Larjus, kiitti taas kommentista ja ajatusten vaihdosta. Kaksikon matka jatkuu. Mä olen nyt viihtynyt jonkun verran lukien noita englanninkielisiä fikkejä ja kummasti niissä toistuu esim. Otabekin musiikkiharrastuneisuus joko DJ:na tai jopa oman kappaleen tekemisenä. Se alkaa olla aika itsestään selvä juttu. Ja juu, onhan Otabek papereissa se aikuinen ja Yuri vielä "lapsi" mutta mä en kovin vanhoista lapsista itse käytä sanaa lapsi vaan nuori. Nuori itse varmasti tykkää jos se on 17 vuotta ja 360 päivän ikäinen mieluummin sanasta nuori kuin lapsi. Voi kuvitella kuinka Yuri haistattaisi pitkät, kun lukisi sellaita fanikeskustelua. "You moron!" Ei muutaman vuoden ikäero ole mitään. Ja Otabek on vastuullinen ja hyvä tyyppi.
Eilen hioin tätä tekstiä ja löysin netin täydeltä aivan mahtavia Otayuri-sarjiksia ja hihittelin puoli iltaa niille.
Mua kiinnostaa myös millaisen fanikuvan laitoit piirtotilaukseen (kerroit tuolla kilahtaneissa kirjoittajissa). Vitsit kun tosiaan osais piirtää. Mutta kun ei osaa, niin täytyy sitäkin enemmän kirjoittaa. Tähän taitaa tulla viideskin osa, kun matkaa on vielä jäljellä ja haluan sukeltaa vielä hiukan enemmän näiden pään sisään. Osa osalta vähän enemmän.
#reissu2017
Aamulla satoi vielä hetken, kun heidän matkansa jatkui. Maantiellä ei voinut sanoa olevan sen suurempaa ruuhkaa. Kun heille selvisi että heidän majapaikassaan oli hyvä pyykinpesukone ja kuivausrumpu, he päättivät pestä vähät pyykkinsä, mutta puhtaalle oli tarvetta sillä ne hupenivat joka päivä. Lopputuloksena yksi Yurin valkoisista t-paidoista oli värjäytynyt siniseksi.
”Onneksi tämä ei ollut lempparipaitojani”, Yuri totesi katsellessaan sinisen sävyisiä kuvioita paidassaan. ”Heitän tällä vesilintua seuraavan käytön jälkeen.”
”Mennään syömään jätskit”, Otabek ehdotti kun he olivat saaneet kuivausrummun tyhjennettyä.
Heidän majapaikkansa lähellä oli kahvila, jossa myytiin erilaisia jäätelöannoksia. Annokset olivat suuria ja näyttäviä, joten pitihän niistä ottaa kuva ennen kuin niitä raaski syödä.
”Njää, saanko maistaa. Nyt iski annoskateus”, Yuri sanoi nähdessään Otabekin annoksen, joka oli hieman Yurin annosta värikkäämpi. He söivät lopulta sekaisin omaa ja toisen annosta lusikoidessaan ristiin molempia. Kävellessään takaisin majapaikalle Otabek huomasi, että Yurin nenänpäässä oli selvästi pieni musta läntti kastiketta annoksesta. Hän oli nostamassa kättään pyyhkäistäkseen toisen nenää, kun käsitti mitä oli tekemässä.
Niinpä hän tyytyi osoittamaan Yurin nenää.
”Sinulla on lakritsakastiketta nenänpäässäsi”, hän huomautti ja hymyili. ”Se itseasiassa pukee sinua.” Hänelle tuli mieleen ne monet kuvat Yurista fanilauman ympäröimänä, jolloin tällä oli kissankorvat päässään. Mustan nenänpään lisäksi eihän tuohon tarvinnyt enää kuin piirtää kissanviikset. Kaiken sen hän jätti kuitenkin sanomatta ääneen.
Yuri läppäisi Otabekia, mutta pysähtyi hieromaan nenäänsä ja jäi tuijottamaan.
Oliko Otabek punastunut? Miksi ihmeessä? Hänellähän tässä oli nenä kastikkeessa. Yuri jäi tuijottamaan, jolloin puna vain syveni.
”Olet ihan punainen”, Yuri totesi hieman vahingoniloisena.
”Jaa-a, enpä olisi itse tajunnut”, Otabek sanoi yrittäessään katsoa muualle. Minkä hän sille mahtoi että Yuria oli mukava katsella.
Illalla Otabek levitti tiekartan huoneen lattialle. He katsoivat minkä matkan he jo olivat ajaneet ja mitä seuraavien päivien matka toisi tullessaan. Otabek torkahti lopulta kovalle lattialle toinen jalka kartan päällä. Yuri ei heti raaskinut herättää häntä. Hän katseli vuoroin karttaa ja vuoroin nukkuvaa ystäväänsä ja venytteli tapansa mukaan pysyäkseen notkeana ja pitääkseen pahimmat selkäsäryt loitolla. Seuraavan yön he nukkuisivat Otabekin tuttavan luona jollain pikkupaikkakunnalla, mikä se nyt olikaan.
Otabek oli ollut juuri niin leppoisaa matkaseuraa, mitä Yuri oli saattanut kuvitella. Tavallisesti hän olisi ollut jo ties kuinka monessa riidassa ja suukovussa, mutta Otabek oli aivan erilainen kuin kaikki muut. Siinä missä muut ihmiset tuntuivat olevan vain tiellä ja yleensäkin melko ärsyttäviä, ei Otabekista löytynyt juuri mitään ärsyttävää. Tai no, jokaisestahan nyt jotain, mutta Otabek oli ärsyttävyydessäänkin ihan omaa luokkaansa. Jos Yuri päästi suustaan jotain tyhmää läppää, Otabek nauroi mukana tai osasi kääntää jutun päälaelleen toisella läpällä.
Otabek hätkähti hereille ja oli niin väsynyt, että vain nousi sängylle ja jatkoi nukkumista. Yuri kokosi kartan kasaan ja haukotteli.
Tiistai 23.5.2017. Aqtöbestä Zhetikaraan noin 450km. #Otabek&Yuri #reissu2017 #Zhetikara Tämä oli tylsä päivä, eikä tapahtunut mitään. Boooring, says Sherlock. Kiitos kaikille seuraajille ja terveisiä tutuille! Yhteensä 5 valokuvaa, joista 3 kuvaa matkamaisemista 1 huumorikuva pyykinpesusta ja 1 jäätelöannoksista ja Yurin kastikenenästä.
*
Matkan varrella oli suurempi kaupunki Qostanay, jossa matkalaisten oli tarkoitus syödä ja jaloitella. Liikennevalot olivat heille vihreinä heidän saapuessaan risteykseen. Silloin jostain kuului rekka-auton katkeamatonta ja korvia raastavaa torven soittoa ja seuraavassa hetkessä risteys oli täynnä rytinää ja ryskettä. Otabek ajoi sillä sekunnilla tien reunaan ja jarrutti rajusti. Hänen jaloistaan valahtivat voimat täysin ja hän lysähti istumaan niille sijoilleen, moottoripyörän viereen. Vain nopea vilkaisu kertoi, että Yuri istui edelleen moottoripyörän takana – ehjänä.
Yuri otti kypärän pois päästään tärisevin käsin ja katsoi ympärilleen. He olivat turvallisessa paikassa, tien vierellä eivätkä he olleet liikenteen tiellä. Jostain kaukaa kuului lähestyvien hälytysajoneuvojen äänet. Rekka-auto oli törmännyt ainakin kahteen pienempään autoon, jotka olivat aivan pelti rutussa. Ihmisiä kerääntyi tapahtumapaikalle ja oli siellä syntynyt käsirysyäkin, kun joku yritti pitää uteliaita loitolla.
”O- Otabek?” Yuri kysyi ääni väristen. ”Oletko kunnossa?” Hän istahti asfaltille ystävänsä viereen ja huomasi Otabekin niiskuttavan. Otabek nosti vähän kättään näyttäen Yurille kuinka paljon se edelleen tärisi. Hän ei saanut edes kypärää päästään. Yuri mietti hetken mitä hän tekisi tai sanoisi. Ei hän ollut ikinä ollut vastaavassa tilanteessa. He olivat säikähtäneet pahanpäiväisesti. Hän päätti ottaa Otabekin käden omaansa.
”Hei, olen hengissä”, hän sanoi. ”Ja sinäkin olet”, hän jatkoi. Otabek sai kohta otettua kypärän pois päästään yrittäen hymyillä vähän. Kun uudet kyyneleet valuivat hänen poskiaan pitkin Yurin oli pakko kietoa kätensä hänen ympärilleen. Jos se auttaisi. Ei hän muutakaan voinut. Ensiapulaukusta löytyisi kyllä sidetaitoksia ja laastaria, mutta sellainen ei auttanut tähän. Heidän luokseen tuli ensihoitoyksikön yksi työntekijöistä kyselemään heidän vointiaan ja pysytteli pitkän ajan heidän luonaan, kunnes Otabek nousi jaloilleen ja sai puhutuksi kunnolla. He saivat ohjeeksi levätä tarpeeksi pitkään ennen kuin jatkaisivat matkaa.
”Yuri, olen niin pahoillani”, Otabek sanoi kun he olivat kahden.
”Hei. Olen kunnossa, ei sinun tarvitse olla pahoillasi.”
”Mutta minä olen. En olisi ikinä antanut itselleni anteeksi, jos sinulle olisi sattunut jotain. Minä lupasin isoisällesi ja valmentajallesi palauttaa sinut ehjänä kotiin. Nyt ei ollut paljosta kiinni että...” Otabek sanoi ääni murtuen. He siirsivät moottoripyörän puiston laidalle ja istuivat vielä pitkään yhdellä penkeistä. He kuulivat huhuja siitä mitä oli tapahtunut, ei mitään varmaa tietoa. Yhden huhun mukaan rekka-auton jarrut olisivat pettäneet ja sen tähden se oli ajanut päin punaisia ja tullut risteysalueelle niin suurella vauhdilla ja yllättäen.
Yurilla oli täysi luottamus Otabekiin. Jos heille olisi sattunut jotain, ei sille sitten mitään olisi voinut. Mutta tässä he olivat edelleen, eivätkä olleet saaneet fyysisiä naarmuja tai vammoja. Sitten Yurin mielessä välähti uudelleen koko tilanne, äänitorven raastava ääni ja sen jälkeinen rytinä.
Mistä ihmeen välistä he olivat päässeet alta pois? Mitä jos Otabekille olisi tapahtunut jotain ja hän olisi jäänyt jälkeen? Yuri liikuttui ja yritti peittää sitä.
”Hei?” Otabek sanoi. Yuri hautasi päänsä Otabekin nahkatakin rintamukseen ja siinä he istuivat yrittäen rauhoittaa toinen toistaan vakuuttamalla että kaikki oli hyvin.
Kun he olivat syöneet ja kävelleet kauniilla Youth Bulevardilla, heillä oli huomattavasti parempi mieli ja Otabekista tuntui jo siltä, että uskaltautuisi taas ajamaan. Se mitä oli tapahtunut, ei sellaista tapahtunut joka päivä. Yuri vaikutti iloiselta ja valmiilta jatkamaan matkaa. Heillä oli vielä reilut sata kilometriä ajomatkaa, kunnes olisivat Otabekin tuttavan luona. Otabek soitti tälle ilmoittaakseen, että nyt he jatkoivat matkaa ja arvioi milloin he olisivat perillä.
Otabek pisti merkille, että sen päivän jännitys oli herättänyt hänessä uusia ajatuksia ja tunteita pintaan ja se oli lähentänyt hänen ja Yurin välejä. Oli helpompi aloittaa puhumaan vähän vaikeammistakin asioista. Yhdessä he päättivät, että pitivät tapahtuneen tässä vaiheessa heidän välisenä asianaan, eivätkä kertoisi siitä vielä muille. He eivät halunneet herättää huolta, olivathan he kuitenkin selvinneet kuitenkin pelkällä säikähdyksellä.
Keskiviikko 24.5.2017. Zhetikarasta Sarykoliin noin 350km. #Otabek&Yuri #reissu2017 #Qostanay #Youthboulevard
Tämä päivä oli eilistä paljon tapahtumarikkaampi. Majapaikassamme on kissoja ja koiria! Ja yksi pahuksen kukko. 4 valokuvaa Youthboulevardilta ja 3 kissoista ja 2 Yurista ja kissoista 1 Otabekista, Yurista ja kissoista.
*
Aamulla heidät herätti kiekuva kukko. Yuri säpsähti sekunnissa hereille.
”Katkaisen tuolta kiljukaulalta kaulan ja teetän siitä lientä! Olisin voinut nukkua vielä kaksi tuntia”, hän jupisi painaessaan tyynyä päänsä päälle mutta turhaan. Kukko piti äänestään. Otabek vain käänsi kylkeään ja yritti jatkaa nukkumista. He olivat patjoilla lattiamajoituksessa.
”Jos se vaikka lopettaisi kohta”, Otabek sanoi toiveikkaasti. Yuri laski. Kukko mokoma kiekui vielä yksitoista kertaa, kunnes se taisi saada luun kurkkuunsa vai oliko se johtunut koiran haukahduksesta. Mielessään Yuri antoi kymmenen pistettä sille koiralle.
Otabek kierteli moottoripyörän ympäri muutaman ylimääräisen kerran ja totesi että se oli kunnossa. Mikään ei ollut osunut siihen eikä heihin, vaikka muistikuvat siitä miten he olivat ajaneet rekka-auton edestä pois, olivatkin hyvin epäselviä. Maantielle päästyään oli taas mukava päästä ajamaan. Päivät olivat yhä valoisampia ja ne lämpenivät kesää kohti. Oikeastaan oli jo kesä. Kun pohjoisesta suunnasta tuulet käänsivät suuntansa ja alkoi tuulla idästä ja kaakosta, se toi kuumaa ilmaa mukanaan. Kypärä alkoi tuntua hiostavalta ja tukalalta, kun se oli päässä monta tuntia.
Kun Otabek pysäytti iltapäivällä moottoripyöränsä hotellin pihaan, Yuri oli ihmeissään.
”Mitä helkuttia?” Yuri kysyi. He olivat hienon hotellin pihalla. Hotellin yhteydessä oli kasino.
”Yövymme tämän yön täällä. Minä maksan”, Otabek sanoi.
Kaikki siihen astiset majoituspaikat olivat olleet majataloja ja hostelleja, joiden joukossa oli muutama helmi, mutta muuten he olivat nukkuneet natisevissa kerrossängyissä ja huoneet oli kalustettu monenkirjavin kalustein ja tekstiilein, jotka eivät sopineet keskenään yhteen. Tämä toi vaihtelua heidän matkaansa.
”Syödään hyvin ja pidetään vaikka leffailta”, Otabek ehdotti.
”Kuulostaa hyvältä”, Yuri sanoi vaikka hän epäilikin että he saisivat ravintolan puolelta kenkää jos hän pukeutuisi sinistä väriä saaneeseen valkoiseen epäsiistiin paitaansa.
Hotellin aulassa oli kuitenkin muitakin, jotka olivat nahkaisissa moottoripyöräilyasuissaan tai muuten rennommissa vaatteissa. Ehkä he sulautuisivat joukkoon. Otabek maksoi yön ja he kävelivät pitkää käytävää pitkin. Ennen kuin Otabek avasi oven hän pysähtyi ja kääntyi Yurin puoleen.
”Heillä oli vapaana enää huoneita, joissa on... tuota, parisänky”, hän sanoi. ”Toivottavasti se ei haittaa sinua”, hän sanoi mutta ei jäänyt katsomaan Yuriin vaan meni sisään.
”Se on okei”, Yuri sanoi. Sänky oli suuri ja muhkea. Otabek huokaisi mielessään. Kyllä he siihen mahtuisivat ilman ongelmia.
He kävivät lenkillä ja hakivat samalla elokuvaillaksi naposteltavaa. He viettivät hotellin porekylpyosastolla rauhallisen hetken, vaikka Yuri oli ensin epäröinyt tulla sinne. Hän ei edelleenkään kokenut oloaan miellyttäväksi, jos piti kylpeä seurassa. Oli kuitenkin vasta iltapäivä eikä altailla oikeastaan ollut vielä muita. He saivat liota hyvän tovin lämpimässä poreilevassa vedessä aivan kahdestaan. Otabek oli vähällä torkahtaa lämpimään veteen ja Yuri tarrasi omilla varpaillaan toisen varpaisiin. Yuri ei voinut olla miettimättä kuinka hauskaa hänellä olisikaan ollut kisamatkoilla, jos olisi tuntenut Otabekin jo kauemmin.
Ravintolaan he pukivat siisteimmät mustat paitansa ja ajohousunsa. Ruoka oli hyvää ja ravintolan sisustus oli ylellisen oloista. Huoneessa he vaihtoivat rennommat vaatteet ylleen ja selasivat television elokuvatarjontaa koko illaksi. He istuivat mukavasti sängyn päädyssä tyynyt selän takana syöden perunalastuja ja karkkia ja juoden limonaatia.
”Tämä on ollut katsottavien listalla”, Otabek sanoi yhdestä toimintaleffasta. ”Oletko nähnyt?”
”En ole, mutta olen kuullut että se on saanut hyvät arvostelut.”
Yuri ei muistanut että olisi moneen vuoteen katsonut kenenkään kanssa elokuvaa yhdessä, ellei hänen isoisäänsä laskettu mukaan. Hän oli saattanut kersana katsoa muutaman serkkunsa kanssa jotain lastenohjelmaa, mutta ei koskaan näin. Tuntui vähän hölmöltä, että jokin näin tavallinen asia oli hänelle uutta. Elokuvan katsominen yhdessä ystävän kanssa. Illan viimeisen elokuvan aikana hän väsyi kesken ja nukahti. Hänen päänsä nytkähti Otabekin olalle. Otabekin vatsanpohjalla humahti lämmin tunne. Yuri oli niin lähellä että saattoi haistaa tämän hiuksissa shampoon tuoksun ja Yurin oman tuoksun. Hän päätti ottaa tilanteesta kaiken irti ja nauttia hetkestä. Yuri saisi herätä ihan itse.
Yuri heräsikin jonkin ajan päästä ja lehahti punaiseksi kun tajusi että oli nojannut Otabekiin. Kun Otabek ei vinoillutkaan eikä sanonut mitään, katsoi vain lempeästi häneen, Yuri häkeltyi vähän.
Oliko hän nukkunut kauankin? Miksei Otabek ollut tönäissyt häntä hereille tai työntänyt kauemmas? Ehkä se liittyi taas tähän ystävähommaan, josta Yuri oli vieläkin positiivisesti ymmällään. Elokuva jatkui vielä tovin eikä Yurin ollut vaikea päästä juoneen mukaan uudelleen. Leffan agentti oli saattanut tehdä muutaman sirkustempun ja katoamisen ja käyttänyt jotain niistä metkoista pommeistaan kengänpohjassaan tai purukumissa, mutta ei hän paljoa ollut menettänyt.
Kun päiväpeite oli sängyltä pois, he totesivat että sängyssä oli ainoastaan yksi suurikokoinen peitto.
”Hyvää yötä”, Otabek sanoi kääriytyessään omalle puolelle peittoa.
”Öitä”, Yuri vastasi. Yuri jäi nukkumaan aivan toiselle reunalle yrittäen pitää selvää rakoa heidän välillään. Otabek nukkui omalla puolellaan ja nukahti aika pian. Yuri oli nukahtanut, mutta heräsi siihen, että putosi kovalle lattialle ja veti siinä samalla suuren osan peitosta mukanaan ja herätti siinä rytäkässä Otabekin.
”Yuri?” Otabek kuiskasi. ”En minä pure. Voit vallan hyvin nukkua vähän keskemmällä. Ja anna tänne sitä peittoa, älä omi kaikkea.”
”Sori”, Yuri sanoi noustessaan takaisin sänkyyn.
”Oletko nukkunut lainkaan?” Otabek kysyi.
”Nukuin. Heräsin kun putosin.”
Yuri otti paremman asennon hieman keskemmältä omaa puoltaan ja rentoutui, kun Otabek kääntyi toiselle kyljelleen ja näytti jatkavan nukkumistaan. Otabek hymyili itsekseen. Yurin epävarmuus oli niin hellyttävää ja kuinka hän yritti olla niin kuin ei missään olisi mitään kummallista.
Aamulla he heräsivät huomattavasti lähempänä toisiaan, mutta kumpikaan ei enää kiinnittänyt siihen suurtakaan huomiota. Otabek jäi kaipaamaan yhteisiä sänkyjä.
Torstai 25.5.2017. Sarykolista Stsutsinskiin noin 400km. #Otabek&Yuri #reissu2017 #Cashvillecasino #leffailta Murjusta casinon hoviin. Ei vaineskaan, ei patjamajoituksessakaan vikaa ollut, mutta tänään päästiin porekylpyyn.6 Valokuvaa, joista kaksi maisemakuvaa, kahdessa he seisovat casinon edessä moottoripyörän luona ja kaksi huoneesta, jossa he hassuttelevat.
