No ni, lol, mä feilasin jo summaryn lukemisessa 😂 Onnistuin lukeman kairan koirana, ja ehdin jo todeta itelleni et sehän sopii hyvin, kun just edellisessä virkkeessä oli Kerberoksesta puhuttu 😂😂 Olis kyl itse asiassa aika erikoinen vertaus puhua siitä, että jonkun erämaa olisi palanut elottomaksi koiraksi...
En oo vieläkään saanut edes aloitettua Voltronia (eikä se ole edes kovin korkee prioriteetti mulle), vaikka säkin oot sitä joskus mulle suositellut, mutta eipähän se minua yhtään estele lukemasta sun tekstejäs
Hahmoista oon tumblrissa ja twitterissä nähnyt niin paljon fanartia, että mä
ehkä luulen muistavani, ketkä Keith ja Shiro oli
Pyörii niin paljon niit hahmoja päässä, ja varmuudella muistan vaan et kuka oli Lance, mut en kokenut tarpeelliseksi tarkistaa pärstäkertoimia. Jos muistan väärin niin sit muistan, ja tätä lukiessa mulle ei muutenkaan ollut mitenkään tärkeetä, miten ne nyt meniskään.
Pakko todeta, että mitään tulkinnanvaraista en huomannut tässä sit niin lainkaan
Angstista huolimatta mua alkoi itse asiassa jopa vähän naurattaa, mutta se johtuu vain mun omista assosiaatiotaidoista. Nimittäin tossa sadevertauskohdassa mulla alkoi soida päässä se Pete Parkkosen Kohta sataa, ja se vähän niin kuin rikkoi tunnelmaa 🙈🙈 Sen myötä kaikki tulkinnanvaraisuudelta haiskahtavakin katosi sen siliän tien. Sade kai huuhtoi mukanaan pois. Koska jos jotakuta verrataan kuivuuden riuduttamaksi erämaaksi ja toista sitä kostuttavaksi sateeksi niin aijai, shippilasit keikahtaa helposti päähän vaikka ei edes hahmoja muistais
Sit ku hetkeksi pystyin hautaamaan nuo Kohta sataa -mielikuvat, niin pystyin keskittymään ihan siihen itse angstiinkin. Tää oli niin ihanan täynnä kielikuvia, että tää ei ollut niin rankkaa luettavaa, vaikka sisältö itsessään aikas surkeaa voi ollakin (ja onkin). Se kyl sopii munlaiselle herkkiselle hyvin, säästää vähän mun sielua
Tässä yhdistyy kivasti ympäristön kuvaus Keithin sielunmaiseman vertauksiin. Luonnonvoimat on kyllä aina toimiva vertailun kohde. Ja sit vielä toi, että myös sanotaan se, että taivas/säätila heijastaa hahmon tuntemuksia 👌👌 Viimeinen virke olikin varmaan lempparini koko ficissä, etenkin sen alku: "
Sateen veroinen hän ei ole, mutta yötaivas itkee raivon kyyneleitään".
Oijoi, mä toivon (kuten aina) Keithille (ja Shirolle) hyvää onnellista loppua yhdessä. Onneksi Keith ei selvästikään suostu luopumaan toivosta, vaikka mieli mustana onkin. Toivottavasti hänet siitä hyvästä lopulta palkitaan, ja hän saa Shiro-sateensa taas luokseen 😊
