Emme pääty koskaan, Alice/Meda, K-11, rarehaaste

[Jillian]

Title: Emme pääty koskaan
Author: Jillian
Fandom: Harry Potter
Genre: Femslash, angst, romance
Pairing: Alice/Andromeda
Rating: K-11 //Sansku muutti ikärajan uusien sääntöjen mukaisiksi. (:
Summary: Mutta pyöreästä tulee terävää lakanoissa, päällä alla välissä, kun kädet laveeravat iholle uuden maalipeitteen himosta ja suudelmista, ja vaikka se kaikki on kapinaa typeriä sääntöjä vastaan, eivät he voi olla ajattelematta taivasta väristessään nautinnosta toisiaan vasten.

Disclaimer: Kaikki hahmot kuuluvat J.K. Rowlingille, en saa tämän ficin kirjoittamisesta rahallista korvausta.
Beta: -
Words: ~ 300
Tense: Preesens.
Status: Oneshot, valmis.
A/N: Koko ficci lähti liikkeelle siitä, kun menin osallistumaan Rarehaasteeseen. Sain parituksen, loppu oli vain omissa käsissäni. Olen aina halunnut kirjoittaa herkänkauniin femslash-ficin, joten tähän tarjoutui nyt loistava mahdollisuus. En tosin tiedä miten herkänkaunis tämä on, näin lyhyessä tekstissä tuskin ehtii tapahtua mitään kovin herkkää, mutta no, yrityshän sekin.


*

Andromeda on tähti. Tähti, joka osaa valaista pimeyttä ja antaa toivoa, joka osaa hengittää ja tuntua niin kipeän aidolta, että Alice ei voi muuta kuin sulkea silmänsä ja unohtaa nykyhetken. Todellisuus on kovin ruma, liian kaamea ja raadollinen. Äiti on aina sanonut Alicelle, että vain naisen ja miehen välinen rakkaus on aitoa, että muu on pelkkää teeskentelyä ja himoa, tunteiden perustumista väärille asioille. Ja siksi Alice kapinoi, leikkaa hiuksensa mahdollisimman lyhyiksi ja alkaa liikkua Andromedan seurassa; kauniin puhdasverisen tytön seurassa, joka ei ole niin kopea kuin hänen siskonsa muttei silti niin nöyrä että viitsisi kumartaa muiden sääntöjä.

He kummatkin vihaavat sitä tapaa jolla heidän vanhempansa yrittävät pakottaa heidät tiettyyn muottiin tajuamatta, että sydämen muotoisesta ei voi tehdä tähteä, että pyöreistä reunoista on mahdotonta teroittaa teräviä. He kapinoivat, nousevat yhteiseksi rintamaksi; Andromeda nostaa tunneilla hamettaan niin ylös että Alicen keuhkot surkastuvat ihastuksesta; se on vain heidän välinen rituaali. Kerran Alice painaa Andromedan seinää vasten välitunnilla ja Meda hymyilee vinosti tietäen, että he ovat olleet matkalla tuhoon jo pidempään kuin siitä lähtien kun Alicen hennosti värisevä käsi uskaltaa silittää hänen rintaansa.

Mutta pyöreästä tulee terävää lakanoissa, päällä alla välissä, kun kädet laveeravat iholle uuden maalipeitteen himosta ja suudelmista, ja vaikka se kaikki on kapinaa typeriä sääntöjä vastaan, eivät he voi olla ajattelematta taivasta väristessään nautinnosta toisiaan vasten.

Vuodet karkaavat käsistä liian nopeasti ja kerran Andromeda kuulee että Alicella ei ole enää järkeä, että se elämän kipinä, jota he kumpikin käyttivät ravintonaan, on sammutettu. Andromedalla ei ole enää sukua, ei juuria, ei mitään muuta mikä pitäisi hänet aloillaan paitsi Ted ja hänen pieni tyttönsä, joka painaa kasvonsa lasiin Pyhässä Mungossa ja katselee, miten hänen äitinsä murtuu Alicen elottomien silmien edessä.

”Kaikki kaunis päättyy joskus, niin sinä minulle sanoit”, Andromeda kuiskaa ja suutelee Alicen otsaa, ehkä viimeisen kerran.

”Mutta me emme pääty koskaan.”

[Arte]

Jostain kummasta fluff-tarpeesta eksyin Hunajaherttuaan katsomaan jotain matalaa pätkää ja silmäni sattuivat Scintillan nimeen kommentoijissa. Ajattelin vain käydä katsastamassa, mitä hän oli sinulle sanonut, mutta en edes aloittanut kommenttia kunnolla. Tämä oli sen verran lyhyt, että päätin uteliaisuuttani ensiksi lukaista, femmeäkin kun vielä oli ja sinun kirjoitustapasi on kaunis, vaikkakin yleensä hieman liian raskas minulle.

Noh, yllätyksekseni luin tämän vielä toiseen kertaa, mitä teen todella harvoin. Täytynee sanoa, että ihana rareparitus, tykkäsin kovasti. Aluksi piti hetki muistella Alicea, mutta muistui nainen parin rivin jälkeen mieleen. (Olin laiska enkä jaksanut rullata ylös tarkastaakseni, olisiko paritus-kohdassa myös sukunimeä, mutta ei siellä ollut. Suosittelisin pistämään, koska kaikki eivät välttämättä muista naista. (: )

Loppu oli aika tavanomainen klisee, mutta sopi tähän hyvin. Jäin vain miettimään, että missä vaiheessa naiset sitten kulkeutuivat omille poluilleen, missä vaiheessa heille tuli aviomiehet ja esikoiset? Ehkä ei niin olennainen asia eikä tähän olisi sen kertominen välttämättä edes sopinut, mutta jäin miettimään.

Kiitos sinulle, osaat aina yllättää, vaikka kirjoituksesi ovat aina hyvin samanlaisia. (:

[Vuorna]

Täytyy sanoa että normaalisti en olisi Hunajaherttuan takasivulle eksynyt, mutta niin sitä agenttihommat vievät uusiin paikkoihin. Kuitenkin oon kovin tyytyväinen että tänne asti pääsin, muuten olisi jäänyt tämäkin helmi löytämättä.

Oon itse iso Potterfemmen fani, canonista sitä saa suurennuslasin kanssa etsiä, joten tämänkaltaiset rareparit ovat varsin kivoja. Alice on jäänyt mulle tosi etäiseksi hahmoksi mutta Andromedasta pidän kovasti! Ja tokihan kun Mustan suvun kanssa ollaan tekemisissä, ei Andromedan nimen avaruusviittausta sovi jättää huomiotta. Tähtivertaus oli mun mielestä myös tosi toimiva ja kaunis.

Sanoit alussa halunneesi kirjoittaa herkänkauniin femmeficin, ja siinä oot kyllä onnistunut. Kapinointi tyttörakkaustyyliin on vähän klisee, mutta ottaen huomioon ficin julkaisuajankohdan se on helppo antaa anteeksi, 12 vuotta sitten ovat kliseetkin saattaneet olla vähän tuoreempia. Kuvailuntäyteiset tekstit ovat varsinkin suomeksi tosi ihania, joten itse pidin tästä paljon. Oot saavuttanut tosi nätisti Alicen sisäiset mietteet ja kuvaillut niitä, ja sen takia tästä tuleekin tietyllä tavalla vähän karvas lopussa – Alicen kohtalo on kieltämättä erittäin surullinen ja se kontrastissa tekstin alkuun väräytti kyllä jotain sydämen lähettyvillä.

Tykkäsin myös lopusta. Se, että Andromeda tulee Mungoon Tedin ja Tonksin kanssa on mun mielestä hyvä veto, joka herättää paljon ajatuksia joihin täytyy sitten itse löytää tyydyttäviä tulkintoja. Mikä sai tytöt erkanemaan toisistaan? Tähän on varmasti monta eri vastausta, mutta itse ainakin pidin tämmöisestä vähän monitulkintaisesta lähestymistavasta. Loppu oli myös nätti, ehkä sitten vähän klisee, mutta pidin kovasti. Siitä saa vaikutelman, että heidän suhteensa on ollut ainakin Andromedalle hyvin tärkeä ja muistot ovat edelleen tavallaan elossa?

Kaiken kaikkiaan varsin katkeransuloinen teksti, joka oli kiva iltapalapohdiskeluksi. Oli hauska lukea näinkin vanha teksti, niihin harvemmin tulee törmäiltyä normaalisti.