Nimi: Neljä sanaa sinulle
Paritus: Harry/Draco ja muita tuttujamme
Ikäraja: S
Kirjoittaja: Fairy tale
Tyylilaji: Draama
Yhteenveto: Ystävänpäivä saa Dracon tarttumaan sulkakynään.
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat J.K. Rowlingille. Minä en tee rahaa leikitellessäni hänen keksimiensä iki-ihanien hahmojen kustannuksella.
Kirjoittajalta: Mukavaa ystävänpäivää kaikille lukijoille!
Tämä fikki osallistuu haasteeseen
Harry/Draco – kaikkien aikojen paritus#2 ja
FFF1000 sanalla
ystävänpäivä.
Neljä sanaa sinulle
Kuten joka ikinen vuosi, niin myös tänä vuonna Tylypahkassa oli Suuren salin sisäänkäynnin tuntumaan tuotu suurikokoinen laatikko. Se ilmestyi siihen aina muutamaa päivää ennen ystävänpäivää ja jokaisena vuonna laatikko oli kuvioltaan hieman erilainen. Tänä vuonna laatikon pohjaväri oli vaaleansininen ja siinä vilisi vaaleanpunaisia nalle- ja sydänkuvioita. Draco tuhahti koko laatikolle sen nähdessään, mutta jokin kirpaisi hänen vatsanpohjaansa. Toki hän sai jokaisena vuonna suuren kasan tervehdyksiä tupatovereiltaan ja suurelta joukolta myös toisten tupien tytöiltä. Silti laatikko sai hänen olonsa hieman vaivautuneeksi.
Hän kuuli takaansa tutun kolmikon keskustelun ja siirtyi nopeasti pois laatikon läheltä.
”Mutta en minä keksi kenelle minä lähettäisin yhtään mitään”, Ron voihkaisi. ”Onko ihan pakko?”
”No ei sinua kukaan pakota, mutta mieti nyt itsekin. Olisi yksinkertaisesti kohteliasta tai sanoisinko fiksua laittaa tervehdys edes muutamille lähimmille ystäville. Ei se voi olla noin vaikeaa”, Hermione yritti kuulostaa rohkaisevalta. Harry yskähti jossain heidän takanaan.
”Kuule Hermione. Kaikilta ei käy ihan kädenkäänteessä laatia minkäänlaista korttia tai tervehdystä. En minäkään ole keksinyt mitä kortteihin voisi kirjoittaa”, Harry puolustautui.
”Miten olisi vaikka
hyvää ystävänpäivää”, Hermionen ehdotti ja pudotti suuren pinon kortteja laatikossa olevasta kolosta.
”Kortit ovat noloja”, Ron sanoi vielä ja tunki kätensä taskuun kuin korostaakseen sitä, että laatikko sai hänen olonsa vaikeaksi.
Pienen välimatkan päässä oleva Draco oli kerrankin samaa mieltä Potterin ja Weasleyn kanssa. Tytöiltä tuollaiset asiat sujuivat jotenkin niin mutkattomasti. Eihän poikien korteissa sopinut olla vaalenpunaisia sydämiä tai muuta imelää, kuten sateenkaarenvärinen yksisarvinen tai mauton tervehdysteksi suukkojen ja halausten kera. Kukahan laatikon kuosin aina suunnitteli? Draco oli myös pistänyt merkille, ettei kukaan koskaan jäänyt ilman kortteja vaan jokainen tylypahkalainen sai ainakin tietyn vähimmäismäärän tervehdyksiä. Jopa kaikkien karttama Voro sai aina sylintäydeltä kortteja ja oli niistä vieläpä iki-ihastunut. Vaikka mitä se häntä loppujen lopuksi kiinnosti. Draco oli jo pudottanut laatikkoon omat tervehdyksensä, kenenkään sitä näkemättä tietenkin. Hänen mielessään oli kuitenkin vielä yksi viesti, jonka hän haluaisi kirjoittaa. Hän päätti mennä selvittämään päätään käytävänvarren hylättyyn vessaan.
Vessassa lainehti vettä lattialla, kuten nykyisin oikeastaan aina. Draco tiesi sen johtuvan siitä, että Murjottavaksi Myrtiksi kutsuttu kummitus loiskutti vettä ympäriinsä kadotessaan putkistoon tai jostain vessakopin pöntöstä alas. Draco mietti sitä yhtä viestiä, jonka hän vielä halusi kirjoittaa ja pudottaa siihen typerään laatikkoon. Hän höyrysti peilin hengityksellään ja kokeili miltä tuntuisi kirjoittaa se. Viestissä olisi vain neljä sanaa, ei muuta. Ei lähettäjän nimeä ja saajan nimi olisi kirjekuoressa, ei enää itse viestissä. Draco tiesi kuinka helppoa olisi jäljittää viestin kirjoittaja, jos vain tietäisi oikean taian. Jos vastaanottaja itse ei taikaa tuntisi, hänen ystävänsä kyllä selvittäisivät sen. Draco ei kuitenkaan halunnut että kukaan muu kuin vastaanottaja itse saisi tietää viestistä.
Myöhään illalla Draco tarttui viimein sulkakynään ja kirjoitti koruttomalle mutta siistille pienelle pergamentinpalalle viestin, ne neljä pientä sanaa, mutta jotka kätkivät taakseen paljon enemmän. Kunpa hän voisikin vuodattaa tälle paperille koko sydämensä. Mutta ei. Niin ei tapahtuisi koskaan. Tämä saisi riitää. Draco kirjoitti kirjekuoreen lyhyesti vastaanottajan nimen ja sulki viestin kuoreen. Hän livahti käytävälle toivoen ettei kohtaisi ketään. Hän halusi pudottaa viestin laatikkoon kenenkään sitä näkemättä.
Se oli kuitenkin turha toive. Suuressa salissa laatikon luona naukui kissa – Norriska. Se tarkoitti sitä, että Voro oli myös jossakin lähettyvillä. Draco jäi hämärään nurkkaan odottamaan, että alati vartioiva kaksikko lähtisi käytäville partioimaan.
”No misuseni osaatkos ennustaa isille, mitä?” Voro kujerteli kissalleen ja kurkisti pienestä kolosta laatikon sisään. ”Tuleekos meille tänä vuonna ennätyspaljon mukavaa postia?” mies jatkoi vielä hetken kissalleen pehmoisten puhumista, kunnes jossakin rapsahti ja vahtimestarin kiinnostus siirtyi heti muualle. Draco jäi viimein yksin ja sai pudotettua viestin laatikkoon. Nyt hän ei voisi enää perääntyä.
~*~
”Voi ei. Tänään on ihan kamala päivä”, olivat ne sanat, joihin Harry seuraavana aamuna heräsi. Ron murjotti sängyllään ja oli sen näköinen että halusi ihan tosissaan hypätä tämän päivän ylitse.
”Älä välitä. En minäkään tästä päivästä niin kauheasti pidä”, Harry yritti olla piristävä, mutta tiesi epäonnistuneensa siinä täysin.
Jostain lensi tyyny Ronia kohti. Ron otti tyynyn kiinni ja vetäytyi takaisin peittonsa alle.
”Hei, sinulla on takuulla nälkä”, Harry yritti.
”Ron hei. Lupaan sinulle yhden asian”, Seamus sanoi ja odotti että näki Ronin kurkistavan peittonsa alta. ”Sinä jäät eloon.”
”Olipa rohkaiseva lupaus. En olisi siitä niin varma”, Ron totesi. Hänelle oli kehittynyt vuosien aikana pahimman luokan ystävänpäivänkammo. Tylypahkassa kun päivää vietettiin mitä kamallimmilla yllätyksillä.
”Meillä on ensin kaksi tuntia Kalkarosta. Niillä tunneilla ei ainakaan ole mitään ylimääräistä, ei pelkoa”, Harry totesi siihen ja sai Ronin piristymään vähän.
”Olet oikeassa kamu. Ehkä voin niiden kahden tunnin aikana suunnitella selviytymisstategiaa loppupäiväksi.”
”Jos olisin sinun nahoissasi, olisin hionut suunnitelmaa jo päiväkausia”, Dean sanoi. ”Eikö olisi helpointa tekeytyä sairaaksi?”
”Ei olisi. Matami Pomfreyn kynsissä on aivan kamalaa, jos sinne joutuu ystävänpäivänä”, Ron sanoi muistellessaan kaikkia niitä pehmonalleja ja sairaalasiiven tekstiilien kuosien vaaleanpunaista väriä.
”Hän yritti sitä kahtena edellisenä vuonna”, Harry selvitti. Dean nyökkäsi ja näytti olevan pahoillaan.
”Tule nyt. Kohdataan kaikki kamaluus yhdessä”, Seamus sanoi ja veti Ronin pois peiton alta.
Neville tuntui olevan poikajoukon hilpeimmällä tuulella. Hänellä ei ollut mitään ystävänpäivää vastaan. Päivän ohjelma ja postilaatikon tervehdykset saivat hänet vain hyvälle tuulelle ja useimmat opettajat olivat tavallista leppoisampia. Paitsi tietysti Kalkaros. Harry oli saanut kirjoitettua kourallisen kortteja lähimmille ystävilleen ja muutamille, jotka sitä odottivat, kuten Colin Creevey, vaikkei Harry toisen huomiosta niin välittänytkään. Hermione oli kuitenkin pitänyt pienen palopuheen siitä mikä olisi välttämätöntä arkisten asioitten sujumisen kannalta ja Harry oli kuunnellut ja myötäillyt. Muutama kortti sinne tai tänne, ei sillä hänen kannaltaan olisi suurta merkitystä.
Ron voihkaisi ääneen nähdessään Suuren salin koristelun. Värikkäitä nauhoja ja viirejä. Kaikenvärisiä ilmapalloja ja ilmassa satoi värikästä paperisilppua jopa aamiaislautaselle, jos ei pitänyt varaansa. Harry yritti keskittyä yksinomaan aamiaiseensa. Tietysti häntä jännitti kaikki se, mitä päivä toisi tullessaan. Erilaiset yllätysohjelmat, joissa saattoi nolata itsensä perinpohjin olivat kaikkein kamalimpia. Ja aivan kohta kun posti jaettaisi, alkaisi melkoinen sirkus siitä kuka on saanut kuinkakin monta korttia ja keneltä ja niin edelleen. Harry tiesi, ettei kukaan jäisi ilman kortteja vaan jokainen saisi niitä useampia. Siitä jokin salaperäinen taika piti huolen. Mutta kukaan ei tiennyt kuka oli taian takana tai kuka tehtaili valtavia määriä kortteja niin monelle oppilaalle ja henkilökunnalle. Joku oli kerran ehdottanut, että ehkä Tylypahkan kotitontut oli käskytetty tekemään kortteja, mutta Harry oli epäillyt asiaa.
Rehtori Dumbledorella oli päässään kukkaseppele ja muutkin opettajat olivat pukeutuneet tai koristautuneet päivän kunniaksi räikein värein. Kaikki paitsi mustassa kaavussaan jököttävä Kalkaros, jonka päälle satoi parhaillaan värikästä paperisilppua. Salissa vallitsi hieman tavallista riehakkaampi ja äänekkäämpi tunnelma ja aamiaisen lopuksi rehtori taikoi kuviollisen postilaatikon kannen auki ja kaikki kortit ja tervehdykset lensivät ilman halki saajilleen. Pilanpäiten lähetetyt räyhääjät syttyivät liekkeihin, eivätkä saavuttaneet vastaanottajiaan. Kohta salissa oli täysi hälinä, kun jotkut kortit sisälsivät runotervehdyksen tai laulutervehdyksen. Harry sai todeta, että sai tänäkin vuonna postia paljon enemmän, kuin oli itse vaivautunut lähettämään.
Tärisevin käsin hän luki kortteja vain huomatakseen, että useat tervehdykset tulivat aivan tuntemattomilta oppilailta. Kortit olivat pääasiassa kauniita ja iloisia ja niissä oli lyhyitä tervehdystekstejä. Muutamassa oli pitempi runo ja yksi kortti sisälsi laulunkin. Joukossa oli yksi aivan tavallinen pieni kirjekuori, jonka päällä luki hänen nimensä.
Harry Potter. Harry ei voinut olla pohtimatta oliko joku opettajista lähettänyt jotain virallista kaiken muun postin seassa. Kuoren sisältä paljastui kuitenkin yksinkertainen pergamentinpala ja siinä oli vain neljä sanaa.
”Minä en vihaa sinua”
Harryn valtasi hetken hämmennys, sillä viesti todella erottui muiden joukosta. Hän tuijotti hetken kaunista ja hieman kallistuvaa käsialaa ja siinä samassa hänen mieleensä nousi yksi ainoa ihminen. Draco Malfoy. Mutta viesti vaikutti niin kovin ristiriitaiselta ollakseen Malfoyn kirjoittama. Ja kuitenkin jokin sisäinen varmuus takosi Harryn kallossa sitä, että kirjoittajan oli pakko olla Malfoyn käsialaa. Hetken mielijohteesta Harry kääntyi kohti luihuisten tupapöytää ja etsi Malfoyn katseellaan. Koko muu sali pauhusi naurusta ja iloisista äänistä hänen ympärillään, mutta sinä hetkenä Harry ei nähnyt mitään muuta, eikä kuullut hälyä ympärillään. Hän näki ainoastaan luihuisten tupapöydästä suoraan häneen katsovan Draco Malfoyn.
Harry totesi paljastaneensa itsensä. Hän oli osoittanut katseellaan sen, että oli käsittänyt keneltä tuo viesti oli tullut. Malfoy ei ollut ivallisen näköinen, eikä nauranut. Hän oli oikeastaan ilmeetön, vaikka katse halusikin vahvistaa sen, että Harry oli arvannut viestin lähettäjän heti oikein. Harry sujautti viestin takaisin kuoreensa ja nielaisi. Keneltä tahansa muulta saatuna tuon kaltainen viesti ei olisi ollut näin vaikuttava, mutta Malfoy taisi tosissaan seistä sanojensa takana. Oli huojentavaa tietää, ettei Draco vihannut häntä, mitä ikinä se sitten tarkoittikaan. Pitäisikö hänen tuntea mielensä keventyneen siitä tiedosta tai entä jos se olikin vain...
”Harry tule jo. Mitä sinä jäit miettimään?” Hermionen ääni havahdutti Harryn nykyhetkeen ja siihen todellisuuteen että olisi aika mennä Kalkaroksen kaksoistunnille.
Harryn keskittyminen oppituntiin ei ollut kaikkein terävimmillään. Hän oli kuitenkin omalla alueellaan pimeyden voimien suojautumisen loitsuissa, eikä hän hävinnyt kuin muutaman kaksinkäydyn kamppailun niitä vastaan, jotka olivat myös vahvoja taiassaan. Harry ei voinut olla vilkuilematta tilaisuuden tullen Malfoy sauvatyöskentelyä ja joutui toteamaan että toinen oli yksi parhaita. Tuntien päätteeksi hän joutui kohtaamaan taisteluparinaan Malfoyn ja heidän kamppailunsa oli yksi niistä, jotka kestivät pisimpään. Lopulta kuitenkin Harry herpaantui, sillä Draco käyttikin aivan yllättäen hänen ominta loitsuaan kaksintaisteluissa saaden hänet riisuttua aseista. Draco tarjosi hieman voitonriemuisen näköisenä Harrylle tämän taikasauvaa takaisin ja silloin Harry rohkaistui sanomaan ne neljä sanaa Dracolle.
”En minäkään vihaa sinua.”
