Rutattu paperi
Ikäraja: S
Genre: angst
A/N: Tällaista syvällistä, angstista pohdintaa, jota omat aivot tuottavat iltaisin. Taustalla erään henkilön minulle selittämiä ajatuksia siitä, ettei sama henkilö voi tulla takaisin rikottuaan hänet ja korjata ennalleen.
Sä kai kuvittelit, että voit korjata mut. Että jokainen sun kertomas kaunis asia korjaa mua ja lopulta mä olisin ehjä. Mut se ei mee niin. Rypistät paperin pieneen myttyyn, hypit päällä ja heität menemään. Voit nostaa sen, suoria hellästi - mutta ei se silti ole enää sileä. Samalla tavalla sä voit pyytää anteeksi, kehua ja kosiskella, mutta et korjata.
Sun olisi sillon pitänyt miettiä. Ennen kun sanoit niitä sanoja, ennen toteamista, että mä olen sulle turha. Et sä voi tulla takas myöhemmin ja kertoa, että en mä olekaan turha. Ei käy järkeen, eihän? Sun lupaukset siitä, että et tee sitä enää koskaan, on turhia. Lupaisitko sä sille paperille, että sä et enää ryttää sitä uudelleen, vaikka sä et olis edes onnistunut suoristamaan sitä? Et varmasti. Sä et voi tehdä tekemätöntä tekemättömäksi uusilla lupauksilla. Lupaukset ei luo paperille uutta pintaa, eikä ne anna mun sydämelle uutta kuorta.
Sä voit jatkaa yrittämistä kuten nyt. Kehua, nostaa jalustalle ja pahoitella yhä uudelleen. Mutta vaikka sä kuinka silotat, siihen paperiinkin jää jäljet, merkit niiden rutattujen kohtien kohdalle. Niin jää mun sydämeenkin. Sä voit suoristaa suurimmat kolhut, auttaa olemaan edes kasassa. Mutta sä et voi poistaa niitä jälkiä, arpia. Sun pitää hyväksyä tosi asia - sä rikoit mut. Korjasit tai et, sä jätit silti arpia, joita et saa pois.
En mä ehkä aina tule olemaan rikki. Ehkä joskus mä löydän jonkun, joka ottaa uuden, sileän ja puhtaan paperin. Eikä rypistä sitä, heitä menemään ja unohda. Ehkä se silloin korvaa rikkinäisen paperin, rikkinäisen sydämen. Mutta sä et sitä voi tehdä. Sä et voi korjata paperia, jonka rypistit - etkä sydäntä, jonka särjit.
