Ehkä toisessa elämässä | S | Sara/Vilja | angst

[Alice Katarina]

Author: Alice Katarina
Title: Ehkä toisessa elämässä
Rating: S
Pairing: Sara/Vilja
Genre: Angst, femme, draama
A/N: Sanat veivät jälleen kerran mukanaan ja minä vain kirjoitin. Kiitos 12+ virkettä XVI! Sanalista löytyy tekstin lopusta.

Ehkä toisessa elämässä

Sara kaataa vettä lasiin hitaasti pisara pisaralta, ja hiljaisuudessa veden lorina tuntuu tuskallisen kovalta ääneltä. Tässä vaiheessa tämän kaiken pitäisi jo olla helppoa ja tuttua, onnistua ilman ponnisteluja tai ainakaan sen ei pitäisi sattua näin paljon. Viljan kasvot näyttävät yhtä valkeilta kuin sairaalan vaatteet ja seinät.

Talvi näkyy ulkona enää pieninä lumikasoina, mutta sisällä se valtaa tilaa kyselemättä eikä päästä irti. Sara tuntee olonsa hyödyttömäksi, koska ei pysty edes ajamaan tänne autolla. Vilja on ollut koomassa jo neljä kuukautta, ja saman ajan Sara on ollut rikkinäinen. Jossain toisessa elämässä he voisivat nyt olla sisustamassa lastenhuonetta yhdessä, mutta he ovat täällä, kylmässä sairaalahuoneessa, jossa vain toinen on oikeasti elossa.

Saran käsi nousee silittämään pyöristynyttä vatsaa kuin itsestään samalla kun kyyneleet tulevat jälleen kerran kutsumatta silmiin. Ani harva oli katsonut häntä koskaan niin kuin Vilja: silmät täynnä halua, sokaisevaa rakkautta ja luottoa. Sara juo kulauksen vesilasista, ja silittää vaimonsa kättä tai sitä, mikä näyttää Viljan kädeltä. Aina välillä yksin ollessaan hän haluaisi vain huutaa raadolle, joka uskottelee olevansa hänen rakkaansa.

Heillä oli ollut visio elämästä: Saran sukutalo, Viljan remonttitaidot, yhteinen haave perheestä. Sara oli ollut kalpea ja shokissa sen kolarin jälkeen, joka oli murskannut kaiken. Hän muisti vain veren, melun ja höyhenet rikki menneestä juuri ostetusta tyynystä. Ne olivat leijailleet tielle kuin lumi jouluisissa korteissa.

Sara istuu vielä hetken paikallaan ja nousee sitten huojuen ylös. Toinen käsi hipaisee vielä peiton nurkkaa ennen kuin hän on ulkona ja kohtaa sairaanhoitajan, joka hymyilee sitä pahoittelevan ja kyllästyneen väliltä olevaa hymyä.

Kotona Sara yrittää turhaan silittää kissaa, joka sähisee hänelle. Se on Viljan kissa, eikä edes valtava määrä herkkuja ole saanut sitä pitämään hänestä. Nykyään kissa kyräilee yksin sinisessä pesässään tai sohvan alla ja syö Saran antaman ruoan vain silloin kun Sara ei ole näkemässä – hän on sille pelkkä korvike, jota sietää pakon edessä.

Sara siemailee kitkerältä maistuvaa viinimarjamehun loppua istuessaan lattialla Ikean vauvansängyn osat edessään. Ikkunan takaa loistava täysikuu valaisee yhdessä valittua tapettia, jota Vilja ei koskaan nähnyt seinillä. Kaapin päällä kissa leikittelee vanhalla sukalla ja tuijottaa Saraa, jota vauva potkaisee kuin rohkaisuksi.



Sanalista:

Spoiler: näytä

1. vesi
2. helppo
3. valkea
4. talvi
5. hyödytön
6. rikkinäinen
7. jossain
8. tulla
9. ani
10. tai
11. raato
12. visio
13. kalpea
14. höyhen
15. kortti
16. istua
17. hymyillä
18. kissa
19. määrä
20. sininen
21. siemailla
22. täysikuu
23. leikitellä

[hiddenben]

Kommenttiarpajaisista hei ja onnea arpaonnesta!

Tartuin tähän tekstiin, koska se onnistui jotenkin viemään mukanaan synkkyydestä huolimatta. Tänä iltana sataa vettä ja sää on harmaa, joten sateen ropinaa kuunnellessa peltikattoa vasten tämän tarinan kuvailemaan hetkeen on helppo uppoutua. Teksti on mielestäni synkkä ja surullinen, mutta samalla tässä on olemassa jonkinlaista lohtua, joka ei jätä lukijaa aivan masentuneeksi. Sen tekee luultavasti tuo pieni uusi elämä Saran kohdussa, jota vauva potkaisee kuin rohkaisuksi.

Asetelma tässä on jotenkin tuttu kaunokirjallisuudesta, toisen kadotessa koomaan tai kuollessa ja toisen jäädessä eloon todistamaan onnettomuuden jälkeenkin jatkuvaa elämää ja arkea. Silti jokainen tällainen kertomus on omanlaisensa ja kipu näissä tarinoissa on aina läsnä, kuten tässäkin. Hetki tuolla sairaalassa on jotenkin hyytävän kamala, kun Vilja ei Saran silmissä ole enää edes oikein ihminen. Saran elämästä tekee ehkä vielä kurjemman se, ettei tällä tunnu olevan ketään tukemassa vaikeassa tilanteessa, kun kissakin tuntuu syyttävän häntä Viljan poissaolosta. Hänen yksinäisyytensä tai vaikeutensa löytää ihmisiä ympärilleen tulee surullisesti esiin myös tässä lauseessa:

Ani harva oli katsonut häntä koskaan niin kuin Vilja: silmät täynnä halua, sokaisevaa rakkautta ja luottoa.

Ainoa sellainen asia, mikä minua jäi häiritsemään tässä tekstissä oli tuo aivan ensimmäinen lause: Sara kaataa vettä lasiin hitaasti pisara pisaralta, ja hiljaisuudessa veden lorina tuntuu tuskallisen kovalta ääneltä. Häiritseväisyys johtuu siitä, että pisara pisaralta veden kaataminen on niin hidasta, ettei siitä ehdi äänenä muodostua lorinaa. Ymmärrätkö, mitä tarkoitan? Eli nuo kaksi verbiä ikään kuin puhuvat toisiaan vastaan. Muuten olen sitä mieltä, että 12+ -virkehaasteen sanat istuvat tähän tarinaan kauniisti eikä niitä huomaa ellei ole itse osallistunut kyseiselle kierrokselle (kuten minä)

Tämä on hurjan surullinen, mutta kaunis katsaus yhteen parisuhteeseen ja yhden ihmisen maailmaan! Toivon, että näiden kahden tulevaisuus olisi valoisampi tai että heidän yhteinen lapsensa toisi Saran elämään uutta valoa, jos Vilja ei sairaalasta koskaan enää palaa (johon tämän tekstin nimi hieman viittaa). Kiitos tästä

[Alice Katarina]

Kiitos kommentistasi hiddenben! Haha, naurattaa tuo bongaamasi veden lorina, koska olet kyllä aivan oikeassa. Aina välillä sitä näköjään runoilee itsensä solmuun.  Olen angstin ystävä, joten minulle tämän tekstin kirjoittaminen oli kiinnostavaa ja nautin siitä, että sain leikitellä tällä "toinen puoliso vaipuu koomaan"-troopilla. Hyvä kuitenkin, jos tarina ei tuntunut liian toivottomalta. Tämä on oma lempihaasteeni, joten on kiva kuulla, että sanojen mukana kirjoittaminen on tuottanut jotain ajatuksia herättävää. Kiitos siis sinulle!

[Isfet]

Kommenttiarpajaisten kautta minäkin eksyin listaukseesi, ja voi miten paljon ihania tekstejä siellä onkaan! Täytyy joskus tutustua tarkemminkin, mutta nyt valitsin tämän ihan vain otsikon ja parituksen perusteella, tai oikeastaan sen perusteella, että Vilja on kaunis nimi 

Ja voi miten sydäntäraastava tämä olikaan ♥ 12+ virkettä -haasteen sanat upposivat tekstiin häiriöittä, ja pituus oli tällaiselle surulliselle tunnelmoinnille juuri sopiva.

Talvi näkyy ulkona enää pieninä lumikasoina, mutta sisällä se valtaa tilaa kyselemättä eikä päästä irti.

Tämä esimerkiksi oli hirvittävän kaunis ja vaikuttava lause, avaa hyvin Saran mielenmaisemaa. Eniten viilsi kuitenkin se, että Sara pitää Viljaa jo kuolleena. Se on tietysti tavallaan tottakin, etenkin mikäli sairaalan puoleltakaan ei olla kovin toiveikkaita (miltä ainakin hoitajan kohtaamisen perusteella vaikutti), mutta silti maalaa varjoja sydämeen. Oikeastaan koko tarina on hiljalleen kerrostuvaa ja tummuvaa surua - kadonneet haaveet ja tulevaisuudensuunnitelmat, ristiriitaiset tunteet koomassa olevaa Viljaa kohtaan, kissa joka kuuluu yhä Viljalle.

Ihan kuitenkaan minunkaan ei tarvinnut synkkyyteen vaipua, aivan lopussa on pieni, kaunis toivonpilkahdus:

Kaapin päällä kissa leikittelee vanhalla sukalla ja tuijottaa Saraa, jota vauva potkaisee kuin rohkaisuksi.

Tämä herätteli hieman uskoa siihen, että kaikesta huolimatta Sara jaksaa jatkaa ja tuntea rakkautta lastaan kohtaan, vaikka yksinhuoltajaäidin päivät ovatkin raskaita. Aiemmin pelkäsin jo ettei hänestä olisi siihen, mutta ehkä sittenkin. Kauniin draamankaaren olit rakentanut, vaikka tämä onkin haikea ja surullinen ennemmin kuin jännittävä    Oi voi ♥

Kiitos vielä tästä lukukokemuksesta, Isfet niiaa ja poistuu.

[flawless]

Tämäpäs oli kyllä jotain niin sydäntäsärkevää, että tihrustin oikeasti itkua tätä lukiessa. Olen aika lälly, mutta en silti kovin usein teksteille itke, joten se kertoo kyllä jotain tämän onnistuneesta tunnelmasta. Edelleen sydäntä puristaa ja tuntuu pahalta. Tämä tarina vaan on niin tuskaisen surullinen ja niin epäreilu, ei asioiden kuulu mennä näin, tämä vaan oli niin väärin - ihan kamalaa, kuinka yhdessä hetkessä voi elämä kääntyä päälaelleen ja muuttua täysin ja kuinka unelmat voivat noin vain rapistua. Tuntui niin pahalta, että Sara joutui elämään odotusaikaansa, jonka pitäisi olla onnellista ja ihanaa, yksin surun ja kriisin keskellä. Kaikki ympärillä muistutti häntä Viljasta ja siitä, mitä olisi voinut olla - kuinka viiltävää. Kissakin vaan vihoitteli ja halusi Viljan, ihan kuin Sarakin. Tekstin nimi muuten oli tosi kaunis, se oli sekä lohduttava että kipeä ajatus, että toisessa elämässä asiat olisivat voineet mennä toisin.

Pidin tässä erityisesti yksityiskohdista. Ikean vauvansängyn kokoaminen, sairaanhoitajan hymyn taitava ja samaistuttava kuvaus, se kyräilevä kissa sukkineen (sinnekö ne sukat aina katoaakin), Viljan kasvojen valkeuden vertaaminen sairaalan seiniin ja vaatteisiin... Kaikki kovin hienoja. Musta myös se oli jotenkin riipaisevan kauniisti sanottu, että Sara silitti vaimonsa kättä tai jotain mikä näytti Viljan kädeltä, se kuinka siinä tuotiin esille se ettei Vilja ollut enää itsensä, ei oikeasti. Myös samassa kohtauksessa se kuinka vain toinen oli "oikeasti elossa" oli tosi pysäyttävä. Tässä oli hurjasti kauniita kuvauksia, esim. sekin oli upea kuinka tyynyn höyhenet leijailivat kuin lumi jouluisissa postikorteissa, se maalasi ristiriitaisen kauniin kuvan tuosta traagisesta tilanteesta.

Vaikka mun sydän särkyikin tätä lukiessa, oli toisaalta helpottavaa että tässä oli toivon pilkahduksiakin. Musta esimerkiksi se oli kiva ajatus, että Sara oli kuitenkin laittanut yhdessä valitun tapetin seinälle asti ja kokosi sitä vauvan sänkyä sitten yksin. Että hän kuitenkin jaksoi tehdä asioita ja jatkaa elämää. Vauvan rohkaiseva potkaisu oli myös tosi ihana kohta ja loistava lopetus, koska se antoi toivoa siitä että uusi elämä on tulossa ja Sara ei jää yksin ja vauva tuo mukanaan rakkautta ja uuden alun. Tässä oli tosi kaunista kieltä ja ihanan herkkä tunnelma, ja tämä oli alusta loppuun ihan tosi nättiä luettavaa ja äärimmäisen pysäyttävä. Muhun jotenkin iski se, kuinka särkyvää onni on ja kuinka pienessä hetkessä kaikki voi muuttua. Nyt mä haluan vaan mennä halaamaan miestäni ja kertomaan sille että rakastan sitä, koska tämä teksti jotenkin niin pysäytti mut ja teki lähtemättömän vaikutuksen. Joten sen teen seuraavaksi Ja kiitän sinua todella upeasta tekstistä ja mieleenpainuvasta lukukokemuksesta.

[Alice Katarina]

Isfet, ihanaa, että löysit luettavaa! Tämä on tosiaan surullinen teksti, mutta hyvä, että se herätti ajatuksia. Kiva kuulla, että virkehaasteen sanat sopivat tekstiin. Se on oma lempparihaasteeni! Saralla ei ole helppoa, mutta onneksi on sentään pieni pilkahdus toivosta. Kiitos ihanasta kommentistasi! ♥

flawless, oi, otan kehuna sen, että sain sinut tihrustamaan itkua! Tuollainen tilanne olisi aivan kamala, jossa joutuisi yhtäkkiä ihan yksin miettimään kaiken uusiksi. Tuollainen toisen menettäminen, vaikka tavallaan toinen edelleen on siinä, on ehkä vielä pahempaa kuin se, että Vilja olisi vain kuollut suoraan kolarissa. Ihanaa, että pidit myös lopun tuomasta pienestä toivosta. Kiitos kauniista kommentistasi! ♥