Nimi: Lupauksia
Kirjoittaja: pihlajanmarja eli minä ihan itse
Ikäraja: Sallittu
Paritus: Ron/Harry, Hermione/Luna-vihjauksia
Tyylilaji: Draama
Summary:
Joku voisi pitää minua jonkinlaisena sotasankarina, mutta ihan tavallisena ihmisenä minä en oikein osaa toimia. Kyllä minä selviän kaikenlaisesta toiminnasta silloin kun pitää miettiä, mitä loitsuja käyttää kuolonsyöjää vastaan, mutta kun pitäisi puhua ystävälleen vakavasti, minä livistän.A/N: Vou, sain kirjoitettua uuden ficin! Tämä on jotain ihan kummallista.
No joo, osallistuu FF100:n sanalla 095. Uusivuosi. Hyvää uutta vuotta kaikille! <3
Taas yksi tarpeeton vuosi on ohi tässä järjettömän pitkässä vuosien ketjussa. Ja olenko minä saavuttanut mitään? En voi sanoa, että olisin. Minä seison taas tässä samalla parvekkeella, samojen ystävien kanssa, eikä mikään ole muuttunut, koska minä en ole tehnyt mitään muutoksen eteen. Joku voisi pitää minua jonkinlaisena sotasankarina, mutta ihan tavallisena ihmisenä minä en oikein osaa toimia. Kyllä minä selviän kaikenlaisesta toiminnasta silloin kun pitää miettiä, mitä loitsuja käyttää kuolonsyöjää vastaan, mutta kun pitäisi puhua ystävälleen vakavasti, minä livistän. Ja se on vielä se sama ystävä, jonka rinnalla taistelin silloin aikoinaan. Miten voi ihminen tuntea itsensä näin hyödyttömäksi?
Ron kävelee vierelleni parvekkeelle. Hän sanoo, että Hermione ja Luna yrittivät valaa tinaa, ja hän katsoi parhaakseen livistää, ennen kuin jotakin räjähtäisi. Minä hymähdän. Omituista, että niinkin erilaisista ihmisistä kuin Hermione ja Luna, saattoi tulla ystävät. Tuntuu kuin tämän vuoden aikana kaikkien muiden elämään on tullut jotakin uutta, mutta minä vain katkeroidun ja eristäydyn ja käyttäydyn muutenkin niin pelkurimaisesti kuin Harry Potter vain osaa.
”Mitä mietit?” Ron kysyy ja laskee kätensä olkapäälleni.
”Ryven itsesäälissä”, haluaisin sanoa, mutta se olisi oikeastaan säälin kerjäämistä. Niinpä tyydyn sanomaan vain ”En mitään erikoista”, ja Ron jättää asian siihen. Hänen kätensä jää siihen, pystyn tuntemaan sen olkapäälläni, ja se muistuttaa minua kaikesta, mistä jäin tänäkin vuonna paitsi.
”Aiotko tehdä uuden vuoden lupauksia?” Ron kysyy. Tiedän, että kello lähestyy kahtatoista uhkaavasti, mutta lupauksia, ei, niitä en aio tänä vuonna tehdä.
”En minä pitänyt viimevuotisiakaan, miksi siis tehdä uusia”, hymähdän hieman synkemmällä äänellä kuin oli tarkoitus. Ron vilkaisee minua uteliaana, ja tiedän, että hän miettii, mitä lupauksia oikein tein.
”Hassua, viime vuonna minä vielä luulin, että minusta ja Hermionesta tulisi jotakin”, Ron sanoo. ”Ja nyt hän viettää enemmän aikaa Lunan kanssa kuin minun.”
”Oletko koskaan harkinnut, että he saattavat olla…”
Ronin silmät suurenevat melkein koomisesti.
”Mitä? Hetkinen, nyt kun tarkemmin sanot, he tosiaan käyttäytyvät jotenkin eri tavalla kuin ystävien luulisi käyttäytyvän. Mitenköhän siinä noin kävi?”
Minä kohautan olkapäitäni. Luultavasti Hermione teki kaiken, mitä minä en tehnyt. Joskus tuntuu, että hän on rohkeampi kuin minä voisin koskaan olla.
”Tätä vuotta on jäljellä vielä vähän”, Ron sanoo. ”Vielä ehdit toteuttaa sen lupauksesi.”
Minä katson häntä ja mietin, haluaisiko hän todella, että toteutan lupaukseni. Lopulta päätän, että en voi jättää tätä enää ensi vuodelle ja kumarrun eteenpäin suutelemaan häntä. Suudelma on vain lyhyt, eikä hänellä ole aikaa vastata. Kun olen tehnyt sen, tunnen pelkkää huojennusta. On Ronin reaktio mikä tahansa, voisin sanoa, että seuraavasta vuodesta tulee parempi kuin tästä.
