Paperilintu, S, Severus & Lily lapsina, ficlet

[Thelina]

Ficin nimi: Paperilintu
Kirjoittaja: Thelina
Tyylilaji: ystävyys, slice of life
Ikäraja: S
Hahmot: Severus ja Lily
Yhteenveto: ”Ei taikuutta ole olemassa”, Lily sanoi, mutta sanat tulivat hänen suustaan niin hauraina ja hiljaisina, ettei hän itsekään uskonut niihin.
Vastuunvapaus: Kunnia kaikesta J.K. Rowlingin luomasta kuuluu hänelle.
Kirjoittajalta: Prinssin tarina -luku Kuoleman varjeluksista paljastaa pieniä palasia Severuksen ja Lilyn ystävyydestä. Tässä pieni pätkä siitä, miten ystävyys alkoi! Tämä on roikkunut julkaisematta iät ja ajat, koska ensin ajatuksena oli tehdä tämän jatkoksi jonkinlainen sarja Severus & Lily -ficlettejä, mutta sittemmin se on jäänyt. Julkaisen nyt tämän kuitenkin!


Paperilintu

Kesä 1969, Kehrääjänkujan leikkikenttä

Lily huomasi jo kaukaa pensaiden välistä, että mustatukkainen poika oli taas leikkikentällä. Poika keinui hiljalleen edestakaisin, kengänkärjet hiekkaa viistäen. Hänellä ei tainnut olla aikomustakaan hyppiä keinusta, kuten Lily yleensä teki. Edellisenä päivänä Lily oli ponkaissut ilmaan korkealta kaaren loppupisteestä, uudestaan ja uudestaan. Petunia oli kiljunut pelosta, vaikka Lily laskeutui joka kerta alas kevyen sulavasti, nauraen ja vahingoittumattomana.

Ilma oli viileämpi kuin moneen viikkoon, ja muutama iso tumma pilvi taivaalla enteili sadekuuroja. Sateen mahdollisuus ei kuitenkaan ollut estänyt Lilyä lähtemästä ulos, katsomaan olisiko poika tänäänkin leikkikentällä. Lily lisäsi vauhtia, kietoen vihreää puuvillaneuletakkia paremmin ympärilleen. Hän pääsi melkein pensaiden kohdalle, ennen kuin poika huomasi hänet. Lily vilkuili keinuja oksien lomasta, astuen lopulta hieman arastellen esiin pensaiden takaa.

Poika oli lopettanut keinumisen ja noussut ylös. Hänellä oli yllään samat liian lyhyet farkut kuin eilenkin. Pojan omituinen ja aivan liian suuri takki makasi myttynä maassa. Lily ihmetteli, eikö pojan ollut kylmä pelkässä haalistuneen punaisessa t-paidassa.

”Hei”, poika sanoi ujosti.

”Hei”, Lily vastasi, katselen kengänkärkiään. Häntäkin ujostutti yhtäkkiä kamalasti, vaikka samaan aikaan olisi tehnyt mieli esittää pojalle tuhat kysymystä.

Edellisenä päivänä poika oli sanonut, että Lily oli noita ja poika oli velho. Että siitä johtuivat ne kaikki kummalliset asiat, mitä Lilylle tuntui vähän väliä sattuvan. Eilenkin hän oli kotiin päästyään onnistunut sytyttämään huoneensa valot, vaikkei mielestään ollut ehtinyt edes hipaista valokatkaisijaa. Kun Petunia oli yrittänyt tulla Lilyn huoneeseen koputtamatta ja ilman lupaa, ovi tuntui juuttuneen tiukasti kiinni, ikään kuin olisi ollut lukossa tai teljetty. Petunia oli hakannut harmistuneena ovea, huutanut ja käskenyt avaamaan, mutta Lily ei ollut välittänyt. Sisko oli vieläkin suuttunut hänelle, ja oli korostetun ylimielisenä tokaissut aamulla viettävänsä tämän päivän mieluummin naapurin isojen tyttöjen kanssa; seurassa, johon Lilyn kaltaisilla hyväuskoisilla pikkutytöillä ei kuulemma ollut mitään asiaa. Lily olisi mielellään leikkinyt siskonsa kanssa, mutta hänen oli ensin selvitettävä tämä noita-asia, jota sisko ei ollut suostunut uskomaan. Totta puhuen Lily ei itsekään ollut ihan varma, mitä ajatella koko jutusta.

”Petunia sanoo, että sinä valehtelet”, Lily tokaisi ja nosti katseensa ylös pojan tummiin silmiin.

”En minä valehtele”, poika sanoi hiljaa, katsoen Lilyä vakavana.

”Todista se sitten”, Lily sanoi, seisoen uhmakkaasti kädet puuskassa. Petunia ei toiste voisi väittää häntä hyväuskoiseksi, jos hän vain saisi jonkin vahvistuksen epäilyilleen, piti olla täysin varma…

”Etkö ole jo itse todistanut sen itsellesi? Mieti nyt, kaikki ne kerrat, kun hyppäsit keinusta ja tuntui kuin lentäisit? Kun sait kukat kasvamaan, kun lika katosi vaatteistasi ja tukkasi punoutui itsestään leteille? Se on taikaa.”

”Ei taikuutta ole olemassa”, Lily sanoi, mutta sanat tulivat hänen suustaan niin hauraina ja hiljaisina, ettei hän itsekään uskonut niihin.

”Tietenkin on”, poika sanoi. ”Katso!”

Poika kaivoi farkkujensa taskusta jotakin. Se oli ryppyinen paperilintu, joka oli taiteltu kullankirjavasta ja ihmeellisesti hohtavasta paperista, kauniimmasta kuin mikään Lilyn askartelulaatikosta löytyvä. Poika asetti linnun kämmenelleen ja puhalsi.

Lily henkäisi: lintu alkoi puhalluksen voimasta räpyttää paperisiipiään, kohosi kymmenen tuumaa pojan käden yläpuolelle ja lensi, tehden pieniä pyrähdyksiä ylös alas ja kaarrellen edestakaisin heidän kasvojensa edessä. Poika ojensi taas kättään ja lintu laskeutui, heiluttaen laiskasti siipiään hänen kämmenellään.

”Se on kaunis”, Lily sanoi ihastuneena.

Hän ojensi kättään lintua kohti ja kosketti sen nokkaa. Lintu kohosi taas ilmaan ja lensi kierroksen Lilyn pään ympäri. Hän kikatteli ihmeissään, kun lintu laskeutui hänen hiuksiinsa, aivan vasemman korvan yläpuolelle. Lily katsoi pojan hymyileviin kasvoihin ja sai yhtäkkiä varmuuden siitä, että poika oli oikeassa ja Petunia väärässä. Tässä oli jotakin sellaista, mitä Petunia ei tulisi milloinkaan kunnolla käsittämään: jotakin, jonka vuoksi kannatti unohtaa omat epäilyksensä ja se, että poika oli oikeastaan vakoillut heitä, että hänellä oli kummalliset vaatteet, ja ettei Lily oikeastaan ollenkaan tuntenut häntä ollenkaan. 

”Se on siis totta”, Lily sanoi. 

Poika nyökkäsi vakavana ja poimi takkinsa maasta. Tuuli tuiversi heidän hiuksiaan, heittäen muutaman kylmän sadepisaran kasvoille.

”Kohta taitaa alkaa sataa. Meidän pitäisi mennä”, hän sanoi ja osoitti harmaita, vedestä raskaita pilviä heidän yläpuolellaan.

Lily kuuli puuskittaisena humisevan tuulen, joka puhalsi koleana hänen neuletakkinsa läpi. Poika veti takkia päälleen, tehden jo lähtöä.

”Odota!” Lily huudahti ja lähti pojan perään. ”Mikä sinun nimesi on?”

”Severus”, poika vastasi, katsahtaen Lilyyn.

Pulleita vesipisaroita putoili taivaasta yhä tiheämmin. Ne jättivät märkiä pilkkuja pojan takkiin, Lilyn ohueen kesämekkoon ja neuletakin hihoihin, osuen lopulta myös paperilintuun, joka lennähti suojaan pojan takin taskuun.

Poika ojensi kättään Lilyä kohti.

”Tule”, Severus sanoi. ”Nyt juostaan!”

Lily tarttui käteen ja he juoksivat.

[Fiorella]

Juuri sopivasti kommenttiarpajaisten voittoosi, löysinkin uutta ja söpöä luettavaa.

Lapsificit ovat usein mieleeni, ja etenkin tällaiset, missä Lily ja Severus ovat lapsina, vielä niin kaukana tulevista vaikeuksistaan.

Tässä oli ihanasti kuvattu herkkä hetki, taianomainen paperilinnun lento, joka vahvisti eilisen puheet todeksi. Lilyn luottamus heräsi ja Severus sai uuden ystävän.

Oli veikeää, miten Lilyn vielä hahmottamaton taikuus ilmeni, ja miten se pahastutti Petuniaa, joka ei ihan tiennyt mistä oli kyse ja miten siihen suhtautua. 

”Tule”, Severus sanoi. ”Nyt juostaan!”

Lily tarttui käteen ja he juoksivat.

Ja lopetus oli vain niin lapsenomaisen vilpitön ja suloinen. <3 Ystävyys oli muodostunut kuin huomaamatta ja äkkiä he vain olivatkin tutut keskenään, yhteisen salaisuuden yhdistäminä. Ihana! Kiitos tästä ficistä. <3

[Okakettu]

Moikka kommenttiarpajaisista! Olipa tämä tosiaan taianomainen ja herkkä teksti, kuten Fiorella edellä osuvasti sanoi - minusta oli viehättävää, miten taikuuden löytäminen yhdistyi tässä Lilyn osalta lapsuuden tietynlaiseen vilpittömään varmuuteen; hän ei ryhdy kyseenalaistamaan asiaa enempää, vaan ihastelee paperilinnun lentoa ja hyväksyy taikuuden sen myötä helposti todeksi. Ylipäätään tuo paperilintu-kohtaus oli todella kaunis. Pidän paljon ficeistä, joissa käsitellään Potter-hahmojen suhdetta taikuuteen ennen heidän Tylypahkan-aikaansa, koska mukana on harvemmin vielä opiskeluaspekti. Tässäkin oli hauska lukea siitä, millä tavoin Lilyn oma taikuus on tähän mennessä ilmennyt, tuli nostalgisesti mieleen Harryn vastaavat kommellukset Viisasten kivessä. Lilyn ja Severuksen ystävyyden alun kuvauksena tämä oli myös hirmu sympaattinen, Lily uhmansa kanssa ja Severus vakavana, molemmat hiukan ujoina - tykkäsin siitä että molemmat olivat tässä oikeasti nuoren oloisia, mutta myös heidän erilaiset persoonansa välittyvät hyvin, antaen pienen välähdyksen siitäkin, millaiseksi he kasvavat. Minulle tässä tekstissä oli väistämättä mukana tietty surullisuus, kun miettii, millainen tie Severuksella ja Lilylla on lopulta edessään; ja toisaalta tämän ficin viehätys on myös siinä, että tässä nimenomaisessa hetkessä kaikki on vielä hyvin. Fiorellan lainaama lopetus oli minustakin erittäin suloinen. Kiitos paljon lukukokemuksesta!

[mursuhilleri]

Voi, olipas tämä suloinen teksti! Minua on aina kiehtonut Lilyn ja Severuksen ystävyys nimenomaan lapsina, ennen Tylypahkaan menoa. Tämä oli ihastuttava kuvaus näiden kahden ensi tapaamisista.

Voisin lainata kokonaan edelliset kommentit, niissä on sanottu niin hyvin kaikki, mitä itsekin ajattelin! Minulle tuli tosiaan myös mieleen, että Lilyllä oli samankaltainen tilanne, kuin Harrylla ennen Tylypahkaa. Kun sattui ja tapahtui vaikka mitä kommelluksia, eikä kumpikaan osannut kuvitellakaan, mistä se oikeasti johtui! Minusta oli ihana lukea tällainen lapsuustarina, missä kaikki on vielä hyvin!

Kiitos tästä, tämä oli varsin ihastuttava!

[Thelina]

Fiorella: Kivaa, että tämä arkistojen aarre sai lukijoita Katsotaan, jos muokkaisin muitakin muistiinpanojani Lilystä ja Severuksesta julkaisukuntoon! Lapsista ei ole aina helppo kirjoittaa uskottavasti, joten on kivaa kuulla että pidit tästä ja varsinkin lopetuksesta - se on omakin suosikkikohtani. Kiitos kommentista ♥

Okakettu: Lilyllä on tosiaan hyvin samanlainen tilanne kuin Harrylla - kaikenlaista outoa tapahtuu, mutta kukaan ei osaa kertoa hänelle, mistä kaikki omituiset sattumukset johtuvat, ennen kuin hän tapaa Severuksen. Kivaa kuulla, että Lilyn ja Severuksen persoonat välittyivät hyvin ja että pidit paperilinnusta, sekä lopusta. Kiitos ihanasta kommentista ♥

mursuhilleri: Onnea kommenttiarpajaisvoitosta sinulle, kun voitit tällä arvalla ♥ Kivaa kuulla, että sinäkin tykkäsit tästä ja Lilystä ja Severuksesta lapsina. Jotenkin on ihanaa ajatella, että ystävyys Severuksen kanssa tarjosi Lilylle pienen kosketuksen taikamaailmaan jo ennen Tylypahkaan menoa. Kiitos kommentista ♥

[ruttotohtori]

Kommenttiketjussa oli sanana lintu ja kattelin tässä että mitäs otsikkoja löytyis ja en sit voinut ohittaa kun oli Severus ja Lily lapsinakin tuossa otsikossa. Vaikka en oo mikään Severuksen tai noiden kahden shippaamisen isoin fani, niin musta yks kauneimpia juttuja Pottereissa on niiden ystävyys nuorempina. Se kuinka Severus tuo Lilyn taikamaailmaan ja kuinka Lily taas tuo taikaa hänen maailmaansa, so cute. ;__; Ja tässä oli just sopiva tunnelma, molemmat vähän ujostelee mutta kaikki epävarmuudet unohtuu kun ihmetellään taikuuksia ja Severus yrittää parhaansa tehdä vaikutuksen. Tykkäsin miten Severuksella oli jo jonkinlainen hatsi omiin voimiinsa! Sehän on harvinaista, mut Severus on ainakin mun silmissä aina ollut suunnilleen yhtä vahva velho ko vaik Voldemort, niin tää on juuri sopivaa.

Pakko muita kompata siinä, et tuo paperilintukohta oli nimenomaan hirveen herkkä ja kaunis. Olit kuvaillut sen niin että pystyin näkemään sen kaiken ja Lilyn ihastelu ja kohtauksen maagisuus tarttui muhunkin. Tässä oli sellaista lapsekasta innostusta ja kaikki hyväksyttiin ihan tuosta vain ja tykkään siitä, nää hahmot tuntui oikeasti lapsilta ja myös hyvin omilta itseiltään.

jotakin, jonka vuoksi kannatti unohtaa omat epäilyksensä ja se, että poika oli oikeastaan vakoillut heitä, että hänellä oli kummalliset vaatteet, ja ettei Lily oikeastaan ollenkaan tuntenut häntä ollenkaan.

Tässä tiivistyi hyvin se, kuinka elämää suurempi kokemus tää oli, vaikka kyse olikin vaan pienestä paperilinnusta. Jotenki niin hirmu nättii.

Hitsi, kyl tää siinä mielessä vetää surulliseks että kun tietää, mitä kaikkee canonissa tapahtuu, etenkin kun tää teksti vois hyvinkin olla vedetty suoraan canonista (ja täst tuli mulle nyt headcanon et näin tää tutustuminen meni, kiitos siitä haha). Mut sit taas voi aina miettii et vaik Severuksen elämä lähinnä tragediaa olikin, oli sillä sentään joitain hyvii hetkii. Kiitos tästä ja jos ikinä kirjoitat lisää näistä hahmoista, lukisin mieluusti! <3

[Thelina]

ruttopoika, olipa kivaa, että löysit tämän kommenttiketjun avulla! Minulla oli jossain vaiheessa pieni Severus/Lily -kausi, kunnes tajusin, että tykkään sittenkin enemmän monesta muusta parituksesta Mutta näiden kahden ystävyys lapsena on minustakin ihana juttu! Lapsista ja lapsen näkökulmasta kirjoittaminen on hauskaa, mutta vaikeaakin, joten ihanaa kuulla, että tässä se toimi. Ja hauskaa, jos sait tästä uuden headcanonin, minä mietin sen niin, että tottakai he tutustuvat siellä samalla leikkikentällä, jolla ekan kerran tapasivat - ei sitä ehkä uskalla toisen kotiovelle heti mennä koputtelemaan, vaikka molemmat taisikin tietää missä toinen asuu Minulla on arkistoissa pari muutakin pätkää Lilystä ja Severuksesta, pitääpä katsoa saisinko niistä jotakin julkaisukelpoista aikaan. Kiitos sinulle ihanasta kommentista, se ilahdutti päivääni kovasti ♥

[Vuorna]

Iltaa! Kommenttikampanjasta mulle tarjottiin sun listausta ja ilomielin lähdinkin sitten tutkiskelemaan sen sisältöä. Tämä herätti mun kiinnostuksen siitäkin huolimatta, että Severus tai Lily eivät kumpikaan kuulu mun lemppareihin – heidän ystävyytensä ja erityisesti sen alku on kuitenkin varsin kiehtova ja sympaattinenkin konsepti. Siitä en myöskään ainakaan muista aiemmin ficcejä lukeneeni, joten mielenkiinnolla lähdin tätä lukemaan.

Olit minusta tosi hyvin tavoittanut semmoisen lapsenomaisen lähestymistavan taikuuteen, ja se sopikin just tähän tekstiin erinomaisesti. Hitusen skeptinen Lily, joka kuitenkin uppoutui helposti uskomaan taikuuteen oli varsin valloittava, ja astetta vakavampi pikku-Severus oli yllättävän symppis. Pidin paljon siitä, miten olit molempia tässä kuvaillut, erityisesti tuo alun kuvaus leikkikentästä oli minusta todella mainio. Oon muiden kommentoijien kanssa samaa mieltä siitä, että paperilintukohtaus oli tosi kaunis ja tosiaan tavallaan lapsenomaisen maaginen.

Hän ojensi kättään lintua kohti ja kosketti sen nokkaa. Lintu kohosi taas ilmaan ja lensi kierroksen Lilyn pään ympäri. Hän kikatteli ihmeissään, kun lintu laskeutui hänen hiuksiinsa, aivan vasemman korvan yläpuolelle.

Erityisesti tämä kohta oli minusta tosi hieno, Lilyn ihastus ja linnun maagisuus välittyi tästä tosi hyvin!

Ihana lukea välillä tämmöisiä älyttömän sympaaattisia lapsuustekstejä! Tietyistä kirjojen kohtauksista inspiraatiota ottavat ficit ovat aina ihastuttavia, eikä tämä ollut mikään poikkeus. Lilyn ja Severuksen ystävyyden alkuhetket ovat kieltämättä hurjan sympaattisia, ja sen tämä ficci onnistui minulle muistuttamaan. Toki kaikkea ehkä hivenen varjostaa se, mitä kaikkea kauheaa molemmat joutuvat kokemaan, mutta ainakin tässä hetkessä kaikki oli hienosti! Tätä oli hurjan kiva lukea, tämä oli oikein kaunis ja tunnelmallinen teksti. Kiitos tämän kirjoittamisesta!

[Thelina]

Vuorna, minulla oli joskus ajatuksena kirjoittaa enemmänkin Severuksen ja Lilyn ystävyydestä ja lapsuudesta, mutta se on jäänyt pöytälaatikkoasteelle Ihanaa kuulla, että tykkäsit tästä ja lapsuuskuvaus toimi Tässä tosiaan halusin keskittyä mukaviin juttuihin ja unohtaa hetkeksi kaiken pahuuden, josta nämä kaksi myöhemmin saavat osansa </3 Kiitos ihanasta kommentista!

[Waulish]

Tervehdys Ihailijakaarti-haasteesta, jossa valitsin ihailuni kohteeksi sinut ja ensimmäiseksi kommentoitavaksi tämän tekstin kauniin nimen houkuttelemana! Lilyn ja Severuksen lapsuudenystävyys on kaunista ja välitöntä ja jotain sellaista, mistä olisi mielellään lukenut kirjoissa enemmänkin. Onneksi kuitenkin on fanifiktio, joka voi herättää sen henkiin aina uudestaan niin kuin paperilinnun ja syventää sitä entisestään.

Heti ensimmäiseksi ihastuin tämän tekstin leikkipuistomiljööseen ja siihen, miten eläväisesti sitä tässä kuvaillaan ja nimenomaan lapsen silmin. Esimerkiksi Lilyn keinun korkeuksista pudottautuminen on jotenkin sanoitettu juuri niin, että siitä välittyy kertojan lapsenmielisyys. Samoin se välittyy siitä, miten sadekaan ei pidättele eikä estä ulos lähtemistä, vaan lapsen uteliaisuus ja mielenkiinto tuntematonta kohtaan vetää jälleen takaisin leikkipuiston pojan luokse. Nautin ylipäätään tekstin luontokuvauksesta: siitä, miten pilvet enteilevät sadetta ja lopulta pulleita vesipisaroita alkaa tipahdella niistä. Minun suosikkisääni! ♥

Tässä tarinassa on sellainen kutkuttavan jännittävä uuden alun tunnelma, tai pikemminkin kokonaisen uuden maailman avautumisen tunnelma! Lilyn epäluulon ja epäuskon hälveneminen on maagista seurattavaa, kun miettii, millaiseen ennenkokemattomaan maailmaan Severus hänet johdattaa. Avautumassa on paitsi kaunis ja ainutlaatuinen ystävyys, myös uudenlainen henkilökohtainen identiteetti ja maailmankuva. Hymyilyttää tietää, ettei Lilyn tarvitse hypätä tuntemattomaan yksin, vaan hänellä on kokeneempi Severus rinnallaan. Samalla Severuskin saa elämäänsä ystävän, joka aidosti välittää hänestä. Kunpa näiden hahmojen ystävyys olisikin säilynyt tällaisena vielä paljon pidempään!

Pidän kovasti siitä, miten Lilyn heräilevän taikuuden ilmentymiä avataan tässä tekstissä. On niin mielenkiintoista, miten monin eri tavoin taikuus voikaan osoittaa olemassaolonsa, ja miten hyvä rationaalinen ihmismieli on sen kiistämisessä ja järkeistämisessä! Tykästyin lukiessani myös Lilyn ja Petunian väliseen dynamiikkaan, koska tuollaistahan se sisarusten kesken välillä on; muistan itsekin tapelleeni veljeni kanssa ties mistä ovista ja niiden kiinni tai auki olemisesta, ja se oli silloin koko maailma. On siis hyvin uskottavaa, että Petunia vihoittelee Lilylle vielä seuraavanakin päivänä ja viettääkin aikaa isojen tyttöjen kanssa. Se on myös haikeaa, koska näistä hetkistä pikkuhiljaa varmaan saa alkunsa Lilyn ja Petunian erkaantuminen ja erilleen kasvaminen.

Lämmin kiitos lounastaukoni piristämisestä, nautin tästä kauniista tarinasta todella! -Walle

[Thelina]

Walle, olen niin häkeltynyt ja otettu, että halusit ruveta minun ihailijakseni! Jätät aina niin ihania kommentteja, etten tiedä miten päin olisin Kiitos ♥

Olen samaa mieltä Lilyn ja Severuksen ystävyydestä, siitä olisi mielellään lukenut enemmänkin! Olin tosiaan joskus miettinyt, että kirjoittaisin heistä ja heidän ystävyydestään enemmänkin, jotta kirjan antamien palasten väliin tulisi vähän täytettä. Ehkä joskus vielä palaan tuohon ideaan, kuka tietää... Kiva kuulla, että pidit niin monista yksityiskohdista: erityisen mukava on kuulla, että lapsen silmin kuvailu oli mielestäsi onnistunutta! Ja kieltämättä sisarusten väliseen dynamiikkaan löytyi pohjaa omista kokemuksista, terveisin isosisko Kiitos vielä kerran ihanasta kommentista!