Nimi: Epäuskottava valmentaja?
Fandom: Kuroko no Basuke
Hahmot: Riko Aida, Hyuga Junpei + Seirinin korisjengi
Ikäraja: S
Kirjoittaja: Fairy tale
Tyylijaji: Draama, fiklet
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat Tadatoshi Fujimakille. Minä en tee rahaa lainatessani hänen keksimiään hahmoja.
Yhteenveto: Riko Aida oli jatkuvasti kummastelun kohteena sen tähden, että hän – lukiolainen tyttö – toimii lukion poikien koripallojoukkueen valmentajana. Kukaan ei ikinä kyseenalaistanut häntä enää toista kertaa.
Kirjoittajalta: Tämä fikki osallistuu haasteeseen
”Kerää 10.” Tällä tekstillä kerään Riko Aidan. Tämä fikki on AU-versio Seirinin joukkueen alkutaipaleelta. Tälle voi lukea jatkoksi fikin
Elämäni nainen K-15 joka on enemmän Hyugan näkökulmasta kirjoitettu.
Epäuskottava valmentaja?
”Oletko sinä valmentaja?” Hyuga kysyi vähän epäuskoisena ikäiseltään tytöltä, joka seisoi topakasti häntä vastapäätä. ”Miten...” hän meinasi kysyä, mutta tyttö ehti edelle.
”Minä olen yksinkertaiseksi paras, mitä Seirinin lukio voi uutena ja tuntemattomana kouluna saada. Koripallo on vahvuuteni”, Aida sanoi, eikä Hyuga suinkaan aikonut asettua poikkiteloin. Jos tyttö oli sitä mieltä, niin sopia toivoi että he kaksi saisivat edes jonkinlaisen joukkueen kasaan.
”Epäilet minua ja kykyjäni”, Aida sanoi tuijottaen Hyugaa silmät kipinöiden.
”Enhän”, Hyuga puolustautui. ”Me kokoamme joukkueen ja sinä valmennat. Asia on päätetty.”
Hänen edessään seisoi nuori nainen, joka sai sillä hetkellä Hyugan uskomaan että mikä tahansa oli mahdollista, mikä liittyi koripalloon. Sen sijaan se lepattava tunne hänen vatsanpohjassaan kertoi hänelle sen, että hän oli vähän ihastunut kipakkaan ja pippuriseen nuoreen naiseen, jolla oli miellyttävät kasvot, lyhyet urheilijan hiukset ja pienet rinnat. Ei mikään yleinen ihannenaisen malli, mutta Hyuga oli aivan myyty.
Koulu tuoksui vielä uutuuttaan ja huhtikuun ensimmäinen viikko lukukauden alkajaisiksi tiesi aina sitä, että koulun sisäiset kerhot, klubit ja joukkueet pitivät toimintaansa esillä ja etsivät kiinnostuneita joukkoihinsa. Seirinillä ei ollut uutena kouluna valmiina mitään, vaan aivan kaikki harrasteryhmät ja joukkueet joutuivat aloittamaan toimintansa aivan alusta. Oli mielenkiintoista, että lukion poikien koripallojoukkue sai alkupotkun
tytöltä.
Koripallovalmentaja etsii joukkuetta! Kyltti kertoi.
”Sinä saat olla joukkueen kapteeni”, Aida sanoi Hyugalle ja niin he löivät kättä päälle. Tosin muutamana tunnin jälkeen näytti toivottomalta, että koululle saataisi koripallojoukkuetta kasaan laisinkaan.
”Porukkaa kiinnostaa lentopallo ja skeittailu”, Hyuga totesi seuratessaan pihamaalla kulkevia oppilaita, jotka pysähtyivät muiden pöytien äärelle.
”Saamme varmasti joukkueen kasaan”, Aida sanoi, vaikka sillä hetkellä tilanne ei näyttänyt kovinkaan rohkaisevalta.
Lounastunnin jälkeen iltapäivän viimeisinä tunteina Aida ja Hyuga saattoivat huokaista helpotuksesta, sillä koripallosta kiinnostuneita oli löytynyt seitsemän, mikä tarkoitti sitä, että joukkue saataisi kasaan ja luvussa oli mukana muutama vaihtopelaajakin.
”Kylttisi kertoo, että valmentaja etsii joukkuetta”, Izuki sanoi. ”Kuka tämä valmentaja on?”
”Minä”, Aida vastasi.
Izukin ilme oli paljonpuhuva. Mitähän muut joukkueen jäsenet olivat asiasta mieltä? Olisiko Seirinin joukkue tyttövalmentajan johdossa pelkkä vitsi? Tulisiko siitä yhtään mitään?
”Miksi en ole aivan vakuuttunut?” Izuki sanoa töksäytti.
Aidan silmissä kipinöi. Hyuga meinasi sanoa jotain, mutta ei sitten sanonutkaan aistiessaan ettei se olisi kovin viisasta.
”Jos joukkue ei halua minua valmentajaksi, niin etsikää jostain parempi”, Aida sanoi huokuen itsevarmuutta.
”Luotatko sinä häneen?” Izuki kysyi Hyugalta, joka pomppasi ylös ja antoi vastauksen saman tien.
”Tietysti luotan.” Se vastaus ei ollut järjen ääni, vaan hänen sydämensä ääni. Eihän hänellä ollut kokemusta Aidan valmennuksesta. Hän oli kuitenkin vakuuttunut, että tämä nuori nainen tiesi täsmälleen mitä oli tekemässä.
*
Koripallojoukkue kokoontui seuraavan viikon maantantaina sovitusti koulun katolle kello 8.40.
”Mitä me täällä teemme?” Mitobi ihmetteli.
”Aamukokous alkaa ihan kohta kentällä”, Koganei lisäsi.
”Te saatte nyt kertoa vuorotellen kentän porukalle, että olette korisjengissä tosissanne”, Aida sanoi ja antoi megafonin Hyugan kouraan.
”Mitäh?” Hyuga kummasteli, mutta otti megafonin ja loi katseensa katolta alas koulun kentälle.
”Seirinin koripallojoukkue on seuraavan kauden paras!” hän huusi ja sai kentällä olevien oppilaitten huomion katolle. Hän tyrkkäsi megafonin Izukille.
”Me olemme Japanin koripallon huippuja!” huusi Izuki.
Vuoronperään jokainen sanoi jotain ja Aida oli heihin erittäin tyytyväinen.
”Mikäs tämä juttu nyt oikein oli?” Kiyoshi kysyi.
”Tämä oli valmennuksen ensimmäinen askel”, Aida sanoi. ”Olette tarpeeksi rohkeita joukkueeseen.”
”Sinäkö ihan oikeasti olet valmentajamme?” Koganei kysyi saaden Hyugan kyynärpään kylkiluidensa väliin.
”No, oletko löytänyt jonkun muun valmentamaan?” Aida kysyi topakasti kädet lanteillaan.
”Mehän emme itse asiassa tiedä, miten sinä valmennat”, Mitobi sanoi. ”Kuka sinua suosittelee?”
”Nyt on myöhäistä perääntyä. Joko minä tai ei ketään! Tämä on teidän joukkueenne, josta minulla on varaa kävellä poiskin”, Aida sanoi marssiessaan kohti ovea.
”Hei, älä mene”, Izuki sanoi ja kohta koko joukkue pyysi Aidaa olemaan heidän valmentajansa.
Aida hymyili mielessään, vaikka peittikin sen joukkueelta ja näytti pojille vain kovaa naamaa.
”Hyvä on, tämän kerran. Mutta jos kuulen teiltä vielä yhdenkin poikittaisen sanan, olette omillanne.”
Hyuga seurasi näytelmää vierestä ja yritti pitää mölyt mahassaan. Sen verran hän oli jo Aidan luonteesta oppinut, että tyttö ei todellakaan ollut valmis luovuttamaan, kunhan pelasi mukana ja laittoi joukkueen anelemaan. Hyuga huomasi, että oli päivä päivältä aina vain enemmän kiinnostunut Aidasta ja lepuutti mieltään katsellessaan tätä. Pieni mustasukkaisuuden peikko kuitenkin istui hänen olkapäällään kuiskutellen hänen korvaansa, että hän joutui jakamaan valmentajan huomion muiden joukkueen poikien kesken. Hyuga tuhahti ajatukselle, vaikka tottahan se oli.
*
”Paidat pois, joka iikka!” Aida käski ensimmäisen koripallotreenin alkuun.
Pienen hämmennyksen jälkeen Aida kertoi omasta taustastaan ja siitä, mistä ja keneltä hän oli oppinsa saanut. Hän oli itse pelannut pitkään koripalloa ja muitakin lajeja. Hän oli yläasteella myös valmentanut nuorempia tyttöjä ja toiminut myös peleissä tuomarina. Hän oli saanut valmentajan oppinsa isältään, joka oli myös valmentaja ja taustaltaan koripallon huippupelaaja. Ensimmäisten harjoitusten jälkeen korisjengi oli täysin vakuuttunut nuoren valmentajansa osaamisesta ja tyttö kuului joukkueeseen siinä missä jätkäporukkakin.
Vuoden mittaan Aida luotsasi joukkueen kovalle tasolle ja Seirinin koulu alkoi saada mainetta koripallossa uutena tulokkaana. Tytöllä oli heikkous, jonka pojat oppivat kantapään kautta. Valmentaja halusi pitää joukkueensa kunnossa ja energiatasot kovilla pelien aikana, mutta ei aivan hallinnut sitä puolta, mitä keittiössä tehtiin. Joukkue oppi pian, että Aida oli surkea kokki, eikä kukaan rohjennut sanoa sitä hänelle suoraan. Joukkue yritti saada kapteeninsa sanomaan asiasta, mutta kun Hyuga oli tiukkana, että hän ei puuttuisi valkun tekemiin eväisiin, huokaisi varakapteeni syvään ja päätti tarttua härkää sarvista.
”Öh, valkku?” Izuki sanoi.
”Mitä nyt?” Aida ihmetteli.
”Nämä sitruunat pitäisi olla paloteltuina pienemmiksi, mutta nyt ne ovat kokonaisia. Miten ihmeessä tämä välipala on syötävissä?” Izuki meni suoraan asiaan.
”Onhan sinulla hampaat tallella”, Aida tokaisi ja asia jäi siihen. Sitruunat eivät olleet koskaan paloiteltuja jatkossakaan. Eivät koskaan. Eikä kukaan puuttunut asiaan enää toiste. Niin siinä vain kävi. Topakalla valmentajalla oli aina vastaus kaikkeen.
*
Seirinin koulun oppilastoimikunta päätti koulun ensimmäisen toimintavuoden kunniaksi aloittaa uuden perinteen, joka ei ollut yleisesti suosittua ja tavanomaista Japanin lukioissa, mutta oli kovasti nouseva trendi, nimittäin tanssiaiset. Keskellä talvea oli kahden viikon loma ja tanssiaiset pidettiin juuri ennen loman alkua. Aida oli työntänyt ajatuksen koko tanssiaisista syrjään, sillä hän ei ollut niistä ensinnäkään kovin innostunut ja toiseksi hän oli varma, että häntä ei kukaan kaipaisi tanssiparikseen. Hän sai huomata olevansa väärässä.
”Olisi kiva saada sinut tanssipariksi tanssiaisiin. Mitä sanot?” Hyuga sanoa töksäytti joulukuisten treenien päätteeksi, kun muut olivat jo menneet pukuhuoneeseen. Aida oli hetken sanaton ja jopa vähän hämillään. Siinä hetkessä hänen silmänsä kuitenkin avautuivat ja hän käsitti, että koripallojoukkueen kapteeni oli juuri pyytänyt häntä tanssiparikseen. Hyuga oli jopa huomaavinaan pienen punan nousevan Aidan poskille.
”Minä... tulen mielelläni”, Aida vastasi.
”Kiva homma”, Hyuga vastasi. Hän oli ollut hetken jo varma, että Aida ei tulisi. Nyt hän huokaisi kuitenkin mielessään helpotuksesta, että ei joutunut kuulemaan kieltävää vastausta.
Kotona Aida penkoi vaatekaappinsa vain todetakseen, että hänellä ei ollut mitään kivaa, jota laittaa ylleen tanssiaisiin. Yläasteaikainen juhlavampi mekko oli auttamattomasti vähän liian lapsellinen. Hänen olisi saatava uusi mekko. Hänen onnekseen tanssiaisiin oli vielä reilu viikko aikaa, joten hänellä oli aikaa ostaa sellainen. Sitten hän käsitti, että Hyuga ei ollut pyytänyt häntä parikseen viimetingassa, mikä saattoi tarkoittaa sitä että hän ei ollut varahenkilö jollekin, jota oli ehkä jo pyydetty pariksi ennen häntä. Oliko hän ollut Hyugan ensimmäinen vaihtoehto? Oliko Hyuga pyytänyt häntä vain, koska he kuuluivat samaan joukkueeseen? Oliko Hyuga pyytänyt häntä säälistä?
Monenlaiset ajatukset risteilivät Aidan päässä. Hän ei kuitenkaan jaksanut analysoida liikaa. Niin tai näin, ne olivat vain yhdet tanssiaiset ja oli toki kivaa, että häntä oli pyydetty tanssipariksi. Nyt hänen ei tarvinnut keksiä tekosyitä ja jäädä kotiin.
Tanssiaisillan koittaessa Aida katsoi itseään peilistä ja oli tyytyväinen. Hän oli löytänyt kivan mekon, ei mitään prinsessamekkoa, vaan tyylikkään ja hänelle sopivan. Salaa hän toivoi tekevänsä tanssipariinsa vaikutuksen. Hyuga oli mukava, komeakin ja piti aina Aidan puolta. Juhlasalissa kävi kuhina, kun tanssiparit etsivät toisiaan ja löysivätkin viimein. Hyugalla kesti tovin löytää Aida, eikä ihme, sillä tyttö oli aivan uskomattoman upea. Hänellä oli yllään syvänsininen mekko, jossa oli ohuet spagettiolkaimet ja tyttö oli laittanut vähän laineita hiuksiinsa.
”Olet upea”, Hyuga möläytti ennen kuin ehti ajatella oliko sen sanominen sopivaa. Aida punastui.
”Itse olet komea”, Aida vastasi yrittäen peittää tyytyväisyyttä siihen, että oli onnistunut yllättämään Hyugan. Loppuillan kumpikin varoi sanomasta liikaa tai viestittämästä mitään, mistä toinen olisi luullut jotain enemmän. Se ilta kuitenkin avasi Riko Aidan silmät näkemään Hyugassa enemmän kuin ennen. Ja se ilta ruokki Hyugan tunteita Aidaa kohtaan lisää. Tarvittiin kuitenkin vielä muutama vuosi, että jotain enemmän heidän välillään pääsi tapahtumaan.
