Yuri!!! on Ice: Muistojen meri | S, Victor

[Parris]

Nimi: Muistojen meri
Kirjoittaja: Bluji Ronen
Esilukija: kuuskidi, pus <3
Ikäraja: S
Fandom: Yuri!!! on Ice
Haasteet: Salainen ystävä II, Otsikoinnin iloja (allitteroiva otsikko), 12+ virkettä XII (sanat lopuksi)

A/N: Ensinnäkin, oikein iso ja muhkean ystävällinen tervehdys Salaiselle Ystävälleni Ookalle! <3 Toivomuksiisi kuului teksti urheiluanimesta (eikä suunnilleen mitään sen tarkentavaa), joten sepä antoi jälleen mahdollisuuden kirjoittaa YOI:sta, joka on kyllä ihan mahtava sarja. Ohessa 12+ virkettä -haasteen sanalista inspasi keksimään jotain Victorin lapsuus- ja nuoruusmuistoista, eli tämä taittuu antamasi "fluffista kauhuun" -skaalalla enemmän sinne fluffiin päin. (P.S. Oon tällä hetkellä nelosjaksossa, joten pahoittelut, jos tässä on jotain myöhempien jaksojen kanssa risteävää. ) Toivottavasti tykkäät!


Victor oli aamulla päättänyt, että tänään hän veisi Yuurin rannalle katselemaan merta - ehkä tämä avautuisi hieman tahtotilastaan ja tunteistaan samalla - ja niinpä he kulkivat aamu-usvasta utuisen metsikön läpi. Kostea, mutta silti mukavan lauhkea viima puhalsi puiden välissä, ja Victor kietoi pikimustaa takkiaan tiukemmin ympärilleen - eihän hän nyt sentään haluaisi vilustua. Ei hänellä kuitenkaan olisi varaa jättäytyä yhtenäkään päivänä vällyjen väliin lepäämään, kun Yuurin uudet koetukset luistelumaailmassa olivat vasta alkamassa. Ja sitä paitsi, miten Yuuri voisi edes pärjätä ilman hänen lempeän piikikkäitä huomautuksiaan suunnilleen kaikesta mahdollisesta?

Kun kaksikko saapui kivisen rannan reunaan, Victorille alkoi hiljalleen valjeta, kuinka paljon hän rakastikaan merta, oli aina rakastanut. Oli näemmä aivan sama, katseliko hän sitä rakkaan synnyinkaupunkinsa Pietarin satamassa vai japanilaisen saaren viehättävässä, pienehkössä rantakaupungissa - se oli aina yhtä majesteettinen ja toi mieleen rakkaimpia lapsuusmuistoja. Victor saattoi nähdä sielunsa silmin pikkuisen, paljon viattomamman lapsiversion itsestään tarkkailemassa vilkkaalla rantakadulla - olisi sitä ehkä bulevardiksikin voinut melkein kutsua - töihin kiirehtiviä ihmisiä, heidän kiiltäviä nahkakenkiään, villisti rullaavia pyöriään.

Ja kaikkein merkittävintä kuitenkin oli, kuinka suuri merkitys asialla oli ollut hänelle aina: teini-iässäkin Victor oli saattanut viettää tuntikausia luisteluharjoitusten ohella kävellessään edestakaisin tumman veden viertä nappikuulokkeet korvissaan, naputtaen niistä raikaavan kappaleen tahtia solakoilla jalkaterillään. Kappaleiden poljento antoi rytmin hänen askelilleen, jotka tuntuivat yhä nykyäänkin aina etsivän vastaavaa, vaikka taustaääninä olisikin ollut vain lokkien kirkunaa, kuten nyt. Luistelu tai sen pelkkä ajatteleminenkin sai Victorin tuntemaan itsensä kevyeksi kuin tuulessa leijaileva höyhen.

Hetken ajan Victor ja Yuuri istuivat rannalla hiljaa vierekkäin katsellen taivaalla vaeltelevia pilviä, jotka tuntuvat olevan eksyksissä kuten Yuuri. Victor muisti ajat, hetket joskus vuosia sitten, kun hän oli itsekin ollut yhtä epäröivä. Ja se oli aivan varmaa, että kautta historian oli ollut loputtoman monta ihmistä, joiden pelot olivat estäneet tien suuruuteen. Victor uskoi kuitenkin siihen, että jokaisella oli mahdollisuus loistaa, etsiä tiensä tähtiin, puhjeta täyteen kukkaan rakkauden keltaisina ruusuina. Jokainen oli oman elämänsä valtias, päätti tulevaisuutensa riippumatta menneisyyden lähtökohdista. Eihän hiljaisuuskaan itseään rikkonut, vaan tarvittiin aina joku tuottamaan ääni, murtamaan vallit, jotka estivät toteuttamasta unelmiaan.

Ja joskus tarvittiin joku työntämään rajan yli, kuten nyt - Victor tiesi, että Yuuri kaipasi jonkun kylvämään hänen sisälleen itseluottamuksen siemeniä, jos niitä ei vielä siellä ollut, ja toki kastelemaankin niitä. Victor oli nähnyt saman kaavan monta kertaa ennenkin, ja ratkaisu oli kovin yksinkertainen: aika korjaisi ja rakentaisi, ja sillä aikaa hän oli siinä tukemassa Yuuria parhaansa mukaan. Valmentaminen oli kuitenkin vaikea taiteenlaji, ehkäpä yksi maailmankaikkeuden suurimmista haasteista, sillä vääränlainen valmentaja, liian tiukka ja armoton, oli pitkässä juoksussa hyödytön. Ei tuhoamalla saanut aikaan järkevää lopputulosta ja sen oli Yakovkin huomannut, kun oli yhden, huolimattomasti suunnitellun kerran tuonut naisystävänsä, prima ballerina Lilia Baranovskayan seuraamaan Victorin treenejä; Victor ei tarkalleen muistanut, mitä harjoitusten lopuksi oli tapahtunut, mutta jompikumpi oli tukistanut toista, tai ehkä molemmat toisiaan.

Sinä samana iltapäivänä Victor oli ollut vihaisena huoneistossaan; Yakov oli tullut sisään pahoittelevan näköisenä Lilian suhteen, ja Victor oli vain tyynenä, ilmeettömänä haistellut jonkun fanin lähettämiä ruusuja huoneen laidalla. Hän ei ollut suostunut edes katsomaan Yakovia silmiin, kääntymään tähän päin, vaan oli tarkkaillut peilistä yleensä niin aggressiivisen valmentajamiehen harvinaisen nöyriä eleitä. Victor tiesi, että hänellä olisi ehkäpä ollut oikeus suuttua Yakoville, raivota hurrikaanin lailla Lilian vuoksi, koska Yakovin olisi pitänyt siinä vaiheessa tietää, miten arvokas hän oli venäläisen taitoluistelun imagolle. Victor ei ollut kaivannut ylimääräisiä lusikoita soppaansa; hänen oma vertauskuvallinen ruusutarhansa oli ollut täydessä kukassa jo vaikka kuinka monetta vuotta putkeen, ja ylimääräiset puutarhurit vain olisivat aiheuttaneet kaaosta niin, että se olisi lakastunut.

Victor ei toistaisi samoja virheitä kuin oma valmentajansa aikoinaan, vaan olisi suora ja mahtava tukipylväs Yuurin uralle - kunhan tämä vain antaisi siihen mahdollisuuden.


1. utuinen | 2. viima | 3. koetus | 4. piikikäs | 5. rakastaa | 6. saari | 7. pyörä | 8. naputtaa | 9. poljento | 10. höyhen | 11. pilvi | 12. joskus | 13. historia | 14. keltainen | 15. valtias | 16. hiljaisuus | 17. kylvää | 18. yksinkertainen | 19. maailmankaikkeus | 20. tukistaa | 21. ruusu | 22. peili | 23. hurrikaani | 24. lakastua | 25. suora

[Ooka]

Tässä menikin hetki aikaa ennen kuin ehdin rauhoittua koneen ääreen ja keskittymään oikein tosissani tähän tekstiin! Mutta mennäänpä kuitenkin asiaan.

Kokonaisuudessaan tykkään tästä tekstistä todella paljon ja kohtaus merenrannalla on kieltämättä yksi sarjan parhaimpia, vaikka vasta kuudennessa jaksossa jäinkin viimeistään koukkuun (vink ) Kerronta on mukavaa ja pidän siitä, kuinka Victor muistelee omia luisteluaikojaan Yakovin valmennuksessa. Myös se, että tässä tulee sellainen olo, että juuri tässä nimenomaisessa hetkessä Victor vannouotuu tehtävälleen Yuurin valmentajana koko sydämestään, on suuren suuri plussa. Se, että hän miettii mitä voisi tehdä eri tavalla kuin Yakov ja se, että Victor tosissaan miettii miten pystyisi olemaan se paras mahdollinen tukipylväs Yuurille<3 Naureskelen myös mielikuvalle näistä kohtalokkaista treeneistä, joihin Liliakin oli tullut mukaan.

En kauheasti osaa oikein mitään muuta sanoa kuin, että tykkäsin ja tosi paljon! Kiitän (nyt vähemmän) salaista uutta ystävääni ison kukkapuskan kera<3

[haryu]

Tämäpä oli kaunis. Tosi rauhallinen tunnelma oli ja sujuvasti siirryttiin muistosta toiseen. Olit kyllä tähän niin monen monta hienoa lausetta saanut naputeltua että haluaisin lainata ne kaikki mutta ehdoton suosikki oli tämä

Hetken aikaa Victor ja Yuuri istuivat rannalla hiljaa vierekkäin katsellen taivaalla vaeltelevia pilviä, jotka tuntuivat olevan eksyksissä kuten Yuuri.

Kursivoin vielä tun yhden kohdan koska se vaan oli hienointa hienoutta. Alkoi hymyilyttää se miten paljon Yuuri sarjan aikana kehittyi niin taidoiltaan kuin itseluottamukseltaan.

[Vuorna]

Aamupäivää! Tämän oon joskus aikapäiviä sitten napannut kommentointilistalleni ja nyt vihdoin ennätin tämän äärelle. YOI on mulle näinä päivinä hurjan nostalginen fandom, ja ihan mielenkiinnolla lähdin lukemaan tämmöistä vähemmän parituskeskeistä tekstiä. Victorin menneisyys on myös kiehtonut mua kovasti, joten senkin takia tätä oli ilo lukea. Ja vielä kirsikkana kakun päälle tämä oli vielä virkehaastetta varten kirjoitettu, ja kyseinen haaste onnistuu aina herättämään mun mielenkiinnon.

Tämä oli tosi ihana ja tunnelmallinen teksti! Dialogittomuus toimi tässä erinomaisesti, se auttoi ehdottomasti uppoutumaan Victorin mietteisiin ja hänen muistoihinsa. Victorin lapsuuden ja nuoruuden tietynlainen mystisyys tarjoaa tosi paljon erilaisia mahdollisuuksia, ja minusta oli kiva lukea näitä sinun keksimiäsi piirteitä siitä. Sarjan merenrantakohtaus on tosi ihana ja tykkään myös siitä, millaisen merkityksen olet merelle antanut. Vesi elementtinä sopii muutenkin Victorille hyvin ja on helppo kuvitella hänet rannalla kuulokkeet korvissa. Muistojen meri oli tälle todella osuva nimi, siitä aivan valtavasti papukaijamerkkejä.

Ja joskus tarvittiin joku työntämään rajan yli, kuten nyt - Victor tiesi, että Yuuri kaipasi jonkun kylvämään hänen sisälleen itseluottamuksen siemeniä, jos niitä ei vielä siellä ollut, ja toki kastelemaankin niitä.

Tästä kohdasta tykkäsin aivan erityisen paljon. Erinomaisen hyvä huomio ja oli kiva nähdä Victorin mietteitä Yuuristakin tässä tekstissä. Kokonaisuudessaan pidin kanssa siitä, miten varsinkin tekstin loppupuolella nähtiin myös valmentaja-Victorin ajatuksia.

Virkehaasteesta tämä teksti suoriutui aivan valtavan hyvin, yksikään sanalistan sanoista ei pomppinut tekstin joukosta silmille. Olit sanoja käyttänyt todella luontevasti ja saanut niiden avulla aikaan hienon tekstin. Pidän paljon tämmöisistä pohdiskelevista teksteistä, jotka paljastavat henkilöistä jotain, ja tässä olit nimenomaan Victorin historiaa tuonut esille hurjan toimivalla tavalla. Tämä oli tosi toimiva ja kaunis teksti, tätä oli ihana lukea. Kiitos paljon tämän kirjoittamisesta!