Title: Oikeanlainen lääkitys
Author: Larjus
Chapters: Oneshot
Fandom: Yuri!!! on ICE
Pairing: Otabek Altin/Yuri Plisetsky
Genre: Hurt/comfortilla maustettu arjen fluffy-romance-söpöily-höttö (aka OTP-avautuminen)
Rating: S
Disclaimer: Alkuperäisestä kiitos, kunnia ja kaikki oikeudet Kubo Mitsuroulle ja Yamamoto Sayolle sekä muulle YOI-staffille. Fici on kirjoitettu (itseni) viihdyttämiseksi, eikä kukaan ole hyötynyt siitä rahallisesti.
Summary: ”Yura… sinä – sinä olet siinä”, hän supisi hiljaa kuin ei olisi uskonut sitä todeksi.A/N: Mukana haasteessa
Fluffy10 #4.
Tästä mulla ei ole mitään ihmeellistä kerrottavaa. Taas vaihteeks Otayuria multa, koska tää paritus on nyt osoittautunut mulle oikeaksi kirjoittamisen kultakaivokseksi (eikä niin ole ikinä ennen tapahtunut tällaisessa mittakaavassa minkään suhteen). Ja koska OTP ♥
Oikeanlainen lääkitysElämän pieniä iloja oli herätä rakkaansa vierestä kiireettömään aamuun. Vaikka Yuri ja Otabek olivatkin yön aikana vetäytynyt erilleen toisistaan (he olivat nukahtaneet puoliksi toisiaan halaten), ja Yuri näki herätessään vain katonrajan ja ikkunan eteen vedetyt verhot, läheisyyden tunne ei ollut kaikonnut minnekään. Kun Yuri ojensi toista jalkaansa hieman sivulle, hänen varpaansa kohtasivat Otabekin nilkan, ja kun hän käänsi päätään hivenen tämän puoleen, hän erotti sivusilmällä kyljellään nukkuvan Otabekin ja tämän mustat, vähän joka suuntaan sojottavat hiukset.
Yurilta kesti oma aikansa heräillä, joten hetkeen hän ei muuta tehnytkään kuin tuijotti kattoon. Lopulta hän jaksoi kurottautua poimimaan käsiinsä kännykän viereiseltä yöpöydältä ja katsomaan, paljonko kello oikein oli. Reilun viiden minuutin päästä kello olisi kahdeksan. Sängyssä ehtisi siis makoilla vielä hyvän tovin, sillä jäähallilla pitäisi olla vasta yhden aikaan.
”Mmmh… Ei… ei…”
Kuullessaan hiljaista muminaa viereltään Yuri käänsi päänsä kunnolla Otabekin suuntaan. Tämä nukkui peittonsa alla sen verran kippuralla, että Yuri ei erottanut hänestä juuri muuta kuin ne sekaiset hiukset.
”Mitä ei?”
Kun vastausta ei kuulunut, Yuri totesi itsekseen, että Otabek taisi puhua unissaan. Tämä teki sitä joskus, vaihdellen venäjäksi ja kazakiksi, ja olipa tämä kerran haukkunut jotakuta unissaan englanniksi. Tällä kertaa Otabek oli puhunut venäjää, joskin ”ei” oli niitä vähäisiä sanoja, jotka Yuri kazakiksikin ymmärsi.
”Älä – ei… miksi…?”
Otabekin ääni kuulosti surulliselta, murretulta, ja vaikka kyseessä hyvin todennäköisesti olikin vain uni, Yuri huolestui sen verran, että nousi istumaan ja kurotteli nähdäkseen Otabekin ja ennen kaikkea tämän kasvot paremmin. Otabek hengittikin hyvin epänormaalisti ja kuulosti siltä kuin hän alkaisi itkeä. Painajainen?
”Beka?”
Yuri töni Otabekia varovasti hereille. Se ei vaikuttanut tehoavan, joten hän lopulta otti kovemmat otteet käyttöön ja ravisteli tätä rajummin. Siitäkin huolimatta kesti tovin ennen kuin Yuri sai unissaan valittavan ja nyyhkivän Otabekin heräämään.
”Mmh… Yura…?”
Kun Otabek viimein avasi kosteudesta kimmeltävät silmänsä, hän tuijotti tyhjänä eteensä kuin ei olisi tajunnut lainkaan, missä oli ja mitä näki. Lopulta tuo hetkellinen hämmennys hänen kasvoillaan väistyi ja tilalle värittyi surun päälle kevyt helpotus. Sitten hän nousi itsekin istuma-asentoon ja suorastaan kaappasi Yurin halaukseen.
”Yura… sinä – sinä olet siinä”, hän supisi hiljaa kuin ei olisi uskonut sitä todeksi.
”Tietysti olen”, Yuri vastasi. ”Mitä sinä oikein höpötät?”
Otabek ei vastannut kysymykseen, halasi vain Yuria tiukasti. Hetken hämmennyksen jälkeen Yuri vastasi halaukseen ja antoi Otabekin painaa hänen päänsä vasten olkaansa.
”Minä näin unta”, Otabek aloitti hiljaa pakottaen itsensä hengittämään syvään ja rauhallisesti. ”Painajaista…”
”Millaista painajaista?” Yuri kysyi painaen poskeaan lujasti Otabekin olkaan. Hänestä tuntui, että tämä odotti hänen reagoivan sanoihinsa jollakin tavalla eikä vain odottavan jatkoa hiljaa.
”Sinä – ”, Otabek katkaisi lauseensa äkisti ja nielaisi. ”Sinä jätit minut”, hän sanoi sitten. ”Jätit ja lähdit jonkun toisen matkaan. Se oli niin todentuntuista...”
”Voi Beka”, Yuri tuhahti hellästi ja inahti tuntiessaan, kuinka hänen kylkiluunsa melkein musertuivat, kun Otabek yhä vain tiukensi otettaan hänestä. ”Se oli vain unta. En minä sinua oikeasti jätä.”
Hän käänsi päätään niin, että ylettyi suukottamaan Otabekin kaulaa. Tämä henkäisi äänettömästi, ja Yuri tunsi, miten tämän lihakset rentoutuivat hieman.
”En jätä sinua”, Yuri sanoi uudestaan. Kun Otabekin tiukka ote hänestä viimein hellitti, hän nosti päätään ja tuijotti tätä hellästi mutta tiukasti suoraan silmiin. ”En ikinä. Sinä olet minun ainoani.”
Aamuhengityksistä huolimatta Yuri painoi kevyen suukon Otabekin huulille ja painoi sitten poskensa tämän poskea vasten.
”Rakastan sinua, Beka”, hän lisäsi hetken hiljaisuuden jälkeen. ”Älä unohda sitä edes unissasi.”
”Kyllä minä aina välillä tarvitsen pienen muistutuksen”, Otabek vastasi hieraisten poskeaan Yuria vasten. Tämä tunsi hennon sängentyngän raapivan kevyesti ihoaan.
”Torvi”, Yuri hymähti ja siveli verkkaisesti Otabekin selkää. Hän yritti varovasti vetäytyä halauksesta, mutta Otabek ei päästänyt irti vaan päinvastoin veti häntä tiukemmin itseään vasten. ”Voisin kyllä käydä aamupesulla”, hän sanoi sitten antaen itsensä rentoutua Otabekin lujassa syleilyssä.
”Et vielä”, Otabek vastasi. ”Pysyt siinä nyt.”
”Voisit itsekin tulla harjaamaan hampaasi”, Yuri yritti houkutella, ”niin voitaisiin suudellakin.”
”Kohta”, kuului vastaus, ja sitten Otabek lysähti taas makuuasentoon vetäen Yurin mukanaan. ”Ollaan tässä vielä hetki.”
Yuri ei enää välittänyt inttää vastaan, varsinkin kun huomasi hetkessä olevansa käytännössä kokovartalolukittuna Otabekin syleilyyn. Kädet kietoutuneena hänen vartalonsa ympärillä, ja nyt heidän jalkansakin olivat kutakuinkin solmussa. Yuri painoi päänsä tyynyyn Otabekin vierellä ja kuuli ja tunsi tämän syvät hengitykset hiuksissaan. Hymyillen hän painoi silmänsä kiinni. Hyvähän siinä oli olla, Otabekin rakkauden ja kaipuun kohteena, ei kai hammaspesulla niin kova kiire ollut.
Vaikka Yurin ehdotukset suudelmista hampaiden harjauksen jälkeen olivatkin kuulostaneet Otabekista varsin houkuttelevilta, ei hän vielä halunnut nousta ja päästää Yurista irti. Äskettäinen painajainen kummitteli yhä hänen mielessään, vaikka hän hereillä ollessaan tiesikin sen olevan pelkkää unta eikä lainkaan vastaavan totuutta. Sen jättämä ahdistava tunnekin onneksi lievitti, kun hän muisteli mielessään Yurin rakastavia sanoja, tunsi tämän lämmön ihollaan ja haistoi oliivishampoon tämän hiuksissa. Hän siirsi hieman päätään ja painoi nenänsä Yurin kaulalle haistaakseen paremmin myös tämän omankin tuoksun, joka sai Otabekin aina rentoutumaan ja tuntemaan olonsa turvalliseksi.
Kyllähän Otabek luotti Yurin uskollisuuteen ja rakkauteen, siihen, että tämä pysyisi hänen luonaan. Mutta menettämisen pelko oli ikävä rakkauden sivuoire, ja se tietenkin iski varsinkin silloin, kun oli puolustuskyvytön ja haavoittuvaisimmillaan. Onneksi hänen ei tarvinnut jäädä valheellisen tunteen kanssa yksin, vaan Yuri osasi lääkitä häntä juuri oikein läheisyydellään ja rakastavilla sanoillaan.
Otabek tiukensi hieman otettaan Yurista ja lepuutti huuliaan tämän kaulalla. Hänen olonsa oli jo tyyni ja rento, mutta Yuria hän ei vielä hetkeen päästäisi syleilystään.
Oli hyvä tankata läheisyyttä vähän varastoonkin.
