Paring: Draco/Harry
Rating: S
Genre: angst
Beta: Ei
Muuta: Albumihaaste, Backstreet Boys / Unbreakable
Summary: Draco suree Harryn lähtöä
***
Olisihan minun pitänyt tietää, ettei se toimisi. Ei enää. Ei vuosien jälkeen, kun se ei silloinkaan toiminut. Mutta minä olen niin tyhmä. Niin kuin silloin ennen.
Huokaan syvään. Katselen, miten sade valuu ikkunalasia pitkin. Tumma taivas häämöttää kaukana yläpuolella ja jossain pauhaa ukkonen. Nojaan otsaani kylmää ikkunaa vasten ja tuijotan ulos näkemättä kuitenkaan yhtään mitään. Olen kuollut. Tai ainakin minusta tuntuu siltä, että olisin.
Kaikki se, mitä meillä oli, on nyt pyyhkäisty pois. Aivan kuin millään ei olisi ollut merkitystä. Jokainen suudelma, jokainen kosketus on nyt vain muisto menneisyydestä. Olet lähtenyt, etkä enää palaa. En ainakaan usko sitä. Käytit minua hyväksesi jälleen kerran etkä välittänyt vähääkään.
Isken nyrkillä ikkunaa, ja se helähtää, mutta ei hajoa. Suljen silmäni ja luon eteeni sinun kasvosi. Kirkkaanvihreät silmät, tumman hiuspehkon. Kuvittelen hyväileväni kiharoita sormillani, upottavani sormeni niiden sekaan. Kuljetan mielessäni käsiäni hoikalla vartalollasi ja kuvittelen, miten katsot minua sillä ahnaalla, intohimoisella katseella aina, kun me rakastelemme.
Nyyhkäisy purkautuu kurkustani. Kaikki se on nyt vain pelkkää muistoa, jota en voi unohtaa, vaikka haluaisinkin. Kuvasi on piirtynyt mieleeni niin selkeästi, että tuntuu kuin istuisit siinä edessäni ja hymyilisit. Pudistan päätäni. Mikäli en lakkaa haaveilemasta sinusta, sekoan lopullisesti. Minusta tuntuu jo nyt kuin olisin aivan joku muu.
Olen kokenut tuskan jo kahdesti. Ensin viimeisellä luokalla Tylypahkassa, kun ilmoitit, ettemme voisi enää seurustella. Halusit lähteä kiertämään maailmaa, ja minä tavallaan ymmärsin sen. Halusin lähteä mukaan, mutta estit sen. Sanoit töykeästi, että minun pitäisi unohtaa sinut, ja se mitä meidän välillämme koskaan olikaan. Se tuntui silloin kuin puukoniskulta sydämeen.
Vuosia vierähti. Aika kului. Jotenkin minä jatkoin elämääni, kouluttauduin auroriksi, ja perustin oman firman. Sitten sinä pelmahdit takaisin ja seisoit toimistoni oviaukossa, katselit minua kirkkain silmin ja anoit päästä takaisin. Maailmanmatkasi oli päättynyt, olit yksin. Ja minä tyhmä uskoin, että me voisimme taas elää yhdessä. Olla onnellisia. Otin sinut takaisin avoimeen syliini.
Nousen seisomaan ja astelen tyhjän asuntomme halki keittiöön. Kaikki laatikot on jo viety uudelle asunnolleni, mutta tulin tänne katsomaan paikkaa vielä yhden ainoan kerran. Muistelemaan meidän yhteisiä hetkiämme, jolloin olimme onnellisia. Nyt se kaikki on pyyhitty pois. Mitään ei enää ole.
Yritän etsiä nenäliinaa, mutta mitään ei löydy. Turhautuneena potkaisen kaapin ovea ja satutan jalkani. Kiroillen ja manaten alan hyppiä yhdellä jalalla, kunnes lyyhistyn lattialle. Painan pääni käsiini ja toivon, että kaikki olisi mennyt toisin.
Ehkä me olimme liian erilaisia. Entisiä vihollisia, joista äkkiä tuli rakastavaisia. Ehkä se ei siksi voinut toimia. Tuijotan mitään näkemättä pientä pölyhiukkasta, joka leijailee lattian tasolla. Nappaan sen sormiini ja puristan sen sormieni välissä pieneksi tomupalloksi. Olihan meidän elämämme toki melko erilaistakin jo alusta alkaen. Olit aina kaikkien suosikkipoika. Kuuluisa Potter, joka tappoi Pimeyden Lordin. Mammona ja maine nousi päähäsi. Et voinut enää liikkua samoissa seuroissa minun kanssani. Vaikka minunkin auroritoimistoni on melko tunnettu Iso-Britannian velhojen ja noitien keskuudessa, minulla on silti menneisyys, joka ei mielellään kestä parrasvaloja.
Huokaan taas ja nousen. Elämän pitää jatkua, ajattelen surkeana. Vaikka ei sitä haluaisikaan. En voi välttyä törmäämästä häneen Viistokujalla tai Tylyahoassa tai Lontoon kaduilla. Näen häntä joka päivä, ja se syö minua sisältäpäin. En ole katsonut Päivän Profeetan uutisia viikkoon, koska en tahdo nähdä sinua toisen miehen sylissä. Haavat ovat vielä niin tuoreet, että en pysty siihen. En nyt. Mutta ehkä joskus myöhemmin, kun olen taas päässyt tolpilleni.
Jos nyt ikinä pystyn unohtamaan.
”Harry! Mitä sinä täällä teet? Eikö sinun pitäisi olla siellä sinun maailmanympärysmatkallasi?” ihmettelin suu avoinna. Harry astui sisään, vanhempana kuin aiemmin. Hänen hiuksensa olivat kasvaneet melkein hartianpituisiksi ja kasvoilta oli kadonnut kaikki se lapsenpyöreys. Hän oli mies. Pirun upea mies, ajattelin pää pyörällä. Ja tuo komistus seisoi minun auroritoimistoni oven suussa varovainen hymy kasvoillaan.
”Minä palasin. Eikö olekin hyvä juttu?” Harry kysyi. Ynähdin epämääräisesti.
”Enpä tiedä. Palasit kolmen vuoden poissaolon jälkeen. Miksi ihmeessä?”
”Kyllästyin matkustamiseen. Ajattelin tulla takaisin ja asettua aloilleni tänne Viistokujalle. Kun kuulin, että olet vieläkin kaupungissa, päätin tulla tervehtimään”, Harry sanoi.
”Hmph. No, nyt olet tervehtinyt. Voit lähteä”, sanoin ivallisesti. Harryn näkeminen oven suussa oli kuin isku vasten kasvoja. Kaikki menneisyyden muistot tulvahtivat mieleeni suljetun oven takaa, jonka olin pitänyt visusti kiinni sitten hänen lähtönsä.
”Tuota… itse asiassa minä ajattelin, että me…”
”Älä sano sitä. En aio ottaa sinua takaisin.”
”Miksi? Onko sinulla joku toinen?” Harry kysyi haastavasti. Rykäisin.
”Entä jos onkin?” tuhahdin. Hiljaisuus. Mutta vain hetken.
”En usko sinua. Haluan yrittää uudelleen. Olen pahoillani, että lähdin. Jätin sinut tänne yksin kestämään kaiken sen medianpyörityksen. En tee sitä enää.”
”Niinhän sinä sanot.”Hätkähdän, kun ukkonen jyrisee aivan pääni yläpuolella. Parasta lähteä, tuumaan värähtäen. Tämä kaikki on tehdä minut hulluksi. Kaikki muistot hyökyvät ylitseni joka puolelta, ja ovat hukuttaa minut. Vilkaisen vielä kerran ympärilleni ja suljen silmäni. Päätän jättää hyvästit aikaisemmalle elämälleni. Ranskassa minä voin lopullisesti unohtaa Potterin, ja kaiken mitä meidän välillämme koskaan on ollut.
Mutta tiedän, että unohtaminen voi olla vaikeampaa kuin olen kuvitellutkaan.
Hiljainen poksahdus kaikuu tyhjässä, yksinäisessä huoneessa.
Minä olen poissa. Enkä usko, että palaan.
End.
There you go
Got you crashing my dreams again
Just when I'm trying to get over you.
I tell my heart
But I can't seem to comprehend
A day without you
Now you've carved out a life but I wear the scars
Reminding me by the hour
That it's time to accept
It's the way the things are
I wish I could but...
I can't imagine it any other way
A world without you is only wasted space
You're gone and I'll always wonder
Why it can't be any other way
Any other way
Since you drained all the color
Out of the sky
How am I supposed to feel
It's like I'm living in somebody else's life
Tell me it's not real..
I can't imagine it any other way
A world without you is only wasted space
You're gone and I'll always wonder
Why it can't be any other way
I can't imagine it any other way
A world without you is only wasted space
You're gone and I'll always wonder
Why it can't be any other way
Like we never had a fallin' out
Like the tears, that never hit the ground
Like your still here, your still here
Since you drained all the color
Out of the sky
I can't imagine it any other way
A world without you is only wasted space
You're gone and I'll always wonder
Why it can't be any other way
(Why does it have to be)
I can't imagine it any other way (Why does it have to be)
A world without you is only wasted space
You're gone and I'll always wonder
Why it can't be any other way
Any other way
Kommentteja? Minkäänlaisia?
