Kirjoittaja: Nemethys
Beta: Aava (kiitos ♥)
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: Fluffy
Paritus: DM/HG
Osallistuu FF100 sanalla Aika (oma sana), ja Jouluhaaste IV & OTP10: DM/HG.
A/N: Julkaisen tämän nyt erillisenä osana täällä Hunajaherttuassa, osa on tämän saattanutkin lukea Finin joulukalenterin yhteydessä.
Typerä, ihana joulukalenteri
On joulukuun toinen päivä, ja minut riuhtaistaan ihanasta unestani riemukiljahduksella. Yritän sulkea korvani, ja vedän peittoa kasvoilleni, mutta sitten tunnen, kuinka jonkun kädet liukuvat peiton alle. Kädet, jotka ovat hyvin, hyvin kylmät.
“Lopeta.”
Kädet liikkuvat vatsallani tehden pyörteileviä liikkeitä. Alan tosissani ärsyyntyä. Näin mitä ihaninta unta ja olisin todellakin halunnut jatkaa sitä. Kukapa ei, kun kuvioissa oli esiintynyt eräs sangen viehättävä tonttutyttö ja runsaasti alkoholipitoista glögiä. Tätä faktaa en kuitenkaan kertonut häirikölleni, se olisi ollut jotain, jolla olisi hyvin katastrofaaliset seuraukset.
“Oikeasti. Kädet pois, tai saat hyvästellä ne”, murahdan ja kuulen tirskahduksen sekä lakanoiden kahinaa. Joku tunkeutuu peittoni alle viileiden ruumiinosiensa kera asettuen lopulta hajareisin lantioni päälle.
Tilanne ei näytä enää ollenkaan niin pahalta kuin äsken. Kun hän vielä ryhtyy liikuttamaan lantiotaan kevyin, keinuvin liikkein edestakaisin, tilanne alkaa oikeastaan olla aika loistava.
“Draco”, hän kuiskaa, ja avaan silmäni raukeana. Päälläni istuu tyttö, jonka tumma kihara tukka on sotkuisempi kuin variksenpesä ja joka omaa isot, ruskeat silmät. Hänen suunsa on kaartunut hymyyn, joka tekee hänestä oikeastaan aika vastustamattoman näköisen. Siirrän käteni hänen alaselälleen vetäen hänet lähemmäs. Hänen kasvonsa ovat enää noin kymmenen sentin päässä omistani ja lähenevät yhä. Hän painaa kevyesti huulensa omilleni, liu’utan käsiäni alemmas hänen vartalollaan.
Olen juuri hänen yöhousujensa vyötärönauhan kohdalla, kun hän vetäytyy äkisti suudelmastamme. Kasvoilla on ilkikurinen ilme, hän iskee minulle silmää.
“Sainpas sinut hereille!” Hermione julistaa voitonriemuisena. Tuijotan häntä kiukkuisena.
“Sinä senkin -”, aloitan, mutta hän vain nauraa minulle.
“On aika avata toinen luukku”, hän sanoo ja hypähtää alas sängyltä.
“Vit -”, manaan, mutta keskeytän kiireesti sanani huomatessani hänen ilmeensä. Hän vihaa sitä, kun kiroilen, ja luulen, ettei nyt ole aika kokeilla onneani. “
Vit-si, en malta odottaa!” jatkan sarkastisesti, ja Hermione näyttää tyytyväiseltä.
Merlin, tyttöystäväni on ärsyttävä.
Kun hän viimeinkin saa minut raahattua olohuoneeseen kanssaan, tartun ensimmäiseen tilaisuuteen palata makuuasentoon ja rojahdan sohvalle. Hermione sipsuttelee takkamme luokse, jonka yläpuolelle on ripustettu se naurettava kalenteri, josta hän jaksaa jauhaa yhä.
Tein sen itse äitini kanssa, kun olin viiden ikäinen! Se on ollut joulukalenterini siitä lähtien, ja enkä aio koskaan heittää sitä pois, kuulin Hermionen äänen mielessäni heleänä. Siitä kirotusta kapistuksesta oli muodostunut minulle todellinen ongelma, sillä nainen oli vaatinut minua täyttämään sen hänelle, koska eihän siinä olisi ollut mitään yllätystä, jos hän olisi tehnyt sen itse.
24 vit -,
vitsin luukkua. Ensimmäinen ja toinen olivat menneet suhteellisen hyvin, mutta kolmannen kohdalla oli tyssännyt täysin. Olin miettinyt pääni puhki, keksiäkseni jotain mitä piilottaisin pieniin kankaasta tehtyihin pussukoihin, ja joutunut lopulta turvautumaan Potteriin ja Weasleyyn, jotka olivat vain nauraneet minulle, kunnes olin uhannut paljastaa Hermionelle, mitä oikeasti oli tapahtunut juhannusjuhlissa. (Lyhyesti: Potter oli herännyt seuraavana aamuna Millicent Bullstroden vierestä ilman rihman kiertämää, ja punapää oli nukkunut jalkopäässä halaten aamutohvelia.) Kolmisin me saimme luukut täytettyä 23. luukkuun asti, mutta mikään ei tuntunut olevan tarpeeksi erikoista 24. luukkuun.
Eräänä päivänä olin kävellyt Viistokujalla etsiskelemässä ja huomannut hieman kauempana korukaupan ikkunan. Olin tuijottanut ikkunaa jo pienen ikuisuuden verran ennenkin, mutta tilanne oli silti näyttänyt toivottomalta. Kalenterissa oli jo muutamat korvakorut, yksi rannerengas ja kello, eikä niistä mikään sopinut viimeiseen luukkuun. Huokaisin syvään ja kirosin typerän kalenterin alimpaan helvettiin kävellen jälleen näyteikkunan luokse.
Keskelle näyteikkunan jalustaa oli ilmestynyt uusi esine, ja kun huomasin sen, säikähdin toden teolla.
Pitäisikö minun tosiaan?
Hermione oli jo jonkin aikaa hienovaraisesti vihjaillut asiasta, mutta olin teeskennellyt vuorotellen kuuroa ja ymmärtämätöntä, vaikka tiesin sen ärsyttävän häntä.
Huolimatta siitä, että Hermione osasi halutessaan olla maailman raivostuttavin tapaus, hän oli silti parasta, mitä minulle oli koskaan tapahtunut, tai tulisi tapahtumaankaan, sitä ei käynyt kiistäminen. Tiesin, että Hermionea ei saisi mikään muu niin onnelliseksi, kuin se pieni esine, mikä edessäni kimalteli, ja miksi en sitten ostaisi sitä? Se totisesti olisi tarpeeksi 24. luukkuun, joka oli tärkein kaikista.
Hetken vielä emmittyäni painuin sisälle kauppaan ja palasin hetken kuluttua pienen rasian kera.
Rasian, jonka sisällä oli mitä kaunein sormus, joka sopisi Hermionelle kuin valettu.
Myöhemmin samana päivänä, kun hänen kaikkien aikojen vaativin tyttöystäväni oli jo nukahtanut, nousin hiljaa sängystämme, ja menin olohuoneeseen, jossa kalenteri roikkui seinällä. Minusta tuntui, että se ilkkui minulle, ja mulkaisin sitä ärsyyntyneenä. Pitelin rasiaa kädessäni ja tuijotin viimeistä tyhjää pussukkaa. Päässäni vilisi miljoona ajatusta (tai siltä minusta ainakin tuntui), mutta lopulta niistä muodostui vain yksi selkeä.
Minä haluan viettää loppuelämäni Hermione Grangerin kanssa.Kun viimein tajusin asian, ei ollut enää mitään mietittävää. Sujautin varovaisesti rasian viimeiseen luukkuun ja katselin sitten kalenteria, jonka ensimmäinen luukku avattaisiin huomenna.
24 päivää, niin minusta tulisi maailman paras poikaystävä.
“Draco?” Hermionen ääni havahdutti minut todellisuuteen ja katsahdin häneen syyllisenä. Hänestä ei toivottavasti ollut tullut viime yön jälkeen ajatustenlukija, eihän?
“Mitä sinä mietit?”
“Sitä, kuinka paljon vihaankaan joulua”, tokaisin ja vedin hänet syliini. Hän ojensi minulle oman kalenterini, mistä oli eilen paljastunut hopeinen lohikäärmeen muotoinen viitansolki. Tunnustelin neliön muotoista luukkua, ja kankaan läpi tunsin jotain pyöreää. Avasin hitaasti nyörit, ja ennen kuin olin saanut luukkua edes kunnolla auki, sieltä lennähti jotain kultaista, jolla oli siivet.
“Sieppi?”
“Viiden pisteen vihje, etsijöiden pitäisi saada sieppi kiinni”, Hermione iski silmää, ja tuhahdin.
“Olenhan minä saanutkin!” kaappasin naisen kainalooni. “Katso nyt, jotain kultaista ja pyöreää”. Sanan ‘pyöreä’ kohdalla vilkaisin merkitsevästi hänen olematonta vatsaansa. Hermione lehahti punaiseksi ja avasi suunsa huutaakseen minulle luultavasti jotain totaalisen painokelvotonta, mutta tukin hänen suunsa omallani.
“Hyvin huono vitsi. Avaa luukkusi”, sanoin anteeksipyytävästi, ja suukotin hänen otsaansa. Se rauhoitti hänet yleensä, mutta sain osakseni yhä murhanhimoista mulkoilua.
Pienen omaisuuden maksaneet helmikorut lepyttivät hänet kuitenkin lopullisesti, ja nainen suukotti minua uudelleen.
“Nämä ovat ihanat!” hän hihkui ja pisti ne saman tien korviinsa.
“Tiedän. Sinäkin olet, vaikka herätit minut aamulla erittäin julmasti”, sanoin muka nyrpeänä.
“Voisin ehkä hyvittää sen jotenkin”, Hermione vihjaisi.
“Ja mitenköhän se onnistuisi?” kysyin vain toista kulmaani kohottaen (taito, josta tiesin naisen olevan suunnattoman kateellinen).
Hermione veti minut mukanaan takaisin makuuhuoneeseemme, ja unohdin viimeöisen tonttutytön täysin.
Ei se kalenteri ehkä nyt niin huono idea ollut, jos tämä toistuisi joka päivä. Ja en edes uskaltanut toivoa, mitä jouluaatto sitten toisi tullessaan.