovelta, ja Myrtti mietti mahtoiko Lunan käsivarressa olla jo se tatuointi töyhtöhyyppämikäliestä, josta tämä oli aiemmin haaveillut.
Ennen hän olisi huudellut ilkeyksiä moisista, äiti sanoi tatuointeja rumiksi, isällä oli ollut tatuointi ja isä oli hylännyt heidät.
“Missä sinä olet, tule tänne,” Luna huhuili ja Myrtti alkoi melkein niiskuttaa, että joku muisti, olisi halunnut antaa silittää päätään, toivoi, että joskus joku voisi silittää. Että hän voisi yhä olla ihan tavallinen. Hän olisi pyytänyt nenäliinaa nenänsä pyyhkimiseen, muttei voinut, ja leijaili vain Lunan luo vähän sekaisin.
“Käytävässä oli eksyneitä rikkejä, minun piti niitä viedä ulos ensin, anteeksi, että olen myöhässä”, Luna sanoi, kun Myrtti leijaili hänen edessään.
“Eihän meillä ollut edes mitään sovittuna”, Myrtti vastasi ja mietti, että ehkä hän oli ollut vähän idioottimainen, ei Luna koskaan ollut jättänyt heidän vähintään viikottaisia tapaamisia väliin.
Sanalista:
1. aurinkoinen 2. päälaki 3. rutto 4. tahto 5. kunnes 6. tiukka 7. varpaankynsi 8. töyhtö 9. mutaatio 10. haaveilla 11. avaruus 12. keltainen 13. pullo 14. päiväkoti 15. hento 16. viitata 17. tee 18. vihata 19. tatuointi 20. ilkeys 21. silittää 22. tavallinen 23. nenäliina 24. eksynyt 25. idioottimainen