Nimeke: Nauru pitkästä itkusta
Kirjoittaja: Winga
Tyylilajit: angst, fluff, huumori
Paritus: Albus Severus/Scorpius
Ikäraja: S
Lyhyesti: Väärillä sanoilla loppu, suhteen korjaamiseen taas tarvitaan apua.
Vastuuvapaus: Häikäisevä Row nimesi suurimman osan. Mä kyllä kehittelin etunimiä noille lapsille...
Kirjoittajalta: Heehee. Angst muuttuu flangstiksi muuttuu humor flangstiksi. Voi, kun ei tekisi niin...
FF100 sanalla: 43. Neliö
Nauru pitkästä itkusta
Al istui takan edessä hymyillen surumielistä hymyä ja katsellen liekkien leikkiä. Hän kuvitteli niistä piirtyvän kahdet kasvot, suutelemassa, rakastaen toisiaan katsomassa, vaikka tiesi, ettei se koskaan onnistuisi. Ei enää. Hän oli tehnyt vakavimman virheensä, ei sitä saisi enää korjattua.
Hän tiesi, että jos olisi ollut yksin, hän olisi itkenyt. Hän ei tahtonut ilmaista itseään liian selvästi muiden luihuisten edessä vaan käänsi mieluummin katseensa pois ja antoi toisten pohtia, mikä häntä mahtoi vaivata. Lucy Parkinson tosin huomasi hänen mielialansa, mutta koska tiesi, ettei Al tahtonut seuraa, hän jätti tämän yksin. Ketään muuta ei oikeastaan kiinnostanutkaan, he pitivät Alia 'petturina', koska tämä viihtyi liiankin hyvin muista tuvista olevien oppilaiden kanssa (vaikka keppostelikin).
Al nousi viimein pystyyn ja Lucyn ohi mennessään sanoi tälle menevänsä sänkyyn. Tämä nyökkäsi ja kuiskasi: "Kai tiedät, että voit kertoa minulle, mikä sinulla on hätänä?" Hän nyökkäsi ja vastasi: "Ehkä huomenna." Kävellen eteenpäin häneltä jäi huomaamatta Lucyn säälivä katse ja muutaman muun luihuisen katse, jotka seurasivat hänen askeliaan. Ei sillä, että hän olisi välittänyt, mutta hän olisi huomannut heti jonkin olevan oudosti.
***
Scorpius nojasi Janus Lovekivan olkapäähän. Janus silitteli hänen päätään ja kuiski korvaan kaiken olevan hyvin. Tytön vaaleat hiukset aaltoilivat alaselän huippeilla ja korostivat enkelimäisiä piirteitä. Scorpius tahtoi uskoa ystäväänsä, tahtoi uskoa kaiken olevan hyvin, tahtoi uskoa.
Muut puuskupuhit olivat joko nukkumassa tai koettivat selvittää, mikä Scorpiusta vaivasi voidakseen auttaa tätä. Tämä käänsi kasvonsa Januksen olkaa vasten ja nyyhkytti tukahtuneesti tytön paidanhihaan. Tyttö ymmärsi kyllä eikä siksi sanonut mitään. Ei hän aikonut muita tupalaisiaan auttaa vaan odotti, että Scorpius itse kertoisi, aikanaan. Jos ei tämän ja Alin yhteen palaaminen enää onnistuisi, olisi tämän pakko paljastaa jossain vaiheessa. Vaikka kyllä muut jossain vaiheessa joka tapauksessa osaisivat laskea yhteen yksi ynnä yksi on kaksi.
Huokaisten Scorpius pyyhki kyyneleensä ja kuiskasi parhaan ystävänsä korvaan poistuvansa. Janus nyökkäsi ymmärtäen ja päästi Scorpiuksen menemään huoneeseensa. Ja itkemään, mitä luultavimmin. Mutta oli parempi, että poika itkisi kuin että tämä vain olisi eikä purkaisi tunteitaan mitenkään. Kenties seuraava aamu olisi parempi kaikille. Kenties.
***
“Potter”, matala ääni murisi ja Al nosti päänsä. Hän kohtasi Scorpiuksen katseen. “Tule mukaani.”
Luihuisten pöytä oli ollut aamiaisen ajan puhelias, mutta Scorpiuksen ilmestyttyä puheensorina oli vaiennut ja kuultuaan tämän käskyn Alille jokainen odotti tämän tekevän jotain yllättävää. Ja niin tämä tekikin.
Vaisusti Al nyökkäsi ja nousi ylös. Hän seurasi Scorpiusta ulos suuresta salista ja johonkin tyhjään luokkahuoneeseen eikä hän voinut olla ihmettelemättä, miten tämä aina löysi tyhjät luokkahuoneet koulussa - koulupäivinä sekä viikonloppuina.
“Miksi?”
Katsoessaan Scorpiusta tällä kertaa Al huomasi kyynelten jättämät juovat tämän poskilla ja uskoi tämän huomaavan samanlaiset juovat omilla poskillaan. “Minä... olen pahoillani. En tiedä, miksi, en tiedä, mitä ajattelin! Minä en tarkoittanut sitä.”
Scorpius tuijotti toista vakavin ja palavin silmin. “Niin, et tietenkään. Olet vain ottanut tavaksesi rikkoa yhteisiä sopimuksia. Et taida olla tullut isääsi.”
Alia ärsytti ainainen vertailu isäänsä, eikä Scorpiuskaan saanut sitä anteeksi. “Itse asiassa olen. Hän rikkoi usein sääntöjä ja sopimuksia.”
“Samoista syistä?”
Alin turhaumus ja ärtymys muuttuivat suruksi eikä hän voinut vastata mitään. Scorpius oli oikeassa - hänellä pitäisi olla oma tahto, ei hänen pitäisi joutua kuuntelemaan muita luihuisia, hänen pitäisi uskaltaa olla oma itsensä. Mutta koska hän tiesi muutenkin olevansa hyljeksitty luihuisessa, ei hän ollut tahtonut osoittaa näille olevansa äärimmäisen erilainen - ei sillä, etteikö luihuisessa olisi ollut poikapareja, mutta kukaan ei olisi ymmärtänyt Alia - puuskupuh?!
“Ei. Eikä minun olisi pitänyt. En vain... en vain osannut määrittää omaa tahtoani sillä hetkellä.”
“Osaisitko nyt?”
Alin hiljaisuus oli vastaus Scorpiuksen kysymykseen. “Et siis”, hän sanoikin ja poistui jättäen Alin kyyhöttämään nurkkaan ja tuijottamaan sumuisin silmin eteensä.
***
“Missä Al on?”
Scorpius katsoi yllättävän tyynenä Lucya, joka oli tullut heti hänen luokseen, kun Al ei ollut palannut. “Luultavasti jäi ymmärtämään itseään.”
“Mitä sinä olet hänelle tehnyt?”
Pojan silmät leimusivat. “Minä en ole tehnyt hänelle mitään. Jos vaikka kysyisit häneltä, kyllä hän sinulle kertoo, mitä teki. Mitä hän teki minulle.”
Lucy tuijotti Scorpiusta ihmeissään. Hän ei olisi koskaan uskonut pojan kykenevän ilmaisemaan tunteitaan niin selvästi. “Hyvä on. Mutta missä hän on?”
Kohauttaen olkiaan Scorpius vastasi: “Luultavasti muodonmuutosten luokassa”, ja käveli paikalleen jättäen yllättyneen Lucyn ja silmä tarkkana tilannetta seuranneet luihuiset tuijottamaan peräänsä.
***
Lucy katsoi ovea pohtivana. Hän tahtoi sekä jättää Alin rauhaan että mennä kysymään tältä mitä oli tapahtunut. Mitä tämän ja Malfoyn välillä oikein oli tapahtunut. Jälkimmäinen voitti lopulta ja tyttö avasi oven.
Hän huomasi Alin heti kyyhöttämässä nurkassa, kyyneleet silmissään ja vanat poskillaan. “Voi Al!” hän huudahti ja riensi syleilemään ystäväänsä.
Alin tajutessa Lucyn läsnäolon poika jähmettyi. ‘Voieivoiei.’ Hän ei tiennyt, mitä Scorpius oli tytölle sanonut, mutta tiesi, että ilman toista Lucy ei olisi löytänyt häntä niin nopeasti, niin helposti.
Huomatessaan Alin jähmettyvän Lucy päästi irti. Hän läimäisi, kevyesti, toista poskelle. “Mitä sinä hölmö olet mennyt tekemään?”
Al huokaisi. “Minä huusin Scorpiukselle pahasti...” Hän ei tiennyt, tiesikö Lucy vielä hänen ja Scorpiuksen suhteesta, mutta tämä oli aivan yhtä hyvä hetki kertoa kuin mikä tahansa muukin.
“Mikä sinun ja Malfoyn juttu oikein on?” Lucy kysäisi kuullessaan toisen kutsuvan toista etunimellä.
“Me... seurustelemme, seurustelimme. En tiedä enää... enää, kun... kun -” Alin lause katkesi kesken nyyhkytyksen purkautuessa ulos. Lucy syleili poikaa. “Minä huusin hänelle, sanoin, että minun olisi parempi ilman häntä, että minä muka rakastan sinua - kyllä rakastan, ystävänä, älä ymmärrä minua väärin -, että minä inhoan häntä, että hän on vain alhainen murhaajan poika...”
Lucy tuijotti Alia järkyttyneenä. “Miksi?”
Al kohautti harteitaan. “En minä tiedä, tahdoin luihuisten hyväksyvän minut, hän halusi tulla ulos kaapista, tahtoi kaikkien tietävän ja minä... minä en pystynyt siihen...”
Lucy huokaisi. “Mikset kertonut minullekaan aiemmin? Sitä paitsi, kyllä sinut hyväksytään, he vain puukottavat jok’ikistä omaansakin selkään, et ole poikkeus. Ja ymmärrän kyllä Malfoyta paremmin. Miten sinä saatoit? Etkö oikeasti ajatellut hänen tunteitaan?”
“Minä olin luvannut hänelle, meillä oli sopimus... mutta minä rikoin sen... ja tiesin sen satuttavan häntä. Tahdoin hänelläkin kaiken olevan yhtä huonosti kuin minulla. Ja sinä et tiedä mitään luihuisista. Puukottaa selkään, todellakin. Mutta puhua päin naamaa, haukkua verenpetturiksi vaikken edes ole, pitää ulkona kaikesta...” Alin ääni vaimeni mutinaksi ja hänen suustaan purkautui nyyhkytys.
"Mikä sopimus?" Lucy kysyi tietoisesti sivuuttaen kaiken luihuisuutta koskevan.
Al punastui. Hänen huulensa kääntyivät hymyyn hetkellisesti mutta palatessaan maan pinnalle, ne ärtyivät. "Meidän piti kertoa lähimmille ystäville - sinulle, Roselle, Lilylle, Hugolle, Jamesille ja muutamalle muulle."
Lucy huokaisi ymmärtäessään suhteen olleen todella vähäisessä määrin olleen muiden tiedossa. "Lovekiva siis tiesi jo aiemmin?"
Al nyökkäsi. "Mutta vain koska hän sattui näkemään minun hyvästelevän Scorpiuksen erään kerran..."
Lucy naurahti ja oli tyytyväinen Alinkin voivan hennosti nauraa. "Älä huoli. Älä huoli lainkaan. Kyllä te vielä yhteen palaatte." ‘Jos ette muuten, menen Lovekivan puheille ja me pakotamme teidät.’ "Palataanko aamiaiselle?"
Al nyökkäsi kuivaten kasvonsa ja Lily hymyili laiskasti.
***
Kun mitään ei tapahtunut viikon aikana, päätti Lucy ottaa asian hoitaakseen. Ja törmäsi matkalla juuri etsimäänsä henkilöön. “Lovekiva!”
Janus nosti katseensa. “Parkinson. Etsinkin juuri sinua!” hän huudahti ja käveli Lucyn luo rivakoin askelin. Saavutettuaan toisen hän kysyi: “Kertoiko Potter sinulle?”
Lucy nyökkäsi. “Kyllä. Ja siksi etsinkin sinua. Meidän täytyy saada heidät yhteen. En kestä enää iltaakaan murjottavaa Alia, koska tiedän, miten hänen surunsa saisi niin helposti pois.”
Janus nyökkäsi ymmärtäväisenä. “Draamakuningas Malfoy on ottanut takkahuoneemme esiintymislavakseen eikä voi kuollakseenkaan ymmärtää miksi häntä kutsutaan draamakuningattareksi. Kukaan meistä ei enää jaksa. Eikä kukaan muu puuskupuheista tiedä.”
“Ei kukaan”, Lucy vastasi äänettömään kysymykseen. “Kirjastoon?” Nyökäten Janus seurasi perässä.
***
“Maaaaalfoy,
tuo miesten kuningas,
valloittaja naisten kuninkaan.
Poooootter,
tuo poika sankarin,
sankari kuninkaan.
Vooooooi,
me joudumme kärsimään,
kun toisensa löysivät.
Muuuuutta,
me ymmärrämme kyllä,
tarpeellisuudet ennen meitä.”
Erittäin epävireinen laulu, jos sitä siksi saattoi kutsua, täytti suuren salin Alin astuessa sisään. Scorpius oli tukehtua muroihinsa huomatessaan Januksen laulavan täydellä antaumuksella ja muutaman muun puuskupuhin nousevan ylös. Al taas tuijotti Lucya järkyttyneenä.
Suurin osa oppilaista kuunteli laulua, jonka säkeet jatkuivat edelleen, mutta jotka Al ja Scorpius olivat viisaasti lukinneet ulos tajunnastaan. Huomatessaan toisensa he virnistivät hetkellisesti ja ymmärrys iski Alin tajuntaan.
“Lucy!” hän huusi niin kovaa, että kaikki hiljenivät. “Miksi?”
Lucy käveli hänen luokseen ja nojasi häneen. “Luuletko sinä, että minä tahdon sinun olevan onneton?” hän kuiskasi Alin korvaan. Al tunsi kuinka Lucy työnsi häntä eteenpäin, kohti Scorpiusta ja suostui kuuntelemaan järkipuhetta. Hän vain toivoi, että Scorpiuskin suostuisi.
Scorpiuksen kasvot kalpenivat hetkessä. “Janus, minä lupaan kostaa tämän”, hän mutisi juuri tarpeeksi kovaa, jotta Janus kuuli.
Janus vain nauroi. “Siksihän me tämän teemmekin.” Hän nyökkäsi kohteliaasti Lucylle. “Istu toki alas, noilla kahdella tulee menemään hetki.”
Lucy nyökkäsi ja Al huokaisi. “Scorpius...”
Scorpius tuijotti tulisesti toista. “Niin? Oletko kenties tehnyt jonkin päätöksen, joka saattaisi jopa olla oikeudenmukainen minuakin kohtaan?”
“Scorpius. Minä tarkoitin mitä sanoin. Siis anteeksipyyntöäni. En sitä, miksi pyysin anteeksi.”
“Mistä minä voin tietää, voiko sinuun luottaa?”
Lucy ja Janus huokaisivat ärtyneinä. “Ettekö te kaksi voi jo lopettaa? Me molemmat tiedämme, että olette aivan hullaantuneita toisiinne! Teidänkin pitäisi vain tajuta se.”
“Ja jos te ette muuten keskustele, telkeämme teidät siivouskomeroon”, Lucy uhkasi.
Al tarttui Scorpiuksen käteen vetäen tämän mukanaan. “Tule, ennen kuin tyttöjen hirveä kosto on yllämme.” Scorpius nyökkäsi ja tiesi Januksen olleen oikeassa.
***
Tällä kertaa Al löysi tyhjän luokan ja työnsi Scorpiuksen sinne edellään. “Joko kuuntelet minua?”
Scorpius nyökkäsi. “Ei sinun edes tarvitse sanoa mitään. Janus oli oikeassa. Ainakin minun osaltani. Minä olen hulluna sinuun.”
Al hymyili leveää hymyä. “Minäkin sinuun.” Hän hyökkäsi Scorpiuksen kimppuun ja suuteli toista rajusti ja pitkään.
***
“Mitä?” Tarvehuoneen seinien läpi ei ulkopuolisille kuulunut mitään sisällä tapahtuvasta huutokilpailusta. “Sinä. Ja. Tuo?”
“Eikö Januksen ja Lucyn laulu ollut aika itsestäänselvä?” Al kysyi.
Rose, Lily sekä Hugo nyökkäsivät Jamesin pudistaessa kiivaasti päätään. “Ei. Eieiei. Se ei tarkoittanut sitä. Ei.”
“James. James, James, James. Ehkä sinun tulisi jo ymmärtää, ettemme me kaikki ole samanlaisia”, Rose lausui naurahtaen.
Todistaakseen Rosen lauseen Al ojentautui suutelemaan Scorpiusta.
“Ei. Minun ei tarvitse nähdä enempää. Pikkuveljeni ei voi pitää Malfoysta.”
“Pikkuveljesi on Luihuisessa ja tämä Malfoy sattuu olemaan Puuskupuhissa.”
“Mitä se meinaa?”
“Mistä tiedät, että minä olen paha, sehän voi yhtä hyvin olla oikeaan tupaan valittu pikkuveljesi?” Scorpius kysyi viattomasti.
James luovutti. “Hyvä on. Hyvä on. Kunhan sinä”, James sanoi katsahtaen Lilyyn, “et ollut suunnitellut jotain samanlaista.”
Lilyn kuka, minäkö? -ilme näytti liian viattomalta. “Oikeastaan... Meredith Abbott ja minä olemme tapailleet jo ties vaikka kuinka kauan.”
“Sinä pelleilet.”
“Itse asiassa ei. Meredith kertoi minulle tuossa pari iltaa sitten”, Scorpius totesi mietteliäänä.
“Ei. Eieiei. Te pelleilette kaikki.”
