Nimi: Tämä rakkaus
Fandom: Harry Potter
Hahmot: Remus/Sirius
Ikäraja: K-11
Genre: romantiikka, hiukan angst, one-shot
Yhteenveto: joulu 1979 ja roadtrip Peterin autolla.
A/N: Tässä on ihan vähän joulutarinaa, melko paljon tyylifiilistelyä ja lisäksi dramaattista melankolista romantiikkaa. (Pliis hihkaiskaa jos ikäraja tuntuu liian matalalta!)
**
TÄMÄ RAKKAUS
Seuraavana aamuna hän herää siihen, että Sirius penkoo hänen vaatekaappiaan.
Hän sulkee silmät. Ja avaa ne. Ja sulkee ne. Hän ei nyt vittu jaksa tällaista. Siriukselta voi odottaa mitä vaan mutta ei kuitenkaan ihan tätä. Kun hän eilen yöllä lopulta sanoi Siriukselle että nyt hän lähtee ja sitten käveli ainakin neljä korttelia ennen kaikkoontumista vaikka sade läiski kasvoja ja kenkiin meni vettä, niin silloin hän ajatteli, että ainakin nyt Sirius antaisi hänen olla rauhassa. Sirius katoaisi jonnekin ja viikon päästä palaisi teeskentelemään, ettei mitään ollut tapahtunut, tai kahden viikon päästä, ja sitten hänen roolinsa olisi vakuutella itselleen että ei ollutkaan.
Hän avaa silmät uudestaan. Sirius sanoo hyvää huomenta ja että heidän pitää ajaa Peterin auto Peterin luo.
Remus sanoo että mitä. Sirius lakkaa vääntelemästä hänen vaatekasojaan niin että t-paidat valuvat myttynä lattialle ja sanoo että niin. Peterin auto. Se pitää ajaa Peterin luo. Peter tarvitsee sen. Ei aavistustakaan miksi. Ehkä se liittyy siihen tyttöön. Sitten Sirius kääntää hänelle selän ja heittää häntä tummansinisellä neuleella. Missä se vihreä on? Se vihreä neule. Sinullahan oli se viime viikolla, Sirius sanoo. Ja Remus istuu sängyllä ja puree hampaat poskeen ettei kysyisi että anteeksi nyt vaan mutta mitä helvettiä. Mitä helvettiä Sirius? Miten sinä kuvittelet että minä lähden ajamaan Peterin autoa toiselle puolelle maata? Tapaninpäivänä? Sinun kanssasi? Sen jälkeen mitä eilen tapahtui?
Mutta hän ei halua sanoa Siriukselle mitään, eikä hän sanokaan, ennen kuin Sirius sanoo, että hänen pitäisi ehkä pakata parit bokserit mukaan, ja silloin hän sanoo kaiken sen, mitä ei ollut tarkoitus sanoa. Mitä helvettiä Sirius? Miten sinä kuvittelet että minä… ja niin edelleen, kunnes hän on ihan tyhjä ja sitä paitsi maailman typerin ihminen, ja Sirius katsoo häntä katseella joka sanoo rauhoitu nyt Remus.
Minä keitin kahvia, Sirius sanoo, kävelee kolme askelta hänen keittiöönsä, kaataa kahvia mukiin ja hörppää itse. Irvistää. Hän sanoo että kahvi on lopussa, hän jatkoi sitä loitsulla kun ei ehtinyt käydä kaupassa. Eikä hänellä ole rahaakaan, mutta sitä hän ei sano, koska muuten Sirius katsoo häntä niin kuin hän olisi joku, jota pitää auttaa. Eikä hän ole. Tai on mutta ei halua olla. Hän menee ottamaan kahvimukin Siriuksen kädestä, jos ei kelpaa niin anna tänne. Sitten alkaa kaduttaa. Hän ei haluaisi olla niin tällainen, niin kovasti jotakin. Hän haluaisi vaikuttaa siltä ettei se eilinen vaivaa yhtään, mutta ei mitenkään pysty, ei vaikka kuinka vääntelee itseään ja koettaa muistella miltä tuntuu silloin kun tuntuu normaalilta. Mutta ei hänestä kyllä ikinä tunnu normaalilta. Ei Siriuksen lähellä. Sitä hän miettii ja hörppii kahvia joka kieltämättä ei maistu aivan kahvilta mutta ei todellakaan ole niin pahaa kuin Siriuksen ilme antoi ymmärtää noin kolmekymmentäviisi sekuntia sitten, ja Sirius sanoo, että he voisivat itse asiassa kohta lähteä ajamaan. Sirius ei katso häntä silmiin.
Hän menee suihkuun. Suihkussa hän miettii että Sirius on parin metrin päässä, pelkkä ovi välissä, varmaan penkoo taas hänen vaatekaappiaan tai istuu hänen sängyllään tai juo hänen kahviaan. Miten vitussa tämä on tällaista? Miten hänestä tuli tällainen? Miten hän suostui olemaan tällainen? Kai hän nyt mahtaisi itselleen jotain jos vaan oikeasti haluaisi? Hän vääntää ruosteisen hanan kiinni, seisoo viilenevässä vesihöyryssä ja miettii, pitäisikö jäädä hetkeksi tänne. Mutta samalla hän kuvittelee kuulevansa, miten Sirius liikkuu oven takana.
Hän kietoutuu pyyhkeeseen ja avaa oven. Sirius katsoo ensin suoraan häneen ja sitten ohi. Tekikö Sirius ennen niin? Vai johtuuko tämä siitä mitä eilen - - mutta hän työntää ajatukset pois mielestään, kieltää itseään olemasta tällainen, ottaa jotkut vaatteet, ihan mitkä vaan, ja lukkiutuu kylpyhuoneeseen pukeutumaan. Kun hän on valmis, Sirius ojentaa hänelle reppua, jossa on näköjään hänen vaatteitaan. Hänen pitäisi kaivaa ne ulos ja sanoa ettei Siriuksen tarvitse pakata hänen puolestaan, kiitos vaan, hän voi tehdä sen itse. Hän ei sano sitä vaan seuraa Siriusta ulos ovesta.
-
Auto on kadulla kahden korttelin päässä. Sirius kävelee nopeammin kuin yleensä. Tukka on sotkuisella nutturalla niskassa ja Remus miettii että onko Sirius edes käynyt suihkussa. Autossa selviää että ei, Sirius nimittäin haisee vieläkin eiliseltä, lämpimältä kaljalta, tahmeilta baaripöydiltä. Pehmeiltä valoilta. Katseilta jotka lämmittivät ihoa vaikka kuinka sanoi itselleen että älä nyt kuvittele mitään vitun idiootti, Sirius on vain humalassa.
Sirius käynnistää auton. Se yskii vähän mutta käynnistyy. Sirius laittaa pakin päälle, painaa kaasua, auto nytkähtää, he törmäävät lyhtypylvään viereen parkkeerattuun Saabiin. Sirius vilkaisee Remusta, sitten sivupeiliä, Remusta, nousee ulos alusta, kävelee päättäväisillä askelilla Saabin luo, vilkaisee ympärilleen, ottaa taikasauvan esiin. Remus katsoo.
Ei siihen edes jäänyt mitään jälkiä, Sirius sanoo hetken päästä kun istuu taas Remuksen vieressä, koko tahmea lämmin paketti.
Sinä olet kyllä joskus, Remus sanoo ja siihen lauseeseen tuleekin vähän enemmän kuin hän oli aikonut. Sanat painavat liikaa. Hän nieleskelee. Sirius ei rupea inttämään niin kuin yleensä tekisi, joskus mitä. Joskus mitä Remus.
Tai ehkä Sirius arvaa jo.
Sirius saa auton pois parkista ja kääntää sen kadulle, ja he ajavat Lontoon läpi niin kuin tässä olisi mitään helvetin järkeä.
-
He puhuvat Peterin tyttöystävästä. Remus ei jaksaisi mutta hiljaisuuskin tuntuu pahalta. Peterin tyttöystävän nimi on Annie ja Sirius ei usko, että ne ovat yhdessä pitkään.
Ai miten niin? Remus kysyy vaikka väsyttää jo nyt.
No kun.
…no kun mitä?
Sirius kohauttaa olkapäitään. Heidän välissään Siriuksen käsi nykäisee vaihdekeppiä, sitten palaa taas ratin luo, sormet kiertyvät ratin ympärille. Sirius huokaa syvään ja sanoo että no onhan se aika tylsä. Annie siis. Ei Peter jaksa sellaista pitemmän päälle. Aina pitää olla kotona ja katsoa jotain leffaa. Eihän se edes lähde meidän kanssa baariin, Sirius sanoo. Remus ei sano mitään. Sirius jatkaa, siis Peterin pitäisi löytää joku toinen. Joku mielenkiintoisempi tyyppi. Joka jolla olisi jotain sanottavaa. Ja Remus puree alahuulta kunnes lopulta sanoo että joskus Anniella on kyllä enemmän sanottavaa kuin Siriuksella, ja Sirius hiljenee melkein minuutiksi ennen kuin sanoo että mitä vittua Remus.
Remus painaa silmät kiinni. Auto tärisee. He ovat olleet matkalla varmaan viisitoista minuuttia. Vielä melkein neljä tuntia jäljellä. Varmaan hän olisi voinut sanoa ei. Siis tänä aamuna. Hän olisi voinut sanoa että ei kiitos, en lähde viemään autoa Peterille joka on porukoittensa luona vitun Sheffieldissä, siinä ei ole mitään järkeä, minä jään kotiin. Hän yrittää kuvitella sen, sen keskustelun missä hän sanoo Siriukselle ei, mutta siitä ei tule mitään ja sitten Sirius alkaa puhua siitä miten Remuksen todellakin pitäisi ostaa parempaa kahvia, ja sillä tavalla menee seuraavat viisitoista minuuttia, tai ainakin melkein.
-
Hän haluaisi kysyä Siriukselta että millainen tyttöystävä sitten olisi hyvä. Peterille. Koska Peteristähän he puhuivat. Jos Annie ei kerran kelpaa niin millainen olisi hyvä. Sellainenko jota Sirius nuoli eilen siellä baarin nurkassa? Ja mikä sen tytön nimi oli? Ja oliko sillä sitten jotain sanottavaa? Kysyikö Sirius edes? Oliko sillä mitään väliä? Ja oliko Siriuksen ihan pakko sen jälkeen kun -
Hän nykii takin pois päältä ja heittää takapenkille. Peterin auto on vanha Nissan, jonka Peter osti sinä kesänä, kun he olivat päässeet koulusta, sanoi että korjaisi eikä korjannut, ja nyt se ei pysy vauhdissa moottoritiellä vaan valuu hitaasti takana olevan auton etupuskuriin. Auto ohittaa heidät. Siriuksen kasvot jähmettyvät. Remus katsoo ulos ikkunasta. He ovat jo jossain maaseudulla, hän ei tunne näitä maisemia, ei hän koskaan liiku autolla tällä tavalla. Ei Peterkään enää liiku paitsi välillä kun haluaa viedä Annien ajelulle. Kuulemma se on romanttista. Viime kerralla Remus ja Sirius nauroivat yhdessä, ai romanttista, ja paskat. Nyt Remus nojaa kyynärvarren ikkunaan ja leuan kämmeneen ja painaa kasvot niin lähelle lasia että se huurustuu.
Vituttaa vituttaa vituttaa.
Pitäisi rauhoittua. Pitäisi unohtaa koko juttu. Se ei tarkoittanut mitään.
Mutta hän on unohtanut jo miljoona juttua, joista mikään ei tarkoittanut mitään. Se tuntuu suussa tutulta kuin haalistunut rukous, ei tarkoittanut mitään, ei tarkoittanut mitään että Sirius katsoi häntä tuolla tavalla ja sanoi noin ja teki noin ja, toisinaan, ja viime aikoina yhä enenevissä määrin tai niin hän ainakin uskoo: että Sirius koski häntä tuolla tavalla. Sirius nimittäin koskee häntä paljon, siis paljon. Sirius koskee häntä silloin kun paikalla on muitakin ja myös silloin kun he ovat kahdestaan, mutta eri tavalla. Kun he ovat porukassa, Siriuksen kosketukset ovat isoja. Ne putoavat hänen käsivarsilleen ja olkapäilleen ja tuntuvat näytelmältä. Kun he ovat kahdestaan, kaikki on pientä, ja hän pidättää hengitystään kunnes alkaa heikottaa, ja Siriuksen sormet pysähtyvät hänen ranteensa sisäpuolelle, siihen missä tuntuu pulssi, eikä Sirius edes sano mitään, pyörittää vain sormenpäitä hänen ihoaan vasten, etsii jotain, iho on yhtäkkiä olemassa ihan eri lailla, kaikki on olemassa ihan eri lailla, hän on pelkkä meteoriitti jonka kurssi on jo päätetty ja kohta se törmää.
Ja sitten Sirius aina lopettaa, menee kauemmaksi, ja Remus sanoo itselleen että kuvitteli kaiken.
Paitsi että eilen.
Eilen siellä baarissa.
Eikä hän siis edes halunnut lähteä baariin. Hän tuli kotoa Walesista joskus puoli kahdeksan aikaan, ilmiintyi kolmen pisteen kautta, istui vähän aikaa kylppärin lattialla ja luuli että oksentaisi. Sirius tuli vähän kahdeksan jälkeen. Silloin hän istui jo kämppänsä ainoassa nojatuolissa juomassa teetä ja mietti mikä häntä vaivasi. Nyt oli joulu. Kai hän olisi voinut jäädä vielä vähäksi aikaa. Seuraavaan aamuun saakka. Jos heillä oli kamalaa niin kai heillä voisi olla kamalaa yhdessä, hänellä ja isällä, eikö se kuitenkin olisi parempi niin? Mutta he olivat katselleet äidin tyhjää paikkaa keittiön pöydän ääressä ja syöneet jouluruokia jotka maistuivat mullalta ja sitten hän ei ollut vain kestänyt enää, hän oli sanonut isälle että oli mentävä, ja sitten hän oli mennyt, ja vähän kahdeksan jälkeen hän tosiaan antoi Siriuksen keittää itselleen teetä ja istua hänen sängylleen ja puhua koko huone täyteen pehmeää valoa joka aina maistui hetken toivolta ja jälkikäteen siltä että hän oli ollut idiootti idiootti idiootti -
Sirius ehdotti että he menisivät baariin. Remus sanoi että ei, ja sitten hän antoi vetää itsensä mukaan. Sirius vei hänet jonnekin missä tanssittiin. Hän nojasi Siriuksen olkapäähän baaritiskillä ja hörppi haaleaa kaljaa, Siriuksen lämpö kutitti käsivartta, ajatukset sumentuivat. Sirius otti hänen kaljatuoppinsa ja hipaisi samalla hänen sormiaan, tunnit sulivat toisiinsa, hän tiesi ettei mikään ollut ihan totta mutta ei uskonut. Sirius ei kysynyt häneltä, miten isän luona oli mennyt, eikä hän kysynyt, missä Sirius oli viettänyt joulun. Hän vain odotti ja odotti niin kuin on varmaan odottanut siitä asti kun tapasi Siriuksen ensimmäistä kertaa Tylypahkan junassa, vaikka tietenkin hän tietää että se vain tuntuu siltä jälkikäteen.
Nyt Sirius sanoo että pitää pysähtyä. Kusihätä.
Ei kai nyt vielä -
No kun - - ja Sirius huokailee kunnes Remus ei kestä enää.
No pysähdytään sitten.
Sirius pysäyttää tienreunaan ja hyppii ojan puolelle, katoaa pajukon sekaan, avaa vetoketjun. Remus valuu ikkunaa vasten, maailman paskin ystävä, vaikka tänään hän ei edes piittaa. Sirius varmaan tietää. Siksi Sirius teki niin. Tai ehkä Sirius arvasi, kun Remus… hän varmaan teki jotain väärin. Tai ehkä se on jotain minkä vain arvaa. Ja nyt he teeskentelevät, ettei Sirius tiedä. Hän kerää itsensä ennen kuin Sirius kiipeää takaisin autoon, Sirius vilkaisee häntä, hän painaa pään ikkunalasiin, kylmyys tihkuu iholle, kurkkua kuristaa. Sirius laittaa radion päälle, mennäänkö? Mennään, hän sanoo.
Viidentoista minuutin päästä hänenkin pitää päästä kuselle. He pysäyttävät lounasravintolaan moottoritien varrelle. Nurkkaan on tungettu joulukuusi, lattialla on neulasia. Sirius tilaa kahvia, Remus käy kusella, tuijottaa itseään silmiin ja yrittää lopettaa tämän hulluuden, mutta sitten joku kävelee sisään ja hän katoaa itseltään, vetää vetoketjun kiinni, pesee kädet, rutistaa käsipyyhepaperin mytyksi, heittää roskikseen. Palaa Siriuksen luokse. Istuu viereen. Ottaa kahvikupin kun Sirius työntää sitä häntä kohti. Tämä on melkein kuin eilen baarissa, mutta hän ei voi miettiä sitä.
He juovat kahvit ja jatkavat matkaa.
-
Milloin sinä lähdit? Sirius kysyy.
Remus nostaa päänsä ikkunasta ja tuijottaa. He ovat jossain, hän ei tiedä missä. Sirius vilkuilee häntä mutta pitää kädet ratilla.
Hän katsoo pois:
en minä tiedä. Jossain vaiheessa.
Minä en huomannut.
No kun et ollut paikalla.
- - Sirius katsoo häntä. Hän puree huultaan. Hän on liian väsynyt tähän. Sirius katsoo ja katsoo ja katsoo häntä ja hän ei sano, että Sirius oli nuolemassa sen tytön kanssa, jonkun jästitytön, veikö Sirius sen kotiinkin, ja eihän se siis hänelle kuulu, mutta eikö Sirius voisi vähän miettiä -
Sataa räntää.
Tuulilasinpyyhkijät vinkuvat.
Kuka se tyttö oli, hän kysyy. Sirius ei vastaa ja hän käpertyy itseensä. Sirius laittaa radiota kovemmalle.
Oliko se, hän aloittaa ja vaikenee.
Ei se ollut mitään tärkeää, Sirius sanoo.
Ai mikä?
No se tyttö.
Ai te ette -
…mitä?
Te ette sitten aio nähdä uudestaan. Tai mitään.
Sirius pudistelee päätään.
Okei, Remus sanoo, kuulee toivon äänessä, yrittää laittaa radiota kovemmalle mutta Sirius tekee sen samaan aikaan. Heidän sormensa osuvat toisiinsa. Remus hengittää sisään.
Remus, Sirius sanoo ja sitten ei sano mitään ennen kuin seuraavassa risteyksessä jossa haluaa tietää että ovatko he eksyneet.
-
Olisit voinut sanoa että haluat lähteä.
Ai mitä sitten.
No minä olisin lähtenyt mukaan, Sirius sanoo ja vilkuilee häntä.
Sinulla oli muuta tekemistä.
Ai se tyttö - - ja Sirius nauraa katkonaista naurua, vääntää vaihteen neloselle. Ei se oikeasti ollut mitään, Remus, pelkkää…
Minä vain halusin kotiin, Remus sanoo. Se on totta. Hän meni kotiin, käänsi kaikki keittiön kaapit, ei löytänyt mitään juotavaa, istui sängyllä ja vihasi itseään, miksi helvetissä pitää olla niin tyhmä että kuvittelee edes hetken että Sirius voisi tarkoittaa sitä kun… ja sitten hän taas suuttui Siriukselle, koska jos Sirius ei tarkoittanut sitä, mitä vittua se sitten oli, oikeasti, mitä vittua Sirius. Sitten hän suuttui itselleen. Ja Siriukselle. Ja itselleen. Ja meni nukkumaan ja heräsi aamulla siihen, että Sirius tyhjensi hänen vaatekaappiaan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Mutta nyt hänestä kyllä tuntuu, että ehkä jotain on tapahtunut. Ehkä hiljaisuus heidän välillään on muuttunut ohuemmaksi. Sirius nuolee huuliaan ja hän katsoo Siriuksen suuta. Onko sillä enää edes mitään väliä, jos Sirius kuitenkin tietää, niin hän miettii, nojaa takaraivonsa ikkunalasiin ja pitää silmänsä Siriuksessa, Siriuksen suussa, Siriuksen kaikessa.
Kuinka monta tuntia Peterin luo, hän miettii, yrittää laskea, ei onnistu.
Miksi Sirius edes pyysi hänet mukaan.
Miksi hän lähti.
Miksi hän suuteli eilen Siriusta siellä baarissa.
Miksi Sirius suuteli häntä.
Miksi Sirius lakkasi suutelemasta häntä, tyhjensi kaljatuopin, sanoi menevänsä kuselle ja puolen tunnin päästä nuoli sen tytön kanssa.
Miksi hän vain lähti kotiin.
Mitä sinä olisit tehnyt, hän sanoo ääneen, tuijottaa Siriusta, kerii auki solmuun painunutta hiljaisuutta, hitaasti ettei mikään hajoa vaikka samalla tekisi mieli rikkoa kaikki. Jos minä olisin eilen tullut sanomaan sinulle, että nyt minä lähden, mitä sinä olisit tehnyt?
Sirius kohauttaa olkapäitään.
Oikeasti, Remus sanoo.
Minähän sanoin jo. Minä olisin lähtenyt mukaan.
Hän ei sano mitään, Sirius katsoo häntä, ja:
Remus.
Remus Remus Remus Remus. Niin kuin eilen hetkeä ennen kuin Sirius suuteli häntä. Jalat liimautuivat lattiaan, hengitys puristi kurkussa. Remus Remus Remus – hän nojasi lähemmäs Siriusta – Remus, mitä sinä – Sirius huokaisi, hän halusi syödä nimensä Siriuksen suulta, hän halusi ihan mitä vaan, kaiken mikä olisi mahdollista baarin pehmeissä valoissa. Hän kosketti Siriuksen kättä. Sirius kohotti kätensä, koski hänen olkapäätään, hänen kaulaansa, hän ei uskaltanut hengittää, kaikki pysähtyi. Sirius työnsi hiuksia syrjään hänen otsaltaan. Kosketus valahti hänen lävitseen ja suli ihon alle.
Sirius hipaisee hänen käsivarttaan.
Hei, Sirius sanoo, katsotko onko hansikaslokerossa tupakkaa? Remus?
-
Sirius haluaa syödä tienvarren lounasravintolassa, ja sitten Sirius haluaa nukkua päiväunet autossa. Remus katsoo huurustuvaa ikkunalasia. Siriuksen hengitys täyttää koko tilan, täyttää hänetkin. Ei olisi pitänyt suudella Siriusta. Hän on jotenkin saanut tämän jutun pidettyä hallinnassa. Tähän asti. Hän katsoo torkkuvan Siriuksen kaulaa, kohtaa joka on jäänyt ajelematta ja jossa parransänki näkyy tummana varjona, katsoo aataminomenaa ja ihoa joka liikkuu hengityksen tahdissa. On mahdotonta kuvitella sellaista maailmaa, jossa tästä seuraisi jotain hyvää.
Hän sulkee silmät mutta kylkiluita puristaa, ja sitten Sirius jo tönii hänen käsivarttaan. Ihan liian varovaisesti. Varovaisemmin kuin olisi ennen tehnyt. Jatketaanko matkaa, Sirius sanoo.
Hänestä tuntuu että Sirius ajaa liian hitaasti, mutta hän ei sano mitään. Lava-autot kiihdyttävät heidän ohitseen. Lampaat katsovat heitä pelloilta. Tehtaiden savu nousee taivaalle ja katoaa. Sirius haluaa pysähtyä polttamaan tupakan ja hän seisoo Siriuksen vieressä tien laidalla, nojaa konepeltiin, kiskoo takkia kiinni, kuvittelee miltä tuntuisi suudella Siriusta juuri nyt, miten paljon voi enää edes rikkoa.
Hänestä tuntuu että hän sulaa hiljalleen. Valo ohenee ja hän unohtaa olevansa vihainen siitä, että Sirius suuteli häntä ja sitten unohti saman tien ja vaihtoi johonkin tyttöön ja antoi hänen lähteä yksin kotiin eikä edes antanut olla rauhassa vaan tuli aamulla herättämään. Hän ei ole vihainen vaan surullinen. Hän on surullinen niistä kaikista helvetin vuosista jotka on ollut rakastunut Sirius Mustaan, maailman omahyväisimpään paskiaiseen joka nyt kiskaisee hänen kaulustaan korkeammalle jotta hän ei palele. Hän katsoo kun Sirius menee takaisin autoon. Tämä rakkaus syö hänet vielä.
-
Peter ei tiennyt, että he olivat tulossa.
Kyllä minä kerroin, Sirius sanoo ja riisuu takkiaan Peterin vanhempien eteisessä. Peterin äiti tarjoutuu keittämään teetä, isä on muualla. Remus on vähän yllättynyt siitä, että he ylipäänsä pääsivät tänne. Välillä tuntui kuin Sirius olisi yrittänyt eksyttää heidät, ja hän kuunteli Siriuksen hengitystä ja antoi itsensä kuvitella niin – Sirius ajaisi heidät harhaan, pysäyttäisi auton, pysäyttäisi ajan, koskisi häntä.
Hän laittaa takin naulakkoon ja seuraa Peterin äitiä keittiöön. He ovat kyllä tavanneet ennenkin, mutta nyt Peterin äiti on jotenkin hermostunut, ohuempi versio itsestään. Ehkä he kaikki ovat. Hän näkee pienestä peilistä radion päältä että hänen silmiensä alle on maalattu tummat varjot. Siriuskin törmää keittiön tuoliin niin että se kolisee, maailma tuntuu hauraalta. Teetä ja keksejä, ja Peter kysyy minne he ovat menossa, kotiinko, ja Sirius sanoo että ei, he ovat itse asiassa menossa Jamesin ja Lilyn luo. Remus avaa suunsa sanoakseen että hän on kyllä menossa suoraan kotiin ja onko Jamesilta ja Lilyltä edes kysytty, hän oli siis siinä käsityksessä että James ja Lily halusivat viettää tämän joulun kahdestaan.
Nyt on tapaninpäivä, Sirius sanoo kuin lukisi hänen ajatuksensa. Hän tuijottaa Siriusta. Peterin äiti kaataa heille lisää teetä ja suoristaa selkänsä vasta, kun he ovat jo portailla ja tekevät lähtöä.
Olipa outoa, hän sanoo Siriukselle jalkakäytävällä.
Mikä?
Peterin äiti oli niin hermostunut.
Miten niin hermostunut? Sirius kysyy, mutta Remus ei jaksakaan selittää.
Kaikkoonnutaanko?
Väsyttää, Sirius sanoo. Pitäisikö mennä poimittaislinjalla?
…ja Remus kuvittelee heidät kahdestaan bussin perälle, oman päänsä Siriuksen olkapäätä vasten tai toisin päin, jokainen töyssy painaisi häntä Siriuksen syliin ja -
-
Poimittaislinjan bussi on täynnä. He istuvat toisiinsa sulloutuneina koska muuten ei ole tilaa. Sirius raapii vähän väliä korvaansa. Remus miettii Peterin äitiä ja että entä jos hän on itsekin sellainen, entä jos muut katsovat häntä ja ajattelevat että onpa siinä hermostunut tyyppi. Ja jotenkin valju. Entä jos Sirius ajattelee niin?
Onneksi tulit kotiin, Sirius sanoo.
Hän vilkaisee Siriusta: mitä?
Sieltä Walesista, Sirius sanoo ja katsoo ikkunasta ulos.
Ai.
Eilen. Onneksi tulit jo eilen – ja sitten joku toinen matkustaja alkaa valittaa lattianrajassa käyvästä viimasta ja Sirius hiljenee. Remus kuvittelee Siriuksen jouluksi yksin siihen kämppään, jossa Siriuksen ja Jamesin piti asua yhdessä. Sirius istuu siellä sohvalla, polttaa tupakkaa ketjussa ja katsoo jästielokuvia ja kaikki on turhaa, koska Siriuksella ei ole yleisöä. Sirius ei koskaan ollut hyvä olemaan yksin. Remus oli siinä erinomainen mutta ei ole enää.
Sellaistakin hän on joskus miettinyt oikein väsyneenä ja yksinäisenä ja suoraan sanottuna epätoivoisena, että ehkä Sirius ottaa hänet sitten kun James tosiaan hylkää Siriuksen. Sitten kun James on lopullisesti poissa, kadonnut pieneen rakastuneiden ihmisten maailmaansa Lilyn kanssa, sitten Sirius takertuu Remukseen koska ei ole enää ketään muutakaan joka pitäisi Siriuksen koossa. Ja Remus on tässä. Remus on aina tässä, painuu kiinni Siriuksen kylkeen kun bussi tekee tiukan kaarroksen liian kapealle kujalle, ei irrota itseään kunnolla vaikka bussi suoristuu. Sirius saa ottaa hänet kokonaan eikä hän piittaa, koska jos ollaan ihan rehellisiä niin eihän hänellä ole mitään omaa ollutkaan enää aikoihin, ei sen jälkeen kun hän rakastui Siriukseen.
Mutta nyt ei olla vielä siellä. Hän katsoo ikkunasta ulos, bussi sylkäisee heidät sateiseen iltaan. Jamesin vanhempien talossa loistavat kaikki valot. He kävelevät portaille. Jamesille Sirius on näköjään ilmoittanut, koska James ei näytä yhtään yllättyneeltä, sanoo että he ovat myöhässä, ohjaa heidät sisään. Jamesin äiti tekee heille iltapalaa. Lily näyttää kauniimmalta kuin ikinä. Jamesin isä lukee vanhoja Päivän Profeettoja olohuoneessa. Kaappikello raksuttaa. Ja Sirius istuu Remuksen vieressä keittiön pöydän ääressä eikä siirry kauemmas, vaikka Remus antaa kyynärpäänsä hipaista Siriuksen käsivartta.
-
Hän ei missään nimessä aio kysyä Siriukselta siitä suudelmasta.
Menikö se niin paskasti, Sirius kysyy.
Mikä? Remus kysyy. He makaavat vierekkäin Jamesin vanhempien vierashuoneen sängyssä. Jouset antavat myöten kun he hengittävät samaan tahtiin. Räntäsade on loppunut, kalpea valo maalaa seiniä. Siriuksen sormet ovat niin lähellä Remuksen kättä että hän kuvittelee tuntevansa lämmön.
Se suudelma, Sirius sanoo. Menikö se niin paskasti kun sinä häivyit heti sen jälkeen.
En minä häipynyt.
Häivyitpä.
Enkä häipynyt.
Kyllä häivyit.
No en, hän sanoo, tai siis. Tai siis. Minä vain - - ja hän nielee sanoja joita ei voi sanoa, kunnes Siriuksen käsi osuu hänen kyynärpäähänsä, pehmeään ihoon sisäpuolelle. Tuntuu siltä kuin potkaistaisiin rintaan. Sydämeen. Hän ei uskalla hengittää. Siriuksen peukalo liikkuu hänen ihollaan, tunnustelee ehkä verisuonia, pysäyttää kaiken hänessä. Hän sulkee silmät ja sanoo itselleen että Sirius ei tajua mitä tekee, ja silloin Sirius kömpii hänen päälleen ja suutelee häntä.
Kaikki muuttuu pehmeäksi. Sänky narisee, Siriuksen polvet painavat hänen kylkiään, kädet pitelevät hänen päätään paikallaan. Sirius maistuu hammastahnalta ja ehkä siellä alla edelleen vähän tupakalta. Hän suutelee takaisin. Märkä lämmin hengitys valuu kasvoille, sormet pyrkivät hiuksiin, reisi painaa lantiota, ja hän miettii onko se liikaa, onko tämä nyt liikaa, tajuaako Sirius mitä on tekemässä ja katoaa hänen ulottuviltaan. Mutta Sirius ei katoa, ähkäisee vain ja painautuu lähemmäs. Remuksestakin tulee raskas ja todellinen, farkkujen vetoketju painaa, hän ei mahdu omaan ihoonsa. Sormet Siriuksen selällä seuraavat paidanhelmaa. Hän tajuaa laskevansa sekunteja, kohta tämä loppuu, ihan kohta, mutta
se ei lopu vaan
Sirius avaa farkkujen vetoketjun, suutelee märästi ja kömpelösti, hän kuvitteli aina että Sirius olisi parempi tässä, mutta ei häntä siis haittaa, hän
takertuu Siriuksen käsivarsiin kun
ja hän ei siis ajatellut, että se tuntuisi ihan tältä, tai että hän
päästäisi näin naurettavia ääniä
mutta Sirius ei tunnu piittaavan, Siriuksella on
sormet Remuksen ympärillä ja Sirius
katsoo häntä niin kuin haluaisi kaiken.
-
Hän hengittää Siriuksen olkapäähän. Sirius silittää hänen tukkaansa, hänen likaista tukkaansa, se olisi pitänyt pestä eilen tai viimeistään tänään aamulla. Toivottavasti hän ei haise kovin pahalta.
Sirius suutelee hänen korvaansa ja alkaa kuorsata.
-
Valo katossa valuu alaspäin.
-
Käytävältä kuuluu askelia, joku käy vessassa. Remustakin kusettaa ihan vitusti mutta hän ei uskalla liikkua. Ja sitten menee aikaa, ehkä puoli tuntia tai tunti, ja hänen on pakko mennä.
Vessassa hän katsoo itseään peilistä. Hän näyttää samalta vaikka ihon alla kaikki on uutta. Kun hän tulee takaisin, Sirius on hereillä ja katsoo häntä.
Anteeksi, Sirius sanoo.
Hän menee Siriuksen viereen, pyörähtää selälleen ja painaa käsivarren Siriuksen rintaan. Hengittää sisään ja ulos. Kylpyhuoneen kirkas valo viipyy yhä verkkokalvoilla. Iho laulaa.
Hän miettii miten sanoisi Siriukselle että on Siriuksen jos Sirius vain tahtoo hänet.
Hän ei sano sitä mutta nukahtaa Siriuksen syliin.
-
Aamulla joulu on ohi. Joulukuusi näyttää jo vanhalta, radiosta tulee 50-luvun iskelmää. Jamesin äiti tekee heille paahtoleipiä. James ja Lily huokuvat helppoa rakkautta ja pöydän alla Siriuksen käsi puristaa Remuksen jalkaa. Kaikki on niin kevyttä että sen voisi särkeä yrittämättä, ja silti niin raskasta että sydämessä painaa.
