Paring: Albus/Gellert
Rating: s
Warnings: Angst, drama
Summary: ”Viimeisen viikon hän oli ollut onnensa kukkuloilla”
Beta: Ygritte
A/N: täällä taas seuraavaa osaa kehittelyssä. Osa 16, jeee.
Haastesanana mukana tällä kertaa ”Valinnat” ja no ehkä ihan ilmiselvästä syystä, kun tätä osaa rupeaa lukemaan. Mutta pidemmittä puheitta heinäkuu 1889.
Albus tuijotteli takkatulen liekkeihin hämärtyvässä illassa. Viimeisen viikon verran hän oli ollut onnensa kukkuloilla. Albus oli uppoutunut täydellä antaumuksella parisuhteeseen Gellertin kanssa. Kaikki salaa vaihdetut suudelmat, katseet, ja lukittujen ovien takana tapahtuneet vähemmän varovaiset kohtaamiset eivät jättäneet Albuksen mieltä rauhaan hetkeksikään.
Nyt Gellert oli lähtenyt takaisin Bathildan luokse, jättäen Albuksen pään risteilemään kaikenlaisia hämmentäviä asioita. Gellert oli sanonut, ettei tuntenut oloaan hyväksi ja turvalliseksi, koska Aberforth selvästi vihasi häntä jokaisella solullaan. Ja ettei Gellert voinut olla varma, ettei Albus alkaisi myös vihata häntä kuunneltuaan veljensä argumentteja riittävän pitkään, olihan veri kuitenkin vettä sakeampaa.
Albus oli tehnyt parhaansa saadakseen Gellertin vakuuttumaan, että niin ei ikinä kävisi, mutta yrityksistään huolimatta Albus ei ollut saanut tuota erivärisillä silmillä varustettua miestä uskomaan häntä. Gellert ei ollut edes vaivautunut vihjailemaan, vaan oli sanonut suoraan, että oli puhunut kotiinpaluusta Bathildan kanssa, koska ei tuntenut oloaan täällä tervetulleeksi. Tämä aiheutti Albuksessa suurta ahdistusta, ja pelkoa siitä, että hän menettäisi Gellertin kokonaan. Tuon ihanan ihmeellisen ihmisen, johon hän oli mennyt päätä pahkaa rakastumaan. Gellert oli tällä hetkellä hänen arjessaan se ainoa valonpilkahdus muutoin pimeässä ja yksinäisessä elämässä. Olihan hänellä perheensä, tai se vähä mitä siitä oli jäljellä. Mutta ei Albus halunnut uhrata koko elämäänsä, ja rakkauttaan, vain koska hänen veljellään oli asennevamma hänen Gellertiä kohtaan.
Albus rummutti sormiaan toisiaan vasten tuijottaessaan tulta. Hänen päässään kohisi, eikä hän oikeastaan tiennyt, mitä hänen pitäisi tehdä seuraavaksi. Oikeastaan asia oli äärimmäisen yksinkertainen. Joko hän menettäisi Gellertin, tai pitäisi tämän elämässään. Tietenkin hän halusi pitää Gellertin elämässään, mutta oliko tämän pyyntö liikaa? Verivala kuulosti hyvinkin lopulliselta, jopa vaaralliselta. Taikuus itsessään oli hyvinkin yksinkertaista, mutta vasta valan solmimisen jälkeen tulisivat taian kaikki piirteet esiin. Vala oli kaikilla sen tehneillä erilainen.
Voisiko valan tekeminen saada hänet myöhemmin ongelmiin? Jos taikuus vaikuttaisikin sellaisella tavalla mitä heistä kumpikaan ei osaisi ottaa huomioon etukäteen? Minkälaista heidän elämästään sitten tulisi? Albus huokaisi raskaasti, kurtistaen itsekseen kulmiaan. Albus käänsi katseensa olohuoneen ovelle, kuullen kuinka Ariana ja Aberforth tekivät ruokaa keittiössä iloisesti ja onnellisen kuuloisesti jutellen. Eikö hänelläkin ollut oikeus onneen ja rakkauteen? Samassa Albus tajusi tehneensä päätöksensä. Albus ei tahtoisi menettää Gellertiä, ja hän tekisi mitä vain pitääkseen tämän elämässään. Nyt hänen vain pitäisi itse keksiä kuinka hän yhdistäisi Gellertin ja perheensä samaan elämään. Se olisi hänen ongelmansa, ei Gellertin. Albus nousi ylös nojatuolista, jossa oli tuijotellut liekkejä edes näkemättä niitä. Hänen pitäisi lähettää pöllö Gellertille, mielellään heti.
”Gellert.
Olet oikeassa. Meidän pitäisi tehdä se, niin pian kuin suinkin.
Yhteiseksi hyväksi.
Albus” Albus tuijotti vielä kirjoittamaansa kirjettä, miettien kuinka paljon hänen olisi tehnyt mieli kirjoittaa enemmän. Tunteistaan, ajatuksistaan, ja kaikesta mitä hänen mielessään pyöri. Mutta jos kirje päätyisi väärän ihmisen käsiin se vain herättäisi vääränlaista huomiota. Eikä vääränlainen huomio ainakaan saisi Gellertiä jäämään Godrikin notkoon. Albus sinetöi kirjeen sauvaansa napauttamalla, sitoen sen sitten tottuneesti kiinni pöllön jalkaan, ja laski pöllön ulos huoneensa ikkunasta. Albus katseli, kuinka lintu loittoni kohti Bathildan taloa, eikä voinut olla miettimättä saisiko hän vastausta kirjeeseensä vielä tänä iltana. Albus jätti ikkunan auki, suunnaten alakertaan sisarustensa luokse. Ainakaan hänen ei tarvitsisi nyt olla yksin ajatustensa kanssa.
