Nimi: Piina
Ikäraja: K-11 (kiroilun vuoksi)
Tyylilaji: draama
Paritus: Lauri/Sami
A/N: Vanha teksti, jonka julkaisen uudestaan.
Piina
Mun on vaikea pitää ajatuksiani kurissa ja mä vihaan sitä. En tahdo miettiä Lauria, en sen suutelemista, en sen sormia mun kiharoissa. Kiroan ääneen ja isken kahvikupin pahantuulisesti pöydälle. Kahvia läikkyy, ihan vitun sama. Mä en saa mielestäni Laurin riitelystä hurjaa ilmettä ja sitä helvetin kutsuvaa suuta. Jumalauta, mitä mulle on tapahtumassa?
Menen röökille. Parvekkeella on kolean kylmä, mutta mä en jaksa pukea takkia. Ehkä pakkanen puree mun piinaavilta ajatuksilta hännät ja antaa mulle rauhaa. Vedän pitkät henkoset ja puhallan. Seison savussa, hytisten kuin vitun idiootti enkä pääse karkuun Lauria. Mietin kuin pakotettuna sen kehoa painumassa mua vasten, lämmintä suuta mun omallani, käsiä niskassa. Mun on pakko polttaa vielä toinen, mutten saa Lauria häipymään. Se kiirii mun kannoilla koko ajan ja mua vituttaa.
Sisällä mun kännykkä soi, en vastaa. Tiedän kuka se on, enkä mä tahdo jutella. Tahdon kääntää aikaa taaksepäin ja olla astumatta ansaan. Jumalauta, ei mulle voi käydä näin. Heittäydyn sohvalle makaamaan ja toivon, etten olisi tässä tilanteessa. Tahdon Laurin pinnallisen hengityksen pois mun korvista, sen kostean kielen ulos mun suusta. Tahdon unohtaa sen suudelmasta hengästyneet kasvot.
Mä en kuitenkaan pysty siihen. Olen heikko enkä vittu osaa ajatella muuta kuin Lauria. Jossain vaiheessa mä huomaan ikävöiväni sitä. Kaipaan meidän paskaa läppää, sen huolehtivaisuutta ja naurua. Läheisyyttä.
Ei helvetti.
Hätkähdän mun kännykän alkaessa taas soida. Ensin aion antaa sen olla. Mun päässä kuitenkin vilahtaa Laurin naurava hymy ja jostain vitun kummallisesta syystä mä vastaan. Tervehdys tukahtuu mun huulille, kun kuulen Laurin äänen. Tiedän olevani mennyttä.
