Kirjoittaja: Lauchuo
Ikäraja: S
Genre: drama
Hahmot: Remus Lupin
Vastuuvapaus: Kaikki kunnia hahmoista, miljööstä ja canonista ylipäätään Rowlingille, enkä minä saa tästä minkäänlaista rahallista korvausta
Tiivistelmä: Sillä Remuksestakin on opettajaksi.
A/N: Sanon vain, että
tämä.
Teksti osallistuu haasteisiin
Gotta love lokakuu! II (Ensimmäinen viikkohaaste: kirjoita jotain ilman romantiikkaa),
Vuosi raapalehtien V ja
Kerää kaikki hahmot-haaste (Remus Lupin).
Professorin salkku
Kun Dumbledore lopulta katosi takkaan, Remus valahti sen edessä olevalle nojatuolille ja niiskaisi hiljaa. Tätä hetkeä hän oli odottanut jo niin pitkään, ettei enää ollut edes uskonut sen voivan koskaan tapahtua.
Hetken nojatuolissa istuttuaan Remus nousi ylös ja asteli sen komeron luokse, jossa hän säilytti niitä tavaroitaan, joita ei uskonut koskaan tarvitsevansa, mutta joita ei viitsinyt heittää poiskaan. Tavarakasan päällimmäisenä oli vanha ja jo huomattavan huonossa kunnossa oleva nahkainen salkku. Remus nosti sen syliinsä, puhalsi sen päältä ylimääräiset pölyt pois ja sipaisi sormillaan nurkkaan liimattuja kirjaimia: “Professori R. J. Lupin”. Hän oli koskettanut niitä niin monta kertaa, että puolet niistä oli jo osittain irtoillut ja loputkin repsottivat sinne ja tänne. Eihän se salkku muutenkaan ollut enää kovin hyvässä kunnossa - muut olivat pakottaneet hänet käyttämään sitä koko seitsemännen kouluvuoden ajan ja se oli jo joka suuntaan kulunut. Mutta se oli kuitenkin todiste siitä, että hänen ystävänsä olivat aina uskoneet häneen.
Remus sulki silmänsä ja muisteli sitä päivää. Heidän oli ollut tarkoitus pitää ihan tavalliset kesänlopettajaisjuhlat, aivan kuten kaikkina edellisinäkin kesinä. Mutta muut Kelmit olivatkin järjestäneet Remukselle yllätysjuhlat, joissa juhlittiin hänen “opettajaksi” pääsemistään. Todellisuudessa Remus oli saanut koko vuoden opettaa ystävilleen heidän S.U.P.E.R.-kokeisiin lukemiaan aineita, mutta he olivat kuitenkin hankkineet hänelle nahkaisen salkun, johon oli liimattu hänen nimensä. Se sama laukku, jota hän nyt piti sylissään. Muut Kelmit olivat aina olleet varmoja, että vielä joskus hänestä voisi tulla Tylypahkan oikea professori ja silloin hän voisi käyttää sitä salkkua.
Remus ei ollut pitkään aikaan hymyillyt niin aidosti ja leveästi kuin nyt, tuota hetkeä ajatellessaan. Vaikka kaksi Kelmeistä oli kuollut ja Sirius oli Azkabanissa, hän kunnioittaisi silti heidän perinteitään ja matkustaisi Tylypahkaan syyskuun ensimmäisenä junan viimeisessä vaunuosastossa istuen. Vihdoin hän pääsisi tosissaan käyttämään sitä salkkua, joka oli viimeisen kouluvuoden jälkeen vain lojunut komerossa pölyttymässä ja odottamassa juuri tätä hetkeä.