Nimi: Sokerikuorrutettua karviaispiirakkaa
Kirjoittaja: Crys
Ikäraja: S
Paritus: Ollie/Tillie
Genre: Kesäinen cottagecore, fluffy, slice of life, tuokiokuvaus
Yhteenveto: Tillie ja Ollie leipovat karviaispiirakkaa kesäisissä tunnelmissa
A/N: Blokinpurkuun auttaa aina tunnelmointi! Ihastuin tähän kaksikkoon sen verran että saatan kirjottaa heistä vielä jotain lisääkin
Juhannustaika Okaketulle ja Kaarnelle ja kaikille kesäisen tuokiokuvauksen ystäville! Tillie ja Ollie ovat tuttuja
Aurinko sateen keskellä (S) syksyisestä tuokiokuvauksesta sekä kesäsateisesta
Hetki ennen sadetta (S), mutta juonellisesti nämä eivät toisiinsa liity. Osallistuu haasteisiin Originaalikiipeily sanalla lempeys ja Sana/kuva/lause kuvalla
x Aamu oli ollut pilvinen, mutta nyt pilvet olivat väistyneet ja auringonvalo vilkkui eri värein sävytettyjen ikkunalasien läpi luoden aarteiden täyttämään pieneen mökkiin varsinaisen sateenkaarien kirjon. Keittiön ikkunaan läpikuultavalla värillä maalattu vedenalainen maisema värjäsi juuri poimittuja karviaisia putsaavan ja pilkkovan Tillien kädet violetilla, kun taas metrin päässä työskentelevän Ollien kädet värjäytyivät siniseen. Siniset kädet kävivät punaisella karviaiskupilla yhtä tiheästi kuin violetit, mutta useimmat sinisten käsien käsittelemät karviaiset eivät päätyneet leikkuulaudalta putsattujen kuppiin.
”Ne on tarkoitus laittaa piirakkaan, Ollie!” Tillie huokaisi, kun poika sujautti taas yhden violetin karviaisen salaa suuhunsa.
”En minä mitään syö”, Ollie yritti esittää – niin huonosti, että tuskin edes yritti tosissaan – ja virnisti sitten näyttäen, kuinka karviaisen siemenet olivat tarttuneet hampaisiin.
Tillie pudisteli päätään ja jatkoi karviaisten pilkkomista. ”Kohta saat luvan lähteä hakemaan lisää.”
”Tämän takia minä poimin vähän ekstraa. Jotta näitä riittää syömämarjoiksikin”, Ollie sanoi ja poimi lähes tyhjän kupin pohjalta oikein pulskan punaisen karviaisen ja työnsi sen yllättäen Tillien suuhun. Naurahtaen Tillie puraisi karviaisen ihon rikki ja antoi makean maun levitä suuhunsa.
He jatkoivat karviaisten putsausta, kunnes molempien kädet hapuilivat kulhon pohjaa, jossa vain yksi karviainen pakoili heidän sormiensa otetta.
”Teet tuon ihan tahallasi!” Tillie kikatti, kun Ollie tuntui pelaavan sormillaan jalkapalloa karviaisen kanssa, kun Tillie taas joutui maalivahdin osaan.
”Ehen”, Ollie virnisti ja näpäytti sormellaan karviaista hieman liian kovaa, jolloin se hyppäsi ulos kulhosta, pomppasi mintunvihreäksi maalatun laatikoston päältä kivilattialle, josta se vieri hyllyn alle, jonka Ollie oli vuosien saatossa täyttänyt mitä omituisimmilla itse tekemillään savitöillä. Koko kokoelman aarre oli hyllyn päällä komeileva kolmipäinen kanapatsas, josta sojotti siipiä joka suuntaan.
”Tuolta se ei ikinä löydy”, Tillie sanoi huvittuneen moittivaan sävyyn, kun Ollie kumartui etsimään rojuhyllyn alle pyörähtänyttä karviaista. Hyllyn päällä oleva kanapatsas heilahti hieman, mutta se oli tehty tukevalle jalustalle, joten se tuskin tipahtaisi Ollien päälle. Siitä huolimatta Tillie astahti hieman lähemmäs ja tarkkaili tarkasti kanapatsasta, jolle olohuoneen ikkunan auringonkukkamaalauksesta loisti kultaisen keltaista valoa.
”Minä löydän mitä tahansa mistä tahansa”, Ollie vakuutti hapuillessaan karviaista. Hetken päästä hän vetikin karviaisen hyllyn alta, hieraisi sen pintaa ja pisti muitta mutkitta suuhunsa leveä hymy huulillaan, tietäen että siitä tulisi Tillieltä sanomista.
”Olisit edes pessyt sen”, Tillie ei maltannut olla huomauttamatta ja kääntyi sitten kaatamaan karviaiset piirakkavuoalle, jossa taikina jo odotti.
”Entä sokeri?”
Tillien hymy katosi kasvoilta hänen jähmettyessään, mutta karviaiset vierivät yhä kulhosta vuoalle. ”Äh. Se unohtui.”
”Ei haittaa”, Ollie sanoi ja kauhoi reippaasti karviaisia kulhosta. ”Laitetaan pinnalle. Sokerikuorrutettua karviaispiirakkaa, nam!”
Ollien into tarttui Tillieen helposti ja kun he ripottelivat sokeria piirakan päälle – no, ensin Ollie kaatoi ronskisti pussista piirakan päälle kasan sokeria, josta sitä sitten piti levitellä lusikoilla tasaisesti piirakan päälle. Kun sokeri oli levitetty, tuntui Tilliestä siltä niin kuin juuri niin karviaispiirakkaa pitikin tehdä. Kun piirakka sujahti uuniin, Tillie yliviivasi resuisesta reseptivihostaan kohdan
sekoita karviaiset sokeriin ja lisäsi
ripottele sokeri karviaisten päälle – ei suoraa pussista kaataen, Ollie!Ollie luki tekstiä Tillien olan yli ja naurahti tytön lisäykselle.
Karviaispiirakan seuraksi oli tietenkin haettava puutarhasta mustaherukanlehtiä teetä varten. Tillie painoi kasvonsa yhteen huumaavan tuoksuiseen mustaherukanlehteen ja hengitti sen tuoksua syvälle sisäänsä. Miten ihania tuoksuja kesä toikin mukanaan. Ollie innostui keräämään mustaherukanlehtiä oikein olan takaa, mutta ei sitten suostunutkaan antamaan niitä Tillielle teetä varten, vaan alkoi näpertelemään jotain. Tillie palasi takaisin mökkiin, jossa jo pihisi keltaisin kukin koristeltu pannu, joka sointui täydellisesti Tillien kukkamekkoon. Tillie työnsi lehdet haarukalla veden syvyyteen ja jätti herukanlehdet maustumaan.
Tillie penkoi kesäisillä kukilla koristeltua astiakaappia kuppien ja lautasten toivossa, mutta lautasia oli vain yksi – ruusukuvioinen lautanen, jonka Tillie oli joskus maalannut Ollielle lahjaksi. Tillie siirtyi myös tulppaanien, lumihiutaleiden ja ruskalehtien koristamien kaappien luo, joissa muiden vuodenaikojen aikoina käytetyt astiat olivat, mutta jokaisesta kaapista uupuivat lautaset. Ollien mielestä jokaiselle eri vuodenajalle ja mielialalle täytyi olla omanlaisensa astiat.
”Oletko rikkonut kaikki lautasesi?” Tillie ihmetteli katse kaapeissa kuullessaan, kuinka ovi kävi.
Ollie naurahti ja osoitti ikkunalautoja. ”Ei, ne taitavat tällä hetkellä toimittaa yrttiruukkujen alusen virkaa.” Ikkunalaudat olikin täytetty sisä- ja ulkopuolelta erivärisin saviruukuin, joissa kasvoi monenmoista vihreää yrttiä. Yrttien kukoistaessa ei edes huomannut saviruukkujen alla olevia eriparisia lautasia.
Tillie pyöritteli päätään huvittuneena ja sulki avonaiset kaapit. ”No, jos kerran oikein yrttiruukkujen alusina, niin vaikea siitä olla vihainen. Täytyy kai pärjätä yhdelläkin lautasella”, hän sanoi ja katseli lautaseen maalaamiaan ruusuja ehkä liiankin tyytyväisenä siitä, että Ollie oli säästänyt juuri sen lautasen, vaikka eivät hänen väkerryksensä olleet läheskään yhtä kauniita kuin taiteellisen Ollien maalaukset. Siinä missä Ollien mökki oli täytetty kaikenlaisella itse tehdyllä ja kerätyllä pikkutavaralla, Tillien mökki oli seiniä myöten vuorattu kirjoilla.
Kun Tillie kohotti katseensa hän huomasi Ollien pysähtyneen hänen eteensä ojentamaan hänelle mustaherukanlehdistä punottua kruunua, joihin oli pujotettu violetteja kissankelloja koristeiksi.
”Oh”, oli ainoa, mitä Tillie sai sanottua, sillä lehdet oli aseteltu uskomattoman taidokkaasti kruunun muotoon. Ihastunut ilme kuitenkin kertoi Ollielle enemmän kuin sanat. Joskus Ollie kiusoitteli Tillietä siitä, että tämä luki enemmän kirjoja kuin yksikään muu koko metsässä, mutta silti tällä tuntui aina olevan sana hukassa. Ollie kohotti lehtikruunun Tillien ruskeille kiharoille ja asetteli sen oikeaan kulmaan lempein ottein.
”Se sopii sinulle hyvin. Vaikka ehkä olisi pitänyt ottaa keltaisia kukkia. Sopisivat mekkoosi”, Ollie tuumi tarkastellessaan häntä.
”Minä pidän kissankelloista”, Tillie sanoi tunnustellen päässään olevia tuoksuvia lehtiä hymy huulillaan. Kissankellot olivat hänen lempikukkiaan ja tietysti Ollie tiesi sen.
”Tiedän”, Ollie sanoi lempeästi ja asetteli yhtä kukkaa paremmin paikoilleen ikkunamaalausten värjätessä hänen poskensa punaisia kukkia.
Vastaleivottua sokerikuorrutetta karviaispiirakkaa nautittiin yhdeltä lautaselta pihapöydän ääressä tuulessa humisevien koivu- ja haapapuiden alla. Auringonvalo sai lehdet kimaltamaan sinistä taivasta vasten kuin vihreät timantit. Ollie ja Tillie katselivat tuulen huminaa maistellessaan lämmintä piirakkaa mustaherukkateetä tuoksutellen. Tuuli leikki lehdissä omaa leikkiään, aloitti vasemmanpuoleisten koivujen latvoista ja siirtyi siitä alemmas haapoihin, kunnes kiepsautti taas koivujen latvoja uudestaan, kun ne olivat juuri ehtineet asettua aloilleen. Tuuli ei levännyt koskaan, jatkoi aina vain matkaansa kohti uusia seutuja.
Ollie ja Tillie eivät kuitenkaan kadehtineet tuulta ja sen loputonta matkaa, vaikka katselivatkin humisevia lehtiä mielellään. Miksi olisi tarve lähteä pois, täällä oli kaikki tarvittava?
