Nimi: Huokauksia
Kirjoittaja: Pyhimys
Ikäraja: S
Paritus: Draco Malfoy/Hermione Granger
Genre: Roamance Fluffy One-Shot
Vastuuvapaus: J.K Rowling omistaa kaiken tunnistettavan ja teksti on viihde-, eikä kaupallisessa tarkoituksessa tehty.
A/N: Hyvää joulua ja lomaa kaikille
Ensimmäinen huokausJos Draco koskaan voisi myöntää kenellekään tai edes itselleen miten tilanteeseensa oli päätynyt, olisi se suoranainen ihme. Aina ensimmäisestä vuodesta Granger oli ollut vain näsäviisas tärkeilijä, eikä Draco kyennyt ymmärtämään miten kukaan piti hänestä. Mutta Dracolle ei kuitenkaan tullut yllätyksenä, että ilmiömäinen Potter ja tyhjäpäinen punapää ottivat ärsyttävän hikipingon porukkaansa. Tottakai Potterin oli
siinäkin asiassa pitänyt leikkiä sankaria ja tarjota tilaa hyljeksitylle tytölle säihkyvän haarniskansa alta. Nyt hän ei ollut kuitenkaan ainoa, johon Hermione voisi turvautua milloin tahansa. Totuus oli että Draco olisi antanut henkensäkin tytön puolesta, jos tämä vain pyytäisi. Kuitenkaan ei Draco osannut selittää missä tai miten hänen suhtatumisensa Hermioneen oli muuttunut. Aivan varkain ei Hermione ollut enää lainkaan näsäviisas vaan päin vastoin älykäs, mikä teki hänet huomattavasti viehättävämmäksi kuin kaikki sellaiset Tylypahkaa käyvät tytöt, joilla oli sahanpurua aivojen tilalla. Pansy Parkinson oli loistava esimerkki sellaisista tytöistä. Eikä Hermione ollut näsäviisas vaan ahkera ja halusi menestyä koulussa juuri niinkuin Dracokin, vaikka hän harvoin näytti sitä kenellekään. Kaikista menneisyyden tapahtumista huolimatta, Hermionesta oli tullut Dracon elämän tärkein ihminen ja sellaisena hän tulisi pysymäänkin. Siihen ei ollut sanomista hänen vanhemmillaan, Ron Weasleyllä ja kaikista vähiten Potterilla. Dracoa inhotti myöntää ymmärtävänsä mikseivät Weasley ja Potter tahtoisi nähdä parasta ystäväänsä kaikista ihmisistä juuri hänen kanssaan. Tosin Weasley ei tahtonut nähdä Hermionea kenenkään muun kuin itsensä kanssa, mistä hän saisi vain haaveilla siitä Draco aikoi pitää huolen. Ei Draco kuitenkaan tahtonut vihata heitä. Ei edes Potteria. Ollessaan täysin rehellinen, hän oli kummallekin kateellinen. Jopa Ronille. Olihan Weasleyllä perhe, köyhä mutta sellainen joka todella välitti. Sen lisäksi Weasley kykeni tekemään omat valintansa ilman kenekään sekaantumista. Weasleyn tapaan Potterkin oli vapaa kuin taivaan lintu tekemään mitä tahtoi, missä ja kenen kanssa. Draco ei sen sijaan ollut yhtä onnekas.
Toinen huokausEi Draco vanhempiaan vihannut. Isäänsä toisinaan, muttei läheskään jatkuvasti. Äitiään Draco rakasti enemmän kuin mitään muuta ja se ei koskaan muuttuisi. Hänellä oli aina ollut äiti ja hän oli voinut kertoa kaikesta äidilleen. Aina näihin päiviin asti. Draco elätteli toivetta ettei hänen äitinsä välittäisi Hermionen syntyperästä tai perheestä ja oppisi rakastamaan häntä sellaisena kuin hän on, niinkuin Dracokin oli oppinut. Hän uskoi että siihen tarvittaisiin vain mahdollisuus, sellainen minkä hän itsekin oli saanut. Vuosien varrella ainoastaan Hermione oli tarpeeksi pitkäpinnainen ja hänellä riitti ymmärrystä jopa Draco Malfoylle, joka oli piinannut häntä ensimmäisestä päivästä saakka. Ajan kanssa Hermione oli kuitenkin oppinut näkemään pojan kovan pinnan läpi ja Draco oli näyttänyt ensimmäistä kertaa toista, pehmeämpää ja mukavampaa puoltaan hänelle. Mitään hän ei katunut elämässään enempää kuin kaikkia kamalia asioita, joita hän oli Hermionelle sanonut. Tuntui vaikealta käsittää miten hän oli kyennyt olemaan niin julma ihmiselle, jota hän rakasti enemmän kuin itseään. Ja Draco tiesi katuvansa tekojaan vielä kuollessaankin.
Kolmas huokaus"Draco."
Hermionen ääni havahdutti hänet ajatuksistaan. Tarvehuonetta valaisi ainoastaan takassa loimuava tuli ja Hermione kohensi asentoaan. Hänen ruskeat silmänsä loistivat ja Draco vannoi ettei ollut nähnyt elämässään mitään tyttöä kauniimpaa.
"Niin?"
"Minä rakastan sinua Draco Malfoy."
"Ja minäkin sinua Hermione Granger."
