Ficin nimi Fahrenheit-asteikon soveltaminen parinhankinnassa
Kirjoittaja JuusoLeevi
Fandom The Walking Dead (AMC)
Paritus Käytännössä Carol/Daryl mutta tää kyllä huitelee platonisen ja romanttisen välissä olematta varsinaisesti jälkimmäistä
Ikäraja S
Haasteet Älyttömät otsikot 6 otsikolla numero 4.
Varoitukset -
Vastuunvapaus En omista The Walking Deadia enkä siihen liittyviä hahmoja tai paikkoja, vain tämän tekstin.
Kuvaus Talvi on kylmä ja Daryl lämmin.
A/N Alotin TWD:n alusta ja kakkos- ja kolmoskauden välissä on aikahyppy, joka tarjoaa mulle runsaasti tilaa ilakoida talvifiilistelyllä. Sellanen on mukavaa nyt kun ulkona on kesä.
***
Talvi alkoi varkain, mutta lopulta kylmä viima luikersi autiotalojen seinien ja auton ovien lävitse. Lorin raskaus alkoi näkyä. Rick ja Carl antoivat suurimman osan pienistä ruoka-annoksistaan hänelle ja kuihtuivat samaan tahtiin kun Lori paisui.
Sen yön majapaikaksi siunaantunut mökki oli pieni niin monelle ihmiselle, mutta sen seinille oltiin ripustettu ryijyjä ja sen omistajat olivat ilmeisesti lähteneet muualle kuolemaan, joten se oli kohtuullisen lämmin ja kodikas, turvallinen sen yön ajaksi. Carol katseli takkatulta ja nojasi kylmään seinään. Päivä oli ollut raskas, kuten päivät nykyään lähes poikkeuksetta olivat, mutta heillä oli ruokaa ja katto päänsä päällä.
Daryl istui hänen viereensä, murahti tervehdyksen ja venytteli. Hän oli pyytänyt päivällä opossumeja ja laihan jäniksen, ja nyt katsoi, että muut saisivat syödäkseen ennen häntä. Carol huomasi kuivuneen veren Darylin suupielissä. Daryl saattoi nukkua missä vain ja syödä mitä vain – myös raakaa lihaa jos nälkä yllätti. Daryl oli kuin haukkuherkkä ja ehdottoman lojaali koira.
Carol tarjosi Darylille lautastaan. Hän oli syönyt tarpeeksi.
”Meillä on täällä raskaana oleva nainenkin”, Daryl huomautti. Carol kohotti kulmiaan ja vilkaisi Loria, joka istui takan edessä ja söi kolmatta lautasellista.
”Olkoon”. Daryl otti lautasen. Haarukkaa hän ei tarvinnut, vaan söi lihaa suoraan lautaselta ja sotki.
Carol huokaisi ja nojautui lähemmäksi Darylia. Kuten aina, Daryl hätkähti kosketusta, mutta kuten yhä useammin lähiaikoina, ei siirtynyt tuumaakaan kauemmaksi.
Darylin suonissa virtasi kuuma veri, se kohisi ihoa vasten lämpimänä kuin laiton kotipolttoinen. Paljas käsivarsi poltti Carolin pakkasenpuremaa poskea.
Daryl nuoli lautasensa puhtaaksi ja laski sen lattialle, ja aivan kuin hän olisi juuri huomannut Carolin itseään vasten, hän nytkähti jälleen. Carol virnisti ja työnsi kylmää poskeaan tiukemmin Darylin olkaa vasten.
”Olet sinä kyllä yksi...” Daryl sanoi ja nosti ponchonsa Carolin pään peitoksi kuin mestausmyssyn.
Daryl haisi väkevästi hieltä, tilaisuudet peseytyä olivat harvassa ja Daryl tapasi jättää nekin käyttämättä. Siitä huolimatta Carolin oli hyvä olla siellä, kirjavassa teltassa lämpimässä, joten hän ei yrittänytkään päästä pois.
Daryl kyllä tekisi selväksi, jos hän tahtoisi Carolin liikkuvan. Hän nyhjäsi paljasta käsivarttaan Carolia vasten ja Carol tunsi, kuinka miehen sisällä kupli jokin naurun kaltainen. Tai ehkä ne olivat vain loisia kaikesta siitä raa’asta lihasta.
”Jos en tietäisi paremmin, väittäisin että olet kuumeessa”, Carol sanoi, mumisi sanat teltan seiniin, ”ruumiinlämpösi on varmaan sata astetta”.
”Sinun on varmaan nolla”, Daryl puuskahti lopulta, ”tule pois sieltä. Jäädyn”. Carol nosti kankaan päältään pois ja taputti sen tasaiseksi Darylin käsivartta vasten.
Daryl katsoi Carolia hetken tulkitsematon ilme kasvoillaan ja käänsi katseensa pois juuri kun Carol oli päästä ajatuksista sen takana jyvälle.
”Silmittömän talven lykkäsi”, Carol sanoi ja käänsi katseensa takaisin loimuavaan takkatuleen, joka lämmitti mökin toiselta seinältä paljon vähemmän kuin Daryl hänen vieressään.
”Käyn katsomassa pihan”, Daryl puuskahti ja nousi ylös. Matkalla ulos hän heitti Carolille ylimääräisen viltin hiirensyömän nojatuolin päältä.
Carol katsoi kuinka Daryl astui suurten nenäliinojen tavoin satavaan lumeen. Carol kietoi ohuen ruusukuvioisen viltin ylleen ja käänsi katseensa muihin, nukkuvaan Carliin, hiljaa keskenään puhuviin Maggieen ja Bethiin. Glenniin, joka ei saanut katsettaan Maggiesta irti. Hersheliin, joka katsoi Glenniä, ei enää arvioiden vaan hyväksyvästi. T-Dog oli vallannut nojatuolin itselleen ja nukahtanut. Rick seisoi kiinni naulatun ikkunan edessä ja vahti lautojen raosta Darylia, kun hän laittoi pihan reunaan eksyneen jähmeän kulkijan kylmäksi. Lori katsoi Rickiä surullisin silmin.
Lopulta Carol jäi katselemaan omia kylmän kangettamia sormiaan ja leikki hetken aikaa ajatuksella pyytää Daryl viereensä nukkumaan. Se ei olisi todellisuudessa ollut mukavaa kummallekaan, joten Carol teki yksinnukuttavan petinsä huoneen nurkkaan vanhan lipaston viereen ja hytisi omassa kylmyydessään. Hän ei ollut varma, nukkuiko Daryl koko yönä. Hän ei ollut varma, nukkuiko oikeastaan itsekään.
Aamulla lumisade oli lakannut ja matka saattoi jatkua. Daryl harppoi Carolin kiinni, nosti kätensä hänen otsalleen ja toisen omalleen.
”Ei mulla ole kuumetta”, hän sanoi, ”sä olet vaan vajaalämpöinen”.
Carol nauroi ja läpsäisi Darylin käden pois.
