Ficin nimi: Ansaitsenko olla onnellinen
Kirjoittaja: Aniki
Beta: -
Ikäraja: S
Tyylilaji: Angst, Fluff
Paritus: Harry Potter genderbend = Harley Potter/Charlie Weasley
Vastuuvapaus: Tämä teksti on oman mielikuvitukseni tuotetta. En saa rahaa kirjotuksistani, enkä halua niillä loukata ketään.
A/N: Tää on ensimmäinen osa oneshot-sarjaani Harleystä ja Charliesta, en tiedä kuinka monta osaa siihen on tulossa, mutta aika näyttää nauttikaa. Toinen osa
Tahdon olla onnellinen (S). Kolmas osa
Voinko olla onnellinen(K18). Risut ja ruusut ovat aina tervetulleita.
Harley PoVOlin katsellut häntä jo kolmivelhoturnajaisissa. Punastellut kuin pieni kakara, joka oli korviaan myöten ihastunut. Aina siitä hetkestä asti, kun olin nähnyt hänet kaikki oli muuttunut. Nyt siitä oli kuitenkin jo vuosia, joiden varrella olin muuttunut. En ollut enää se sama tytön heitukka kuin silloin tunsin olevani nainen. Siltikään en uskaltanut sanoa mitään vaan kätkin sen sisälleni, enkä halunnut kenenkään saavan tietää.
Suljin silmäni ja irrottauduin hetkeksi alakerrasta kuuluvasta ilakoinnista. Kotikolo oli aina täynnä elämää, vaikka se oli kokenut menetyksiä sodassa Voldermortia vastaan. Siksi olikin erityisen tärkeää kokoontua yhteen ja juhlia yhdessä, kun siihen oli mahdollisuus. Sillä tämä kaikki auttoi ymmärtää, kuinka hauras elämä saattoikaan olla. Kuinka kaikki saattoi hetkessä katketa ja kadota savuna ilmaan. Oveen koputettiin ja Charlie astui sisään. Punastuin katsoessani häntä ja nousin makuulta istumaan laskin katseeni maahan. Siinä hän oli hyvännäköisenä kuin aina ja minua hävetti edes nostaa katsettani ylös.
"Äiti käski hakea sinut alas", hän sanoi ja kiskaisi minut ylös sängystä hymyillen. Kiljaisin kun hän heitti minut olalleen ja lähti kantamaan alakertaan. Taoin nyrkeilläni hänen selkäänsä ja koetin varoa osumasta kattoon. Mutristin huuliani hänen nauraessa, kun minut laskettiin viimein alas.
"Charlie", Molly sanoi tuimana eikä ilmeisesti arvostanut tapaa, jolla hän oli minut hakenut. Naurahdin ja istuin Hermionen sekä Ronin viereen pöydän ääreen. Olin aivan varma siitä, että Molly aikoi lihottaa meitä, sillä hän oli pannut pöytään parastaan.
Nauru raikui ihmisten kasatessa ruokaa lautasille. Huone täyttyi puheesta ja hymyilevistä ihmisistä. Kaikilla näytti olevan todella hauskaa, mutta keittiössä alkoi olla hieman liian lämmin ja iloinen tunnelma. Koetin varovasti pujotella ulos. Ovi kolahti, kun pääsin ulos ja valuin terassille istumaan. Kaikilla oli niin mukavaa kuin kaikki olisi hyvin, itseäni kuitenkin kalvoivat kaikki kuolleet rakkaimpani. Heidät kaikki oli viety minulta aivan liian aikaisin. Tärisin itkiessäni ja hautasin kasvoni polviini.
Ovi kolahti uudelleen ja raikuva nauru kantautui ulos. Koetin kyynelten läpi nähdä kuka oli tullut, mutten erottanut kuin Weasleyn oranssit hiukset.
"Harley", hän sanoi ja yritin tunnistaa äänen, joka oli liiankin tuttu. Hän auttoi minut ylös ja pyyhki karheilla käsillään kyyneleeni. Silloin tiesin, kuka hän oli. Charlie. Hän katsoi minua pää kallellaan ja ojensi kätensä, johon tartuin empimättä. En tiennyt minne hän minua vei mutta seurasin perässä. Pian olimme puutarhassa puiden suojassa. Sydämeni pamppaili ja tuntui kuin hän olisi voinut kuulla sen. Laskin katseeni maahan punan kohotessa poskilleni ja laskin otteeni hänen kädestään. Purin huultani ja saatoin maistaa veren suussani.
"Voi Harley", Charlie sanoi ja pyyhkäistessään sormellaan huultani. Olin aivan varma, että jos en jo aiemmin näyttänyt tomaatilta niin nyt ainakin näytin. Hän nosti leukani ylös ja astui lähemmäs. Pam. Pam. Pam. Tuntui, kuin sydämeni voisi räjähtää, jos hän tulisi yhtään lähemmäs. Ynähdin hämmentyneenä, kun tunsin hänen huulensa omillani. Hän kietoi kätensä lanteilleni ja kiskoi minua lähemmäs, eikä minulla ollut mitään sitä vastaan.
"Charlie", ynähdin ja katsoin häntä hämmentyneenä, hieman peloissani. Mitä tämä oikein tarkoitti. Värisin hänen vahvassa otteessaan. Mitä jos joku tulisi etsimään meitä.
"Harley", hän sanoi lempeästi ja painoi nopean suudelman huulilleni. Kiedon käteni hänen ympärilleen ja painauduin vasten hänen rintakehäänsä. Puseron karheus kutitti poskeani, kun painauduin sitä vasten tiukemmin. Halusin vain jäädä siihen hetkeen ja unohtaa kaiken. Halusin edes tämän pienen hetken olla tavallinen noita, joka sai olla onnellinen. Onnellinen ilman, että jouduin pelkäämään jatkuvasti, että menettäisin kaikki rakkaimpani.
Annoin itselleni luvan uppoutua siihen hetkeen. Meidän hetkemme vaikkei se kohta enää olisikaan todellista. Charlie pyyhki kyyneleet poskiltani ja sai minut hymyilemään, kunpa saisi jatkossakin. Pidin häntä kädestä enkä uskaltamatta laskea irti sillä pelkäsin kaiken olevan vain toiveunta.
