Ficin nimi: Kuori entisestä
Ikäraja: S
Hahmot/paritus: Tonks, taustalla Tonks/Remus
Genre: angst
Tiivistelmä:
Hänestä tuntuu, että hänestä on tullut vain kuori entisestään.
A/N: Pari iltaa sitten Discordissa oli keskustelua muun muassa siitä, kuinka kauan ollaan kukainenki oltu Finissä. Huomasin siinä sitten, että tänään tulee kuluneeksi 11 vuotta siitä, kun tänne – silloin vasta pieni minä - rekisteröidyin.
Tuon maagisen luvun kunniaksi päätin, että aika postata tämä noin vuoden päivät pöytälaatikossa lojunut, pääosin tajunnanvirtana syntynyt ficletinpoikanen. Korkkaan vihdoin myös
Sana/kuva/lause10 #3
tällä kuvalla, joka toimi tälle tekstille alkusysäyksenä.
Mahdolliset virheet ovat omasta oikoluvustani jääneitä.
•-•-•-•-•-•
Sumu on taas peittänyt Tylyahon aavemaiseen vaippaansa. Tonksia sumu alkaa ärsyttää.
Eikö siinä muka ollut jo tarpeeksi, että hänen mielensä oli jatkuvasti sumussa, pitikö ilmankin vielä vastata hänen mielentilaansa? Helvetin ankeuttajat.
Hänestä tuntuu, että hänestä on tullut vain kuori entisestään. Äitikin on huomannut sen.
"Missä on meidän aina sanavalmis tyttäremme, Ted?" Ei Andromeda ollut tarkoittanut miehelleen esitettyä kysymystä tyttärensä korville, mutta äiti ei ollut tiennyt tyttären istuvan portailla unettoman yön jäljiltä, silmät tyhjyyteen tuijottaen. Äidin sanat ovat syöpyneet Tonksin mieleen lähes yhtä dominoivana kuin
hänen sanansa.
"Lopeta. Sinulle on parempi, että lakkaat tuntemasta noin, Nymfadora… Minunkaltaiseni kanssa sinulla ei koskaan voi olla tulevaisuutta." Tonks haluaa huutaa. Haluaa ulvoa tuskansa ilmoille keskellä Tylyahoa, sumun keskellä, poissa katulyhtyjen heikosti valaisemasta kehästä. Mutta hän pysyy hiljaa, hiukset harmaana verhona kasvojen edessä ja jatkaa kaduilla partioimista.
Tonks toivoo sen olevan mahdollista. Toivoo, että jonakin päivänä hän lakkaa ajattelemasta, lakkaa tuntemasta näin.
Joka kerta kun suojelius lähtee hänen sauvansa kärjestä, Tonks tietää huijaavansa itseään.