Nälkäpeli: Kahden tanssi meritaivaisiin (S, Finnick/Annie)

[Vanilje]

Kirjoittaja: Vanilje
Beta: Camiela ♥
Ikäraja: S
Fandom: Nälkäpeli
Paritus: Finnick/Annie
Tyylilaji: angst, draama, fluff, hienoinen hurt/comfort
Haasteet: Ficlet300 (196. Ilo), Hetslashfemme (Het), Genrehaaste III (Fluff)
Vastuuvapaus: En omista hahmoja tai mitään, mikä on tunnistettavissa Suzanne Collinsille kuuluvaksi. En saa rahallista korvausta tuotoksistani.

A/N: Tämä teksti on lojunut pöytälaatikossa ties kuinka kauan, kun en vain jostain syystä ole saanut aikaiseksi julkaista tätä. Tässä tämä kuitenkin viimein olisi. Tämän ficin tapahtumat sijoittuvat aikaan, kun Annie on palannut voittajana omasta Nälkäpelistään. Inspiraation tähän ficciin sain Samuli Edelmannin kappaleesta Juhlat alkakoon. Sitä voi halutessaan kuunnella taustalla lukiessa. Camielalle suuret kiitokset tämän betaamisesta, palautteestasi oli iso apu! ♥

Kahden tanssi meritaivaisiin

Annien elämä Nälkäpelin jälkeen on täynnä väijyviä varjoja ja ylitse hyökyviä pelkoja. Niitä on naapurien katseissa, meren rannalla, kodin nurkissa. Niin myös metsäpolulla, jota pitkin epävarmat paljaat jalat kulkevat.

Hermostuneet sormet kietoutuvat punotun kaulakorun ympärille. Polku tuntuu päättymättömältä, kunnes sen päässä näkyy tutut kasvot. Jalat pinkaisevat juoksuun, saavuttavat toista, eikä tie olekaan loputon.

Annie heittäytyy Finnickin kaulaan ja kietoo kätensä tämän ympärille. Finnick pitää kiinni vähintääkin yhtä lujaa vannoen, ettei päästä enää koskaan irti. Kyyneleet alkavat virrata pitkin Annien kasvoja ilosta, jälleennäkemisen riemusta ja patoutuneista peloista. Finnick on vain hiljaa ja keinuttaa tyttöä sylissään.

Sillä Finnick ymmärtää.

Vahvat sormet harovat tytön hiuksia saaden tämän lopulta rauhoittumaan. Annie kohottaa katseensa ja painaa huulensa Finnickin suolaisia vasten. Annie tuntee olonsa vihdoin turvalliseksi. Se saa hänet naurahtamaan. Finnickin silmät tuikkivat merenvihreää parin lopulta irrottautuessa suudelmasta.

Puiden lomassa aurinko alkaa vetäytyä yöpuulleen ja Finnick vetää Annien perässään kohti kaukaisuudessa häämöttävää rantaa. Aallot tanssivat rantaa vasten parin istuutuessa suurelle kivelle. Laskeva aurinko on maalannut taivaan oranssinpunaiseksi.

Annie painaa päänsä Finnickin olkaa vasten ja ujuttaa kätensä toisen sormien lomaan. Mereltä tuoksuva tuuli hulmuttaa tytön hiuksia. Finnick sivelee peukalollaan Annien kämmenselkää aaltojen laineillessa heidän jalkojaan vasten. Lokkien kirkaisut säestävät meren kohinaa ja parin ympärille laskeutuu rauhallinen seesteisyys. Aika tuntuu pysähtyvän.

On jo hämärää, kun kaksikko havahtuu nykyhetkeen muita suuremman aallon hajotessa kiviä vasten ja kastellessa heidän vaatteensa. Finnick ponkaisee pystyyn ja vetää nauravan Annien kanssaan veteen. Pehmeä hiekka hyväilee jalkapohjia.

Finnick roiskauttaa aaltoja Annien päälle, mutta saakin kostoksi suuremman ryöpyn osakseen. Suussa maistuu suola. Anniesta tuntuu kuin jokaisen hänen päälleen putoavan pisaran myötä pieni osa hänen peloistaan vajoaisi merten syvyyksiin. Ei kerralla nopeasti, vaan pienin askelin, mutta hän saattaa luottaa siihen, että Finnick auttaa unohtamaan. Finnickin kanssa hän on vihdoin turvassa.

Pojan kasvoille kohoaa ilkikurinen virne, kun Annie roiskuttaa vettä tämän päälle. Tyttö pinkaisee pakoon Finnick kintereillään. Saavutettuaan lopulta toisen Finnick sieppaa Annien syliinsä ja pyörittää tätä ympäri kuutamon kohotessa taivaanrantaan. Tähdet tuikkivat meressä kaksikon tanssiessa aaltojen kanssa kilpaa kuunsiltaa pitkin, eikä kummankaan maailmassa ole sillä hetkellä mitään muuta kuin toinen.

[Daran]

Kommenttikampanjasta iltaa!

Valitsin tämän ihan parituksen perusteella, koska tämä pari on niin… Niin. Enkä kyllä pettynyt: kauniisti tunnelmoitu hetki kahden voittajan lyhyeksi jäävästä yhteiselämästä. Alun ahdistuneisuus ja Finnickin mukanaan tuoma toiveikkuus kyllä vastasivat omaa mielikuvaani Anniesta ja hänen ajatuksistaan ja tunteistaan.

Erityisesti tämä kohta aiheutti aikamoisen haikeuden tunteen, kun tiesi miten pian ja miten usein ja viimein miten lopullisesti Finnick tuon lupauksen joutuisi rikkomaan:

Finnick pitää kiinni vähintääkin yhtä lujaa vannoen, ettei päästä enää koskaan irti.

Muuten ainakin minun silmiini suht virheettömästä kielestä huomasin tällaisen puhekielisen tyylirikon:

kunnes sen päässä näkyy tutut kasvot.

-> näkyvät. Pikkuvirhe tosin, enkä olisi edes huomannut ellei kieli muuten olisi ollut niin hyvää

Hetken haki että mitäs ne "Finnickin suolaiset" oikein olivat, mutta ilmeisesti huulet myös

Kyllä Finnickin oli tässä mun mielestä ihan oma itsensä, samaan aikaan kuriton pikkupoika ja huolehtiva rakastaja.

Vielä yksi lainaus, koska tämä oli mun lempikohtani:

Jalat pinkaisevat juoksuun, saavuttavat toista, eikä tie olekaan loputon.

Kuvaa jotenkin tosi tosi hyvin näiden kahden välistä suhdetta ja sitä mitä kaikkea sen avulla kannetaan.

Kiitoksia tästä, oli oikein herttainen ja kuten jo sanoin, toiveikas teksti. (Ja pahoittelen kommentin hyppiväisyyttä: iltavuoron jälkeisen väsymyksen piikkiin, jookos?)

[Crys]

Voi kuinka kaunis <3
Olen aina pitänyt Finnikistä ja Anniesta, vaikka jälkimmäisestä ei niin paljoa kirjoissa/leffoissa olekaan. En malta odottaa että pääsisin katsomaan matkijanärhi kakkosen, kun jos oikeni ymmärsin siinä nähdään Finnickin ja Annien häät

Anniesta tuntuu kuin jokaisen hänen päälleen putoavan pisaran myötä pieni osa hänen peloistaan vajoaisi merten syvyyksiin. Ei kerralla nopeasti, vaan pienin askelin, mutta hän saattaa luottaa siihen, että Finnick auttaa unohtamaan. Finnickin kanssa hän on vihdoin turvassa.

Tää oli niin sulosta ja ihanaa että!
Se helpottuneisuus ja riemu kyllä kuvastuu sekä Anniesta että Finnickistä.
Kiitos tästä

[LillaMyy]

En ole mitenkään hirveästi lukenut Nälkäpeli-ficcejä, etenkään tällä parituksella, joten tuleepas tässä taas tehtyä uusi aluevaltaus sinälleen. Tämän nimi on kyllä varsin kaunis, siitä heti alussa pisteet kotiin! (:

Nyt täytyy kyllä tunnustaa, etten muista Nälkäpeleistä juuri mitään, joten meni hetki ennen kuin ymmärsin, että tämä ilmeisestikin kertoo siitä, kun Finnick palaa takaisin voitettuaan Nälkäpelinsä (moneskohan se nyt sitten sattuikaan olemaan). Tai ainakin tällaisen käsityksen itse sain tästä, saa korjata, jos olen ihan hakoteillä. (Niin, joo, vähän pakkokin sen on, koska eikös Finnick kuollut Capitolissa Matkijanärhessä? Hah, tästä sitä taas huomaa, kuinka hyvin muistan nuo kirjat, voisi ehkä tehdäkin asialle jotain...)

Kuitenkin tästä paistaa helposti läpi se helpotus, jota varmasti niin Finnick kuin Anniekin tuntee sen jälkeen, kun Finnick palaa takaisin elossa. Se ei ole voinut olla kovinkaan helppoa olla erossa toisesta, kun ei edes tiedä, tuleeko toinen elossa takaisin vai ei. Tässä on muutenkin ihanan lämmin tunnelma, kun Finnick ja Annie vain ovat ja nauttivat elämästä niin kauan kuin he molemmat vielä ovatkin jopa hengissä. Tykkään muutenkin erityisen paljon sun tavasta kuvailla tässä, kun toisen huulet ovat suolaiset ja pelot vajoavat meren syvyyksiin! (:

[Vuorna]

Iltaa! Kommenttiketju antoi sanaksi tanssi, ja tekstejä etsiessäni en sitten voinut vastustaa kiusausta ja tähän sitten päätin tarttua. Nälkäpelificcejä luen aina enemmän kuin mielelläni ja myönnettävästi tämä paritus kuuluu omiin suosikkeihini. Canon ei kumpaakaan kohtele mitenkään erityisen hyvin, joten tämmöinen edes hiukan positiivisemmin sävyttynyt teksti onnistui kyllä ilahduttamaan aivan toden teolla.

Annie on minusta ollut aina ihan hurjan mielenkiintoinen hahmo, ja hänen dynamiikkansa Finnickin kanssa on erityisen kiehtova. Oon lukenut paljonkin ficcejä Annien omasta Nälkäpelistä, mutta harvemmin oon törmännyt tämmöisiin sen jälkeen sijoittuviin teksteihin – jotka taas enemmän kiinnostavat mua. Tässä olikin todella hienosti kuvattu Annien tunteita ja ylipäänsä häntä hahmona. Siitä ei pääse yli eikä ympäri, että Annie on todella surullinen hahmo ja hänen kokemansa asiat kauheita, mutta ehkä juuri sen takia hänen suhteensa Finnickiin on niin mielenkiintoinen. Sitäkin oli tässä kuvattu erittäin onnistuneesti erityisesti Annien näkökulmasta: juuri Finnick ymmärtää sen, miksi Annie käyttäytyy niin kuin käyttäytyy ja pystyy siten tukemaan Annieta.

Anniesta tuntuu kuin jokaisen hänen päälleen putoavan pisaran myötä pieni osa hänen peloistaan vajoaisi merten syvyyksiin. Ei kerralla nopeasti, vaan pienin askelin, mutta hän saattaa luottaa siihen, että Finnick auttaa unohtamaan.

Tässä oli minusta todella erinomaisesti kiteytetty Annien ja Finnickin suhteen merkitys erityisesti Annien näkökulmasta. Finnickin läsnäolo auttaa Annieta, ja sama toimii myös toisinpäin – tosi hienosti olit tuonut sen tässä tekstissä esille.

Tämä oli myös ihan todella kaunis teksti! Kerronta oli sujuvaa ja soljuvaakin, useamman kerran jäin ihastelemaan erinäisiä sanavalintoja, erityisesti adjektiivien hienoa ja monipuolista käyttöä. Sanavalintojen avulla tämän tekstin tunnelma oli todella ihana, hahmot olivat varsin onnistuneita ja kokonaisuutena tämä toimi erinomaisesti. Pidin myös paljon siitä, miten vesi oli vahvasti läsnä tässä tekstissä – itse oon jotenkin tottunut assosioimaan sen jotenkin todella läheiseksi piirteeksi näille kahdelle kun he kerran nelosvyöhykkeeltä ovat. Ah, kiitos tämän tekstin kirjoittamisesta, toivottavasti ei haittaa että se nyt osaston syövereistä nostan (täysin ansaitusti) jälleen tapetille.